Josef Koudelkan ikonisia kuvia elokuulta 1968

Jos olet Prahaan menossa vielä tämän vuoden puolella tai ihan tammikuun alussa, kannattaa ehdottomasti kurkata kansallisgallerian näyttely, jossa on esillä Josef Koudelkan valokuvia Tšekkoslovakian miehityksen dramaattisista vaiheista.


Näyttely on esillä 6.1.2019 asti, ja metrolla tai ratikalla pääsee tosi kätevästi ihan lähelle. Täältä löytyy lisätietoa kiinnostuneille. Avaan kuitenkin  linkin takaa löytyvää asiaa tässä blogissakin hiukan, jotta jos tuo jakamani linkki vanhenee, pääsee myöhemminkin blogiin eksyvä lukija selville, mistä on kysymys.



Koudelka ei ollut aiemmin tehnyt kuvareportaaseja, mutta ammattimaista kuvaamista hän oli toki harjoittanut jo jonkin aikaa. Kuitenkin juuri hänen ottamistaan kuvistaan Prahassa noina elokuun dramaattisina päivinä on tullut ikonisia. Hän tunsi kaupungin, toisin kuin ulkomaalaiset reportterit, joten hänen oli helppo löytää paikat, joissa jotakin tapahtuu.


Mielestäni parasta antia kuvissa ovat tavallisten ihmisten reaktiot sekä havainnot siitä, että monenikäiset ihmiset olivat lähteneet kaduille ilmaisemaan mielipiteensä miehityksestä. Myös miehittäjäosapuolen hämmennys välittyy kuvista hyvin. Tavalliset sotilaat ovat vain maailmanpolitiikan pelinappuloita, miehittäjiä kohtalon oikusta.


Mielestäni kuvissa on varsin moderni ote. Kuvaaja on itse mielenosoituksiin osallistuva toimija, ei pelkkä ulkopuolinen tarkkailija. Se näkyy hyvin tästä yllä olevasta kuvasta. Aina nähdessäni kuvia näiltä elokuun päiviltä hämmästelen ihmisten rohkeutta panssarivaunujen edessä.


On suuri onni, että Koudelkan kuvat saatiin salakuljetettua länteen ja ne saivat kertoa tarinansa siitä, mitä Prahassa todella tapahtui ja miten yksi paikallinen sen kaiken näki.


Hämmästyttävää on myös se, miten nuoria mielenosoittajia kuvissa näkyy. Toisaalta haluaisin myös tietää, miten miehittäjiksi joutuneet nuoret miehet tämän kaiken kokivat, mutta en tiedä, moniko on asiasta ollut valmis puhumaan.


Nykyään pyrin yleensä kirjoittamaan yhdeessä blogitekstissä yhdestä aiheesta, mutta tänään kerron bonustarinan korealaisesta kampaajastani.

En ollut ehtinyt ja muistanut varailemaan aikaa, joten kävelin vain suoraan kampaamolle. Setä olikin liikkeensä edessä, kurkkimassa oven raosta, ja kun näki minut hän kauhistui ja kysyi: "Pitikö sinulle olla tänään aika varattuna?"

Vastasin: "Ei, mutta kävelin tästä muuten vain ohi, joten ajattelin tulla kysymään, ehtistikö tänään vielä leikata. "
Tähän kampaaja: "Minä en tee töitä lauantaisin."
Minä: "Ei se mitään, ajattelin vain kysyä."

Tässä vaiheessa ovi aukeaa kokonaan, kampaaja tarttuu käteeni ja sanoo: "Tule, tule tule! Tule ennen kuin muutan mieleni. Minulla oli  spesiaaliasiakas, mies, joka asuu Prahan ulkopuolella eikä hän pääse kuin lauantaisin. Etkö sinä yhtään huomannut, hän käveli sinua vastaankin."
"No mistä minä kaikki sinun asiakkaasi tuntisin?"

Kampaaja sivuuttaa kysymykseni, vaatii saada heti takkini ja laukkuni, jotta pääsee asettelemaan ne juuri oikealla tavalla naulakkoon.

Taas leikataan vanhaan tuttuun tyyliin. Muistutan kampaajaa siitä, että oikeastaan on ihan sama, mitä sanon, kun hän kuitenkin leikkaa oman ajatuksensa mukaan. Hän on mielestään silti paljon parempi kuin useammat kampaajat, koska hän kysyy kuitenkin. Yleensähän kampaaja ei kysy mielipidettä, leikkaa vain oman mielen mukaan - kuulemma. Tekisi mieli kysyä, että eikös lopputulos ole silti sama, mutta tunnen hänet liian hyvin enkä siis yritä saada häntä ansaan.

Koko operaation ajan kampaaja muistuttaa minua siitä, että hän siis ei työskentele lauantaisin. Sanon, että varmasti muistan tämän ja pääsääntöisesti muutenkin sovin aina ajan etukäteen. Ohareista herra ei tykkää, mutta joutuu myöntämään, että minä en ole sellaisia hänelle koskaan tehnytkään.

Liian moni on kuitenkin tehnyt, joten liike on ja pysyy kiinni lauantaisin. Tänään nyt vain on tämmöinen poikkeuspäivä, mutta poikkeuksia saavat vain erityisen hyvät asiakkaat, eivät muut. Vakuutan, että ymmärrän.

Kun hiukseni on leikattu taas malliin, hiukan eri ajatuksella kuin mitä minulla oli, mutta silti hyvin, saan takkini ja laukkuni. Maksan. Kampaaja puhkeaa vuolaaseen selitykseen siitä, että kyllähän hän minut toki voi jatkossa ottaa lauantaisin, koska olen niin hyvä ja luotettava asiakas. Tulen aina ajallani ja olen muutenkin asiallinen ja mukava. Mutta varminta on silti soittaa etukäteen tai lähettää viesti.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini