Kultaisella kujalla
Tänään sain viimeinkin kuvattua Prahan linnan kupeessa juoksevan ns. Kultaisen kujan. Yhdessä vaiheessa se oli remontissa, muina kertoina, kun minulla on ollut hyviä aikomuksia asian suhteen, en ole ehtinyt paikalle tai olen päättänyt tehdä Prahan linnan alueella jotakin muuta. Tai on tullut jotakin kiinnostavampaa tekemstä.
Ei se kuvaaminen tälläkään kerralla onnistunut kovinkaan hyvin. Voi sitä turistien paljoutta, vakka sesonki on vasta aluillaan! En tiedä, mistä sain päähäni lähteä sunnuntaiaaamuna Prahan linnalle. Ehkä oletin, ettei siellä vielä ole niin paljon ihmisiä kuin mitä siellä nyt sitten kuitenkin oli. Netistä löytyy hienoja kuvia, jotka on otettu tyhjästä kujasta.
Kultainen kuja oli ennen muistaakseni pienen pääsymaksun takana, nykyään sinne pitää pulittaa vähintään kaikista halvin Prahan linnan lippu, eli 250 korunaa (noin 10 euroa). Maksaessani en ollut ihan varma, mihin tuolla kultaisella viitataan ja kenen kannalta...
Wikipedian mukaan linnan sulkemisajan jälkeen kujalle on vapaa pääsy. Tämä on hyvä tietää, sikäli, kun pitää paikkansa. En ole nimittäin testannut. Ja kultaisuus viittaa siihen, että kujalla olisi elänyt aikanaan kultaseppiä. Sitä on sanottu myös alkemistien kujaksi, mutta alkemisteja siellä ei kuitenkaan ole tiedettävästi harjoitettu.
Wikipedia tietää myös, että yksi taloista on kuulunut aikanaan Franz Kafkan siskolle ja Kafka on kirjoittanut siellä. Myös nobelisti Jaroslav Seifert on asunut kyseisessä talossa.
Talot on maalattu kirkkailla väreillä 1950-luvulla ja niissä on paljon kivoja yksityiskohtia. Valitettavasti niiden kuvaaminen oli todella hankalaa, koska ahtaalle kujalle oli ängennyt niin hirveä määrä ihmisiä.
Nykyään taloissa on liiketiloja. Sinänsä ihan mukavia paikallisia tekijöitä, kuten kosmetiikkafirma Manufaktura ja erityisryhmien tekemiä käsitöitä myyvä puoti. Silti tunnelma on tylsän keinotekoinen, poissa on aito kaupunkielämän tunnelma. Muuallakin Prahassa, eritoten sen vanhassakaupungissa kritisoidaan ympäristön muuttumista vain turistisirkukseksi.
Sanoisin kuitenkin, että tällä Kultaisella kujalla tuo ilmiö on huipussaan. Vanhassakaupungissa voi kuitenkin törmätä monenlaiseen jännittävään, kun pitää silmät auki (tai tuntee sopivia ihmisiä, jotka osaavat vähän vinkata). Loppujen lopuksi Kultaisen kujan kiinnostavin osuus oli graffitit.
Ajattelin ottaa pääsylipun hinnasta irti vähän enemmän kuin käväisyn Kultaisella kujalla. Aikomuksena oli käydä Pyhän Vituksen katedraalissa, mutta sinne mutkitteli jono lähestulkoon koko kirkon ympäri. Tänään en jaksanut jonottaa, vakka onhan siellä paljon nähtävää, mm. Muchan lasimaalaukset.
Katedraalin yhdessä kappelissa säilytetään myös Böömin kruununjalokiviä. Ne ovat seitsemän lukon takana ja jokaisen lukon avaimella on oma haltijansa. Avaimenhaltijoita ovat ainakin presidentti, pääministeri ja arkkipiispa sekä Prahan kaupunginjohtaja. Muita titteleitä en jaksanut ryhtyä suomentamaan. Kruununjalokivien esilleasettamisesta päättää presidentti.
Päätin siis jättää jonottamisen väliin ja kävin pienemmässä, mutta vanhemmassa Pyhän Yrjön kappelissa. Oli sielläkin ihmisiä enemmän kuin tarpeeksi. Ihmettelin, enkä ensimmäistä kertaa, miksi sakraalitiloissa täytyy huutaa, tai ylipäänsä keskustella pitkällisesti. En oikein osaa sanoa tästä kirkosta mitään, koska melu peitti alleen tunnelman ja omien ajatusten virran.
Ratikalle kävellessäni tunsin kaipausta, mutta en osannut sanoa, minne.
Ei se kuvaaminen tälläkään kerralla onnistunut kovinkaan hyvin. Voi sitä turistien paljoutta, vakka sesonki on vasta aluillaan! En tiedä, mistä sain päähäni lähteä sunnuntaiaaamuna Prahan linnalle. Ehkä oletin, ettei siellä vielä ole niin paljon ihmisiä kuin mitä siellä nyt sitten kuitenkin oli. Netistä löytyy hienoja kuvia, jotka on otettu tyhjästä kujasta.
Kultainen kuja oli ennen muistaakseni pienen pääsymaksun takana, nykyään sinne pitää pulittaa vähintään kaikista halvin Prahan linnan lippu, eli 250 korunaa (noin 10 euroa). Maksaessani en ollut ihan varma, mihin tuolla kultaisella viitataan ja kenen kannalta...
Wikipedian mukaan linnan sulkemisajan jälkeen kujalle on vapaa pääsy. Tämä on hyvä tietää, sikäli, kun pitää paikkansa. En ole nimittäin testannut. Ja kultaisuus viittaa siihen, että kujalla olisi elänyt aikanaan kultaseppiä. Sitä on sanottu myös alkemistien kujaksi, mutta alkemisteja siellä ei kuitenkaan ole tiedettävästi harjoitettu.
Wikipedia tietää myös, että yksi taloista on kuulunut aikanaan Franz Kafkan siskolle ja Kafka on kirjoittanut siellä. Myös nobelisti Jaroslav Seifert on asunut kyseisessä talossa.
Talot on maalattu kirkkailla väreillä 1950-luvulla ja niissä on paljon kivoja yksityiskohtia. Valitettavasti niiden kuvaaminen oli todella hankalaa, koska ahtaalle kujalle oli ängennyt niin hirveä määrä ihmisiä.
Nykyään taloissa on liiketiloja. Sinänsä ihan mukavia paikallisia tekijöitä, kuten kosmetiikkafirma Manufaktura ja erityisryhmien tekemiä käsitöitä myyvä puoti. Silti tunnelma on tylsän keinotekoinen, poissa on aito kaupunkielämän tunnelma. Muuallakin Prahassa, eritoten sen vanhassakaupungissa kritisoidaan ympäristön muuttumista vain turistisirkukseksi.
Sanoisin kuitenkin, että tällä Kultaisella kujalla tuo ilmiö on huipussaan. Vanhassakaupungissa voi kuitenkin törmätä monenlaiseen jännittävään, kun pitää silmät auki (tai tuntee sopivia ihmisiä, jotka osaavat vähän vinkata). Loppujen lopuksi Kultaisen kujan kiinnostavin osuus oli graffitit.
Ajattelin ottaa pääsylipun hinnasta irti vähän enemmän kuin käväisyn Kultaisella kujalla. Aikomuksena oli käydä Pyhän Vituksen katedraalissa, mutta sinne mutkitteli jono lähestulkoon koko kirkon ympäri. Tänään en jaksanut jonottaa, vakka onhan siellä paljon nähtävää, mm. Muchan lasimaalaukset.
Katedraalin yhdessä kappelissa säilytetään myös Böömin kruununjalokiviä. Ne ovat seitsemän lukon takana ja jokaisen lukon avaimella on oma haltijansa. Avaimenhaltijoita ovat ainakin presidentti, pääministeri ja arkkipiispa sekä Prahan kaupunginjohtaja. Muita titteleitä en jaksanut ryhtyä suomentamaan. Kruununjalokivien esilleasettamisesta päättää presidentti.
Päätin siis jättää jonottamisen väliin ja kävin pienemmässä, mutta vanhemmassa Pyhän Yrjön kappelissa. Oli sielläkin ihmisiä enemmän kuin tarpeeksi. Ihmettelin, enkä ensimmäistä kertaa, miksi sakraalitiloissa täytyy huutaa, tai ylipäänsä keskustella pitkällisesti. En oikein osaa sanoa tästä kirkosta mitään, koska melu peitti alleen tunnelman ja omien ajatusten virran.
Ratikalle kävellessäni tunsin kaipausta, mutta en osannut sanoa, minne.
Kommentit
Lähetä kommentti