maanantai 21. helmikuuta 2011

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Ei se laatu, vaan se määrä - vai miten se oli? Olen tänään lukenut amerikkalaisen runouden kurssille 42-sivuisen Walt Whitmanin runon Song of Myself. Tuntuu siltä, että täällä luetutetaan isoja tekstimääriä pelkän lukemisen vuoksi, ei niinkään panosteta siihen, että tekstejä opittaisiin ymmärtämään. Proosassa keskitytään pitkälti juoneen, ei tulkintaan tai kirjoittamisajankohdan taustoitukseen. Enpä sitten ole proosakursseja ottanutkaan, koska jo yläasteella huomautettiin siitä, jos kirjaesitelmässä vain referoi juonta. Ja minä olen käynyt peruskoulun silloin, kun presidenttinä oli Koivisto ja Halonen sosiaaliministeri vain. No, torstaina selviää, miten tätä runojättiläistä käsitellän, minulle se ei avautunut ainakaan näin ensilukemalla. Internetistäkään ei ollut apua kovinkaan monipuolisiin tulkinnanavaimiin, siellä todetaan tekstin viittaavan homoeroottiseen itsetyydytykseen.

Täältä löytyy Whitmanin runo, jos joku haluaa sen lukea.
http://www.princeton.edu/~batke/logr/log_026.html

Tunnin verran meni siinä taistelussa tänään, että sain tulostettua tämän runon ja muut tarvittavat materiaalit muille kursseille. Opiskelijoiden tulostin takkuilee, sen kanssa ei kukaan osannut auttaa. Kirjastossa tulostin toimi, mutta siellä ei asiakkaiden koneessa ole Wordia!!! Kone oli vieläpä niin vanha, käyttöjärjestelmä samoin, etten muistanut enää, miten se toimii. Varsinkaan, kun kaikki on tietysti tšekiksi. En oikeasti tiennyt, että noin vanhoja systeemeitä on missään enää käytössä, mutta aina oppii uutta. Toimistossa oltiin ystävällisiä, kuten aina. Siellä on töissä englanninkielen taitoinen nuori nainen, joka antoi minun tulostaa omalta koneeltaan kaiken mitä tarvitsin. Sanoi vielä, että tule aina tänne, jos ei  tulostaminen muuten onnistu. Tosin .docx-dokumentteja ei hänenkään koneensa suostunut avaamaan...

Kyllä vähän ihmettelen, että miksi täällä ei opiskelijat vaadi parempaa, vaikka maksavat tuhansia euroja lukukaudessa siitä, että saavat opiskella. Opettajilla on kyllä tietoa opettamistaan aiheista ja myös hyvää tahtoa tehdä opiskelijoiden eteen, tämä kokemus ainakin minullla on. Myös yllättävää joustavuutta löytyy. Esimerkiksi kun halusin tehdä puhtaasta omasta mielenkiinnosta amerikkalaisen kulttuurin kurssin, mutta se on kandidaatin tutkintoon liittyvä kurssi, jonne ei maisterin tutkintoa tekevä oikeastaan saisi osallistua, saan silti osallistua ja tehdä siihen vain ylimääräisen esseen, jolla siitä räätälöidään minulle maisteriohjelman kurssi. Puitteet ja käytänteet ovat vain tolkuttoman vanhanaikaiset. Aina ei vanhanaikaisuus tietenkään ole huono asia, minusta on esimerkiksi mukava, että ovat säilyttäneet joitakin vanhoja juttuja siltä ajalta, kun rakennus oli alakoulu. Esimerkiksi tämän liitutaulun, joka on minusta aika kiva.


Tänään oli pakkaspäivä,-4 astetta, mutta uimalassa oli ulkoallas auki. Valtavasti nousi höyryä ja se oli niin tiheää, ettei meinannut läpi nähdä. Varsinkin, kun aurinko samalla häikäisi. Päätinkin lähteä jo puolen tunnin jälkeen pois altaasta, koska en halunnut törmäillä muihin uijiin. Varsinkaan sellaisiin, jotka haluavat harjoitella selkäuintia katsomatta yhtään minne menevät. Nopeiden radalla ui joku poika uimalakki päässä, jossa siniristilippu ja FIN-tunnus. Mieltä lämmittää nähdä joku maanmies, vaikkei puheissa olisikaan. On muuten aika ekstreme kokemus nousta 26-asteisesta vedestä -4 asteen pakkaseen, nyt olen ihan varma siitä, ettei minusta ole avantouimariksi.

Hieman voisin taas tarinoida tšekeistä. Meillä suomalaisilla, mahdollisesti muillakin, on tapana nähdä kaikki slaavit yhtenä ja samana porukkana. Toisaalta kuitenkin itseriittoisesti jaottelemme suomalaisia läntisiin ja itäisiin ihmisiin, tai pohjoisiin ja eteläisiin. Minusta tšekt muistuttavat jossain määrin suomalaisia. He ovat vaatimattomia, eivät pidä meluisista ihmisistä eivätkä ota turhan herkästi kontaktia. Minunkin rappukäytävässäni asuva vanha ukkeli alkoi vasta viikon päästä tervehtiä. Ensin toki vain mutisemalla, nykyään hän sanoo jo reippaasti dobré ráno, kun aamulla näemme ovella. Hänen koiransa Anabella sen sijaan on tervehtinyt minua alusta saakka.

Sellaista vitsiä esimerkiksi kerrotaan, että tšekki oli voittanut lotossa, ja naapuri tästä sitten onnitteli. Mitä sanoo voittaja? No tietenkin näin: "Ensi viikolla on lotossa jaossa paljon isompi potti." Minusta tämä vitsi voisi kertoa suomalaisistakin, paitsi ettei se sitten olisi enää mikään vitsi, vaan liiankin totta. :)

Olen myös kuullut, että paikalliset saattavat huomauttaa liian äänekkäille turisteille ratikassa, että ei saa pitää noin kauheaa meteliä, koska muut häiriintyvät. Suomalaiset ehkä mutisevat tällaista sisään päin, kun taas tšekit näköjään ilmaisevat mielipiteensä ääneen. Lauantaina siellä Karlovy Varyssa huomasin kyllä selvän eron verrattuna venäläisiin, he ovat todella äänekkäitä, ja antavat porukassa vähän brutaalinkin kuvan itsestään, kun taas vertaa hillittyihin paikallisiin.

Liikenne täällä on melko rauhallista. Kamalin kokemukseni tähän mennessä on Puolasta, joten tietysti stereotyyppisesti ajattelin, että täällä on sama meno, mutta ei. Suojateitä kunnioitetaan, mitä en tahtonut ensin uskoa. Liikennevalojakin on säädetty niin, että jalankulkijat pääsevät mahdollisimman mukavasti; ei niin kuin Suomessa usein, että kunhan pahimmat kaahaajat pääsevät toteuttamaan itseään.

Luottamus poliisiin on täällä erittäin heikko. Suomessa se ehkä on välillä vähän turhankin vankka, mutta täällä tuntuvat ihan kaikki, ikään ja sukupuoleen katsomatta, olevan sitä mieltä, että  poliisi on kaikkien vihollinen. Poliiseja täällä on kyllä paljon, heitä näkee katukuvassa, mutta vähän tulee sellainen olo, että esillä ollaan, mitään ei tehdä. Kaupungilla kiertää tarina, että ne poliisit, joita ei suostuta ottamaan mukaviin pikkukaupunkeihin, pääsevät tänne milloin vaan, koska poliiseista on Prahassa koko ajan pulaa. Siksi täällä on kuulemma maan tyhmimmät poliisit. Tiedä tuota sitten, minulla ei heidän kanssaan ole mitään ongelmia ollut, paitsi... noh... se, etteivät ole tähän mennessä tehneet sille rekisteröintiasialleni yhtään mitään.

Myönnän syyllistyneeni  siihen käsitykseen, että tšekit ja slovakit ovat käytännössä samaa porukkaa ja ihmetellyt, miksi heidän täytyi väkisin erkautua kahdeksi valtioksi. Kuitenkin jo Prahan kevään aikana suunniteltiin näiden kahden alueen irrottamista löyhäksi liittovaltioksi, joten ilmeisesti tämä yhdessäolo oli alunalkaenkin keinotekoista. Slovakeilla on jonkin verran unkarilaista verta, ja he ovat tšekkejä temperamenttisempia ja kovaäänisempiä, näin ainakin yksi slovakkityttö itse minulle kertoi.

Täällä ollessani olen monesti miettinyt, miten suhtautumisemme entisen Tšekkoslovakian alueeseen olisi, jos länsiliittoutuneet olisivat pitäneet siitä kiinni toisen maailmansodan jälkeen. Alueitahan tasattiin rauhanteon yhteydessä, ja länsi sai tätä kauppaa sitten jotakin muuta omalle puolelleen. Silloinhan tästä alueesta ei olisi tullut osaa itäblokkia, eikä heillä olisi näitä ongelmia, joiden kanssa vieläkin kamppaillaan. Olisivatko läsiblokin slaavit olleet meille parempimaineisempia? Olisivatko he ilman muuta keskieurooppalaisia, eivätkä itäeurooppalaisia? Olen itse asiassa ihan varma, että suhtautumisemme olisi toinen. Traagista huomata, miten kausakantoiset seuraukset suursodalla on sekä arkielämään että kansojen käsityksiin toinen toisistaan.

Kun tässä aiheessa ollaan, niin voinkin sopivasti kertoa prahalaisessa kahvilassa vuonna 1968 syntyneen vitsin:
- Ovatko venäläiset meille ystäviä vai veljiä?
- Veljiä tietysti, sillä ystävänsä saa valita.

Mutta, ettei totuus unohtuisi, tällaisella mainoksella ihmisiä houkutellaan pohjolaan, tällä kertaa Norjaan. Stereotyyppisiä kuvia taitaa olla kaikilla kansoilla.

3 kommenttia:

  1. Huh, ensimmäisenä tuollaisista verkossa olevista vintage koneista tulee mieleen bottiarmeja kun erillaiset haittaohjelmat pesii niihin... toisena tietysti se melkoinen yksilöllisten voimavarojen haaskuu niiden kanssa tapellessa.

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö, luetetaanko siellä muillakin kursseilla isoja tekstimääriä, vai onko kysymys nimenomaan amerikkalaisen kirjallisuuden kursseista? Tampereella Norh American Studies -koordinaattori joskus valitti, etteivät Fullbright-professorit sitten ota uskoakseen suomalaisen opiskelijan lukevan ymmärtääkseen eikä vain löytääkseen tekstistä jotain sanottavaa. Ja tekstimäärät olivat sitten sen mukaisia. - Sama koski tietty myös joidenkin USA:ssakin opiskelleiden suomalaisopettajien kursseja. Ja valitus oli kova.

    VastaaPoista
  3. Tapio:

    Huh, tuota en tullut edes ajatelleeksi. Hyvä pointti. En muuten edes tiedä, kuka it-tuesta tuolla vastaa, ja ymmärrän kyllä, miksi kyseinen henkilö piilottelee. :) Yritin toimiston tytöltäkin vähän kysellä, olisin voinut itsekin mennä vähän juttelemaan näistä jutuista, mutta hän vakuutteli koko ajan, ettei minun tarvitse.

    Tarna:

    En tiedä, mutta sellainen käsitys minulla on, että täällä enemmän määrä kuin laatu. Ja jos alustaa kirjaa, niin juoni täytyy kertoa, tarkasti.

    VastaaPoista