torstai 13. kesäkuuta 2019

Leopoldovin muureilla

Tänään tein viimein sen retken, mitä olen suunnitellut jo useita vuosia. Kävin katsomassa Leopoldovin vankilaa, koska Pavel oli siellä poliittisena vankina vuosina 1952-1965.


Sisälle ei päässyt, koska kyseessä on edelleen vankila, mutta muurit pystyi kiertämään lähes ympäri. Päivä oli kuuma, joten kauan emme täällä aikaa viettäneet, mutta näimme paikan ja ympäristön kuitenkin.



Alunperin Leopoldov on rakennettu linnoitukseksi ottomaaneja vastaan, mutta siitä tehtiin vankila jo 1700-luvulla. Se hiukan harmitti, ettei linnoituksen muureille pääse kävelemään.


Aika usein olen tällaisten retkien jälkeen kuullut kysymyksen, että mikä järki on käydä paikalla, josta ei kuitenkaan saa mitään erityistä irti. Tässäkään tapauksessa en päässyt muureja pidemmälle.

Näihin kysymyksiin on vaikea, usein mahdoton vastata. Jokin paikka muuttuu merkitykselliseksi usein siinä vaiheessa, kun sitä tutkii tai siitä kirjoittaa. Vaikka sen läpi olisi vedetty moottoritie, kävisin silti katsomassa, miltä siellä näyttää tänään.

Sitä paitsi saattaa olla, että paikan päällä tekee havaintoja, joihin ei mielikuvitus taivu. Tänäänkin kuulin vartijoiden harjoitukset ampumaradalla ja näin ja kuulin vankilan koiratarhan äänet.


Vähän ennen kuin lähdimme pois, pysähtyi juna Leopoldovin seisakkeella poimimaan kyytiin yhden matkustajan. Sitä seuratessani ajattelin Mariea, Pavelin vaimoa, joka tuli junalla Prahasta asti tänne miestänsä tapaamaan. Pitkä matka kroonista tuberkuloosia sairastavalle Marielle on täytynyt olla raskas monellakin tavalla.

Niin, tällaisista syistä esimerkiksi kuljen näillä oudoilla teillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti