Kirjaston kellarissa



Annoin tänään itselleni syntymäpäivälahjan, vieläpä ilmaisen sellaisen. Kävin opastetulla kierroksella Turun yliopiston kirjaston varastossa. En ollut koskaan ennen tajunnutkaan miten suuri rakennus se on, maan pinnalta katsoenhan se näyttää melko vaatimattomalta. Maanalaisia kerroksia on vielä yhteensä 5, niistä 3 suoraan alhaalla ja 2 vielä Juslenian alla. Silti tämä vapaakappalekirjasto kärsii tilanahtaudesta, enkä ihmettele, kun aivan kaikki painettu materiaali hääkutsuista K-marketin mainoksiin varastoidaan tuonne. Sanomalehdissä on sen verran helpotusta tullut, että ne ovat saatavilla vain mikrofilmeillä.

Kierros oli kiehtova ja jännittävä. Saimme tutustua vanhan kunnon Volter Kilven keksimään ja yhä käytössä olevaan hyllytysjärjestelmään, jossa mm. samankokoiset kirjat hyllytetään yhteen. Näin säästyy tilaa, Kilpi selvästi tajusi jo 1920-luvulla, että tila loppuu vääjäämättä joskus. Digiaika ei kuulemma ole ainakaan vielä vähentänyt arkistoinnin tarvetta.

Arvokirjahuoneessa näimme kirjaston 3 inkunaabelia, eli kehtopainatetta. Ne ovat kirjoja kirjapainotaidon alkuajoilta, painettu ennen vuotta 1501. Nämä kappaleet on ostamalla hankittu Turun yliopiston kirjastolle, ja muualla Euroopassa näitä voi kirjastoissa olla kymmeniä ellei satoja. Enpä ollut tällaisista kehtopainatteista ennen kuullutkaan, aina oppii siis uutta.

Tässä muuten tietoa ainoasta suomalaisesta kehtopainatteesta, Missale Aboensesta.

https://kirjasto.jyu.fi/jyk/kokoelmat/missale/index2.htm



Tässä kuvassa näkyy niinikään Volter Kilven ideoima tapa säilöä sanomalehtiä vanerilevyjen väliin. Näitä sidontoja tehtiin kuulemma Kakolassa ja jotkut vangit olivat työssä erittäin hyviä. Vankilasta aina ilmoitettiin kirjastoon, kun nämä käsistään kätevät olivat saapuneet taas vankilaan, ja kirjasto lähetti heti isot lehtimäärät sidottavaksi. Kai tämä on ollut sen ajan hyviä käytänteitä ja oppivia organisaatioita.

Opastetun kierroksen jälkeen menin lukusaliin taas lukemaan Suomen Kuvalehtiä ja Anna-lehteä vuodelta 1968. Annaan olisi pitänyt Lieko Zachovalován kirjoittaa joko tuona vuonna tai seuraavana, mutta näistä alkuvuoden lehdistä, jotka ehdin lukea, en hänen tekstejään vielä löytänyt. Parempi onni ensi kerralla. Ihan hukkareissu tämä ei ollut kuitenkaan, löysin yhden slovakialaisen runon sekä tarinoita siitä, miten suomalaiset reagoivat Prahan syksyyn 1968. Nämä siis Suomen kuvalehdestä.

Ja kyllähän lehtiä selaillessa joskus saa hyvät naurutkin, esimerkiksi, kun silmiin osuu tällainen kuva.


Kun viimeksi kävin yliopiston kirjastossa, maanantaina, oli sen edustalla kasvavissa ruusuissa vielä muutama sinnikäs punainen kukka. Valitettavasti puhelimestani oli akku niin lopussa, ettei kamera suostunut toimimaan. Ajattelin, että tänään otan niistä kuvan, mutta tällä välin ne olikin jo leikattu matalaksi. Lämmin on marraskuu. Muistan leikkineeni lumisotaa syntymäpäivänäni, vuoden on täytynyt olla 1980.

Kävelin kotiin, surukseni huomasin Aninkaistenmäen K-extran sulkevan tänään ovensa. Missäs ruokakaupassa nyt käyn, kun tuomiokirkon suunnalta tulen kotiin? Toisella puolella katua olevasta Café Voltairesta sain kuitenkin ostettua mukaan pari suklaakakun palaa huomisillaksi. Vaikutti ihan sympaattiselta kahvilalta, pistäydyin sinne ensimmäistä kertaa. Päivä oli  ollut kirkas, illan laskeutuessa näin auringon viimeisten säteiden heijastuvan kerrostalojen ikkunoista.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellini

Kirjoituskilpailuuni lähettämääni novellia on toivottu luettavaksi, joten tässä se tulee. Tehtävänanto oli, että tekstin pitää alkaa tuolla lauseella, joka on Elizabeth Bishopin runosta One Art . Muuten käsittelytapaa ei ollut rajattu. A Present to Field Marshal Mannerheim “The art of losing isn’t hard to master,” I thought when my mother gave me a brown package which I was supposed to take to Field Marshal Mannerheim.  Mannerheim is her great hero and she wanted to give him a present but she refused to take it to his palace herself because she was convinced Mannerheim would only speak Swedish. I did my best to make her believe that Mannerheim masters other languages as well, but it was all in vain. So off I went, not fully understanding why I had to do this. Why didn’t I, for once, say no.  It would only do good to my mother to practice her Swedish, should Mannerheim speak it. The night was darkening and I walked on an empty street carrying the brown package.  Manne...
Lue lisää

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Kuva
Arvostan vanhoja perinteitä, minusta on hienoa, että niistä pidetään kiinni. Kuitenkin on joitakin sellaisia tapoja, joista aika on mennyt ohi ja jotka kannattaisi vain katkaista. Täällä Tsekinmaalla on sellainen perinne, että pääsiäismaanantaina miehet piiskaavat  naisia. Ei tietenkään satuttaen, mutta huitovat kuitenkin oksilla ja risuilla, niitä jopa myydään pääsiäistä edeltävällä viikolla. Moni ostaa niitä ihan vain koristeeksi ja minäkin sitten hankin yhden ihan kuriositeettina ja siksi, että voin tänne blogiin laittaa havainnollisen kuvan. Kas tässä. Eilen illalla näin tosiaan nuoria miehiä metrossa näiden piiskojen kanssa, samoin tänä aamuna. Joukossa oli myös keski-ikäistyviä miehiä ja pikkupoikia. Olen aika sanaton. Niin ovat muuten myös prahalaiset, jos heiltä tästä perinteestä jotakin tiedustelee. Täällä nimittäin kyseinen perinne on vähemmän suosittu, vaikkakin minua varoiteltiin, että humalaiset miesryhmät saattavat yrittää piiskata ihan tuntemattomiakin naisia. K...
Lue lisää

Paholaisen raamattu ja hakkapeliitat

Kuva
Reilut 100 kilometriä Prahasta itään sijaitsee Chrastin pikkukaupunki. Tänään teimme retken sinne, taas olin yhden tarinan jäljillä ja hukassa oli mm. erään naisen tyttönimi. Kaupungintalolta historiikkien kyselyni oli tyrmätty jo suoralta kädeltä, mutta paikallinen katolisen seurakunnan pappi lupasi ystävälliseti näyttää kirkonkirjoja. Kyseinen kirja osoittautui sekavimmaksi opukseksi mitä olen muistaakseni ikinä lukenut. Kirjan täyttäminen on aloitettu kunnianhimoisesti 1850-luvulla, mutta jo muutaman sivun jälkeen on systemaattisuuden periaatteeseen kyllästytty ja alettu täyttää sitä ihan miten sattuu. Mitä pidemmälle kirjaa selaa, sitä sekavammaksi se käy. Välillä on erilaisista merkkitapahtumista jaksettu kirjoittaa, toisinaan taas ei ole ollut syytä kirjoittaa mitään. Esimerkiksi Tšekkoslovakian itsenäistyminen oli katsottu raportoinnin arvoiseksi asiaksi - ja hyvä niin. Aivan aluksi olin vähällä tyystin pettyä, kun huomasin, että muutaman sivun jälkeen onkin siirry...
Lue lisää