Prahan keväässä

 En vieläkään ole oikein sisäistänyt sitä, että olen kirjoittanut tätä blogia yli kymmenen vuoden aikana. Toki tässä on ollut kaksi täysin hiljaista vuotta, mutta tauosta huolimatta vettä on virrannut Vltavassa paljon siitä lähtien, kun bloggausta aloittelin. Tietyt teemat toistuvat, ja yksi on käynnit korealaisella kampaajallani. Pitkäaikaiset lukijat ehkä ovat jo miettineet, mitä hänelle kuuluu. Nyt tiedämme, että hänelle kuuluu hyvää. Muutamia kuukausia oli pakko pitää liikettä kiinni, mutta siitäkin selvittiin. Hän oli käyttänyt tuon ajan ulkoiluun, pyöräilyyn ja mitään tekemättömyyteen. Ihan hyviä tapoja selviytyä sulkutilasta. Olin harmillisesti kymmenisen minuuttia myöhässä, koska ensin myöhästyin metrosta ja sen lisäksi eksyin uudenkaupungin ja vanhankaupungin välisillä mutkaisilla ja hämäävillä kaduilla. Pahoittelin tapahtunutta, mutta kampaaja oli vain hyvillään, hänen seuraava asiakkaansa olisi tulossa myöhässä. Lisäksi hän ei selvästikään halua, että kuulen hänen keskus...

Introduction One might think it would be easy to write a Christmas story related to this - to be totally honest - crazy year of 2016. I have had several ideas during the past few months to play with, but none of them have carried me anywhere I would like to go. Time was running out, but the brilliant idea never came. No, nobody is forcing me to do this, I only have the urge to write Christmas stories. Those of you who are writers do understand. Yesterday morning I was reading Helsingin Sanomat and  in his essay , one of my favourite writers, Heikki Aittokoski reflected his feelings on the events of this year. He says he is a fan of Europe. Then I realised, that this time I cannot write a traditional Christmas story but gather the themes that I have been playing with recently under the title: How I became European . How I became European I became European in July 1988 in Berlin but I did not know it yet, not in a few decades. Whenever I sit in a cosy café, I remember that r...

Jonnekin on kuulemma satanut ensilumi. Ei tänne Turkuun vaan. Mutta ajattelin, että tämän lokakuisen päivän ilta olisi sopiva hetki istahtaa ja kertoa vielä yksi tarina viime viikon Prahan reissulta.  Sunnuntaina tapasin Sachsenhausenissa vankina olleen professori   Srdečnýn . Istuimme hänen kantakahvilassaan, jossa useimmiten tapaamme. Siellä istumme yleensä me ja paikallinen hipsterinuoriso. Tiskin takana professori tunnetaan erittäin hyvin. Karlíniin hän muutti jo kymmenisen vuotta sitten, ennen kuin alue alkoi saada nykyistä suosiotaan. Yhtäkkiä tapaamisen aikana professori alkoi kertoa, kuinka yhtenä helmikuisena aamuna vuonna 1940 hän ja muut vangit katsoivat parakin ikkunasta, kuinka viereisen parakin   tšekkien päälle kasattiin metri lunta. Heidät pakotettiin olemaan lumen alla tunnin verran ja kuusi paleltui kuoliaaksi. Syy oli se, että he olivat tulleet parakista ulos pari minuuttia myöhässä. En tiedä, miksi kirjoitan tämän juuri nyt. Ehkä pakastuva ilta a...

Monikaan matkailija ei eksy Kaarlen yliopiston päärakennuksen, Karoliniumin näyttelyihin. Harmillista, sillä yleissivistävä tieto ei tee pahaa kenellekään. Vielä harvempi on (vielä) tietoinen, että kun Karoliniumissa on näyttely, on mahdollista käydä 11 metrin syvyydessä, maanalaisessa kellarikerroksessa. Oikeastaan kyseessä on vanha maataso, mutta kuten kaikissa vanhoissa kaupungeissa (esimerkiksi Suomen Turussa), uutta on rakennettu suoraan vanhan päälle ja vanhimmat kerrokset ovat painuneet maan alle. Tämän ilmiön tosiaankin jokainen Aboa Vetuksessa vieraillut tuntee. Karoliniumin maanalaisessa kerroksessa on yliopiston historiaa valottava näyttely. 1300-luvulla perustetun yliopiston historia on ollut varsin monivaiheinen. Instituutio on nähnyt kaikenlaista Hussilaissodista ja 30-vuotisesta sodasta Euroopan hullun vuoden kautta ensimmäisen tasavallan idealismiin, natsimiehitykseen ja samettivallankumoukseen. Kielipoliittisesti se on ollut latinankielinen, sittemmin kaksikielinen (...

Praha on paljon kosmopoliittisempi kuin sitä ympäröivä provinssi. Joku kertoi minulle, että täällä asuisi peräti 30 000 amerikkalaista. Siis pelkästään amerikkalaisia pikkukaupungillisen verran! Jos liikuskelee esimerkiksi trendikkässä Vinohradyssa, joka oli pitkään kaikkien tiedostavien ihmisten asuinpakka, tämän kyllä helposti uskookin. Suurin piirtein jokainen ns. itseään kunnioittava ihminen asui Vinohradyssa vielä parisen vuotta sitten. Nykyään se koetaan lähinnä ex-patriotien asuinalueena, amerikkalaisia, irlantilaisia, jopa belgialaisia ravintoloita joka nurkalla. Tiedostavat ovat häipyneet esimerkiksi Žižkoviin, joka on Prahan raunistula, entinen ongelmapesä, nykyinen luovan luokan valloittama, vielä kohtalaisen halvan asumisen tyyssija. Žižkovissa on pitkiä, pitkiä katuja, joiden joka ikisessä talossa on ravintola. Voin kuvitella, millaista on yöelämä tuollaisten katujen varsilla, mutta asukkaat luultavasti kansoittavat itse nuo ravintolat, tai ainakin muuttaessaan tietävät,...

Fysioterapiaan mennessä olen kävellyt tämän laatan ohi, koskaan aiemmin en ole ehtinyt pysähtymään sen luo. No siinähän lukee, että "Milloin, jos ei nyt? Kuka, jos emme me? 17.11.1989". Samettivallankumouksen muistokilpi, siis. Sattumalta tänään sitten yksi tuttu geologi ehdotti, että kävisimme tutustumassa samalla kadulla olevaan yliopiston luonnontieteiden taloon. En ollut järin innostunut, koska mieleen tulee heti Turun yliopiston luonnontieteidentalo... Mutta menin tietysti, kun pyydettiin. No, tunnelma on kyllä aivan toinen kuin turkulaisversiossa. Tämä talo löytyy siis Albertov-nimiseltä kadulta. Kannattaa mennä kuikuilemaan päiväsaikaan arkisin, kun opetus on käynnissä ja ovet ovat auki. Tällaista oli keisarillisen yliopiston meininki, ei meillä päin vaan mitään tällaisia. Käynti rakennuksen suurimpaan luentosaliin, kannattaa kurkata myös sisälle! Tällainen ansioituneille geologeille annettava mitali on näköjään olemassa. Joka päivä oppii uutta. J...

Taas on aika panna reppu pykälään ja lähteä Prahaan. Kahdeksi kuukaudeksi tällä kertaa. Työlistalla kieliopintoja, kirjoittamisen suunnittelemista, yksi konferenssi, kaksi lukua valmista tekstiä, käynti kansallisarkistossa (tai ehkä useampikin, mahdollisesti tästä johtuen käyntejä muissa arkistoissa), haastateltavien tapaamisia, ohjaajatapaamisia ja kolme vierailua Prahan ulkopuolelle (ainakin kolme): Zelivin luostari, Liberec ja Chotěboř. Eivät nämä reissut koskaan mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta jotakinhan on aina suunniteltava. Kuvaavaa on, että pakattuna on sekä minnaparikat että lapinsukat. Molempia tarvitaan. Tämän alkukuvan myötä tervetuloa taas seuraamaan tutkijan polkua keskieurooppalaisissa maisemissa.

Samana iltana kun näin Logomossa Münchausenin seikkailut, tulin katsoneeksi myös tšekkiläisen uuden aallon 60-luvun feministielokuvan nimeltä Tuhatkaunokit. Elokuvassa kaksi Marie-nimistä tyttöä sekä karnevalisoivat että rikkovat perinteistä naisen roolia. Jotenkin tässä itseäni kosketti se, että omassa käsikirjoituksessani on myös kaksi Marieta, joiden erottaminen toisistaan on vielä ratkaisematon kysymys. Näköjään erottaminen onnistuu, ainakin elokuvan keinoin. Mariet toisaalta puhuvat ja käyttäytyät korostetun naisellisesti, hakeutuvat vanhempien herrasmiesten seuraan ja käyttävät näitä hyväkseen. Toisaalta he sitten miehen koukkuun saatuaan muuttuvatkin ravintolapöydässä ahneiksi suursyömäreiksi ilman kainouden ja hienotunteisuuden häivääkään. Lopulta  mies aina dumbataan laskelmoidusti rautatieasemalla. Marieiden elämän täyttävät miehet ja syöminen. Seksuaalisuutta ei juurikaan ilmennetä, mutta holtiton ruuanhimon tyydyttäminen kuvastaa heidän pyrkimystään seurata viettejä...

Onhan tämä teos ennenkin blogissani esitelty, mutta kun näin sen livenä viime kuun lopulla Turun taidemuseossa, niin onhan se laitettava tänne kertauksena uudstaan. Kyseessä on siis Harro Koskisen teos Paha juttu . Mielenkiintoiseksi teoksen tekee sen tekoaika, vuonna 1968, mutta ennen elokuuta. Laitetaan tähän nyt samaa kauppaa myös Koskisen pari muutakin työtä: Suomi palaa ja Suomi murenee.

Turun kaupunginkirjastossa on vielä 16. päivään kesäkuuta asti näyttely romaniholokaustista, jossa on kehyskertomuksena slovakialaisen romanitytön tarina. Näyttely on kiinnostava, kannattaa käydä vilkaisemassa. Ainoat kritiikin paikat mielestäni ovat väärin kirjoitetut nimet (Moravia ja Bohemia, kun pitäisi olla Böömi ja Määri sekä Slovakian johtaja Tiso, eikä Tito) ja se, että Suomen romanien osuus jää hiukan irralliseksi. Suomen valtion harjoittamaa rasismia kyllä esitellään ansiokkasti, mutta asia jää roikkumaan ja katsojassa herää ehkä enemmän kysymyksiä kuin mitä hän saa vastauksia.Hyvä kuitenkin, että asia ylipäänsä on esillä! Tässä pari pikaista räpsäystä ko. näyttelystä. Tavaroiden kokoileminen on käynnissä, pyykkikone pyörii. Aamulla lähtee lento taas kerran kohti Prahaa... Sieltä kuulumisia sitten taas enemmän!

Otsikosta huolimatta tuskin olen arvollinen päästämään oikean sukututkijan kengänpaulaakaan, mutta olenpa kuitenkin lupautunut haeskelemaan arkistotietoja isoukistani Aleksanterista , joka teki elämäntyönsä Leppävirralla kansakoulunopettajana. Sortavalan seminaarin matrikkelin mukaan hän olisi ollut jonkin aikaa opettajana sekä Pyhämaanluodolla että Merikarvialla. Siispä viime keskiviikkona suuntasin kulkuni Uuteenkaupunkiin, johon Pyhämaa nykyään kuuluu. Kautajapungin arkistonhoitaja oli ystävällisesti etsinyt minulle kaiken tiedon, mitä Pyhämaanluodon kansakoulusta oli olemassa 1890-luvulta. Uudenkaupungin kaupungintalo on tällainen vanha sairaalarakennus. Aika hieno, mielestäni. Valitettavasti puut ovat niin edessä, ettei hyvää yleiskuvaa ole helppo saada. No, pähkäilimme sitten aikamme niitä asiakirjoja arkistonhoitajan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että ei löydy Aleksanteria, ei. Kävin läpi kaikki paperit ja ainoa looginen selitys oli se, että hän olisi ollut kevätluk...

Golem, tuo Rabbi Löwin savesta luoma legendaarinen hahmo, joka muuttui hirviöksi ja josta on liikkeellä monenlaista legendaa, on nyt valloillaan Turun ylioppilasteatterissa.Golemin sanotaan mm. suojelevan Prahan Ghettoa ja tehneen sitä jopa niinkin myöhään kuin natsimiehityksen aikaan. Mielenkiintoista, miten legenda muuntuu ja elää jopa lähihistorian aikana. Mitä itse teatteriesitykseen tulee, niin ajatukseni ovat hieman hajalla. Näytelmässä oli kohtauksia, joista pidin kovasti, esimerkiksi kertomus poliisista, joka ei väkivaltarikoksen tähden menettänyt virkaansa, mutta auton lampunpolttimon varastamisesta kylläkin. Tällaista tosielämän draamaahan maamme on täynnä. Myös Golem hahmona on kiinnostava, monitulkintainen ja ajatuksia herättävä. Hirviöksi voi muuttua mikä tai kuka hyvänsä. Valitettavasti tätä puolta ei näytelmässä tuotu riittävän terävästi esille. Seksuaaliset vähemmistöt olivat näytelmässä ansiokkaasti esillä, mikä on tietysti aikamme kuvaa. Ne tuntuivat kuitenkin...

Volter Kilven ideoimat, Kakolassa valmistetut sanomalehtivuosikertojen puukannet Kävin perjantaina Turun yliopiston kirjastossa tiedustelemassa, missä voisi lukea vuoden 1992 Ilta-Sanomia. Asiaa pohdittuamme tulimme virkailijan kanssa siihen tulokseen, ettei tällä hetkellä missään. Kirjaston lehtiarkisto on siirretty Raisioon varastoon, sinne avataan "kevään 2013 aikana" (mitä tuo sitten tarkoittaakaan) paperilehtien lukupaikka. Mikrofilmillä ei kyseistä vuosikertaa ole, tilata sen voisi, mutta kukaan ei tiedä, kauanko tilaus kestää; kenties kauemmin kuin sen Raision lukupaikan aukeaminen. Kaupunginkirjastossakaan ei ollut tuota vuoskertaa saatavilla. Åbo Akademissa todettiin, että he keskittyvät ruotsinkielisiin lehtiin, suomenkielisiä saa hakea yliopiston puolelta. No niinpä niin... Täytynee odottaa siis että se lukupaikka todella avataan, lienee pienimmän riesan tie. Kyltti Turun yliopiston kirjaston lehtiarkiston lukuhuoneesta. Mahtaakohan vanha legendaarinen ...

Tällainen valokuvanäyttely on nyt käynnissä Václavin aukiolla. Ilmeisesti sielläkin puuhataan toriparkkia, vähän niin kuin Turussa, mutta toivottavasti ei jää ikuisuusprojektiksi se. Lisäksi pohditaan, että pitäisikö ratikat laittaa taas kulkemaan aukion päästä päähän, nykyäänhän ne vain risteävät puolivälissä aukiota.  

Näin viime viikolla unta, että olin Václav Havelin hautajaisissa. Ihmettelin, että eikös nämä hautajaiset olleet jo talvella. Seuraavaksi siirryin unessa Turkuun, Auran rantaan. Kävelin jokirannan tuntumassa ja alittelin siltoja tunneleiden kautta. Yhden sillanalituksen kohdalla Václav Havel tulikin vastaan valkoisissa vatteissa. Sanoin hänelle että: "Hei, olin just teidän hautajaisissanne." Havel taputti minua olalle ja sanoi: "Eivät ne olleet mitkään hautajaiset, myöhemmin sinä ymmärrät." Sitten hän jatkoi matkaansa. Kävelin hetken vielä satamaan päin, jonka jälkeen heräsin. Kun kerran Havel pakkaa uniin, niin laitetaanpa sen kunniaksi pätkä hänen tekstiään: Rohkeudesta Rohkeus on suurempaa kuin nöyristely, rikkauden tavoittelu, ahneus, väkivalta tai itsekäs laskelmointi. Rohkeus karttelee halpamaisuutta ja välttelee typeryyttä ja järjettömyyttä. Se on epäitsekästä, ei kuitenkaan sankarillista. Aito rohkeus ei tarvitse todistajia edes silloin,...

Praha tunkeutuu uniini taas. Tällä kertaa matkustin ratikalla, joka kulki kaupungia ympäröivillä kukkuloilla ylös ja alas. Juuri yhden kukkulan ylimmällä huipulla huomaan, ettei ratikassa olekaan ikkunaa ja seinäkin on hyvin matala. En kuitenkaan putoa. Ehkä myös projektini kantaa - ja tarinat. Uni sai minut myös haaveilemaan siitä, että Turun uudesta ratikkahankkeesta tulisi jotakin. Eletään toivossa. "Varastan" Karhunkadun Kafkalta tämän linkin. On niin kaunisti tehty video ja nostalginen musiikki. Sama musiikki soi muuten myös Pelisky -elokuvassa. http://www.youtube.com/watch?v=wiFZbbd438g&feature=player_embedded Olisi paljon, mistä blogata, mutta jotenkin en saa asioita ulos... pitänee taas kypsytellä. PS: Tällainen uutinen osui silmään Yleltä. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/pikkupoikien_tupakkaleikki_poltti_keskiaikaisen_linnan_slovakiassa_3328930.html

Annoin tänään itselleni syntymäpäivälahjan, vieläpä ilmaisen sellaisen. Kävin opastetulla kierroksella Turun yliopiston kirjaston varastossa. En ollut koskaan ennen tajunnutkaan miten suuri rakennus se on, maan pinnalta katsoenhan se näyttää melko vaatimattomalta. Maanalaisia kerroksia on vielä yhteensä 5, niistä 3 suoraan alhaalla ja 2 vielä Juslenian alla. Silti tämä vapaakappalekirjasto kärsii tilanahtaudesta, enkä ihmettele, kun aivan kaikki painettu materiaali hääkutsuista K-marketin mainoksiin varastoidaan tuonne. Sanomalehdissä on sen verran helpotusta tullut, että ne ovat saatavilla vain mikrofilmeillä. Kierros oli kiehtova ja jännittävä. Saimme tutustua vanhan kunnon Volter Kilven keksimään ja yhä käytössä olevaan hyllytysjärjestelmään, jossa mm. samankokoiset kirjat hyllytetään yhteen. Näin säästyy tilaa, Kilpi selvästi tajusi jo 1920-luvulla, että tila loppuu vääjäämättä joskus. Digiaika ei kuulemma ole ainakaan vielä vähentänyt arkistoinnin tarvetta. Arvokirjahuonees...

Tämä päivä vierähti nopeasti Turun yliopiston kirjastossa. Lueskelin vanhaa tuttua Suomen Kuvalehteä ja lisäksi lehteä nimeltä Uusi Nainen vuodelta 1968. Tietysti haeskelin tietoa Tšekkoslovakian tilanteesta. Otin muistiin sivuja, jotka tulen myöhemmin kuvaamaan. Tuo Uusi Nainen -lehti oli minulle uusi tuttavuus, se on jonkinlainen sosialistinen naistenlehti. Haeskelin sieltä Lieko Zachovalován tekstejä tai haastatteluja, koska niitä pitäisi tuosta lehdestä löytyä. Vuoden 1968 numeroissa niitä ei ainakaan ollut, ehkä niitä on vuosikerrassa 1969. Valitettavasti ei ollut kameraa vielä mukana ja puhelimessakin oli akku melkein finaalissa, joten ei ole nyt mitään kuvamateriaalia tältä kirjastoreissulta. Myöhemmin laitan jotakin kuvaa tänne rekvisiitaksi. Turun yliopiston kirjasto on muuten rakennettu Alaskan kultarahoilla. Kuulemma sellaiset Joutsenen veljekset lähtivät kullankaivuuseen ja lahjoittivat osan löytämästään kullasta yliopistolle, jotta saataisiin kirjasto. Lukusaliss...

Eilinen tšekkielokuva, Nuoren pyövelin tapaus , kuuluu niihin filmeihin, joiden arvon tunnustan ja ymmärrän, mutta jotka eivät avaudu minulle. Kyseessä on surrealistinen fantasia, joka perustuu löyhästi Jonathan Swiftin romaaniin Gulliverin retket . Elokuvan on ohjannut Pavel Jurácek . Elokuvassa olisi minusta ollut tiivistämisen varaa, siitä puuttui koherenssia, mikä rupesi haittaamaan ajan mittaan. Hetkittäin olin kärryillä, sitten putosin taas. Ymmärsin luultavasti osittain sosialistisen yhteiskunnan satiirisen käsittelyn, mutta ymmärtääkseen sen täysin pitäisi tuntea sen hetkinen tilanne paremmin. Elokuva on siis vuodelta 1970. Voin hyvin kuvitella, että Nuoren pyövelin tapausta katsoivat  keskiviikon myöhäisillassa eurooppalaiseen elokuvaan vihkiytyneet katsojat sekä mahdollisesti muutama hullu kielen takia. :) Sääli, sillä filmillä on ansionsa. Erityisen onnistuneena pidin sellaista pientä yksityiskohtaa, että kun päähenkilö kutsutaan Laputan kuningaskuntaan, joka l...