Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

PF!

Kuva
Sain tšekkiläiseltä väitöstyönohjaajaltani tällaisen tervehdyksen. Mietin pääni puhki, että onko kyseessä jonkinlainen uudenvuodentervehdys, jossa on kuva-arvoitus, joka minun pitäisi osata ratkaista. 2013 on tietysti uusi vuosi, D.J.N. ovat ohjaajan nimikirjaimet, mutta mitä ihmettä on PF, ja mitä kuvassa tapahtuu? Kysymällä selvisi, että PF on lyhenne toivotuksesta pour féliciter, jota ei kuitenkaan käytetä ranskankielisessä maailmassa, vain Tšekissä ja Slovakiassa. Tämä on taas yksi näitä lingvistisistä kummajaisuuksista, kieli elää omaa elämäänsä toisen kielen sisällä. Kuva itsessään on vain huumoria, uuden vuoden tervehdykset kun ovat kuulemma aina hauskoja ja kevyitä - joulutervehdykset hartaampia. Tässäpä kuva medovnikista , sen verran hyvin se onnistui, että ilkeän laittaa kuvan näkösälle. Eihän se mikään kahvilatason luomus ole, mutta hyvää se oli! Reseptiä ei vielä tipu, ei ennen kuin olen saanut muokattua sen omiin käsiini sopivaksi ja Suomen oloissa toimivaksi.

Tulkoon joulu

Toivotan joulurauhaa blogini lukijoille. Olkoon joulu neilikantuoksuinen niin kuin medovnik, tšekkiläinen hunajakakku, jonka vaivalla tein. Sen koostumus ei ole ihan mitä piti, mutta maku on toivoakseni hyvä. Kuvia seuraa myöhemmin, ehkä. Olkoon joulu onnen aikaa, vaikka maailma on kaaoksessa, aina se on. Tänä jouluna ei pystytetä Sachsenhausenin kentälle joulukuusta hirsipuun paikalle. Kiitosaihe sekin. Olkoon joulu akkujen latautumisen aikaa. Vaikka Praha on kaupunki, jossa on aina taiteiden yö, ei aina tarvitse olla viisas ja kultturelli. Ei edes Praha-blogissa -tai varsinkaan siellä.

Jäätelökauppias

Sain tämän viikon alussa luettua loppuun Katri Lipsonin romaanin nimeltä Jäätelökauppias . Pidin kirjasta kovasti, vaikka siinä jäikin paljon arvailujen varaan. Kyseessä on kolmen sukupolven tarina toisen maailmansodan ajasta samettivallankumoukseen saakka. Tapahtumapaikat ovat Tšekkoslovakia ja Ruotsi. Eri henkilöiden kohtalot kietoutuvat jännittävästi toisiinsa, aina en ollut ihan varma, kuka on kuka, esimerkiksi onko Janin äiti Esther alkukohtauksen näyttelijätär, vai onko hänellä pakkomielle elokuvasta, jota alkukohtauksessa kuvataan. Normaalisti tällaiset jutut häiritsevät lukemistani, mutta tämän kirjan suhteen niin ei käynyt. On itse asiassa vaikea sanoa, mistä kirjan osasta pidin eniten, sillä pidin niistä jokaisesta vähän eri tavalla. Oli kiehtovaa lukea protektoraatin ajasta ja ihmisten selviytymistaistelusta, hauskaa taas oli lukea ruotsalaisen yhteiskunnan ironista kuvausta ja sitä, miten Jan siirtolaisena kokee pohjoismaalaisen "reiluuden" eri tavalla kuin

Suomalaiset ja Prahan syksy 68

Aivan aluksi haluan kiittää kiertopalkinnosta, jonka olen saanut tältä bloggaajalta: http://metsis.blogspot.fi/2012/12/kiertopalkinto.html Olen aina otettu, kun muistetaan, mukava myös huomata, että blogiani lueskellaan siellä ja täällä. Tällainen nettikirjoittaminen on sikäli hyödyllistä, että pysyy aiheet hyvin mielessä, koko ajan olen tutkalla ja mietin, mistä seuraavaksi kirjoittaisin. Samalla saa uusia oivalluksia myös muuhun kirjoittamiseen. Sitten itse otsikon aiheeseen. Viime viikolla ilmestyneessä Hesarin kuukausiliitteessä (joulukuu 2012) oli mielenkiintoinen artikkeli nimeltä Pienenevä punainen . Siinä haastatellaan valtio-opin professoria David Arteria , joka kertoo opettaneensa englantia Kainuun Ämmänsaaressa jollakin kansanopiston kurssilla. Kun tieto Tšekkoslovakian miehityksestä tuli, opiskelijat olivat itkeneet, mikä oli Arterin mielestä tuntunut oudolta, sillä hänen mielestään suomalaiset eivät hevillä näyttäneet tunteitaan. Arter arvioi, että Prahan tapahtumi

Kuva lentokentältä

Kuva
Tällaisen kuvan onnistuin viimein saamaan Prahan uudesta lentokentän nimestä. Pimeään iltaan, ikkunan läpi otettu kuva. Kuvastaa ehkä niitä tunnelmia, mitä monesti koen lähdön hetkellä Prahasta, toisaalta haluaisin jäädä, mutta koti on aina koti...

Runoilua astronomisesta kellosta

Kuva
Tämän viikon runotorstain haaste oli kuva, joka löytyy alla olevan linkin takaa. http://runoruno.vuodatus.net/blog/3718520/265-haaste/   Minulle tuli tietysti välittömästi mieleen astronominen kello, joten tässäpä olisi kehitelmää. Alussa on kaupungin humina, hiljaisuus, odotuksen värinä, kun amerikkalaiset turistit uskovat kokevansa Euroopan. Sitten kuolema alkaa soittaa terävä-äänistä kelloa. Ja kello soi, se soi ja soi ja soi. Profeetat juoksevat. Noituutta, sanoo ääni vuosisatojen takaa eikä usko kuoleman soittoa. Kun punainen lippu liehuu päiden yläpuolella, ovat amerikkalaiset turistit kokeneet euroopan, mutta eivät uskoneet.

Ratikoiden liput liehuvat samettivallankumoukselle

Kuva
Tämä päivä ei ole ollut tapahtumista köyhä Tšekkoslovakiassa. On ollut yliopistojen sulkemista vuonna 39 ja samettivallankumouksen alkua vuonna 89. Nämä tietysti liittyvät sikäli toisiinsa, että samettivallankumous alkoi vuoden 39 tapahtumien 50-juhlamuistelosta. Ei siis ihme, että ratikoita koristivat tänään liput. Toki myös pakolliset seppeleet on laskettu kaikille sadoille muistomerkeille ympäri maata. Tässä eksemplaari Dejvickán metroaseman lähellä olevalta toisen maailmansodan uhrien muistomerkiltä. Samaisella aukiolla Dejvickássa muuten kokoontuivat Varsovan liiton joukot elokuussa 1968...

Chotěbořissa

Kuva
Prahasta kahden tunnin junamatkan päässä koilliseen on Chotěboř-niminen kaupunki. Kävin siellä eilen osallistumassa  Pavel Křivsky -seminaariin. Ei uskoisi, että näinkin paljon Suomea etelämpänä voisi kokea pahempaa kylmyyttä, mutta niin vain oli. Jo aamukuuden junasta ikkunasta katsoessani huomasin, että kuura oli laskeutunut maahan. Pellot ja ratavarren heinikot näyttivät todella kauniilta, jostakin syystä Keski-Euroopan talvessa on minusta sadunomaista taikaa, vaikka onhan sitä Suomenkin talvessa, mutta se on erilaista. Tämä maa on täynnä linnoja. Tietysti Chotěbořissa on myös sellainen. Erityisen kylmää oli linnassa sisällä, vaikka ulkonakin koin varmaan tämän syksyn/talven henkilökohtaisen kylmyysennätyksen. Linnaa on käytetty joskus aikanaan erityiskouluna, en ymmärrä, miten noin hyisessä paikassa on voitu koulua pitää. Piti itse seminaaristakin jotakin kirjoittaa, mutta en oikein keksi sanomista. Takki on tyhjä. Oma esitys meni ihan kohtalaisesti, mutta se jä

Václavin aukiolta

Kuva
Tällainen valokuvanäyttely on nyt käynnissä Václavin aukiolla. Ilmeisesti sielläkin puuhataan toriparkkia, vähän niin kuin Turussa, mutta toivottavasti ei jää ikuisuusprojektiksi se. Lisäksi pohditaan, että pitäisikö ratikat laittaa taas kulkemaan aukion päästä päähän, nykyäänhän ne vain risteävät puolivälissä aukiota.  

Tynska

Kuva
Moni Prahan ystävä tuntuu valittelevan Vanhankaupungin ihmispaljoutta, mikä onkin totta, joskin on aikoja, jolloin siellä on hyvin tyhjää. Arkiaamuisin turistit vielä nukkuvat, ja jopa Celetnaa pitkin voi kävellä lähes yksin. Toisaalta myös vilkkaina aikoina löytyy pikkukujia ja sivukatuja, jotka ovat rauhallisempia. Tällä kertaa esittelen yhden sellaisen, Tynskan, jolla on todellista keskiajan tunnelmaa, mitä nyt graffitit vähän maustavat sitä. Tynskan varrella on pieni, ehkä vähän huomaamaton kahvila, Literarní kavarna, joka on varsin mukava paikka istuskella ja nauttia kultturellista ilmapiiristä. Kahvila ei ole prameileva, vaan hyvin konstailematon, mutta siellä on kiva tunnelma. Tässä vielä vähän tunnelmallista näkymää Vanhankaupungin aukiolle päin.

Kreivittären puhelin toimii

Taas kerran on elämä ollut sellaista matalalentoa, että päässä on pyörinyt bloggausaihe, mutta en ole muistanut kohta, että mikä se olikaan. Nytpä muistaessani sitten kirjoittelen. Nimittäin viikko takaperin oli Teemalauantaissa aiheena t š ekkiläinen elokuvaohjaaja Miloš Forman . Dokumentti, joka kertoi hänen elämästään emigranttina oli varsin kiinnostava. Pari kiinnostavaa juttua juttua siitä tarttui mieleen. Ensinnäkin se, että kun hänen poikansa pääsivät tapaamaan häntä USA:han, eivät he uskaltaneet nukkua, koska kommunistinen yhteiskunta oli pelotellut heitä amerikkalaisilla agenteilla, jotka sieppaavat heidät yöaikaan. Miten sekaisin voi yhteiskunta olla, että pelottelee noin lapsesta lähtien? Toinen kiinnostava tarina oli Amadeus -elokuvan kuvauksista Prahasta 1980-luvun alusta. Yksi oopperakohtaus oli kuvattu USA:n kansallispäivänä. Äänimiehet olivat järjestäneet yllätyksen, kuvausten jälkeen oopperatalon katosta laskeutui USA:n lippu ja kansallislaulu pärähti soimaan. Kaik

Vuosi oli 1968

Kuva
Vieläkin löytyy Berliinin-matkasta ammennettavaa tähän blogiin. Kävimme nimittäin myös Uudessa kansallisgalleriassa, joka on suunnitellut Mies van der Rohe . Galleria on rakennettu vuonna 1968, vuonna, jolloin niin paljon tapahtui Euroopassa. Näyttelyssä, joka kertoi vuodesta 1968, oli varsin mittavasti materiaalia myös Prahan tapahtumista. Tässäpä kuvakoostetta:

Muurille vielä kerran

Kuva
Berliinin muuri, tuo kylmän sodan näkyvin symboli, jäi vielä kummittelemaan mieleen, joten halusin siitä kertaalleen kirjoittaa. Nyt vasta ehdin, vaikka matkasta on jo yli viikko vierähtänyt. Reissun loppupuolella kävimme katsomassa Muurimuistomerkkiä (Mauergedenkenstätte). Kyseessä on varsin laaja alue Bernauerstrassen liepeillä. Siinä kohtaa maata oli helppo kaivaa, joten moni yritti ja usea pääsikin vapauteen. Ylläolevassa kuvassa näkyy rautaputkia, jotka merkkaavat paikkaa, jossa muuri kerran oli. Sen viereen kasvoi länsipuolella puita, ja niitäkin on sinne jätetty muistoksi. Puutkin itsessään ovat varsin puhuttelevia; ne heijastavat toisaalta sitä, miten aivan kaupungin keskustassa oli valtavasti joutomaata, toisaalta myös sitä, että elämä tunkee aina läpi kurjimmankin synkkyyden. Muistomerkillä oli valtavasti infotauluja ja opastuskeskuskin, tietoa siellä on valtavasti tarjolla. Myös pakotunnelit ja Stasin kaivama pakotunneleiden blokkaustunnelikin on merkattu maahan. Its

Sachsenhausen

Kuva
Tänään suuntasin kulkuni Sachsenhausenin arkistoon hakemaan tietoa siellä vankina olleista tšekkiopiskelijoista. Tietoa löytyikin ja muistelmia reilun sadan sivun verran, ja juurikin sellaista materiaalia mitä tarvitsen. Palvelu oli ystävällistä ja tehokasta, kaikki mitä oli sovittu, myös piti. Suuren kopiointimäärän takia sovimme, että he lähettävät paperit Suomeen ja laskun perässä. Ihan kiva, niin saan aidosti vähän taukoa näistä jutuista enkä uppoudu loppuviikosta lukemaan stooreja hotellihuoneessa, kun ulkopuolella odottaa Berliini... Mitä itse Sachsenhausenin museoon ja muistomerkkiin tulee, sinne kannattaa mennä paikallisjunalla eikä S-Bahnilla. Opin tämän kantapään kautta, S-Bahn on älyttömän hidas, enkä ennen perillepääsyä edes tajunnut, että paikallisjunallakin olisi päässyt yhdessä hujauksessa. No, kävi se näinkin, ei siinä mitään. Alue on laaja, näyttelyitä on paljon ja tietoa valtavasti, ei kannata edes haaveilla tutkivansa ihan kaikkea. Itse kävin vain muutamia koh

Bundesarchivissa ja muurinrippeillä

Kuva
Terveiset siis Berliinistä, nyt oikein kuvien kera. Tämä ensimmäinen kuva on Checkpoint Charlie -museon edustalta. Olemme siellä käyneet aiemminkin, vuonna 1998, viime käynnistä museo oli laajentunut. Eniten pidin tarinasta vanhuksista, jotka rakensivat muurin alle tunnelin 16 päivässä ja porukan vanhin, 81-vuotias pappa, "teki puutarhatöitä" koko kaivuutyön ajan, antoi samalla aina varoitusmerkkejä taskulampulla, jos lähistölle sattui tulemaan ulkopuolisia. Vanhukset olivat ryhtyneet tunnelinkaivuuseen, koska opiskelijoilla oli vastaavanlainen projekti, ja kun he olivat pyytäneet päästä opiskelijoiden tunnelista läpi, nämä olivat sanoneet, että se on liian matala, ette te siitä selviä. Vanhukset olivat sitten päätyneet kaivamaan 1,75 metriä korkean pakotunnelin ja päässeet siitä läpikin turvallisesti länteen. Tässä muurinrippeitä. Niitä on siroteltu muistomerkeiksi useampaankin paikkaan. Aamupäivällä kävin Bundesarchivissa ja olin siellä noin kaksi tuntia. Liiken

Matkalla Euroopan menneisyyteen

Viikko vierähtää täällä Berliinissä. Jotenkin olen onnistunut sohlaamaan (taas) oikein kunnolla, muistin ottaa kameran mukaan, mutta kameran muistikortti jäi tietokoneeseen sisälle, tietokone kotona. Ajattelin, että kätevästihän minä ostan uuden kortin, mutta näin sunnuntaisin kaupat on täällä kiinni. Olisi pitänyt sittenkin rynniä eilen Ku'damille eilen illalla kun asian huomasin. No, huomenna uusi yritys, harmi sinänsä, ettei ole mitään hienoa elävöittävää kuvamateriaalia mitä laittaa tämän päivän postaukseen. Kävimme tänään Neuköllnin roomalaistyylisessä kylpylässä, joka on valmistunut vuonna 1914, sopivasti ensimmäiseksi maailmansodaksi. Kuin ihmeen kaupalla se on selvinnyt toisestakin maailmansodasta, toisin kuin suurin osa tästä kaupungista muuten. http://www.berlinerbaederbetriebe.de/index.php?id=77 Neuköllin kaupunginosa on näitä Berliinin monikulttuurisia alueita; ilmeisesti ilta-aikaan vähän arveluttavakin, mutta päiväsaikaan varsin kiinnostava ja rauhallinen.Neuköl

Hieman vähemmän korruptiota, kiitos

Katsoin juuri Ulkolinjan dokumentin tšekkiläisestä korruptiosta. Oikeastaan itse ilmiö ei minua yllättänyt, olen siitä ennenkin kuullut, mutta EU-rahan lypsäminen noin häikäilemättömästi ja suurissa määrissä, tuli kyllä hieman yllätyksenä. Ohjelmassa selitettiin korruptiota samettivallankumouksen jälkeisen ajan tuotteeksi, mutta kuten yksi haastatelluista eläkeläisistä totesi, korruptiota tulee tuossa maassa aina olemaan. Ilmiöllä on taatusti pitkät perinteet sinne kaikkien syiden äitiin, Itävalta-Unkarin keisarikuntaan saakka, kenties pidemmällekin. Korruptio on ilmeisesti niin syvälle juurtunut asia, että sitä periaatteessa vastustavatkaan eivät yleensä uskalla oikeasti asioihin puuttua. Dokumentissa haastateltiin korruption paljastanutta virkamiestä, joka sai kostotoimenpiteenä potkut johtotehtävistä. Huomaa, miten syvällä tuo korruptio on, kun katseli mielenosoittajia, jotka vaativat kohtuullista korruptiota, ettei mene valtio aivan nurin. Naurattaa, mutta toisaalta myös häkell

Václav Havel Airpor

Kuva
T puuttuu kuulemma vielä Prahan uudelleennimetyn lentokentän kyltistä. Ehkä se ennättää Havelin syntymäpäiväksi valmiiksi, siis ensi viikolle, eli 5:nneksi lokakuuta - ensi viikolle siis. Ymmärrän ihmisiä, jotka kritisoivat lentokentän nimen muuttamista. Moni tšekki tuntuu kokevan, että Havel oli liian idealisti "politiikattoman politiikkansa" kanssa, eikä hän eliittisuvun jälkeläisenä aidosti ymmärtänyt tavallista kansaa. Kritiikillä on varmasti paikkansa, silti minusta on vain hienoa, että joskus edes maailmassa kirjailijasta voi tulla presidentti. Usein lentokenttiä nimetään joidenkin turhien poliitikkojen mukaan, joten ehkä Havelille omistetun kentän voisi ajatella symboloivan hänen kirjallisia ajatuksiaan, jotka ainakin saivat siivet. Alla vielä kuva ajankohtaisesta aiheesta. Arvioidaan jopa, että puolet Tšekissä myydystä alkoholista olisi laitonta. Tiedä häntä sitten... Kuva: Katarina Repková

Pitkä juoksu

Luinpa tuossa luppoaikojeni kuluksi Jean Echenozin kirjan nimeltä Pitkä juoksu . Se kertoo tšekkiläisestä juoksijalegendasta, Emil Zátopekista . Kyseessä on kaiketi lajityypiltään pienoisromaani (137 sivua), suomentaja on Erkki Jukarainen . Kirja kertoo varsin tiiviissä tahdissa ajanjakson, joka alkaa siitä, siitä kuin saksalaiset saapuvat Määriin ja päättyy vuoden 1968 jälkiselvittelyihin. Itselleni kirjassa ei ole mitään niin erityisen uutta, lukiessani vain nyökyttelin, että joo, näinhän se homma tietysti meni. Esimerkiksi se, miten sosialistisella lehdistöllä oli tapana vääristellä Zátopekin puheita länsimaista, mikä aiheutti mm. sitä, että viisumin saaminen ko. maihin vaikeutui. Toisaalta myös oma rakas sosialistinen kotimaa hankaloitti ulkomaanmatkailua, joten siinä kaiken välissä taiteilu ja samalla ennätystehtailu ei lienee ollut helpoimpia tehtäviä. Ehkä koskettavin juttu oli kirjassa aivan lopussa, kun Zátopek Prahan kevättä puolustettuaan halutaan teilata aivan maan rak

Myrkkyviinan kiroja

Jokainen uutisia seuraava varmaan tietää jo tästä Tekissä voimaantulleesta väkevien myyntikiellosta, mutta linkitänpä tähän Prahan anglikaanipastorin blogin sekä Hesarin uutisen ihan varmuuden vuoksi. http://rickyyates.com/the-consequences-of-contaminated-bootleg-liquor-in-the-czech-republic/  http://www.hs.fi/ulkomaat/T%C5%A1ekki+kielsi+vahvojen+alkoholijuomien+myynnin/a1305599177854 Käsittääkseni kotipoltto on tuolla päin ihan maan tapa, sitä tehdään omiksi tarpeiksi eikä siitä kukaan ole kiinnostunut, ellei sillä ala liiaksi rikastua. No, tässähän tapauksessa syyllisiä eivät ole ylijäämäluumujansa keittelevät maalaismiehet, vaan ammatikseen laitonta viinaa myyvät tahot...

Arkistotyötä virtuaalisesti

Kuva
Viime yönä aloin järjestellä materiaalia, jota sain Tšekin kirjailija-arkistosta. Tämä oli mahdollista, sillä ystävällinen tuttuni kävi ne sieltä noutamassa. On hirmu hankala Suomesta käsin arvioida, mikä on tarpeellista ja mikä ei, siinä teettää henkilökunnalla turhaa työtä ja itsekin tekee sitä, kun ei näe muuta kuin luettelon. Öisinä tnteina pohdin, että olisiko se sitten iso vaiva pikku hiljaa digitalisoida vaan näitä kaikenlaisia, myös harvemmin käytettyjä dokumentteja. Toki paljon verkossa jo onkin, paitsi ei kaikissa maissa...Vai onko se jotenkin niin vastoin joitakin periaatteita? Vai menevätkö planeetat paikaltaan, jos voisi kotisohvalta käsin perehtyä ensin ja käydä sitten katsomassa paikan päällä originaaleja, jos on tarvis? No, pääasia, että sain taas aineistoa luettavaksi. Pääsee taas kielitaitoaankin kehittämään. On se vain aina ilo huomata, miten lukeminen sujuu yhä paremmin ja paremmin, vaikka kehitys meneekin välillä tosi pienin askelin. Välistä taas tuntuu, ett

Metroaseman graffiti

Kuva
Yhdellä usein käyttämälläni metroasemalla, Pražského povstánílla oli viime helmikuussa tällainen graffiti. Kuva löytyi, kun katselin arkistojani, ja päätin jakaa sen nyt teidän kanssanne. Näytti siltä, että graffiti oli ihan laillisesti tehty. Ja tässä pari yksityiskohtaa samaisesta graffitista. Muistan katselleeni tätä pitkään ja hartaasti. Metroaseman nimi tarkoittaa muuten Prahan kapinaa, sitä vuonna 1945 tapahtunutta kaupunkilaisten omaehtoista nousua natsihallintoa vastaan, josta olen monesti blogannut. Alla olevan linkin takana lisätietoa metroasemasta. http://en.wikipedia.org/wiki/Pra%C5%BEsk%C3%A9ho_povst%C3%A1n%C3%AD

Taas Pentti Saarikoskesta

Ihan sattumaa tämä, mutta bloggaan nyt perä perää kahdesti Pentti Saarikoskesta . Oikeastaan tämäkin teksti piti kirjoittaa jo aiemmin tällä viikolla, mutta päivät vain valuvat jonnekin. Luin nimittäin viikko takaperin taas Hesarista, sunnuntainumerosta tällä kertaa, otteen Saska Saarikosken kirjasta isästään Pentistä. Olin suorastaan tyrmistynyt, vaikka ei ehkä pitäisi olla, kun luin Pentin hyväksyneen elokuun 1968 tapahtumat reaalipolitiikkana. Olen toki tietoinen Saarikosken poliittisesta suuntautumisesta, mutta luettuani hänen Prahan päiväkirjansa ( Aika Prahassa ) oletin hänen tuntevan jonkinlaista sympatiaa tšekkejä kohtaan. Kun ei niin ei... Tällä viikolla on kuulemma lyöty Tšekinmaalla lämpöennätyksiäkin, yli neljääkymmentä astetta näytti mittarit siellä paikoitellen. Niin, ja jos haluatte jatkossa kannattaa tšekkiläistä teollisuutta, ostakaa Upon uuneja, niitä tehdään jatkossa siellä.

Kippurassa parvekkeella

Joskus käy niin, että joku hyvin olennaiselta tuntuva ajatus häviää päästä. Tunne on ärsyttävä, koska tietää, että haluaisi palauttaa sen mieleen, mutta se ei vaan tule. Viime viikolla minulla oli jokin bloggausaihe (vai oliko se peräti tämän viikon alussa), mutta en millään sitä muistanut. Tänä aamuna se tuli taas mieleen, kyseessä oli Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajan pikkujuttu, sillä palstalla, jolla aina kaiken kokenut kulttuuritoimittaja herkistyy. Tällä kertaa herkistyttiin Kafkan teoksesta Oikeusjuttu, jota en - tunnustettakoon - ole itse vielä lukenut, mutta tarkoitus tietysti on. Siinä kuvataan Hesarin jutun mukaan parveketta jossakin Prahan kattojen yllä, jolla ei mahdu seisomaan kunnolla suorassa. Pentti Saarikoski on myös samaisen lehtijutun mukaan sanonut (ja tämän muistan ihan itsekin häneltä lukeneeni), että Kafka on paljon realistisempi kirjailija kuin mitä Prahaa tuntematon ihminen voisi kuvitella. Olen Saarikosken kanssa tästä asiasta ihan samaa mieltä; m

Jawalla kohti syksyä

Kuva
Huomenna koittaa taas arki ja töihinpaluu. Sen kunniaksi pistän tänne kuvan  Tallinnassa olleesta neuvostoaika-näyttelystä. Tšekkoslovakialaista laatua luonnollisesti tämä Jawa.

Švejk Pentinkulmanpäiviltä

Kuva
Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Urjalassa Pentinkulmanpäivillä. Riensin ensimmäisenä vanhalle asemalle käytettyjen kirjojen torille. Anti oli melko niukkaa, mutta käteeni tarttui Eero Balkin käännös teoksesta Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa . Pikainen selailu antoi ihan lupaavan vaikutelman, aiemmat Švejk-suomennoksethan on tehty jonkin muun kielen kautta, mutta Balk on puolestaan kääntänyt suoraan tšekistä. Tässä blogissa lisäinfoa asiasta kiinnostuneille. http://varastohelmi.wordpress.com/2009/07/28/jaroslav-hasek-kunnon-sotamies-svejk/  Kauppias totesi, että tätä alkuperäiskielestä tehtyä suomennosversiota liikkuu vähän. Painosmäärä on ollut ilmeisesti niukka, kuten klassikoissa tyypillisesti on. Vai onko Švejk klassikko? Ainakin se on hauska, mitä melko harva klassikkoteos on. Sitä en muuten ole koskaan ymmärtänyt, miksi laatukirjallisuutta otetaan aina niin pieni määrä, että saa hyvissä ajoin hankka, jos aikoo oman kappaleen saada. Rahasta se tietenkin on

Helsingistä kielen oppimisen apua sekä Bruce

Kuva
Tapanani on jokaisessa kirjakaupassa katsastaa tšekkivalikoima. Helsingin Akateemisesta löytyi tällainen, pakkohan se oli ostaa. Kirja opettaa mm., että yksi mahdollinen  idiootta merkitsevä sana  on zmrd . Mihin niitä vokaaleja tarvitaan? Teoksesta voi oppia muutakin kuin voimasanoja ja räävittömyyksiä, esimerkiksi populaarikulttuurin kieltä ja baarisanastoa. Elokuva-osioista selviää esimerkiksi, että lännenfilmi on tšekiksi kovbojka . Kirjoittaja Martin Blaha on opiskellut kieliä Kaarlen yliopistossa, asuu nykyään San Franciscossa. Helsinkiin minut vei Bruce Springsteenin konsertti. Ehkä odotin vähän liikoja - epäreilustikin, mutta konsertti oli lievä pettymys. Melkein tunnin viivästys aloituksessa vei fiilistä, samoin Springsteenin sinänsä ihan mukava yllätys lämmitellä itse yleisöä soitamalla vähän akustisesti noin tuntia ennen virallista aloitusta. Ymmärrän, että se oli mukava ele uskollisille faneille, mutta sellaisille kuten minä, jotka tulivat paikalle vasta puoli seits

Laskelmointia vai selviytymistä?

Helteinen päivä sulattaa aivot tähän paikkaan, mutta kirjoitan silti hiukan hajamietelmiä, joita nousee palattuani taas vähäksi aikaa takaisin kirjaan Mies vailla ominaisuuksia . Aihe, jota nyt pyörittelen, on laskelmointi. Musilin kuva romaaninsa henkilöistä on hieman ristiriitainen, toisaalta he näyttävät lipuvan elämän virrassa, illuusionsa menettäneinä. Toisaalta tuntuu siltä, että he päätyvät kuitenkin toimimaan niin kuin sen hetken yhteiskunnassa on järkevää. Ei ole mitään mieltä sitoutua mihinkään, uskoa mihinkään tai omata ihanteita, koska kuitenkin joutuu pettymään. Peilailen tätä ajatusta nykyaikaan, tai oikeastaan kaikkiin aikoihin. Onko laskelmointi aina pahasta? Miksi yleensä muita syytetään kylmästä laskelmoinnista, mutta itse on aina tehnyt vain sen mikä oikealta tuntuu tai mikä on ollut pakon sanelemaa? Miksi yhdenlaisesta laskelmoinnista (vaikkapa puolueeseen liittymisestä) joutuu myöhemmin pää pölkylle, mutta toisenlainen laskelmointi (esimerkiksi marginaaliin jätt

Sinimäet

Kuva
Viime kuukausina olen miettinyt aika paljon sitä, kuinka sodat siirtelevät ihmisiä paikasta toiseen. Erityiseti toinen maailmansota vaikutti tällä lailla ihmisten kohtaloihin. Joskus on hauska spekuloida, kuinka elämä olisi erilaista ilman menneitä maailmansotia. Ihmiset siinäkin tapauksessa olisivat muuttaneet ympäriinsä, mutta tietysti eri syistä ja eri tavalla. Kävin noin viikko takaperin katsomassa Sinimäkien taistelun muistomerkkiä. Olin matkalla Narvaan, sillä halusin nähdä Viron venäläistä puolta. Siellä en muuten havainnut mitään erityistä konfliktia, oli melkein liiankin rauhallista. Oma havaintoni ei tietenkään todista yhtään mitään, mutta usein hieman jännittyneen ilmapiirin aistii, vaikkei paikkaa erityistesti tuntisikaan. Mutta siitä Sinimäistä ja ihmiskohtaloista. Siellä rintama kesti pitkään, mikä auttoi Suomea, historiaa minua paremmin tuntevien mukaan ratkaisevasti. Jos Sinimäkien taistelu olisi päättynyt lyhyeen, olisi "Suomen kulma" jäänyt auki Venälä