Prahan keväässä

 Palasin tänään Malá Stranassa sijaitsevaan apteekkiin, josta sain lauantaina lievitystä kipeään jalkaan. En ehtinyt jutella omistajan kanssa, joten en ottanut sisältä kuvia, mutta panen asian korvan taakse, joten saatan palata uudestaan tähän aiheeseen myöhemmillä reissuilla niin, että esittelen myös hieman 1840-luvulta peräisin olevaa apteekkimiljöötä. Jos apteekkikäynnin tarve iskee, suosittelen lämpimästi tätä Malá Stranan aukiolla sijaitsevaa vanhaa apteekkia, jolla on nuorehko omistaja. Sunnuntaisin tämäkin on kiinni, mutta lauantaisin palvelua saa, ja palvelu on hyvää.  Itse talokin on ihan mahdottoman kaunis. Vaikka määrittelen Mustan kotkan apteekin piilohelmeksi, sanoisin silti, että on se ulkoasultaan ihan julkinenkin helmi. Lisäksi tänne kannattaa tulla, jos haluaa kokeilla heidän omia tuotteitaan. Ainakin heiltä löytyy käsirasvoja, aurinkorasvaa ja korvatippoja tulehduksen ehkäisemiseen. Jäin siihen käsitykseen, että kehittelevät tuotteitaan myös lisää koko ajan, ...

 En vieläkään ole oikein sisäistänyt sitä, että olen kirjoittanut tätä blogia yli kymmenen vuoden aikana. Toki tässä on ollut kaksi täysin hiljaista vuotta, mutta tauosta huolimatta vettä on virrannut Vltavassa paljon siitä lähtien, kun bloggausta aloittelin. Tietyt teemat toistuvat, ja yksi on käynnit korealaisella kampaajallani. Pitkäaikaiset lukijat ehkä ovat jo miettineet, mitä hänelle kuuluu. Nyt tiedämme, että hänelle kuuluu hyvää. Muutamia kuukausia oli pakko pitää liikettä kiinni, mutta siitäkin selvittiin. Hän oli käyttänyt tuon ajan ulkoiluun, pyöräilyyn ja mitään tekemättömyyteen. Ihan hyviä tapoja selviytyä sulkutilasta. Olin harmillisesti kymmenisen minuuttia myöhässä, koska ensin myöhästyin metrosta ja sen lisäksi eksyin uudenkaupungin ja vanhankaupungin välisillä mutkaisilla ja hämäävillä kaduilla. Pahoittelin tapahtunutta, mutta kampaaja oli vain hyvillään, hänen seuraava asiakkaansa olisi tulossa myöhässä. Lisäksi hän ei selvästikään halua, että kuulen hänen keskus...

 Palataan vielä hetkeksi Vrchlabíin ja sen idylliseen mökkikylään vuorenrinteessä. Kyseessä on vähän samantapainen konsepti kuin suomalaisissa siirtolapuutarhoissa. Alue on vuokralla kaupungilta, mutta mökki on rakennettu itse. Yhdenmukaisuuden vaatimus ei vaikuttaisi olevan samaa luokkaa kuin niissä siirtolapuutarhoissa, joita itse olen nähnyt Suomessa. Moni kaupunkilainen ilmeisesti käy vain silloin tällöin rentoutumassa puutarhahommien parissa eikä edes yövy mökissään, mutta on myös sellaisia mökinomistajia, jotka tulevat viikonlopuksi nauttimaan kesästä ja talvella hiihtämään. Luntahan näille vuorille tuiskuttaa monina talvina ihan runsaasti. Ja onpa sellaisiakin mökkikylän sieluja, jotka mieluiten asuvat ihan omassa mökissä vaan, ja käyvät kaupungissa ainoastaan jos on ihan pakko. Mahdollisesti piipahteluluonteesta johtuen monikaan ei ole sillä lailla satsannut mökkiin, että esimerkiksi wc-ominaisuuksia olisi mietitty. Yllä olevan kuvan mökin entiset omistajat olivat kuulemma ...

"Onpas sinulla tänään puhdas tukka", kehaisee korealainen kampaaja. "Mutta kyllä me tämä tietysti pestään", hän jatkaa. Mietin, mistä tuulee. Hän on selvästi aikeissa sanoa vielä jotakin, mutta empii eikä lopulta sanokaan. Kerron hänelle käyneeni kauheassa kiireessä aivan tuntemattomalla kampaajalla viime keväänä. Tämä tuntematon kampaaja oli aloittanut hommansa voivottelemalla, miten paljon hän löytääkin minulta harmaita hiuksia. "En minä näe täällä yhtään harmaata", sanoo hän siihen. Kaiken lisäksi tuo kokeilemani kampaaja oli selittänyt, että minunikäiselleni ei sovi tasainen otsatukka, vaan on aika siirtyä ehdottomasti rikottuun linjaan. "Eihän tuolla lailla saa ihmisiä häpäistä", on herra korealaisen kampaajan mielipide. Hän on sitä mieltä, että minun ei missään olosuhteissa pidä mennä tuolle kampaajalla enää uudestaan. Enpä voi olla eri mieltä. Yhtäkkiä hän alkaa selittää jotakin Ruotsin kuninkaasta, joka oli kuulemma jossakin v...

Eilen päätimme tehdä pienen kävelyn Ylä-Tatralla. Alueella on runsaasti melko hyvin merkattuja ja eritasoisia vaellusreittejä. Suoritimme pienen pätkän yhdestä tunnetuista reiteistä, Tatranská magistrála. Reitti kulkee läpi Ylä-Tatran korkeuskäyriä mukaillen. Maisemat ovat tietysti ilmiömäisen kauniit! Yhteensä Tatranská magistrala on noin 46 kilometriä, mutta me kävelimme siitä vajaat kahdeksan. Nousua tuli noin 500 metriä tuolla matkalla, mikä oli mielestäni yllättävän paljon, koska missään vaiheessa emme varsinaisesti kiivenneet. Menimme rinnehissillä ensin polunvarteen Starý Smokovecista ja kävelimme Skalnaté plesoon. Tässä vaiheessa on pakko sanoa myös, että paikallisjuna kulkee kiitettävällä tiheydellä (noin kerran tunnissa) ja hyvin edullisesti (maksimissaan 2 euroa suuntaansa). Se pysähtyy aivan pienillä seisakkeilla, joista voi lähteä vaeltamaan tai tulla kyytiin vaelluksen jälkeen. Ei ole kovinkaan yllättävää, että Lonely Planet on listannut Ylä-Tatran tämäntyyppisen m...

Jo valmiiksi vähän ärtynyt korva, helle ja ilmastointilaitteet johtivat sihen, että korva tulehtui. Oli pakko hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tein päätöksen edellisenä iltana, etsin sopivan klinikan ja tallensin sen vastaanoton numeron puhelimeen. Suureksi hämmästyksekseni vastaanotosta kerrottiin, etteivät he ota potilaita, ellei ole tehtynä sopimusta hoitosuhteesta jo etukäteen. Samanlaista vastausta tuli muiltakin yksityisklinikoilta. Kysyin lopulta, mitä minun pitäisi sitten tehdä turistina akuutissa tilanteessa. Sain vastaukseksi, että akuutit tilanteet hoitaa yliopistollinen sairaala, eli soita päivystykseen. Tässä vaiheessa mietin, että mikähän seikkailu vielä onkaan edessä, mutta tein silti niin. Numeroon soitettuani minut yhdistettiin tosi hyvin englantia puhuvalle hoitajalle, joka otti tietoni ylös ja antoi lähimmän toimipaikan osoitteen. Se oli isohko rakennuskompleksi, neljän minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme. Onneksi olin saanut hoitajalta myös tiedon, mille...

Aina ei ole uskoa silmiään. Esimerkiksi Mexico Cityn karttaa katsoessa hämmästyin huomatessani, että Tšekkoslovakian ensimmäiselle presidentille, T. G. Masarykille on omistettu katu, eikä mikä tahansa katu, vaan suorastaan pitkä avenue. Sehän oli pakko käydä katsomassa, kun vierailin kaupungissa touko-kesäkuun vaihteessa. Onneksi metrolla pääsi helposti. Odotin kohtaavani Masarykin tuolla kadulla, jossakin hahmossa edes. Mutta niin ei käynyt. Katu oli täynnä huippumuotia myyviä liikkeitä, kalliita asuintaloja, joissa ihmiset asuvat muurien suojassa. Ohi ajoi upouusia, kiiltäviä autoja. Ohi käveli kalliisti, mutta ei aina tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä. Joillakin oli palvelija mukana. Yksi sisäpiha toi kuitenkin pientä lohtua. Siellä oli meksikolaista designia myyviä liikkeitä. Pidin tunnelmasta, mutta en ostanut mitään. Enkä löytänyt jälkeäkään Masarykista, joka puhui demokratian, oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta. Ja joka uskoi, että uusi teknologia (esim. radio) toi...

Tänä helteisenä päivänä kävimme tutustumassa Lednicen maailmanperintökohteeseen. Se on osa uniikkia, yhdistettyä Lednice-Valticen suojelukohdetta, ja varsin mukava päiväretkikohde esimerkiksi Brnosta käsin. Johanneksen linna on varsin näyttävä ilmestys, kuten kuvastakin näkyy. Ympärillä oleva viheralue on laaja, sen sisällä on mm. kalalampi. Kalalammethan ovat tyypillisiä täällä päin Eurooppaa, koska paastopäivinä on ollut tavallista syödä kalaa, joten sitä on viljelty jo varhain. Puisto tarjosi suojaa, oli suuria puita ja runsaasti penkkejä. Myös useita pieniä kahviloita löytyy alueelta, joten kuumallakin ilmalla liikkuminen on tässä kohteessa hyvin miellyttävää. Ehkä erikoisin elementti tässä kokonaisuudessa oli minareetti, joka on rakennettu 1800-luvun alussa. Orientalismi on ollut tuohon aikaan muotia ja idästä on otettu vaikutteita, mutta enpä osaa sanoa, kuinka moni olisi päättänyt rakennuttaa suorastaan minareetin mailleen. Liechtensteinin sukupa päätti. Minareetti...

Joskus kannattaa tehdä virhe. Tällä kertaa minulle sattui sellainen, että olin sijoittanut tekstissäni kahvilan aikaan ja paikkaan, jossa niitä ei Prahassa ollut. Kovin kovasti en voi itseäni tästä moittia, koska olin kysynyt jopa yhdestä arkistosta asiaa ja sieltä arveltiin kuvaamani kahvilan olleen tuossa paikassa jo 1960-luvulla, kuten väitin. Mutta eipä ollutkaan, ei sinne päinkään! Tuli ohjaajalta palautetta, että Prahassa ei juurikaan ollut kahviloita sosialismin aikana. Ne nähtiin porvarillisena elämänmuotona. Oluttupia sen sijaan oli, ja kyllä niistä kahviakin sai. Oluttuvissa myytävä kahvi oli usein ns. turkkilaista kahvia. Ei kuitenkaan sellaista, mitä yleensä nimitetään turkkilaiseksi kahviksi, vaan pulverimaista jauhetta, joka sekoitettiin kuumaan veteen. Tämä on kuitenkin taas aivan eri asia kuin pikakahvi, joka oli kallista ja jota sai valuuttakaupoista. Yksi harvoista kahviloista 1960-luvulla oli Slavia, joka vieläkin on paikoillaan. Olen käynyt siellä tämän reissu...

Tänään sain viimeinkin kuvattua Prahan linnan kupeessa juoksevan ns. Kultaisen kujan. Yhdessä vaiheessa se oli remontissa, muina kertoina, kun minulla on ollut hyviä aikomuksia asian suhteen, en ole  ehtinyt paikalle tai olen päättänyt tehdä Prahan linnan alueella jotakin muuta. Tai on tullut jotakin kiinnostavampaa tekemstä. Ei se kuvaaminen tälläkään kerralla onnistunut kovinkaan hyvin. Voi sitä turistien paljoutta, vakka sesonki on vasta aluillaan! En tiedä, mistä sain päähäni lähteä sunnuntaiaaamuna Prahan linnalle. Ehkä oletin, ettei siellä vielä ole niin paljon ihmisiä kuin mitä siellä nyt sitten kuitenkin oli. Netistä löytyy hienoja kuvia, jotka on otettu tyhjästä kujasta. Kultainen kuja oli ennen muistaakseni pienen pääsymaksun takana, nykyään sinne pitää pulittaa vähintään kaikista halvin Prahan linnan lippu, eli 250 korunaa (noin 10 euroa). Maksaessani en ollut ihan varma, mihin tuolla kultaisella viitataan ja kenen kannalta... Wikipedian mukaan linnan sulkemisaj...

Jos olet Prahaan menossa vielä tämän vuoden puolella tai ihan tammikuun alussa, kannattaa ehdottomasti kurkata kansallisgallerian näyttely, jossa on esillä Josef Koudelkan valokuvia Tšekkoslovakian miehityksen dramaattisista vaiheista. Näyttely on esillä 6.1.2019 asti, ja metrolla tai ratikalla pääsee tosi kätevästi ihan lähelle.  Täältä löytyy lisätietoa kiinnostuneille.  Avaan kuitenkin  linkin takaa löytyvää asiaa tässä blogissakin hiukan, jotta jos tuo jakamani linkki vanhenee, pääsee myöhemminkin blogiin eksyvä lukija selville, mistä on kysymys. Koudelka ei ollut aiemmin tehnyt kuvareportaaseja, mutta ammattimaista kuvaamista hän oli toki harjoittanut jo jonkin aikaa. Kuitenkin juuri hänen ottamistaan kuvistaan Prahassa noina elokuun dramaattisina päivinä on tullut ikonisia. Hän tunsi kaupungin, toisin kuin ulkomaalaiset reportterit, joten hänen oli helppo löytää paikat, joissa jotakin tapahtuu. Mielestäni parasta antia kuvissa ovat tavallisten ihmi...

Viime kesänä kirjoittelin Emmauksesta, luostarista lähellä Kaarlen aukiota. Tänään palasin sinne, koska olin jostakin syystä niin lumoutunut paikan tunnelmasta ja erityisesti seiniä kiertävistä maalauksista, jotka ovat ottaneet osumaa aikojen kuluessa. Luostariinhan osui amerikkalaisten pommi, joka oli tarkoitus pudottaa Dresdeniin... Tosin pelkästään pommi ei ole tehnyt näitä tuhoja, vaan aikojen saatossa kuvat ovat rappeutuneet.Voi olla, että en viimeksi huomannut isoja infotauluja, jotka paljastivat ratkaisisun tämän kuvasarjan arvoituksen. Saattaa yhtä hyvin olla niinkin, että nämä taulut ovat ilmaantuneet syksyn aikana. Joka tapauksessa, osa kuvista oli täysin tuhoutunut eikä vuosisatoihin kenelläkään ollut käsitystä siitä, mitä puuttuvissa kuvissa on aikanaan ollut. Sarjan kokonaisuudesta oli kuin olikin säilynyt tieto, yllättävässä paikassa, Uppsalan yliopiston kirjastossa. Lista kuvista ja niiden järjestyksestä on oletettavast jonkun tuntemattoman ruotsalaisen opiskelija...

Tänään kuulin vallan ihmeellisen tarinan vuoristokylässä asuvasta nuorehkosta miehestä, joka toimi siellä salaisen poliisin kätyrinä. Kaikki tiesivät, mikä hän on miehiään, mutta hän eli kylässä elämäänsä yhtenä asukkaana muiden joukossa. Kylässä oli erään prahalaisen toisinajattelijan kesämökki, ja yhtenä loppukesäisenä iltana toisinajattelija istui kylän kapakassa. Siinä istuivat saman pöydän ääressä salaisen poliisin ilmiantaja ja toisinajattelija. Elettiin 1970-luvun alkua, elokuuta. Toisinajattelija tuli sanoneeksi: "Olen lähdössä  huomenna Prahaan." Tähän ilmiantaja: "Älä lähde vielä, odota, että 21. päivä menee ohi." (21.8.1968 Varsovan liiton joukot miehittivät Tšekkoslovakian) Toisinajattelija: "Miksi?" Ilmiantaja: "Turha sinun on esittää yllättynyttä. Me tiedämme kaiken, mitä te suunnittelette. Teidän on tarkoitus järjestää mielenilmaus 21. päivä. Me tiedämme myös, ketkä siihen aikovat osallistua. Sinua ollaan rautatieasemalla vastas...

Děčín on pieni kaupunki Sudeettimaalla, Elben rannalla. Yksi tutkimukseeni liittyvistä henkilöistä, Fran tišek asui siellä 1930-luvulla ja joutui pakenemaan Prahaan, kun Saksan annettiin miehittää Sudeettialueet. Tästä syystä halusin käydä paikan päällä, vaikka oikeastaan tuo aikakausi ei liity tutkimuksessa rajaamaani aiheeseen. Jostakin syystä tutkimuksen rajojen yli on mukava hyppiä, ja sitä paitsi silloin, kun käy jollakin paikkakunnalla muuten vain, voi löytää jotakin kiinnostavaa kuitenkin. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Vasta  Děčíniin saavuttuani rupesin katselemaan, mitä muita nähtävyyksiä olisi tarjolla kuin museo, jonka olin päättänyt käydä katsastamassa. Kävi ilmi, että Elben rannan vanhin ja tunnetuin nälkäkivi on juurikin  Děčínissä. Se tulee näkyviin, kun vesi laskeutuu tarpeeksi matalalle, ja kuivat vuodet on kaiverrattu kiven kylkeen. Viimeisin huomaamani vuosiluku oli 1990-luvulta, mutta kai tämäkin vuosi kiveen vielä kaiverretaan. Pysäyttäväähän täl...