Prahan keväässä

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

Kerron teille nyt viimein sen lupaamani tarinan Tatralta. Yksi sellanen, mitä ei ole tietääkseni tähän mennessä Suomeksi kirjoitettu, mutta joka ehdottomasti ansaitsee tulla kerrotuksi myös suomalaisille meidän omalla kielellämme. Pysähdyimme kesken kävelyretken syömään reitin puolimatkan majalle, Zamkovský Chataan. En ole ikinä syönyt niin hyvää linssikeittoa missään, pakko oli vähän tutkia, mitä kaikkea siinä on, jotta oppisi tekemään edes puoliksi yhtä hyvää. Majalla olikin mielenkiintoisempi historia kuin mitä olisin osannut odottaa. Sen oli rakentanut sotavuosina (1942-43) vuoristo-opas ja vuorikiipeilijä   Štefan Zamkovský vaimonsa L'udmilan  kanssa.  Štefan on siis  kaveri allaolevassa kuvassa.   Mikä sai Štefanin ja L'udmilan rakentamaan tämän majan keskellä toista maailmansotaa? Syy on varsin mielenkiintoinen, joskaan ei erityisen yllättävä. He piilottelivat siellä poliittisia vankeja, partisaaneja ja juutalaisia.  Soden loputtua h...

Tänä helteisenä päivänä kävimme tutustumassa Lednicen maailmanperintökohteeseen. Se on osa uniikkia, yhdistettyä Lednice-Valticen suojelukohdetta, ja varsin mukava päiväretkikohde esimerkiksi Brnosta käsin. Johanneksen linna on varsin näyttävä ilmestys, kuten kuvastakin näkyy. Ympärillä oleva viheralue on laaja, sen sisällä on mm. kalalampi. Kalalammethan ovat tyypillisiä täällä päin Eurooppaa, koska paastopäivinä on ollut tavallista syödä kalaa, joten sitä on viljelty jo varhain. Puisto tarjosi suojaa, oli suuria puita ja runsaasti penkkejä. Myös useita pieniä kahviloita löytyy alueelta, joten kuumallakin ilmalla liikkuminen on tässä kohteessa hyvin miellyttävää. Ehkä erikoisin elementti tässä kokonaisuudessa oli minareetti, joka on rakennettu 1800-luvun alussa. Orientalismi on ollut tuohon aikaan muotia ja idästä on otettu vaikutteita, mutta enpä osaa sanoa, kuinka moni olisi päättänyt rakennuttaa suorastaan minareetin mailleen. Liechtensteinin sukupa päätti. Minareetti...

Tapasin tänään lyhyesti vuonna 1919 syntynyttä ystävääni. Minun oli tarkoitus tavata vain hänen ystävänsä, mutta hän pyysi minua tulemaan tapaamaan tätä liki 100-vuotiasta Sachsenhausenista selviytynyttä tämän kotiin. Se merkitsisi kuulemma todella paljon. Ja niin menin. Hän edelleen muistaa minut nimeltä ja haluaa puhua tutkimuksestani.  Hän haluaa kertoa minulle joka kerta tarinansa Sachsenhausenista, viimeisen parin vuoden aikana tarina on kerta kerralta lyhentynyt. Tänään se kuului enää näin: "Minä olin Sachsenhausenissa, mutta selviydyin." Vielä jouluna ystäväni oli soittanut pianoa yleisölle. Niin kauan kuin hän vain pystyy, hän soittaa kappaletta "Elämä on vain sattumaa". Reilun tunnin istuttuani ja juteltuani lähdin. Väistelin metrolle päin perjantai-illan ryysyssä kävellessäni Karlínin hipstereitä. Tajusin, että ystäväni on muuttanut Karlíniin samoihin aikoihin, kun nuoret ja trendikkäät alkoivat löytää tähän pikkuisen keskustan laitamailla lymyilevää...

Auton nokka suuntasi tänään kohti Prahaa, joskin pienen mutkan kautta. Kävimme Lanyssa Masaryk-museossa, hänen haudallaan sekä Tšekin presidentin kesäasunnon puistossa. Nämä kaikki löytyvät siis mainitusta Lanysta. Masaryk-museoon täytynee tulla uudestaan, koska sen näyttelyä ollaan uudistamassa ja esille pitäisi tulla lisää materiaalia hänen elämästään. T. G. Masaryk oli siis Tšekkoslovakian ensimmäinen presidentti ja häntä pidetään edelleen kansallissankarina, eikä mitenkään syyttä. Museossa oli hyödynnetty sisäpuolella kivaa puurakentamista. Muutenkin pidin rakennukseseta kovasti. Tämänhetkisestä näyttelystä en oikein osaa ottaa nostona mitään erityistä, koska museo on selvästi muutoksen tilassa. Kassalta vasemmalla sijaitsevassa tilassa voi katsella mykkäfilmejä, joita Masarykista on tehty varsin runsaasti, erilaisista tilanteista. Niitäkin kannattaa vilkaista, vaikka ei kieltä osaisi. Presidentin virasta luopumisen jälkeen Masaryk jättäytyi asumaan Lanyyn, huvilaan,...

Děčín on pieni kaupunki Sudeettimaalla, Elben rannalla. Yksi tutkimukseeni liittyvistä henkilöistä, Fran tišek asui siellä 1930-luvulla ja joutui pakenemaan Prahaan, kun Saksan annettiin miehittää Sudeettialueet. Tästä syystä halusin käydä paikan päällä, vaikka oikeastaan tuo aikakausi ei liity tutkimuksessa rajaamaani aiheeseen. Jostakin syystä tutkimuksen rajojen yli on mukava hyppiä, ja sitä paitsi silloin, kun käy jollakin paikkakunnalla muuten vain, voi löytää jotakin kiinnostavaa kuitenkin. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Vasta  Děčíniin saavuttuani rupesin katselemaan, mitä muita nähtävyyksiä olisi tarjolla kuin museo, jonka olin päättänyt käydä katsastamassa. Kävi ilmi, että Elben rannan vanhin ja tunnetuin nälkäkivi on juurikin  Děčínissä. Se tulee näkyviin, kun vesi laskeutuu tarpeeksi matalalle, ja kuivat vuodet on kaiverrattu kiven kylkeen. Viimeisin huomaamani vuosiluku oli 1990-luvulta, mutta kai tämäkin vuosi kiveen vielä kaiverretaan. Pysäyttäväähän täl...

Jos olet autolla saapunut joskus Prahaan, olet ehkä ajanut pitkää valtakatua nimeltä 5. května. Se tarkoittaa toukokuun viidettä päivää, ja silloin alkoi Prahassa kapina natsihallintoa vastaan vuonna 1945. Tapahtuma on niin merkittävä maan historiassa, että kyllä se vähitäänkin sen yhden kadunnimen on ansainnut. Tuona päivänä tšekit nousivat kapinaan, yksi asia johti toiseen, ja kapina kesti viitisen päivää. Kapinahalukkuus oli kytenyt jo pitkään, mutta nyt hetki oli oikea. Liittoutuneet olivat jo hyvin lähellä.  Tilanne päättyi saksalaisten pakenemiseen ja antautumiseen. Oma tutkimukseni sivuaa tätäkin historiallista tapahtumaa, koska yksi tutkimani kirjeenvaihdon osallisista oli mukana tässä kapinassa. Hän oli jo kuusissakymmenissä oleva eläkkeelle joutunut kansakoulunopetaja, Josef . Tämä tietysti kertoo siitä, miten laaja pohja kapinalla on ollut, ja miten suurta rohkeutta siihen osallistuneet ovat osoittaneet. Prahan linnan keisarillisissa talleissa vielä tämän kuun lopp...

Eilen kävin Manufakturan liikkeessä hieman täydentelemässä kosmetiikkavarastoja. Heillä oli myynnissä vielä kevään erikoissarjaa, jonka raaka-aineena on orvokki. Myyjät kertoivat, että tämä on Tšekkoslovakia 100 vuotta -teemainen tuotesarja. Kysyin, miksi olivat valinneet juuri orvokin teemaksi, ja he vastasivat, että se on ollut tuohon aikaan perinteinen kosmetiikka- ja terveystuote. Myynnissä oli myös orvokkisiirappia, mutta liikkeessä ei osattu erityisemmin neuvoa, mihin sitä voisi käyttää. Yleensä pyrin välttämään sitä, että vertaisin suomalaisia ja tšekkejä, koska aina on riski, että toinen osapuoli närkästyy, mutta nyt on pakko sanoa, että kyllä tämä tuoteidea yksistään on minusta paljon syvällisemmin mietitty kuin moni viimevuotinen Suomi100-tuote. Olenkin vähän ihmetellyt, että missä ovat tšekkien 100-vuotistuotteet, mutta jos ne ovat kaikki yhtä huomaamattomia, ei mikään ihme, etten ole niitä havainnut. Huomasin kuitenkin tänään sattumalta, että Prahan linnas...

Tämänkertainen Prahan-reissuni alkoi kampaajakäynnillä. Mietin jo etukäteen, että kehtaanko ottaa esille Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tapaamisen. Pohjois-Korea kun on ollut aihe, josta tämä eteläkorealainen herra ei ole halunnut puhuam mitään. Olin päättänyt, että jotakin kysyn, mutta eipä hätää, kampaaja otti asian puheeksi itse. Hän oli sitä mieltä, että tapaaminen oli erinomainen asia, pitkästä aikaa Koreoiden tilanteesta uskalletaan ajatella jotakin positiivista. Minua kampaajan näkemys ensin lievästi yllätti, mutta häntä kuunneltuani aloin tajuta, että on hänellä tässä ajatusta. Hän sanoi, että odotukset olivat erittäin matalat, joten tällainen pienikin askel tuntuu suurelta. Hän ja suurin piirtein kaikki korealaiset toivovat eniten vain sitä, että sotatila loppuisi ja saataisiin rauhansopimus aikaan. Ymmärrän. En osaa edes kuvitella, millaista olisi elää noin jännitteisessä tilanteessa omassa kotimaassa. Kampaajalle tuntui olevan tosi tärkeää, että sisäistän tämän asia...

Tällä kertaa otin lomalukemiseksi Inkeri Koskisen teoksen nimeltä Villi Suomen historia: Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin . Kirjassa Koskinen käsittelee tieteen ja huuhaan rajapintaa erilaisten Suomea ja suomalaisuutta käsittelevien, useimmiten varsin hilpeyttä herättävien teorioiden kautta. Ensimmäisessä luvussa esitellään itseoikeutetusti Sigurd Wettenhovi-Aspa , jonka mielestä kaikki maailman sanat ovat alkuperältään suomalaisia. Wettenhovi-Aspan pohjattomasta  idealaarista ovat mm. seuraavanlaiset "etymologiset" selitykset: Sana kulttuuri tulee suomen sanaliitosta kulta ura, Tunisia on syntynyt sanoista tuonen sija ja suomalaisten esi-isien yksi hautapaikka on Se toinen henge, eli Stonehenge. Tällaisille villeille teorioille voi lähinnä nauraa, ja on kai pakkokin, kun ei muutakaan voi. Wettenhovi-Aspan aivoitukset suomalaisten ja suomen kielen ylivertaisuudesta eivät varmaankaan johda meitä jatkossakaan vaarallisille vesille. Mutta ilmiönä tieteel...

Introduction One might think it would be easy to write a Christmas story related to this - to be totally honest - crazy year of 2016. I have had several ideas during the past few months to play with, but none of them have carried me anywhere I would like to go. Time was running out, but the brilliant idea never came. No, nobody is forcing me to do this, I only have the urge to write Christmas stories. Those of you who are writers do understand. Yesterday morning I was reading Helsingin Sanomat and  in his essay , one of my favourite writers, Heikki Aittokoski reflected his feelings on the events of this year. He says he is a fan of Europe. Then I realised, that this time I cannot write a traditional Christmas story but gather the themes that I have been playing with recently under the title: How I became European . How I became European I became European in July 1988 in Berlin but I did not know it yet, not in a few decades. Whenever I sit in a cosy café, I remember that r...