Prahan keväässä

 Palasin tänään Malá Stranassa sijaitsevaan apteekkiin, josta sain lauantaina lievitystä kipeään jalkaan. En ehtinyt jutella omistajan kanssa, joten en ottanut sisältä kuvia, mutta panen asian korvan taakse, joten saatan palata uudestaan tähän aiheeseen myöhemmillä reissuilla niin, että esittelen myös hieman 1840-luvulta peräisin olevaa apteekkimiljöötä. Jos apteekkikäynnin tarve iskee, suosittelen lämpimästi tätä Malá Stranan aukiolla sijaitsevaa vanhaa apteekkia, jolla on nuorehko omistaja. Sunnuntaisin tämäkin on kiinni, mutta lauantaisin palvelua saa, ja palvelu on hyvää.  Itse talokin on ihan mahdottoman kaunis. Vaikka määrittelen Mustan kotkan apteekin piilohelmeksi, sanoisin silti, että on se ulkoasultaan ihan julkinenkin helmi. Lisäksi tänne kannattaa tulla, jos haluaa kokeilla heidän omia tuotteitaan. Ainakin heiltä löytyy käsirasvoja, aurinkorasvaa ja korvatippoja tulehduksen ehkäisemiseen. Jäin siihen käsitykseen, että kehittelevät tuotteitaan myös lisää koko ajan, ...

 Tämänkertaiselle matkalle lähtiessäni mietin, tuleeko tästä eräänlainen jäähyväisreissu. Mietin, onko minulle Prahassa enää sillä lailla mitään, että aktiivisesti suunnittelisin paluuta. Toki täällä on paljon ystäviä yhä, vaikka moni on jo lähtenyt tähtien taakse. Hieman myös mietitytti, että tuleeko tästä surullinen matka, koska niin moni on jo poistunut. Matkassa oli suruakin mukana, mutta kauniilla tavalla sekoitettuna iloon. Oli haikeaa miettiä jo edeltämenneitä ystäviä, niin moni paikka tutuilla reiteillä muistuttaa heistä. Toisaalta monet muistot olivat iloisia, jopa humoristisia. En ehkä koskaan voi mennä M ůs tekin asemalle muistamatta, kun se oli remontissa, joten maan alla piti kävellä pahimmillaan melkein kilometri. Ja tuolloin 95-vuotias liikuntatieteilijäystäväni veti niitä käytäviä ja portaita yhä puolijuoksua. Enkä voi olla hymyilemättä tuolle muistolle. Myös uusia ajatuksia ja ideoita syntyi tämän matkan aikana ja tapahtui tulevien kohtaamisten suunnittelua. Vielä ...

 Kansallismuseo on ratsastajapatsaan ohella varmaankin Václavin aukion ikonisin maamerkki. Suosittelen tutustumista ihan pelkästään siksi, että itse rakennus on niin hieno.  Nykyään (vuodesta 2019 lähtien) vanhalta puolelta pääsee suoraan uudelle puolelle. Uuden puolen rakennus toimi alun perin pörssinä (rakennettu vuonna 1937), sittemmin siinä kokoontui kommunistisen Tšekkoslovakian parlamentin yleiskokous. Vuoteen 2009 rakennuksessa toimi Radio Free Europe. Uudella puolella on myös kiva bistro, jossa on miellyttävä poiketa. Olen siellä menneinä vuosina useat kahvittelut kahvitellut. Mutta tärkein asia, minkä tässä postauksessa haluaisin tuoda esille, on vanhan, alkuperäisen museorakennuksen kupoli. Sinne nimittäin pääsee nykyään, peruskorjauksen jälkeen. Museo on siis kokonaisuudessaan nyt viimeinkin auki, myös pysyvät näyttelyt.  Samassa remonttirytäkässä päättivät tosiaan avata kupolin yleisölle. Jostakin syystä tätä ei hirveästi mainosteta, vaikka kympin pääsymaksull...

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

 Palataan vielä hetkeksi Vrchlabíin ja sen idylliseen mökkikylään vuorenrinteessä. Kyseessä on vähän samantapainen konsepti kuin suomalaisissa siirtolapuutarhoissa. Alue on vuokralla kaupungilta, mutta mökki on rakennettu itse. Yhdenmukaisuuden vaatimus ei vaikuttaisi olevan samaa luokkaa kuin niissä siirtolapuutarhoissa, joita itse olen nähnyt Suomessa. Moni kaupunkilainen ilmeisesti käy vain silloin tällöin rentoutumassa puutarhahommien parissa eikä edes yövy mökissään, mutta on myös sellaisia mökinomistajia, jotka tulevat viikonlopuksi nauttimaan kesästä ja talvella hiihtämään. Luntahan näille vuorille tuiskuttaa monina talvina ihan runsaasti. Ja onpa sellaisiakin mökkikylän sieluja, jotka mieluiten asuvat ihan omassa mökissä vaan, ja käyvät kaupungissa ainoastaan jos on ihan pakko. Mahdollisesti piipahteluluonteesta johtuen monikaan ei ole sillä lailla satsannut mökkiin, että esimerkiksi wc-ominaisuuksia olisi mietitty. Yllä olevan kuvan mökin entiset omistajat olivat kuulemma ...

Aina ei ole uskoa silmiään. Esimerkiksi Mexico Cityn karttaa katsoessa hämmästyin huomatessani, että Tšekkoslovakian ensimmäiselle presidentille, T. G. Masarykille on omistettu katu, eikä mikä tahansa katu, vaan suorastaan pitkä avenue. Sehän oli pakko käydä katsomassa, kun vierailin kaupungissa touko-kesäkuun vaihteessa. Onneksi metrolla pääsi helposti. Odotin kohtaavani Masarykin tuolla kadulla, jossakin hahmossa edes. Mutta niin ei käynyt. Katu oli täynnä huippumuotia myyviä liikkeitä, kalliita asuintaloja, joissa ihmiset asuvat muurien suojassa. Ohi ajoi upouusia, kiiltäviä autoja. Ohi käveli kalliisti, mutta ei aina tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä. Joillakin oli palvelija mukana. Yksi sisäpiha toi kuitenkin pientä lohtua. Siellä oli meksikolaista designia myyviä liikkeitä. Pidin tunnelmasta, mutta en ostanut mitään. Enkä löytänyt jälkeäkään Masarykista, joka puhui demokratian, oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta. Ja joka uskoi, että uusi teknologia (esim. radio) toi...

Tänä helteisenä päivänä kävimme tutustumassa Lednicen maailmanperintökohteeseen. Se on osa uniikkia, yhdistettyä Lednice-Valticen suojelukohdetta, ja varsin mukava päiväretkikohde esimerkiksi Brnosta käsin. Johanneksen linna on varsin näyttävä ilmestys, kuten kuvastakin näkyy. Ympärillä oleva viheralue on laaja, sen sisällä on mm. kalalampi. Kalalammethan ovat tyypillisiä täällä päin Eurooppaa, koska paastopäivinä on ollut tavallista syödä kalaa, joten sitä on viljelty jo varhain. Puisto tarjosi suojaa, oli suuria puita ja runsaasti penkkejä. Myös useita pieniä kahviloita löytyy alueelta, joten kuumallakin ilmalla liikkuminen on tässä kohteessa hyvin miellyttävää. Ehkä erikoisin elementti tässä kokonaisuudessa oli minareetti, joka on rakennettu 1800-luvun alussa. Orientalismi on ollut tuohon aikaan muotia ja idästä on otettu vaikutteita, mutta enpä osaa sanoa, kuinka moni olisi päättänyt rakennuttaa suorastaan minareetin mailleen. Liechtensteinin sukupa päätti. Minareetti...

Sarjassa Prahan piilohelmiä esittelen tällä kertaa paikan, joka ei oikeastaan ole piilossa, mutta helmi se on kuitenkin. Nimittäin käsityötaiteen museon, joka on melkein Rudolfinumia vastapäätä. Osoite on 17. listopadu 2. Rakennus on upea ja se on hiljattain kunnostettu. Aivan mykistävä, suorastaan. Tällä kertaa siellä oli näytteillä mm. tšekkiläisen muotilegendan Hana Podolskán  (1880-1972) suunnittelemia vaatteita. Hän on suunnitellut mm. presidentti Benešin vaimolle iltapukuja, kyseessä on siis ensimmäisen tasavallan ikoninen tyylivaikuttaja. Tässä muutamia otoksia Podolskán luomuksista. Se vähän enemmän piilossa oleva helmi on museon kirjasto. Sinne pääsee, kun nousee pääovelta suoraan alkavat portaat ylös, ovi on vasemmalla. Kirjaston käyttämiseen ei tarvita pääsylippua eikä se maksa mitään. Siellä on myös asiakas-wifi. Kysyin kirjastonhoitajalta, saako kirjastoa käyttää kuka tahansa. Kuulemma saa. Ainoastaan, jos joutuvat hakemaan aineistoa varastosta, on...

Monikin Prahan-kävijä on ajanut ratikalla  Jindřišská-kadulla, ehkä jäänyt samannimisellä pysäkillä poiskin. Aivan pysäkin lähellä on Prahan Uudellekaupungille tyypillinen asuinkerrostalo.  Yhdessä sen asunnoista on nykyään kirjasto nimeltään Libri Prohibiti. Samassa talossa on työskennellyt Presidentti  Václav Havelin  ensimmäinen vaimo,  Olga , mikä on toki myös kyltin arvoinen asia. Mutta Libri Prohibiti ei ole mikä tahansa kirjasto, vaan Unescon maailmanperintökohde. Se on laajin kommunismin aikaisten kiellettyjen kirjojen sekä muiden julkaisujen ja dokumenttien kokoelma. Sinne on tallennettu samizdat-aineistoa myös Puolasta, Venäjältä ja Ukrainasta. Samizdat tarkoittaa omaan tarpeeseen itsekopioitua kiellettyä teosta, joka kulkee salaisesti kädestä käteen. Kokoelmista löytyy myös sota-aikaisen Tšekkoslovakian pakolaishallituksen julkaisuja, ja näitä kävin tällä kertaa itse selailemassa. Eli kiellettyjä kirjoja on kerätty tähän kirjastoon myös kom...

Jos olet Prahaan menossa vielä tämän vuoden puolella tai ihan tammikuun alussa, kannattaa ehdottomasti kurkata kansallisgallerian näyttely, jossa on esillä Josef Koudelkan valokuvia Tšekkoslovakian miehityksen dramaattisista vaiheista. Näyttely on esillä 6.1.2019 asti, ja metrolla tai ratikalla pääsee tosi kätevästi ihan lähelle.  Täältä löytyy lisätietoa kiinnostuneille.  Avaan kuitenkin  linkin takaa löytyvää asiaa tässä blogissakin hiukan, jotta jos tuo jakamani linkki vanhenee, pääsee myöhemminkin blogiin eksyvä lukija selville, mistä on kysymys. Koudelka ei ollut aiemmin tehnyt kuvareportaaseja, mutta ammattimaista kuvaamista hän oli toki harjoittanut jo jonkin aikaa. Kuitenkin juuri hänen ottamistaan kuvistaan Prahassa noina elokuun dramaattisina päivinä on tullut ikonisia. Hän tunsi kaupungin, toisin kuin ulkomaalaiset reportterit, joten hänen oli helppo löytää paikat, joissa jotakin tapahtuu. Mielestäni parasta antia kuvissa ovat tavallisten ihmi...

Tänään kuulin vallan ihmeellisen tarinan vuoristokylässä asuvasta nuorehkosta miehestä, joka toimi siellä salaisen poliisin kätyrinä. Kaikki tiesivät, mikä hän on miehiään, mutta hän eli kylässä elämäänsä yhtenä asukkaana muiden joukossa. Kylässä oli erään prahalaisen toisinajattelijan kesämökki, ja yhtenä loppukesäisenä iltana toisinajattelija istui kylän kapakassa. Siinä istuivat saman pöydän ääressä salaisen poliisin ilmiantaja ja toisinajattelija. Elettiin 1970-luvun alkua, elokuuta. Toisinajattelija tuli sanoneeksi: "Olen lähdössä  huomenna Prahaan." Tähän ilmiantaja: "Älä lähde vielä, odota, että 21. päivä menee ohi." (21.8.1968 Varsovan liiton joukot miehittivät Tšekkoslovakian) Toisinajattelija: "Miksi?" Ilmiantaja: "Turha sinun on esittää yllättynyttä. Me tiedämme kaiken, mitä te suunnittelette. Teidän on tarkoitus järjestää mielenilmaus 21. päivä. Me tiedämme myös, ketkä siihen aikovat osallistua. Sinua ollaan rautatieasemalla vastas...

Auton nokka suuntasi tänään kohti Prahaa, joskin pienen mutkan kautta. Kävimme Lanyssa Masaryk-museossa, hänen haudallaan sekä Tšekin presidentin kesäasunnon puistossa. Nämä kaikki löytyvät siis mainitusta Lanysta. Masaryk-museoon täytynee tulla uudestaan, koska sen näyttelyä ollaan uudistamassa ja esille pitäisi tulla lisää materiaalia hänen elämästään. T. G. Masaryk oli siis Tšekkoslovakian ensimmäinen presidentti ja häntä pidetään edelleen kansallissankarina, eikä mitenkään syyttä. Museossa oli hyödynnetty sisäpuolella kivaa puurakentamista. Muutenkin pidin rakennukseseta kovasti. Tämänhetkisestä näyttelystä en oikein osaa ottaa nostona mitään erityistä, koska museo on selvästi muutoksen tilassa. Kassalta vasemmalla sijaitsevassa tilassa voi katsella mykkäfilmejä, joita Masarykista on tehty varsin runsaasti, erilaisista tilanteista. Niitäkin kannattaa vilkaista, vaikka ei kieltä osaisi. Presidentin virasta luopumisen jälkeen Masaryk jättäytyi asumaan Lanyyn, huvilaan,...

Děčín on pieni kaupunki Sudeettimaalla, Elben rannalla. Yksi tutkimukseeni liittyvistä henkilöistä, Fran tišek asui siellä 1930-luvulla ja joutui pakenemaan Prahaan, kun Saksan annettiin miehittää Sudeettialueet. Tästä syystä halusin käydä paikan päällä, vaikka oikeastaan tuo aikakausi ei liity tutkimuksessa rajaamaani aiheeseen. Jostakin syystä tutkimuksen rajojen yli on mukava hyppiä, ja sitä paitsi silloin, kun käy jollakin paikkakunnalla muuten vain, voi löytää jotakin kiinnostavaa kuitenkin. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Vasta  Děčíniin saavuttuani rupesin katselemaan, mitä muita nähtävyyksiä olisi tarjolla kuin museo, jonka olin päättänyt käydä katsastamassa. Kävi ilmi, että Elben rannan vanhin ja tunnetuin nälkäkivi on juurikin  Děčínissä. Se tulee näkyviin, kun vesi laskeutuu tarpeeksi matalalle, ja kuivat vuodet on kaiverrattu kiven kylkeen. Viimeisin huomaamani vuosiluku oli 1990-luvulta, mutta kai tämäkin vuosi kiveen vielä kaiverretaan. Pysäyttäväähän täl...