Prahan keväässä

 Palasin tänään Malá Stranassa sijaitsevaan apteekkiin, josta sain lauantaina lievitystä kipeään jalkaan. En ehtinyt jutella omistajan kanssa, joten en ottanut sisältä kuvia, mutta panen asian korvan taakse, joten saatan palata uudestaan tähän aiheeseen myöhemmillä reissuilla niin, että esittelen myös hieman 1840-luvulta peräisin olevaa apteekkimiljöötä. Jos apteekkikäynnin tarve iskee, suosittelen lämpimästi tätä Malá Stranan aukiolla sijaitsevaa vanhaa apteekkia, jolla on nuorehko omistaja. Sunnuntaisin tämäkin on kiinni, mutta lauantaisin palvelua saa, ja palvelu on hyvää.  Itse talokin on ihan mahdottoman kaunis. Vaikka määrittelen Mustan kotkan apteekin piilohelmeksi, sanoisin silti, että on se ulkoasultaan ihan julkinenkin helmi. Lisäksi tänne kannattaa tulla, jos haluaa kokeilla heidän omia tuotteitaan. Ainakin heiltä löytyy käsirasvoja, aurinkorasvaa ja korvatippoja tulehduksen ehkäisemiseen. Jäin siihen käsitykseen, että kehittelevät tuotteitaan myös lisää koko ajan, ...

Ihan hirveän kauan ei tarvitse kaupungissa aikaansa viettää, kun alkaa jo ärsyttää turistilaumat. Prahan vanhakaupunki on kieltämättä kaikesta turistihumpastaan huolimatta ihana paikka, hankala siellä on olla käymättäkään, kun tänne kerran on tullut. Mutta voi itku niitä kahviloita! Ei niissäkään hetken rauhaa saa. Ei, ellei tiedä, mihin menee. Tänään esittelen piilohelmenä Café Gaspar Kasperin, joka löytyy yhdeltä sisäpihalta, Celetná-kadulta. Se on teatterin kahvila, jota pidetään auki arkisin aamusta iltakuuteen ja viikonloppuisinkin muutaman tunnin iltapäivisin. Kannattaa katsoa ajantasaiset aukioloajat netistä. Samoissa tiloissa on myös teatteritaiteen laitos, Suuria kahvilaelämyksiä tämä paikka ei kokemukseni mukaan tarjoa, mutta rauhallisen istuskeluhetken kylläkin, mikä on äärimmäisen tärkeä asia. Ja saa nauttia teatterifiiliksestä, vaikka ei itse olisi teatteriin menossakaan.  

 Eilen minulle kävi todellinen onnenpotku. Laitoin korealaiselle kampaajalleni WA-viestin ja kysyin, olisiko hänellä sattumoisin aikaa alkuviikosta leikata hiukseni. Hän laittoi vastauksen, että on lähdössä tiistaina Koreaan, mutta maanantai-iltapäivänä voisi onnistua. Hetken päästä tuleekin uusi viesti: pääsisitkö tunnin kuluttua, minulle tulikin asiakas, joten olen tuota pikaa liikkeelläni. Kävihän minulle tunnin päästä ja hiukset tuli leikattua. Tällä kertaa kampaaja yritti hujata minua väittämällä, että lähtee lopullisesti takaisin Koreaan. Totesin kuitenkin, että eihän hän ole edes liikettään tyhjentänyt, joten enpä taida uskoa. Häntä ilmiselvästi harmitti, kun en mennyt tähän lankaan.  Hän kehuu ylenpalttisesti hiuksiani ja näytän kuulemma todella terveeltä hänen mielestään. Tämä kaikki johtuu tietysti siitä, että olen kuunnellut hänen ohjeitaan ja noudattanut niitä. Myöntelen tapani mukaan. Moitteita tulee tällä kertaa hiusten taipuisuudesta. Taipuvat ihan väärin ja vik...

 Joskus elämä muistuttaa siitä, että kannattaa miettiä seuraavat askeleensa. Tai anakin huomata edessä oleva porrasaskelma. Muuten käy nimittäin näin. Mutta älkää säikähtäkö, nilkka on vain nyrjähtänyt, ei murtunut. Kaikki tämä tapahtui hotellin aamiaisravintolassa kiireisimpään aamiaisaikaan. Mikähän se siinäkin on, että kaatuessaan haluaa aina nousta mahdollisimman nopeasti ylös eikä ainakaan ottaa apua vastaan? Vaikka vahinko on jo tapahtunut ja kaikki sen näkivät. Eipä sitten muuta kuin Faustin taloon, elikä yliopistolliseen sairaalaan. Tämähän on minulle tuttu paikka, olen Pavelin partiolaista Jan Pfeifferia täällä jututtanut ja on hän minulle järjestänyt kertaalleen tänne fysioterapiajakson, kun kädestä meni tunto kokonaan. Mutta se on menneisyyttä, se. Myös professori Pfeiffer on jo tuonilmaisissa, mutta sairaala elää elämäänsä. Tarina kertoo, että Faust myi sielunsa, mutta minun ei tarvinnut tyhjentää edes pankkitiliäni. Eurooppalainen sairausvakuutus korvasi lääkärikäynn...

 Tämänkertaiselle matkalle lähtiessäni mietin, tuleeko tästä eräänlainen jäähyväisreissu. Mietin, onko minulle Prahassa enää sillä lailla mitään, että aktiivisesti suunnittelisin paluuta. Toki täällä on paljon ystäviä yhä, vaikka moni on jo lähtenyt tähtien taakse. Hieman myös mietitytti, että tuleeko tästä surullinen matka, koska niin moni on jo poistunut. Matkassa oli suruakin mukana, mutta kauniilla tavalla sekoitettuna iloon. Oli haikeaa miettiä jo edeltämenneitä ystäviä, niin moni paikka tutuilla reiteillä muistuttaa heistä. Toisaalta monet muistot olivat iloisia, jopa humoristisia. En ehkä koskaan voi mennä M ůs tekin asemalle muistamatta, kun se oli remontissa, joten maan alla piti kävellä pahimmillaan melkein kilometri. Ja tuolloin 95-vuotias liikuntatieteilijäystäväni veti niitä käytäviä ja portaita yhä puolijuoksua. Enkä voi olla hymyilemättä tuolle muistolle. Myös uusia ajatuksia ja ideoita syntyi tämän matkan aikana ja tapahtui tulevien kohtaamisten suunnittelua. Vielä ...

 Kansallismuseo on ratsastajapatsaan ohella varmaankin Václavin aukion ikonisin maamerkki. Suosittelen tutustumista ihan pelkästään siksi, että itse rakennus on niin hieno.  Nykyään (vuodesta 2019 lähtien) vanhalta puolelta pääsee suoraan uudelle puolelle. Uuden puolen rakennus toimi alun perin pörssinä (rakennettu vuonna 1937), sittemmin siinä kokoontui kommunistisen Tšekkoslovakian parlamentin yleiskokous. Vuoteen 2009 rakennuksessa toimi Radio Free Europe. Uudella puolella on myös kiva bistro, jossa on miellyttävä poiketa. Olen siellä menneinä vuosina useat kahvittelut kahvitellut. Mutta tärkein asia, minkä tässä postauksessa haluaisin tuoda esille, on vanhan, alkuperäisen museorakennuksen kupoli. Sinne nimittäin pääsee nykyään, peruskorjauksen jälkeen. Museo on siis kokonaisuudessaan nyt viimeinkin auki, myös pysyvät näyttelyt.  Samassa remonttirytäkässä päättivät tosiaan avata kupolin yleisölle. Jostakin syystä tätä ei hirveästi mainosteta, vaikka kympin pääsymaksull...

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

 En vieläkään ole oikein sisäistänyt sitä, että olen kirjoittanut tätä blogia yli kymmenen vuoden aikana. Toki tässä on ollut kaksi täysin hiljaista vuotta, mutta tauosta huolimatta vettä on virrannut Vltavassa paljon siitä lähtien, kun bloggausta aloittelin. Tietyt teemat toistuvat, ja yksi on käynnit korealaisella kampaajallani. Pitkäaikaiset lukijat ehkä ovat jo miettineet, mitä hänelle kuuluu. Nyt tiedämme, että hänelle kuuluu hyvää. Muutamia kuukausia oli pakko pitää liikettä kiinni, mutta siitäkin selvittiin. Hän oli käyttänyt tuon ajan ulkoiluun, pyöräilyyn ja mitään tekemättömyyteen. Ihan hyviä tapoja selviytyä sulkutilasta. Olin harmillisesti kymmenisen minuuttia myöhässä, koska ensin myöhästyin metrosta ja sen lisäksi eksyin uudenkaupungin ja vanhankaupungin välisillä mutkaisilla ja hämäävillä kaduilla. Pahoittelin tapahtunutta, mutta kampaaja oli vain hyvillään, hänen seuraava asiakkaansa olisi tulossa myöhässä. Lisäksi hän ei selvästikään halua, että kuulen hänen keskus...

 Palataan vielä hetkeksi Vrchlabíin ja sen idylliseen mökkikylään vuorenrinteessä. Kyseessä on vähän samantapainen konsepti kuin suomalaisissa siirtolapuutarhoissa. Alue on vuokralla kaupungilta, mutta mökki on rakennettu itse. Yhdenmukaisuuden vaatimus ei vaikuttaisi olevan samaa luokkaa kuin niissä siirtolapuutarhoissa, joita itse olen nähnyt Suomessa. Moni kaupunkilainen ilmeisesti käy vain silloin tällöin rentoutumassa puutarhahommien parissa eikä edes yövy mökissään, mutta on myös sellaisia mökinomistajia, jotka tulevat viikonlopuksi nauttimaan kesästä ja talvella hiihtämään. Luntahan näille vuorille tuiskuttaa monina talvina ihan runsaasti. Ja onpa sellaisiakin mökkikylän sieluja, jotka mieluiten asuvat ihan omassa mökissä vaan, ja käyvät kaupungissa ainoastaan jos on ihan pakko. Mahdollisesti piipahteluluonteesta johtuen monikaan ei ole sillä lailla satsannut mökkiin, että esimerkiksi wc-ominaisuuksia olisi mietitty. Yllä olevan kuvan mökin entiset omistajat olivat kuulemma ...

Olemme viikonlopun vietossa  Krkonošella, tarkemmin ottaen Vrchlabíssa, elikä Ylä-Elbellä. Tässäpä on yksi vaihtoehto, jos haluaa nähdä muutakin kuin Prahaa. Vastaavanlaisia pikkukaupunkeja on  Krkonošella ja muilla T šekin vuorilla muitakin, mutta tätä ainakin voi suositella. Näitä saksalaistyyppisiä taloja on täälläkin, kuten Sudeeteilla yleensäkin. Tässä kyseisessä talossa toimi kiva kahvila.  Krkonošen juttu on kaupunkitalojen edustojen holvikäytävät. Niiden tehtävä on ollut suojata taloja sään armoilta ja antaa kauppiaille lisätilaa tehdä bisnestä, sateelta suojassa. Kaupunki on pieni, viehättävä, suurin osa taloita on hyvinhoidettuja.  Eilen oli myös kirkkojen yö, jolloin paikallisessa kirkossa lauloi hyvätasoinen kuoro.  Toivoisin, että Suomessakin järjestettäisiin joskus kirkkojen yö, jolloin voisi mennä matalalla kynnyksellä tutustumaan erilaisiin kirkkoihin ja saamaan ehkä kasvot niissä kävijöille. Tämän blogipostauksen pääpontti lienee on, että kannat...

 Aikaa on vierähtänyt sekä tohtoroitumisesta että vielä enemmän siitä kun viimeksi päivitin tätä blogia. Syy blogihiljaisuudelle lienee ilmeinen. Nyt oli viimein aika tulla takaisin. Olen saanut viedä väitöskirjan oikein paperisena niille, jotka ovat tutkimuksessani auttaneet. Siis vielä elossa oleville. Koko tämän blogin nyt jo yli kymmenvuotisen historian ajan olen koko ajan havainnoinut sitä, miten aika virtaa, lipuu ja karkaa meiltä. Alkuperäiset kirjeet ovat löytäneet pysyvän kodin Kaarlen yliopiston arkistosta. Siellä niitä voi kuka tahansa tutkia ja kirjoittaa niistä jotakin uutta. Vaikka Euroopassa tapahtuu nyt aivan kauheita, samantapaisia asioita, joista itse kirjoitin väitöskirjassani, edes pientä lohtua tuo se, miten vahvasti Praha on ukrainalaisten puolella. Ukrainan lippuja näkee kaikkialla.

Kerron teille nyt viimein sen lupaamani tarinan Tatralta. Yksi sellanen, mitä ei ole tietääkseni tähän mennessä Suomeksi kirjoitettu, mutta joka ehdottomasti ansaitsee tulla kerrotuksi myös suomalaisille meidän omalla kielellämme. Pysähdyimme kesken kävelyretken syömään reitin puolimatkan majalle, Zamkovský Chataan. En ole ikinä syönyt niin hyvää linssikeittoa missään, pakko oli vähän tutkia, mitä kaikkea siinä on, jotta oppisi tekemään edes puoliksi yhtä hyvää. Majalla olikin mielenkiintoisempi historia kuin mitä olisin osannut odottaa. Sen oli rakentanut sotavuosina (1942-43) vuoristo-opas ja vuorikiipeilijä   Štefan Zamkovský vaimonsa L'udmilan  kanssa.  Štefan on siis  kaveri allaolevassa kuvassa.   Mikä sai Štefanin ja L'udmilan rakentamaan tämän majan keskellä toista maailmansotaa? Syy on varsin mielenkiintoinen, joskaan ei erityisen yllättävä. He piilottelivat siellä poliittisia vankeja, partisaaneja ja juutalaisia.  Soden loputtua h...

On aika esitellä taas yksi Prahan piilohelmi, nimittäin  Divoká Šárka ja sen maauimala.  Divoká Šárka  on lunnonsuojelualue, jolla on mm. metsää ja niittyä sekä jylhiä kallioita. Alueella on puroja, kävelyreittejä, paikkoja auringonottoon ja oleskeluun. Jos jossakin oma rauha on Prahassa taattu, niin  Divoká Šárkassa. Sitten on se uimala, keskellä aluetta, joka tavallaan on puisto, tavallaan kuitenkaan ei. Kävimme tänään testaamassa sitä ja hyväksi havaitsemassa. Uimala saa vetensä läheisestä purosta, vesi on ainakin netin tietojen mukaan puhdasta, ja kyllä se tosiaan kirkasta olikin. Ja kylmää, koska sitä ei lämmitetä mitenkään. Itse asiassa kampaaja, josta taas eilen kirjoitin, sanoi, että monesti ihmiset käyvät vain kastautumassa altaassa, koska vesi tosiaankin on kylmää. Tänään oli kuitenkin jo aamusta niin lämmintä, että viileässä vedessä oleskelu oli päinvastoin mukavaa. Tärkein syy, miksi halusin uimalaa testata, on se, että hyvä edesmennyt kaverini ...

"Onpas sinulla tänään puhdas tukka", kehaisee korealainen kampaaja. "Mutta kyllä me tämä tietysti pestään", hän jatkaa. Mietin, mistä tuulee. Hän on selvästi aikeissa sanoa vielä jotakin, mutta empii eikä lopulta sanokaan. Kerron hänelle käyneeni kauheassa kiireessä aivan tuntemattomalla kampaajalla viime keväänä. Tämä tuntematon kampaaja oli aloittanut hommansa voivottelemalla, miten paljon hän löytääkin minulta harmaita hiuksia. "En minä näe täällä yhtään harmaata", sanoo hän siihen. Kaiken lisäksi tuo kokeilemani kampaaja oli selittänyt, että minunikäiselleni ei sovi tasainen otsatukka, vaan on aika siirtyä ehdottomasti rikottuun linjaan. "Eihän tuolla lailla saa ihmisiä häpäistä", on herra korealaisen kampaajan mielipide. Hän on sitä mieltä, että minun ei missään olosuhteissa pidä mennä tuolle kampaajalla enää uudestaan. Enpä voi olla eri mieltä. Yhtäkkiä hän alkaa selittää jotakin Ruotsin kuninkaasta, joka oli kuulemma jossakin v...

Eilen päätimme tehdä pienen kävelyn Ylä-Tatralla. Alueella on runsaasti melko hyvin merkattuja ja eritasoisia vaellusreittejä. Suoritimme pienen pätkän yhdestä tunnetuista reiteistä, Tatranská magistrála. Reitti kulkee läpi Ylä-Tatran korkeuskäyriä mukaillen. Maisemat ovat tietysti ilmiömäisen kauniit! Yhteensä Tatranská magistrala on noin 46 kilometriä, mutta me kävelimme siitä vajaat kahdeksan. Nousua tuli noin 500 metriä tuolla matkalla, mikä oli mielestäni yllättävän paljon, koska missään vaiheessa emme varsinaisesti kiivenneet. Menimme rinnehissillä ensin polunvarteen Starý Smokovecista ja kävelimme Skalnaté plesoon. Tässä vaiheessa on pakko sanoa myös, että paikallisjuna kulkee kiitettävällä tiheydellä (noin kerran tunnissa) ja hyvin edullisesti (maksimissaan 2 euroa suuntaansa). Se pysähtyy aivan pienillä seisakkeilla, joista voi lähteä vaeltamaan tai tulla kyytiin vaelluksen jälkeen. Ei ole kovinkaan yllättävää, että Lonely Planet on listannut Ylä-Tatran tämäntyyppisen m...

Jo valmiiksi vähän ärtynyt korva, helle ja ilmastointilaitteet johtivat sihen, että korva tulehtui. Oli pakko hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tein päätöksen edellisenä iltana, etsin sopivan klinikan ja tallensin sen vastaanoton numeron puhelimeen. Suureksi hämmästyksekseni vastaanotosta kerrottiin, etteivät he ota potilaita, ellei ole tehtynä sopimusta hoitosuhteesta jo etukäteen. Samanlaista vastausta tuli muiltakin yksityisklinikoilta. Kysyin lopulta, mitä minun pitäisi sitten tehdä turistina akuutissa tilanteessa. Sain vastaukseksi, että akuutit tilanteet hoitaa yliopistollinen sairaala, eli soita päivystykseen. Tässä vaiheessa mietin, että mikähän seikkailu vielä onkaan edessä, mutta tein silti niin. Numeroon soitettuani minut yhdistettiin tosi hyvin englantia puhuvalle hoitajalle, joka otti tietoni ylös ja antoi lähimmän toimipaikan osoitteen. Se oli isohko rakennuskompleksi, neljän minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme. Onneksi olin saanut hoitajalta myös tiedon, mille...

Karpaattien linna on Jules Vernen romaanin nimi, joka sopii myös tämän päivän teemaan. Karpaateilla on moniakin linnoja, mutta minä kävin katsomassa tätä yhtä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Bratislavasta. Kyseessä on  Hrad Červený Kameň ,  eli Punaisen kiven linna, tai Punakivilinna. Se rakennettiin 1200-luvulla puolustuslinnaksi. Enempää en historiasta osaa sanoa, sisään olisi päässyt vain opastetuille kierroksille.  Mielestäni linnojen kiinnostavinta antia ovat joka tapauksessa niiden puistot ja muu ympäristö. Esillä oli valokuva, joista näki, miten ympäristöä on parannettu ja rakennusta korjattu samettivallankumouksen jälkeen. Aika pitkään tämä linna saikin olla alennustilassa, mutta nyt se on palautettu entiseen kunniaansa. Muotopuutarha on ennallisettu aivan hiljattain, vuonna 2014.  Hieno se olikin! On tosi kiva nähdä, että tällaiset kulttuuriperintökohteet ovat päässeet ja pääsemässä taas jaloilleen Slovakiassa. Linnan po...

Tänään tein viimein sen retken, mitä olen suunnitellut jo useita vuosia. Kävin katsomassa Leopoldovin vankilaa, koska Pavel oli siellä poliittisena vankina vuosina 1952-1965. Sisälle ei päässyt, koska kyseessä on edelleen vankila, mutta muurit pystyi kiertämään lähes ympäri. Päivä oli kuuma, joten kauan emme täällä aikaa viettäneet, mutta näimme paikan ja ympäristön kuitenkin. Alunperin Leopoldov on rakennettu linnoitukseksi ottomaaneja vastaan, mutta siitä tehtiin vankila jo 1700-luvulla. Se hiukan harmitti, ettei linnoituksen muureille pääse kävelemään. Aika usein olen tällaisten retkien jälkeen kuullut kysymyksen, että mikä järki on käydä paikalla, josta ei kuitenkaan saa mitään erityistä irti. Tässäkään tapauksessa en päässyt muureja pidemmälle. Näihin kysymyksiin on vaikea, usein mahdoton vastata. Jokin paikka muuttuu merkitykselliseksi usein siinä vaiheessa, kun sitä tutkii tai siitä kirjoittaa. Vaikka sen läpi olisi vedetty moottoritie, kävisin silti katsomass...