Ei piste vaan pilkku

 Tämänkertaiselle matkalle lähtiessäni mietin, tuleeko tästä eräänlainen jäähyväisreissu. Mietin, onko minulle Prahassa enää sillä lailla mitään, että aktiivisesti suunnittelisin paluuta. Toki täällä on paljon ystäviä yhä, vaikka moni on jo lähtenyt tähtien taakse.

Hieman myös mietitytti, että tuleeko tästä surullinen matka, koska niin moni on jo poistunut. Matkassa oli suruakin mukana, mutta kauniilla tavalla sekoitettuna iloon. Oli haikeaa miettiä jo edeltämenneitä ystäviä, niin moni paikka tutuilla reiteillä muistuttaa heistä. Toisaalta monet muistot olivat iloisia, jopa humoristisia.

En ehkä koskaan voi mennä Můstekin asemalle muistamatta, kun se oli remontissa, joten maan alla piti kävellä pahimmillaan melkein kilometri. Ja tuolloin 95-vuotias liikuntatieteilijäystäväni veti niitä käytäviä ja portaita yhä puolijuoksua. Enkä voi olla hymyilemättä tuolle muistolle.

Myös uusia ajatuksia ja ideoita syntyi tämän matkan aikana ja tapahtui tulevien kohtaamisten suunnittelua. Vielä jäi lista ihmisiä, joita haluan tulla tapaamaan, koska nyt en ehtinyt.

Mihin tämä kaikki johtaa? Mitä seuraavaksi tapahtuu tällä rintamalla? En tiedä. En todellakaan tiedä. Aika tulee neuvoineen.

Saapumiseni tähän kaupunkiin vuonna 2011 johti väitöskirjaan. Sille on nyt laitettu piste, lopullinen piste, sillä materiaalit ovat turvassa arkistossa ja julkaisu on lahjoitettu niille, jotka ovat minua auttaneet.

Mutta kuten professori Novotný on minulle sanonut monta kertaa: "Tarinan loppupiste ei ole oikeastaan piste, vaan se on aina pilkku."




Kommentit

  1. Anonyymi17. kesäkuuta 2022 klo 18.55

    Siis,,,Sinulla on ollut ihana,muistorikas ja antoisa matka,,kun voit panna loppuun pilkun 🤗❤️ jatkoa odotellessa,,,,

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellini

Kirjoituskilpailuuni lähettämääni novellia on toivottu luettavaksi, joten tässä se tulee. Tehtävänanto oli, että tekstin pitää alkaa tuolla lauseella, joka on Elizabeth Bishopin runosta One Art . Muuten käsittelytapaa ei ollut rajattu. A Present to Field Marshal Mannerheim “The art of losing isn’t hard to master,” I thought when my mother gave me a brown package which I was supposed to take to Field Marshal Mannerheim.  Mannerheim is her great hero and she wanted to give him a present but she refused to take it to his palace herself because she was convinced Mannerheim would only speak Swedish. I did my best to make her believe that Mannerheim masters other languages as well, but it was all in vain. So off I went, not fully understanding why I had to do this. Why didn’t I, for once, say no.  It would only do good to my mother to practice her Swedish, should Mannerheim speak it. The night was darkening and I walked on an empty street carrying the brown package.  Manne...
Lue lisää

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Kuva
Arvostan vanhoja perinteitä, minusta on hienoa, että niistä pidetään kiinni. Kuitenkin on joitakin sellaisia tapoja, joista aika on mennyt ohi ja jotka kannattaisi vain katkaista. Täällä Tsekinmaalla on sellainen perinne, että pääsiäismaanantaina miehet piiskaavat  naisia. Ei tietenkään satuttaen, mutta huitovat kuitenkin oksilla ja risuilla, niitä jopa myydään pääsiäistä edeltävällä viikolla. Moni ostaa niitä ihan vain koristeeksi ja minäkin sitten hankin yhden ihan kuriositeettina ja siksi, että voin tänne blogiin laittaa havainnollisen kuvan. Kas tässä. Eilen illalla näin tosiaan nuoria miehiä metrossa näiden piiskojen kanssa, samoin tänä aamuna. Joukossa oli myös keski-ikäistyviä miehiä ja pikkupoikia. Olen aika sanaton. Niin ovat muuten myös prahalaiset, jos heiltä tästä perinteestä jotakin tiedustelee. Täällä nimittäin kyseinen perinne on vähemmän suosittu, vaikkakin minua varoiteltiin, että humalaiset miesryhmät saattavat yrittää piiskata ihan tuntemattomiakin naisia. K...
Lue lisää

Paholaisen raamattu ja hakkapeliitat

Kuva
Reilut 100 kilometriä Prahasta itään sijaitsee Chrastin pikkukaupunki. Tänään teimme retken sinne, taas olin yhden tarinan jäljillä ja hukassa oli mm. erään naisen tyttönimi. Kaupungintalolta historiikkien kyselyni oli tyrmätty jo suoralta kädeltä, mutta paikallinen katolisen seurakunnan pappi lupasi ystävälliseti näyttää kirkonkirjoja. Kyseinen kirja osoittautui sekavimmaksi opukseksi mitä olen muistaakseni ikinä lukenut. Kirjan täyttäminen on aloitettu kunnianhimoisesti 1850-luvulla, mutta jo muutaman sivun jälkeen on systemaattisuuden periaatteeseen kyllästytty ja alettu täyttää sitä ihan miten sattuu. Mitä pidemmälle kirjaa selaa, sitä sekavammaksi se käy. Välillä on erilaisista merkkitapahtumista jaksettu kirjoittaa, toisinaan taas ei ole ollut syytä kirjoittaa mitään. Esimerkiksi Tšekkoslovakian itsenäistyminen oli katsottu raportoinnin arvoiseksi asiaksi - ja hyvä niin. Aivan aluksi olin vähällä tyystin pettyä, kun huomasin, että muutaman sivun jälkeen onkin siirry...
Lue lisää