Prahan keväässä

Jo valmiiksi vähän ärtynyt korva, helle ja ilmastointilaitteet johtivat sihen, että korva tulehtui. Oli pakko hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tein päätöksen edellisenä iltana, etsin sopivan klinikan ja tallensin sen vastaanoton numeron puhelimeen. Suureksi hämmästyksekseni vastaanotosta kerrottiin, etteivät he ota potilaita, ellei ole tehtynä sopimusta hoitosuhteesta jo etukäteen. Samanlaista vastausta tuli muiltakin yksityisklinikoilta. Kysyin lopulta, mitä minun pitäisi sitten tehdä turistina akuutissa tilanteessa. Sain vastaukseksi, että akuutit tilanteet hoitaa yliopistollinen sairaala, eli soita päivystykseen. Tässä vaiheessa mietin, että mikähän seikkailu vielä onkaan edessä, mutta tein silti niin. Numeroon soitettuani minut yhdistettiin tosi hyvin englantia puhuvalle hoitajalle, joka otti tietoni ylös ja antoi lähimmän toimipaikan osoitteen. Se oli isohko rakennuskompleksi, neljän minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme. Onneksi olin saanut hoitajalta myös tiedon, mille...

Sain huippuystävällisen sähköpostiviestin arkistonhoitajalta  Žďár nad Sázavousta. Hänkään ei ollut löytänyt antamieni tietojen perusteella Marenkaa , mutta pyysi saada kaiken olemassaolevan tiedon, jotta voimme hakea muista lähteistä. Tosi ihanaa, että edes joskus on helppoa arkistoissakin. En oikeastaan koe arkistohaasteita työskentelyn pahimpina haasteina, vaan pikemminkin hidasteina ja prosessiin kuuluvina tekijöinä. Sekä tietysti lukemattomien tarinoiden aiheina... Joka tapauksessa, ihan mukava, että toisessa päässä on avulias ihminen. Ehkä tämän kesän arkistokäynnit osoittautuvat hyödyllisiksi. Hain tarkennetut tiedot Marenkasta materiaalieni uumenista. Onnistuin löytämään  varmuudella hänen kotiseurakuntansa kastekirjan, mutta ei hänen nimeään kyllä siellä ollut! Ehkä hän ei sitten ollutkaan roomalaiskatolinen. Ja muiden uskontokuntien kirkonkirjoja on digitalisoitu vähemmän, joten tässä sitä taas ollaan. Jotta ironia olisi täydellinen, kastekirjasta löytyi tieten...

Jostakin syystä minulle vasta tänä vuonna selvisi mutkan kautta, että tutkimieni tšekkiopiskelijoiden kirjeitä löytyy Sachsenhausenin arkistosta jonkin verran. Tieto kantautui minulle asti, kun yksi heistä, Karel, josta olen ennenkin blogannut, kertoi jättäneensä omansa sinne. En ehkä olisi ikinä päässyt niihin käsiksi, ellei täällä sattumalta olisi töissä muuan tšekitär,  joka auttoi minut oikean henkilön pakeille. Joten täällä sitä taas ollaan, Berliinissä ja Sachsenhausenissa. Tietenkään näiden digimuodossa jo valmiiksi olevien tiedostojen saaminen ei ollut niin helppoa, että olisin saanut ne käteeni saman tien, vaan on olemassa ihan virkailija sitä varten, joka tekee kopioinnin. Ja tiedostot sitten lähetetään "parhaaksi katsotulla tavalla". Jään mielenkiinnolla odottelemaan, mikä sekin tapa on ja millä aikataululla ne minulle ennättävät. Ehkä en ymmärrä kaikkia asioita tietotekniikasta, mutta optimistina ajattelen, että voisi olla mahdollista kehittää ohjelma, jolla saa...

Lähdin tänään hyvissä ajoin yliopistolisen sairaalan toimistolle maksamaan etukäteen hierontaa ja elektroterapiaa. Nostin metroaseman automaatilta käteistä, koska kuulemma kortti ei käy. No, sairaalalla olisi ollut myös käteisautomaatti, hyvä tietää, jos joskus toiste tarvitsee hoitoa täällä. No ei siinä mitään, oikea osoitekin lopulta löytyi, mutta isosta kompleksista oli todella hankala löytää oikeaa rakennusta. Sitä paitsi ihmisillä on tapana antaa ohjeita, vaikkeivät tietäisi tuon huitua, missä päin kysytty paikka on. Juoksentele siinä sitten ympäriinsä. Olin kaikista harharetkistä huolimatta pelipaikalla, eli toimiston edessä, kymmentä vaille kolme, kolmeen asti kuulemma ovat auki. Ovi oli kuitenkin lukossa, oikein rautaristikko vedetty eteen. Soitin seuraavan oven ovikelloa, sieltä tuli kaksi naista, jotka rupesivat hirmu näsäviisaasti selittämään, että täytyy tulla aukioloaikoina. Näytin heille, että kello on kahdeksaa vaille kolme, ja ovessa lukee, että ovat kolmeen auki, m...

Olen täällä Prahassa ollessani kärsinyt oikean käden puutumisesta. Vasenkätiselle tämä on sikäli outoa, kun en käytä oikeaa kättä läheskään niin paljon kuin vasenta, eli rasituksesta ei voi olla kyse. Tänään päädyin erinäisten sattumusten kautta Kaarlen yliopiston kuntoutusklinikalle (!) yli 80-vuotiaan professorin vastaanotolle. Hän olikin sitten kiireinen mies, opiskelijoita jonossa oven takana ja käytävillä aina joku kiskomassa hihasta. Ehti kuitenkin aivan kaikessa rauhassa tutkia koko käden, käsivarren, niskat, hartiat, refleksit jne. Totesi, että kyseessä on niskan hartioiden jumituksesta (yllättävää tässä hommassa) johtuva hermokanavan ahtauma. Määräsi 8 kertaa hierontaa ja elektroterapiaa, vähintään. Eli seuraavat 2,5 viikkoa käyn 3 tai 2 kertaa viikossa samaisella kuntoutusklinikalla hoidettavana. Tulee olemaan mielenkiinoista seurata, miten tämä homma etenee, jatkoa varmasti seuraa blogissa. Mitä siihen tietokoneen akkuun tulee, en ole saanut vielä vastausta. Toivottavast...

Eipä liene yllätys, että kun olen täällä, tietokone päättää ruveta vihoittelemaan. Ensin se varoitti, että akku kannattaa vaihtaa. Ajattelin, että eiköhän tässä pari kuukautta sinnitellä. No sitten se alkoi sammuttaa konetta yhtäkkiä, jos olin akun varassa, vaikka latausta oli yli puolet jäljellä. Päätin lakata käyttämästä akkua ja ajattelin, että sinnittelen Suomeen ja selvittelen asiaa sitten. Eilen kone keksi ruveta sulkemaan itseään tuosta vaan, vaikka oli verkovirrassa. Samalla sen ystävällinen kehoitus vaihtaa akku muuttui uhkaukseksi, että viallinen akku voi sammuttaa koneen äkisti. Tämän ongelman sain onneksi korjattua irroittamalla koko akun. Varsinainen mobiililaita mulla täällä: toimii johdon päässä, muuten sammuu tunnin välein. Tuossa yhden ratikkapysäkin päässä on tietokonehuolto. Piipahdin siellä aamulla ja lupasivat etsiä minulle uuden akun. Nyt vain peukut pystyyn, että sellainen löytyy!

Taas kerran on Sukututkijan loppuvuosi -blogi innoittanut minua. Siellä mainostettiin Courseran järjestämää kurssia nimeltä Holocaust, jonka tarjoaa ilmaiseksi Kalifornian yliopisto Santa Cruzista. Tämä on minulle ensikosketus tämän tapaiseen verkko-opiskeluun, jossa ryhmä on kaikkialta maailmasta ja luennotkin ovat videoina netistä katseltavissa. Kurssia on nyt käyty viikko (9 jäljellä) ja paljon on mennyt aikaa siihen, että olen yrittänyt selvitellä, mistä mitäkin materiaalia saa (Courseran periaate on, että materiaali pitäisi tarjota ja sen pitäisi olla ilmaista) ja mikä on pakollista mikä taas vapaaehtoista luettavaa ja katsottavaa. Jos kaiken tekee mitä tarjotaan, saa opiskella aamusta iltaan joka ikinen päivä. Niin en kuitenkaan aio toimia, vaan poimia itseäni kiinnostavia juttuja. En nimittäin ota tätä kurssia erityisen vakavasti, vaan teen sen lähinnä kokemuksen kannalta. Yllättävän paljon ihmiset valittavat ja käyttävät aikaansa valitusviestien kirjoittamiseen, jos käyttäi...

Minun ei pitänyt blogata ilmiöstä nimeltä Enkeli-Elisa, vaikka se kirjoittamiseen liittyykin, ja aihe kovasti kiinnostaakin. Jostakin kumman syystä olen uppoutunut Enkeli-Elisa ilmiön seuraamiseen niin, että muu elämä pakkaa jäämään hunningolle. Ihmettelen itseäni, sillä normaalisti en tällä lailla hetkahda mistään mediamyllytyksestä. Pohdin myös, miksi tämä vetämällä vetää puoleensa. Olen siis seurannut niin muropakettilaisten, demittäjien kuin legendaarisen Vauva-lehden joukkoälyn osoituksia. Erityisesti ihailen Demin nuoria naisia (luultavasti miehiäkin joukossa), jotka rohkeasti nokkeluuttaan ja verkostojaan käyttämällä ovat selvitelleet Elisan olemassaolon mahdollisuutta. Periaatteessa minun kai pitäisi olla kauhistunut siitä, että tällaisella, surullisella jutulla ylipäänsä revitellään, koska surullinenhan se on, olipa totuus mikä tahansa. Jos Elisa on olemassa (mitä en kylläkään usko, mutta annetaan sille vielä mahdollisuus), on mediamyllytys omaisille raskas kantaa. Toisaa...

Päädyin taas kerran kirjoittamaan runotorstain haasteen tänne Praha-blogiin. Syy on se, että tämän viikon haaste on hakea inspiraatiota oman blogin hakusanoista. Jostakin syystä www.kyhhays.blogspot.com blogini ei kerää lainkaan mitään mehukkaita hakusanoja, kun sen sijaan tämä blogi on löytynyt esimerkiksi hakusanoilla piiskaa naisille ja univormu sex . Valitettavasti mitään näin hymyilyttävää ei tällä kertaa ole tarjolla. Kirjoitan runon äskettäin käytetyistä hakusanoista. Hakusana on aina lihavoitu ja se on suurin piirtein siinä kirjoitusasussa missä sen tilastoistani löysin. Praha Ohitseni hurahtaa 1950-luvun auto ,  vai onko se sittenkin vanhempi?  Ainakin sitä ohjataan oikealta. Kaarlen yliopisto hiljentää minut, sillä maailmansota2 saksalaisti sen. Kuvittelen saksalaiset opiskelijat marssimassa Kaarlen sillalla miehitystä juhlien. Kaukana täältä on Mustamäen tori , mutta vietnamilaisia toreja löytyy kaksikin. ...

Suomessa ei kuulemma nettiaddresseista ole mitään hyötyä useimmiten. Toisin on muualla - ainakin joskus. Kansalaisten vetoomus sai aikaan sen, että Prahan lentokenttä nimetään uudestaan Václav Havelin mukaan. Uudistus maksaa 4 miljoonaa korunaa, mutta mielestäni Havel on kenttänsä ansainnut. http://zpravy.idnes.cz/vlada-schvalila-letiste-vaclava-havla-d8j-/domaci.aspx?c=A120321_165353_domaci_mad

Jos Czech Airlines vei minut Prahaan, niin Finnair toi sitten kotiin. Matka meni hyvin, vaikkakin lento uhkasi viivästyä navigointilaitteen tietokonevian takia. Emme sitten olleet lopulta myöhässä enempää kuin 10 minuuttia, joten kaikki hyvin. Turvatarkastuksen virkailija kysyi minulta: "Mluvíte?" Olin vähällä vastata: "Ano." Sillä kyllähän minä puhun. Ilmeisesti tšekiksi kun kysytään, että puhutteko, niin puhumiseksi lasketaan vain tšekin puhuminen. Jotenkin erinäisten virasto- ja kauppakokemusten pohjalta uskon tuon hyvinkin. Onhan se mukava, että oppii reissun viime metreilläkin kielestä jotakin. Iltapäivällä nukuin univelkoja pois, nyt on taas kaikki reilassa. En ole enää väsynyt, mutta hyvin onnellinen olen. Reissu oli hieno. Siitä tiesin olevani Suomessa taas, kun ensimmäiset maan kamaralla (lentokenttäbussissa) kuulemani sanat olivat: "Perkele, se jäi sinne!" Terve taas, Suomeni maa.

Tänään olen lukenut noin tuhat sivua saksankielistä tekstiä, Nürnbergin oikeudenkäynnin papereita. En tokikaan kaikkea intensiivisesti, mutta läpi olen lukaissut tuon määrän, osittain silmäillen ja harppien. Olen todella kiitollinen siitä, että tulin opiskelleeksi aikanaan saksaa. Ilman sitä en tulisi täällä toimeen. Lisäksi olen saanut viimeinkin oman kannettavani takaisin, voi tätä ilon päivää! Siihen oli vaihdettu koko näppäimistö, ja viimeinkin sain keskusteltua sellaisen pojan kanssa, joka pystyi selittämään minulle, miksi kesti näin kauan. Odottelivat suomenkielistä näppäimistöä. Vaihdettavan osan pitää nimittäin olla täsmälleen samanlainen, säännöt ovat semmoiset. Takuun piikkiin tämä meni, siitä ei edes keskusteltu. Olin ihan varma, että jotenkin yrittävät saada tämän minun syyksi, mutta ei, korjasivat mukisematta. Viime päivinä olen ihmetellyt sitä saksalaisnaista, joka piirrätytti keskitysleirin lapsilla kuvia ja ennen kuin itse lähti Auschwitziin, hautasi kaksi matkalauk...

Kansallisarkistoon on tullut uusi vartija. Nuori, bodattu.Hän meinasi jostakin syystä päättää, ettei päästä minua sisälle. Ilmoitti ykskantaan, että jos ei ole kulkulupaa, ei ole mitään asiaa koko arkistoon. Panin kaiken tsekintaitoni likoon ja sanoin, että olen käynyt täällä monta kertaa ennenkin ilman mitään ongelmia. Siihen tämä älykkö vastaa: - Mutta minä en ole ollut täällä silloin. Nyt minä olen täällä. Tästä oli vähällä koitua pattitilanne, sillä oma asenteeni oli lähinnä sellainen, että entäs sitten, jos oletkin täällä. Mietin, että miten muotoilisin tsekiksi sen ajatuksen, että soittaisi lukusaliin ja neuvottelisi tätien kanssa siitä, kuuluuko minun päästä sisään vai ei. Kohta paikalle kuitenkin tuli yksi vanhoista tutuista vartijoista, jotka aina tervehtivät Miss Finlandia niin iloisesti. Nuori vartija meni hieman noloksi, mutta kasvonsa säilyttääkseen vaati nähdä passini. Siitä hän kirjoitti sitten nimeni jollekin paperille ja antoi mukaan lätkän, jossa lukee "vierai...

Päivä on hurahtanut kauppakeskuksissa, joten sananen shoppailusta. Prahassa tähän harrastukseen on erinomaiset mahdollisuudet. Ostoskeskuksia on useita ja niissä on miellyttävä asioida. Monet ostoskeskukset löytyvät metroasemilta, tai niihin on järjestetty lähimetrolta bussikuljetus. Ydinkeskustassa on tietysti muutama kauppakeskus myös, niitä kansoittavat lähinnä turistit. Kansainväliset vaate- ja kosmetiikkaketjut ovat löytäneet tiensä tänne. Paikallinen maku on toki hieman erilainen kuin suomalainen, mutta olen löytänyt täältä siitä huolimatta jonkin verran ihan kivoja vaatteita. Normaalihintaisina vaatteet eivät ole sen halvempia kuin Suomessakaan, mutta alennusmyynneissä voi tehdä hyviä löytöjä. Jos ei halua syödä ostoskeskusten standardiravintoloinden ruokia, kannattaa ainakin jäätelöitä ja pannukakkuja maistaa, ne ovat aivan taivaallisia. Aikaa voi viettää myös muuten, istua vaikkapa kahvilassa nettailemassa, sillä langaton yhteys on tarjolla ilmaiseksi. En itse nyt erityi...

Luulin, että tämä on toiseksiviimeinen päiväni sota-arkiston kuvakokoelmissa. Ehdin olla siitä jo helpottunut, ettei tarvitse enää mennä kolkkoon ja huonokuntoiseen taloon. Ylläoleva on muuten viimeinkin kuva arkiston käytävällä olevista tulvan tuhoamista materiaaleista. Ehkä niistä vielä lukukelpoisia tulee, toivotaan ainakin. Ehdin tavallaan olla jo vähän haikeissakin tunnelmissa, enää vain yhden kerran raskaastiaseistettu vartija huutaisi kopista minut nähdessään "Miss Finland, Miss Finland". Ei sellaista joka päivä tapahdukaan. Enää ei käytäisi kuin korkeintaan yhden kerran keskustelu siitä, miten jonkun keskimmäinen nimi voi olla Kaarina. Yksi vartijoista on nimittäin sitä mieltä, että hän ei suostu kirjoittamaan sitä kahdella a:lla. Ja kyllähän nyt naisen nimi on -ová-päätteinen, ei hän suostu muulla lailla sukunimeäni kirjoittamaan kuin tuolla päätteellä. Haikeuteni oli kuitenkin täysin turhaa. Kun kerroin arkistonhoitajalle, että tulen vielä yhden kerran katsomaa...

Tuuli vihmoi kylmää vettä suoraan päin naamaa, kun vein tietokoneen huollettavaksi. Korjausliikken poika oli vähän yllättynyt, kun marssin sisään. Kysyi, että saitkos jostakin koneen lainaan, kun tulit sittenkin takaisin. Siinä sitten päiviteltiin Samsungin huollon hitautta. Alakerran naapurini, Vietnamin-veteraani  taas katsoi aiheelliseksi painottaa, että minun on syytä varmistaa, ettei se kone lähde liikkeestä ennen kuin se oikeasti toimii. Ei taida hänellä olla kovinkaan suurta luottamusta suomalaisnaiseen ja siihen kiukkuun, joka minusta kyllä löytyy, jos se vekotin ei toimi reilun viikon odottelemisen jälkeen. Kävin vähän siistimässä itseäni kosmetologilla sitä perjantaista lukutilaisuutta varten, jos joku vaikka kuvia ottaa, niin ei tarvitse ihan niin paljon hävetä. Kauhulla mietin, mitä siitäkin tulee, omaa tekstiä ei jostain syystä ole mukava lukea ääneen. Ainoa lohtu on, ettei siellä ole ketään tuttuja paikalla, se siitä nyt vielä puuttuisi! Kosmetologi oli venäläine...

Heräsin aamulla jo seitsemältä pesemään pyykkiä, koska arvelin, että tietokoneen huoltoonviemisessä vierähtää aikaa. Oikeassa olin, jo ratikkamatka paikan päälle oli pitkä, mutta toisaalta se taittui kätevästi ja ilman vaihtoja. Niinkään kätevää ei ollut Samsungin huollattaminen. Osien tilaaminen kestää neljä päivää, sen selvittäminen, onko takuu täällä voimassa kestää pari päivää ja tähän vielä päälle sen vian hakeminen, joka voi viedä aikaa. Viikko vähintään, luultavasti yli. En suostunut jättämään konetta heti huoltoon, vaan halusin miettiä asiaa. En voi tehdä mitään ilman kannettavaa, kaikki tyssää sen puuttumiseen. Olin suoraan sanottuna aika raivostuneissa tunnelmissa, ja kuin kirsikkana kakun päällä Suomen Samsungista lohdutellaan, että onhan se nyt positiivista, että ylipäänsä huolletaan, ai että viikossa siellä lupasivat, meillä täällä Vantaalla kestää kaksi. Sanottakoon se tuon prahalaisen huoltoliikkeen pojan kunniaksi, että hän yritti soittaa ja nopeuttaa prosessia, kun o...

Tietokonehuolto on tietysti auki vasta maanantaina, joten nyt pitaa tulla toimeen ilman joitakin nappaimia. Arsyttavaa. Vaikka kyllähän kaikki merkit jotenkin saa kaiveltua, mutta hidastahan se on. Oli viimeinen päivä äänestää ennakkon ulkomailla. Suurlähetystössähän se tapahtuu, ja Suomen lähetystö löytyy Pieneltä puolelta, metroasemalta pari pysäkinväliä ratikalla. Samassa rakennuksessa on myös naapurimaan Norjan ja Japaninkin lähetystö. Tuuli ei ollut valitettavasti suotuisa vaalipäivälle, liput roikkuivat aika sekavasti. Äänestys oli tarkoin vartioitua puuhaa, piti mennä useamman lukitun oven kautta lähetystön kirjastoon, jossa oli normaaliin tapaan vaalivirkailija ja koppi. Prosessi oli sama kuin tavallisessa ennakkoäänestyksessä, sillä erotuksella, että huoneeseen sai tulla vain yksi ihminen kerrallaan. Syytä tähän en tiedä. Seinällä oli luettelo kaikkien vaalipiirien ehdokkaista. Luetteloita oli melkein joka seinällä. Taidettakin saattoi olla välissä. Kävin tänään tutus...

Palaan vielä kerran siihen tuhottuun Lidicen kylään. Se nimittäin jälleenrakennetiin sodan jälkeen. Tässä kylän uusia asukkaita. Ja tässä yleiskuvaa 60-luvulta. Lyhyestä virsi kaunis tänään, sillä kannettavaani on tullut joku aivan ihmeellinen vika, tietyt näppäimet kieltäytyvät toimimasta, joten kirjoittaminen on hieman työlästä, kun jotkut merkit pitää hakemalla hakea. Aamulla vielä kone toimi ihan moitteettomasti, illalla kun aloin kirjoittaa, alkoi tämä ongelma. Voin kuvitella, minkä merkeissä huomispäivä vierähtää rattoisasti, ja äänestämässäkin pitäisi käydä... No, katsotaan mitä tuleman pitää¨.

Runotorstain aiheena on tällä viikolla "tunne". Aloitetaanpa sillä. http://runoruno.vuodatus.net/ Joskus vain katoat tai kylmenet. Toisinaan minulla ei ole sanoja, vain sinut. * * * Tšekintunnilla tänään opettaja käski minua keksimään adjektiiveja, jotka sopivat substantiiveihin. Siis tähän tapaan: kuuma kahvi, vanha mies jne. No, sitten tuli sana opettaja . Kysyin, mitä voisi olla motivoiva , koska ajattelin, että tuo sana voisi olla hyvä osata muutenkin. Sellaista sanaa ei tämän opettajan mukaan tšekin kielessä ole! Ei löytynyt myöskään sopivaa, opettajaan viittaavaa sanaa, joka voisi tarkoittaa ymmärtäväistä tai rohkaisevaa . Älykäs opettaja sentään voi olla, onhan sekin nyt jotakin. En voi uskoa tätä todeksi, mutta kertoohan tuo nyt jotakin, jos näitä adjektiiveja ei opettajaan koskaan yhdistetä. Ihmettelin tälle opettajalle myös vähän yliopiston systeemiä, jossa pidetään joka tunnin alussa pikkukoe tekstistä, joka on jaettu edellisellä viikolla. Monesti niis...