Masarykilla katu Mexico Cityssä

Aina ei ole uskoa silmiään. Esimerkiksi Mexico Cityn karttaa katsoessa hämmästyin huomatessani, että Tšekkoslovakian ensimmäiselle presidentille, T. G. Masarykille on omistettu katu, eikä mikä tahansa katu, vaan suorastaan pitkä avenue. Sehän oli pakko käydä katsomassa, kun vierailin kaupungissa touko-kesäkuun vaihteessa. Onneksi metrolla pääsi helposti.



Odotin kohtaavani Masarykin tuolla kadulla, jossakin hahmossa edes. Mutta niin ei käynyt. Katu oli täynnä huippumuotia myyviä liikkeitä, kalliita asuintaloja, joissa ihmiset asuvat muurien suojassa. Ohi ajoi upouusia, kiiltäviä autoja. Ohi käveli kalliisti, mutta ei aina tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä. Joillakin oli palvelija mukana.

Yksi sisäpiha toi kuitenkin pientä lohtua. Siellä oli meksikolaista designia myyviä liikkeitä. Pidin tunnelmasta, mutta en ostanut mitään. Enkä löytänyt jälkeäkään Masarykista, joka puhui demokratian, oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta. Ja joka uskoi, että uusi teknologia (esim. radio) toisi parannuksia ihmisten arkeen.


Tänään kävin ottamassa kuvan Masarykin yliopiston päärakennuksen edestä. Brnossa siis ei ole Brnon yliopisto, vaan Masarykin. Aivan perustellusti, koska Brno oli hänen koulukaupunkinsa.


Patsaan Masaryk katsoo alaspäin, mutta ei niin kuin alamaisiin, vaan pikemminkin mietteliäänä. Ikään kuin hän haluaisi sanoa meille, että joskus pitää vain pysähtyä ajattelemaan, ja paljon on sellaista, mitä emme vielä tiedä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini