maanantai 17. kesäkuuta 2019

Ylä-Tatran poluilla

Eilen päätimme tehdä pienen kävelyn Ylä-Tatralla. Alueella on runsaasti melko hyvin merkattuja ja eritasoisia vaellusreittejä. Suoritimme pienen pätkän yhdestä tunnetuista reiteistä, Tatranská magistrála. Reitti kulkee läpi Ylä-Tatran korkeuskäyriä mukaillen. Maisemat ovat tietysti ilmiömäisen kauniit!


Yhteensä Tatranská magistrala on noin 46 kilometriä, mutta me kävelimme siitä vajaat kahdeksan. Nousua tuli noin 500 metriä tuolla matkalla, mikä oli mielestäni yllättävän paljon, koska missään vaiheessa emme varsinaisesti kiivenneet.

Menimme rinnehissillä ensin polunvarteen Starý Smokovecista ja kävelimme Skalnaté plesoon. Tässä vaiheessa on pakko sanoa myös, että paikallisjuna kulkee kiitettävällä tiheydellä (noin kerran tunnissa) ja hyvin edullisesti (maksimissaan 2 euroa suuntaansa). Se pysähtyy aivan pienillä seisakkeilla, joista voi lähteä vaeltamaan tai tulla kyytiin vaelluksen jälkeen. Ei ole kovinkaan yllättävää, että Lonely Planet on listannut Ylä-Tatran tämäntyyppisen matkailun ykköskohteeksi.


Poluillakulkeminen oli muuten erittäin miellyttävää, ainoastaan kivisyys haittasi omia jalkojani. Ilmapiiri oli kuitenkin miellyttävä, tietä annettiin ja kanssakulkijoita tervehdittiin.


Jos haluaisi työn, jossa sekä keho että mieli säilyvät hyvässä kuunnossa, kannattaisi hankkiutua tähän hommaan: kantajaksi Ylä-Tatralle. Tämä kaksikko tuli polulla vastaan ja he oikaisivat jotakin kautta ylös. En osaa sanoa, montako nousua päivän aikana tekivät, mutta kantoivat taakkaa vuorotellen.


Yksi murheellisenlohdullinen asia, mihin törmäsin, oli happosateiden pystyyntappamat metsät. 1980-luvullahan niitä metsäkuolemia oli, tuon ajan aikaansaannokset näkyvät luonnossa yhä ja näkyvät pitkään. Lohdullinen osuus tässä on se, että luonto ottaa omansa takaisin. Happopäästöt on saatu kuriin, metsä kasvaa elävänä uudelleen, kesä kerrallaan.


Yhdestä taukopaikasta olisi minulla enemmänkin tarinaa ja kuvamateriaalia, mutta teen siitä oman, erillisen blogitekstinsä. Silloin kirjoitanmyös eräästä henkilöstä, jonka tarina ansaitsee tulla kerrotuksi myös suomeksi.


Juuri kun olimme saapumassa viimeiselle etapille, Skalnaté plesoon, iski ukkosmyrsky aivan päälle. Emme pahasti kastuneet, mutta rinnehissi oli pois toiminnasta parisen tuntia. Lopulta ukonilma laantui ja pääsimme alas. Hississä maisemia katsellessani ihmettelin, olinko oikeasti hetki sitten noin korkealla ja tuonneko asti kiipesin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti