Prahan keväässä

 Palasin tänään Malá Stranassa sijaitsevaan apteekkiin, josta sain lauantaina lievitystä kipeään jalkaan. En ehtinyt jutella omistajan kanssa, joten en ottanut sisältä kuvia, mutta panen asian korvan taakse, joten saatan palata uudestaan tähän aiheeseen myöhemmillä reissuilla niin, että esittelen myös hieman 1840-luvulta peräisin olevaa apteekkimiljöötä. Jos apteekkikäynnin tarve iskee, suosittelen lämpimästi tätä Malá Stranan aukiolla sijaitsevaa vanhaa apteekkia, jolla on nuorehko omistaja. Sunnuntaisin tämäkin on kiinni, mutta lauantaisin palvelua saa, ja palvelu on hyvää.  Itse talokin on ihan mahdottoman kaunis. Vaikka määrittelen Mustan kotkan apteekin piilohelmeksi, sanoisin silti, että on se ulkoasultaan ihan julkinenkin helmi. Lisäksi tänne kannattaa tulla, jos haluaa kokeilla heidän omia tuotteitaan. Ainakin heiltä löytyy käsirasvoja, aurinkorasvaa ja korvatippoja tulehduksen ehkäisemiseen. Jäin siihen käsitykseen, että kehittelevät tuotteitaan myös lisää koko ajan, ...

 En vieläkään ole oikein sisäistänyt sitä, että olen kirjoittanut tätä blogia yli kymmenen vuoden aikana. Toki tässä on ollut kaksi täysin hiljaista vuotta, mutta tauosta huolimatta vettä on virrannut Vltavassa paljon siitä lähtien, kun bloggausta aloittelin. Tietyt teemat toistuvat, ja yksi on käynnit korealaisella kampaajallani. Pitkäaikaiset lukijat ehkä ovat jo miettineet, mitä hänelle kuuluu. Nyt tiedämme, että hänelle kuuluu hyvää. Muutamia kuukausia oli pakko pitää liikettä kiinni, mutta siitäkin selvittiin. Hän oli käyttänyt tuon ajan ulkoiluun, pyöräilyyn ja mitään tekemättömyyteen. Ihan hyviä tapoja selviytyä sulkutilasta. Olin harmillisesti kymmenisen minuuttia myöhässä, koska ensin myöhästyin metrosta ja sen lisäksi eksyin uudenkaupungin ja vanhankaupungin välisillä mutkaisilla ja hämäävillä kaduilla. Pahoittelin tapahtunutta, mutta kampaaja oli vain hyvillään, hänen seuraava asiakkaansa olisi tulossa myöhässä. Lisäksi hän ei selvästikään halua, että kuulen hänen keskus...

Viime kesänä kirjoittelin Emmauksesta, luostarista lähellä Kaarlen aukiota. Tänään palasin sinne, koska olin jostakin syystä niin lumoutunut paikan tunnelmasta ja erityisesti seiniä kiertävistä maalauksista, jotka ovat ottaneet osumaa aikojen kuluessa. Luostariinhan osui amerikkalaisten pommi, joka oli tarkoitus pudottaa Dresdeniin... Tosin pelkästään pommi ei ole tehnyt näitä tuhoja, vaan aikojen saatossa kuvat ovat rappeutuneet.Voi olla, että en viimeksi huomannut isoja infotauluja, jotka paljastivat ratkaisisun tämän kuvasarjan arvoituksen. Saattaa yhtä hyvin olla niinkin, että nämä taulut ovat ilmaantuneet syksyn aikana. Joka tapauksessa, osa kuvista oli täysin tuhoutunut eikä vuosisatoihin kenelläkään ollut käsitystä siitä, mitä puuttuvissa kuvissa on aikanaan ollut. Sarjan kokonaisuudesta oli kuin olikin säilynyt tieto, yllättävässä paikassa, Uppsalan yliopiston kirjastossa. Lista kuvista ja niiden järjestyksestä on oletettavast jonkun tuntemattoman ruotsalaisen opiskelija...

Tänään oli arkistossa hyvä päivä, ehkä koko hankkeeni parhaimpia. Ensinnäkin löysin Marien ja hänen isänsä väestolaskennan lomakkeista. Lomakkeiden tieto avasi monia juttuja koskien kirjeiden tulkintaa. Useita kohtia, joita olen ihmetellyt, avautui tänään. Lomakkeet piti käydä ihan käsipelillä läpi, koska ne oli järjestetty talojen numeron mukaan, ei henkilöiden mukaan. Sikäli tämä ei varsinaista käsityötä ollut, että lomakkeet oli skannattu ja ladattu tietokantaan. Hiirtä kun reilun tunnin klikkailin, löysin etsimäni. Chrastissa, jossa Mare asui nuorena aikuisena, oli tuohon aikaan viitisensataa taloa, joten aivan tolkuttomasta urakasta ei ollut kyse. Toisaalta lomakkeiden kaikki nimet oli pakko käydä läpi. Oletin, että ensimmäisenä lomakkeella on ns. perheen pää, eli Marien isä, kuten olikin. Mutta toisaalta en voinut olla aivan varma, millaisissa olosuhteissa tuo eläköitynyt opettaja asui, tiedän joidenkin opettajien köyhtyneen tuohon aikaan, koska harvalla oli mahdollisutta omi...

Räntäsateisena aamuna Prahassa, kun ei ole kiire minnekään, on mahdollista istua hetki teekupin ääressä, syödä jugurttia ja mustikoita ja olla omien ajatustensa kanssa. Lauantaista lähtien olen miettinyt, mistä bloggaisin. Bloggaisinko taas kerran siitä, miten hankalaa on löytää oikeaa osoitetta Prahan lähiöissä? Tästä tuli taas kokemusta sunnuntaina, kun pääsin tapaamaan professoria, joka tuntee holokaustia. Vai siitä, että pystyin seuraamaan jo varsin hyvin hänen tšekinkielistä puhettaan. Hänen poikansa joutui auttamaan vain muutamassa kohdassa. Vai  bloggaisinko siitä, miten maanantaina, arkistossa, eivät olleet (muka/ilmeisesti) saaneet sähköpostiani, ja henkilö, joka voisi kyseiset kansiot minulle valmistella (sikäli kun se on ollenkaan mahdollista) tulee töihin vasta tänään tiistaina, iltapäivällä? Mutta nämä aiheet on käyty blogissa jo useaan kertaan läpi. Sellaistahan se on tämän maan talonnumeroiden ja byrokratian kanssa, Itävalta-Unkarin perintö ja niin edelleen....

En vieläkään onnistu muistamaan, mistä kaupasta täältä saa mitäkin. Lähi-Tesco on niin surkea kauppa, että tulen suorastaan nostalgiseksi aina muutamaa viikkoa Prahasta kotiutumisen jälkeen. Muistelen haikeudella sitä, miten surkeat valikoimat siellä on. Muistot ovat siis niin huvittavia, ettei niille voi kuin nauraa. Tänään päätin käydä vähän täydentelemässä varastoja, ja Tescoonhan tietysti matka kävi. Jukurtteja sieltä saa, ja muistinpa, että maitoa on aika paljon ja se pitäis käyttää melko nopeasti. Keksinpä, että ostan kaakaota. Ja mitä ihmettä, Tescossa ei ole niitä valmiita annospusseja, joita on muuten joka ikisessä kaupassa. On pelkkää leivontakaakaota! Ei se mitään, otetaan sitä sitten, syntyyhän se juoma siitäkin. Kassalla on sama vakipoika, jonka kanssa olemme jo moikkailuväleissä. Hän tervehtii minua kohteliaasti parin edellisen asiakkaan "yli". Hän ei ole minulle enää vihainen siitä, että pakkaan tavarat hitaasti kassiin ja hidastan samalla koko kassajonoa. ...

Tšekin kansallisarkistossa olen tietysti käynyt usein, kuten blogin pitkäaikaisimmat lukijat varsin hyvin tietävät. Viikko sitten kävin kuitenkin ekaa kertaa Suomen kansallisarkistossa, joten olen taas yhden kokemuksen rikkaampi. Etsin tietoa Zátopekien Suomen-vierailuista, mutta tulos jäi laihaksi, suorastaan nollatulokseksi. Mutta ei se mitään, joskus nollatulostenkin kautta pääsee pienimuotoiseen seikkailuun. Lisäksi lähdin reissulle sillä mielellä, että vietän vain kivan päivän Helsingissä, mikä toteutuikin. Tuli ehkä shoppailtua enemmän kuin laki sallii. Mikä siinä onkin, että kun lähtee vähän omasta arjestaan irti, tulee myös löytäneeksi kivoja vaatteita? Vaan annapa olla, jos on pakko löytää jotakin, yritys on suorilla jo tuhoon tuomittu.   Mitä itse kansallisarkistoon tulee, jäi minulle itse rakennuksesta hieman ristiriitainen tunne. Se on vanha ja arvokas, mutta uudistuksissa olisi voinut vanhaa kunnioittaa vähän enemmän. Oli 70-luvun keinonahkasohvia ja 80-luv...

Olen noin viikon ajan miettinyt järjestöä nimeltä Cesky Svaz pro Spolupraci s Nemci. Kyseessä on vuosina 1939-1943 toiminut t š ekkiläisten ja saksalaisten yhteistyöjärjestö. Yksi aineistostani esiinnousema henkilö on ollut tuon järjestön jäsen. Olen suuresti ihmetellyt, miten vahavasti nationalistinen henkilö voi olla myös saksalaisyhteistyössä mukana. Ilmeisesti se kuitenkin on mahdollista, ja kun maa on miehitetty, itse kukin varmasti yrittää vain jotenkin selviytyä. Mielenkiintoiseksi ja samalla hämmentäväksi tämän asian tekee se, että tuota järjestöä kuvaillaan niin fasistiseksi kuin maltilliseksi  sota-ajan yhteistyöjärjestöksi, sekä kaikeksi siltä väliltä riippuen, mistä lähteestä katsoo. Wikipedia, tuo kaiken omituisen tiedon graalin malja, ei järjestöä tunne, mikä on perin outoa. No, tässä taas hyvä esimerkki siitä, millaisiin asioihin törmään ja mitä joudun pohtimaan. Aina on kyseessä yksilö historian suuremmassa kontekstissa. Tässä muuten tämän päivän säätunnelmiin s...

Annoin tänään itselleni syntymäpäivälahjan, vieläpä ilmaisen sellaisen. Kävin opastetulla kierroksella Turun yliopiston kirjaston varastossa. En ollut koskaan ennen tajunnutkaan miten suuri rakennus se on, maan pinnalta katsoenhan se näyttää melko vaatimattomalta. Maanalaisia kerroksia on vielä yhteensä 5, niistä 3 suoraan alhaalla ja 2 vielä Juslenian alla. Silti tämä vapaakappalekirjasto kärsii tilanahtaudesta, enkä ihmettele, kun aivan kaikki painettu materiaali hääkutsuista K-marketin mainoksiin varastoidaan tuonne. Sanomalehdissä on sen verran helpotusta tullut, että ne ovat saatavilla vain mikrofilmeillä. Kierros oli kiehtova ja jännittävä. Saimme tutustua vanhan kunnon Volter Kilven keksimään ja yhä käytössä olevaan hyllytysjärjestelmään, jossa mm. samankokoiset kirjat hyllytetään yhteen. Näin säästyy tilaa, Kilpi selvästi tajusi jo 1920-luvulla, että tila loppuu vääjäämättä joskus. Digiaika ei kuulemma ole ainakaan vielä vähentänyt arkistoinnin tarvetta. Arvokirjahuonees...

On ollut mukava päivä. Leppoisaa ajanviettoa vanhojen tuttujen kanssa, hyvää ruokaa ja shoppailua. Se, mikä tekee tänne Prahaan tulosta niin helppoa, on kaiken tuttuus.Vähemmän tulee mitään yllätyksenä. Esimerkiksi se, että monessa paikassa on asiakaspalvelussa ja myyjien kielitaidossa parantamisen varaa, ei aiheuta minussa enää kummastusta. Ei myöskään se, että yleisissä vessoissa joudut ottamaan vessapaperia virkailijan nenän alla olevasta suuresta rullasta. Aiemmin ajattelin sen olevan suorastaan alentavaa, nyt vain otan sen paperin enkä mieti tuollaisia. Kuvittelin, että kaikki kielitaito olisi häipynyt päästä sen siliän tien, mutta tänään taas huomasin, että ymmärrän hitusen paremmin kuin ennen. Ei sillä, etteikö vielä olisi paljon oppimista. Tšekit ovat toisaalta hyvin myötämielisiä, jos jotenkin edes yrittää puhua. Heistä se on jollakin tasolla mielenkiintoista kuunnella, kun joku yrittää puhua heidän kieltään. Tänään olen miettinyt turistivirtoja katsellessani, millaisen ku...

Olen sivusilmällä lueskellut vähän tšekkimediaa ja sieltä selvisi, että Anders Behrin Breivik oli käynyt muutama vuosi sitten Prahassa, tarkoituksenaan hankkia ase. Ensin ihan laillinen konetuliase (kyllä, niitä kuulemma saa sieltä, jos on luvat kunnossa), sitten laiton. Kummaltakaan taholta ei myyty. Lisäksi Breivik ihaili ns. Benešin asetusta, jolla sudeettisaksalaiset karkotettiin ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Samoin pitäisi kuulemma tehdä erinäisillekin etnisille ryhmille nyky-Euroopassa. Myös muslimien ja romanien ajaminen ahtalle miellytti Breivikiä. Praha on kuulemma tästä syystä eurooppalaisten kaupunkien parhaimmistoa. Eipä muuta tällä kertaa.

Onhan minulla ollut aikaa ja mahdollisuuksia shoppailla ympäri Eurooppaa, mutta jostakin syystä Tukholmassa iskee aina vouhotus, nyt on pakko käydä kaupoilla. Johtuukohan tuo siitä, että täällä on isommat valikoimat kuin Suomessa ja maku tarpeeksi lähellä, niin jotakin löytääkin? Vai onko kyseessä Suomalaisten kollektiiviseen muistiin taltioitu tarve hakea Ruotsista milloin voita, milloin farkkuja tai levyjä? Ja vielä kaukaisempina aikoina Ruotsin kautta meille tuli... no, aivan kaikki. En ole ainoa vouhottaja, koko Tukholma on täynnä suomalaisia  pariskuntia, jotka huutelevat toinen toisilleen Åhlénsin tavaratalossa - kännykällä - että oletko sisällä vai jo ulkona. Vastaan tulee ryhmä luokanopettajia, jotka etsivät jo ensi kevään kevätjuhlamekkoja. Jotkut ne eivät lepää lomallakaan... En voi olla hymyilemättä, nämä ovat minun omaa kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Täällä on näköjään sellainen tapa, että koulunsa jättävät abiturientit ajelevat kuorma-auton lavalla tänään, k...

On ollut mukava, mutta haikea päivä. Monelle olen jo sanonut näkemiin ja luvannut, että tulen takaisin kun vain suinkin pääsen. Pakannut olen niin pitkälle kuin tänään pystyin. Mistä tuota kaikkea tavaraa tuleekin? Muistelen aikaa taaksepäin, ensimmäiset kolme viikkoa täällä menivät mukavasti minimaalisella tavaramäärällä, lähes kaikki mahtui yhteen isoon matkalaukkuun. Kun kylmät ilmat jatkuivat, oli pakko ostaa lisää lämmintä vaatetta, ja juuri kun oli saanut niitä sopivan varaston, alkoi kevät koittaa, joten oli pakko ostaa lisää kepeämäpiä vaatteita. Nyt taas sama juttu kesävaatteiden kanssa. Katselen pakkaamiani tavaroita ja totean, että ilman paljoa tätä olisin selvinnyt täällä ihan hyvin, mutta muka varmuuden vuoksi on pitänyt ostaa. Tai olen luullut tarvitsevani jotakin, mutta sitten en olekaan sitä käyttänyt. Tullessani tänne kuvittelin, että minulla on paljon aikaa istua ja kirjoittaa, kirjoittaisin paljon myös kirjeitä ja kortteja. Ajattelin, että vieraassa kaupungissa oli...

On ollut todella kuuma päivä, melkein syöminenkin helteessä unohtui. Kävin bookcrossaaja M:n kanssa kävelemässä Wienerwaldissa ja Euroopan parhaaksi sanotussa jäätelöbaarissa. En sitten tiedä, millä perusteella joku paikka voisi olla Euroopan paras, mutta jäätelö oli kuitenkin hyvää. Keskustelimme siitä, kuinka Itävallassa yhä enemmän ja enemmän putkahtaa esiin todisteita siitä, ettei tämä maa ollut varsinaisesti sodan uhri, vaan ihmiset suorastaan halusivat liittyä Saksan valtakuntaan vapaaehtoisesti.Ehkä siinä kaiveli menetetty valta-asemakin, kun Itävalta-Unkari hajosi ensimmäisessä maailmansodassa. Valtioiden rajat muuttuvat, mutta Habsburgit ne kuulemma yhä vain yrittävät hämmentää asioita; täällä on joku sen suvun edustaja kristillisdemokraattisen puolueen kansanedustajana. Ymmärsin, että arvoiltaan ultrakonservatiivi. Tässä kuva Manner-tehtaan edustalta. Tekevät keksejä ja makeisia, mm. Mozart-kuulia. Tehdas on ihan hotellini lähellä, joten poikkesin myymälässä. Tässä taa...

Vanhankaupungin aukio on nähnyt ja kokenut monenlaista. Usein olen siitä blogissani kirjoittanut, niin myös tänään. Tälle aukiolle tšekit päätyvät aina juhlimaan, niin myös tänään. Aukiolle oli pystytetty iso skriini, jolta jääkiekkoa sai seurata. Tässäkin ottelussa oli historia ja nykyisyys havainnollisesti läsnä. Tšekkifanit päästettiin ihan skriinille, venäläiset tunnelmoivat vähän kauempana.Vasta tänään tuolla jääkiekkokansan keskellä seisoessani tajusin, miten paljon venäläisiä täällä asuu. En voinut olla kokematta taas kaikuja historiasta, kun näitä kahta faniryhmää erotti mellakkapoliisien ketju. Tunnelma oli poliisien näkyvästä läsnäolosta huolimatta iloinen ja rento, ei lainkaan aggressiivinen. Poliisien kuulin naureskelevan keskenään: "Ryssät ne huutaa saibua." Kai se realismia on, etteivät välit ole pohjimmiltaan erityisen lämpimät. Osasyy siihen, miksi poliiseja on paljon, on se, että ainutlaatuista toriympäristöä halutaan varjella. Jos mellakka syntyy, jääv...

Myönnettäköön, että tänään oli taas aika  shoppailupainotteinen päivä, mutta niitäkin tarvitaan. Joskus on hyvä ottaa elämä vain kevyesti, varsinkin, jos on näinkin pitkään tutkinut ja penkonut raskaita asioita. Olen ostellut mm. kirjoja (tsekkiläistä kirjallisuutta) ja vähän matkamuistoja. Metrossa matkalla kotiin minua vastap äätä istui vanha nainen, joka olisi halunnut jutella. Siitä ei tietenkään oikein tule mitään, kun kielitaitoni on mikä on. Elekieli kuitenkin auttaa hyvin pitkälle, lisäksi kaivoin ostoskassista itselleni lahjaksi ostamani Myyrä-maskotin. Löysin sen Vanhankaupungin nukkeliikkeestä. Naisen silmät alkoivat loistaa, hänellekin tuli Myyrästä selvästi muistoja mieleen. Osasin edes toivottaa hyvää pääsiäistä, mistä olin hyvilläni. Kun nousin metrosta pois omalla asemallani, näin laiturilla nuoria miehiä piiskojen kanssa. Niistä piiskoista enemmän seuraavassa kirjoituksessani. Tämä kuva on otettu tänään Pieneltä puolelta Vanhaankaupunkiin päin, Kaarlen sillasta...

Päivä on hurahtanut kauppakeskuksissa, joten sananen shoppailusta. Prahassa tähän harrastukseen on erinomaiset mahdollisuudet. Ostoskeskuksia on useita ja niissä on miellyttävä asioida. Monet ostoskeskukset löytyvät metroasemilta, tai niihin on järjestetty lähimetrolta bussikuljetus. Ydinkeskustassa on tietysti muutama kauppakeskus myös, niitä kansoittavat lähinnä turistit. Kansainväliset vaate- ja kosmetiikkaketjut ovat löytäneet tiensä tänne. Paikallinen maku on toki hieman erilainen kuin suomalainen, mutta olen löytänyt täältä siitä huolimatta jonkin verran ihan kivoja vaatteita. Normaalihintaisina vaatteet eivät ole sen halvempia kuin Suomessakaan, mutta alennusmyynneissä voi tehdä hyviä löytöjä. Jos ei halua syödä ostoskeskusten standardiravintoloinden ruokia, kannattaa ainakin jäätelöitä ja pannukakkuja maistaa, ne ovat aivan taivaallisia. Aikaa voi viettää myös muuten, istua vaikkapa kahvilassa nettailemassa, sillä langaton yhteys on tarjolla ilmaiseksi. En itse nyt erityi...

Tällaisia kuvia on monien liikkeiden ja kaikkien pankkien ovissa. jostakin syystä minua aina huvittaa, kun saman kieltotauluun laitetaan niin juomat ja ruuat kuin aseet ja räjähteetkin. Kaipa ne poliisit sitten hälyttää paikalle, jos ei noita kylttejä tottele, mahdollisesti suorastaan pilsneripoliisit. Täällä nimittäin säädettiin jokin vuosi sitten sellainen laki, että poliiseilla täytyy olla vähintään alempi korkekoulututkinto joko talous- tai oikeustieteestä, jos mielivät jatkaa virassaan, olettaisin, että tutkinto vaadittiin toimistotehtävissä olevilta, ei kadulla partioivilta poliiseilta. Tämä koski vanhojakin poliiseja. Älkää kysykö, mikä pointti tuolla lailla oli, kun tehtävät pysyivät kuitenkin samana kuin ennenkin. Lainmuutosta seurasi sitten skandaali, kun kävi ilmi, että Plzeňin yksityinen yliopisto oli myynyt tutkintoja epätoivoisille poliiseille. Tuosta kaupungista tulee pilsneri alkujaan, joten kai ne sitten ovat pilsneripoliiseja, jos on sieltä ostettu tutkintokin. N...

Heräsin aamulla jo seitsemältä pesemään pyykkiä, koska arvelin, että tietokoneen huoltoonviemisessä vierähtää aikaa. Oikeassa olin, jo ratikkamatka paikan päälle oli pitkä, mutta toisaalta se taittui kätevästi ja ilman vaihtoja. Niinkään kätevää ei ollut Samsungin huollattaminen. Osien tilaaminen kestää neljä päivää, sen selvittäminen, onko takuu täällä voimassa kestää pari päivää ja tähän vielä päälle sen vian hakeminen, joka voi viedä aikaa. Viikko vähintään, luultavasti yli. En suostunut jättämään konetta heti huoltoon, vaan halusin miettiä asiaa. En voi tehdä mitään ilman kannettavaa, kaikki tyssää sen puuttumiseen. Olin suoraan sanottuna aika raivostuneissa tunnelmissa, ja kuin kirsikkana kakun päällä Suomen Samsungista lohdutellaan, että onhan se nyt positiivista, että ylipäänsä huolletaan, ai että viikossa siellä lupasivat, meillä täällä Vantaalla kestää kaksi. Sanottakoon se tuon prahalaisen huoltoliikkeen pojan kunniaksi, että hän yritti soittaa ja nopeuttaa prosessia, kun o...

Mennessäni eilen sota-arkistoon sain tavata taas sen puheliaan vartijan ja näyttää hänelle passiani. Tällä kertaa keskustelimme siitä, miten kielitaito unohtuu, jos sitä ei käytä. Kuulemma hän luki koulussa vain venäjää, muttei muista siitä enää yhtään mitään, ranskaa taas tuli opiskeltua joskus oikein Ranskassa asti, mutta unohtunut sekin on. Saksaa taas on pakko puhua, kun siellä asuu sukulaisia. Vaimon äiti oli sudeettisaksalainen, mutta vaimo puolestaan ei halua puhua saksaa. Sanoin ymmärtäväni tuon oikein hyvin, mutta vartija oli toista mieltä; kun kerran Sveitsissäkin kielet voivat elää rinnakkain, niin pitäisi nyt Tšekissäkin. Taas käytiin läpi kielet, joita minä osaan ja ihmeteltiin ruotsalaisten vallanhalua. Tänne Prahaan asti tulivat 30-vuotisessa sodassa tappelemaan ja toivat suomalaisia mukanaan ja nyt suomalaisetkin osaavat sitten pakosta ruotsia. Toivotteli kovasti onnea siihen, että löytäisin hyviä tarinoita. Muistin tällä kertaa kysyä, minkä arvoinen on sota-arkiston ...