Prahan keväässä

 Tämänkertaiselle matkalle lähtiessäni mietin, tuleeko tästä eräänlainen jäähyväisreissu. Mietin, onko minulle Prahassa enää sillä lailla mitään, että aktiivisesti suunnittelisin paluuta. Toki täällä on paljon ystäviä yhä, vaikka moni on jo lähtenyt tähtien taakse. Hieman myös mietitytti, että tuleeko tästä surullinen matka, koska niin moni on jo poistunut. Matkassa oli suruakin mukana, mutta kauniilla tavalla sekoitettuna iloon. Oli haikeaa miettiä jo edeltämenneitä ystäviä, niin moni paikka tutuilla reiteillä muistuttaa heistä. Toisaalta monet muistot olivat iloisia, jopa humoristisia. En ehkä koskaan voi mennä M ůs tekin asemalle muistamatta, kun se oli remontissa, joten maan alla piti kävellä pahimmillaan melkein kilometri. Ja tuolloin 95-vuotias liikuntatieteilijäystäväni veti niitä käytäviä ja portaita yhä puolijuoksua. Enkä voi olla hymyilemättä tuolle muistolle. Myös uusia ajatuksia ja ideoita syntyi tämän matkan aikana ja tapahtui tulevien kohtaamisten suunnittelua. Vielä ...

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

 Aikaa on vierähtänyt sekä tohtoroitumisesta että vielä enemmän siitä kun viimeksi päivitin tätä blogia. Syy blogihiljaisuudelle lienee ilmeinen. Nyt oli viimein aika tulla takaisin. Olen saanut viedä väitöskirjan oikein paperisena niille, jotka ovat tutkimuksessani auttaneet. Siis vielä elossa oleville. Koko tämän blogin nyt jo yli kymmenvuotisen historian ajan olen koko ajan havainnoinut sitä, miten aika virtaa, lipuu ja karkaa meiltä. Alkuperäiset kirjeet ovat löytäneet pysyvän kodin Kaarlen yliopiston arkistosta. Siellä niitä voi kuka tahansa tutkia ja kirjoittaa niistä jotakin uutta. Vaikka Euroopassa tapahtuu nyt aivan kauheita, samantapaisia asioita, joista itse kirjoitin väitöskirjassani, edes pientä lohtua tuo se, miten vahvasti Praha on ukrainalaisten puolella. Ukrainan lippuja näkee kaikkialla.

Tänään tein viimein sen retken, mitä olen suunnitellut jo useita vuosia. Kävin katsomassa Leopoldovin vankilaa, koska Pavel oli siellä poliittisena vankina vuosina 1952-1965. Sisälle ei päässyt, koska kyseessä on edelleen vankila, mutta muurit pystyi kiertämään lähes ympäri. Päivä oli kuuma, joten kauan emme täällä aikaa viettäneet, mutta näimme paikan ja ympäristön kuitenkin. Alunperin Leopoldov on rakennettu linnoitukseksi ottomaaneja vastaan, mutta siitä tehtiin vankila jo 1700-luvulla. Se hiukan harmitti, ettei linnoituksen muureille pääse kävelemään. Aika usein olen tällaisten retkien jälkeen kuullut kysymyksen, että mikä järki on käydä paikalla, josta ei kuitenkaan saa mitään erityistä irti. Tässäkään tapauksessa en päässyt muureja pidemmälle. Näihin kysymyksiin on vaikea, usein mahdoton vastata. Jokin paikka muuttuu merkitykselliseksi usein siinä vaiheessa, kun sitä tutkii tai siitä kirjoittaa. Vaikka sen läpi olisi vedetty moottoritie, kävisin silti katsomass...

Aina ei ole uskoa silmiään. Esimerkiksi Mexico Cityn karttaa katsoessa hämmästyin huomatessani, että Tšekkoslovakian ensimmäiselle presidentille, T. G. Masarykille on omistettu katu, eikä mikä tahansa katu, vaan suorastaan pitkä avenue. Sehän oli pakko käydä katsomassa, kun vierailin kaupungissa touko-kesäkuun vaihteessa. Onneksi metrolla pääsi helposti. Odotin kohtaavani Masarykin tuolla kadulla, jossakin hahmossa edes. Mutta niin ei käynyt. Katu oli täynnä huippumuotia myyviä liikkeitä, kalliita asuintaloja, joissa ihmiset asuvat muurien suojassa. Ohi ajoi upouusia, kiiltäviä autoja. Ohi käveli kalliisti, mutta ei aina tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä. Joillakin oli palvelija mukana. Yksi sisäpiha toi kuitenkin pientä lohtua. Siellä oli meksikolaista designia myyviä liikkeitä. Pidin tunnelmasta, mutta en ostanut mitään. Enkä löytänyt jälkeäkään Masarykista, joka puhui demokratian, oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta. Ja joka uskoi, että uusi teknologia (esim. radio) toi...

Joskus kannattaa tehdä virhe. Tällä kertaa minulle sattui sellainen, että olin sijoittanut tekstissäni kahvilan aikaan ja paikkaan, jossa niitä ei Prahassa ollut. Kovin kovasti en voi itseäni tästä moittia, koska olin kysynyt jopa yhdestä arkistosta asiaa ja sieltä arveltiin kuvaamani kahvilan olleen tuossa paikassa jo 1960-luvulla, kuten väitin. Mutta eipä ollutkaan, ei sinne päinkään! Tuli ohjaajalta palautetta, että Prahassa ei juurikaan ollut kahviloita sosialismin aikana. Ne nähtiin porvarillisena elämänmuotona. Oluttupia sen sijaan oli, ja kyllä niistä kahviakin sai. Oluttuvissa myytävä kahvi oli usein ns. turkkilaista kahvia. Ei kuitenkaan sellaista, mitä yleensä nimitetään turkkilaiseksi kahviksi, vaan pulverimaista jauhetta, joka sekoitettiin kuumaan veteen. Tämä on kuitenkin taas aivan eri asia kuin pikakahvi, joka oli kallista ja jota sai valuuttakaupoista. Yksi harvoista kahviloista 1960-luvulla oli Slavia, joka vieläkin on paikoillaan. Olen käynyt siellä tämän reissu...

Monikin Prahan-kävijä on ajanut ratikalla  Jindřišská-kadulla, ehkä jäänyt samannimisellä pysäkillä poiskin. Aivan pysäkin lähellä on Prahan Uudellekaupungille tyypillinen asuinkerrostalo.  Yhdessä sen asunnoista on nykyään kirjasto nimeltään Libri Prohibiti. Samassa talossa on työskennellyt Presidentti  Václav Havelin  ensimmäinen vaimo,  Olga , mikä on toki myös kyltin arvoinen asia. Mutta Libri Prohibiti ei ole mikä tahansa kirjasto, vaan Unescon maailmanperintökohde. Se on laajin kommunismin aikaisten kiellettyjen kirjojen sekä muiden julkaisujen ja dokumenttien kokoelma. Sinne on tallennettu samizdat-aineistoa myös Puolasta, Venäjältä ja Ukrainasta. Samizdat tarkoittaa omaan tarpeeseen itsekopioitua kiellettyä teosta, joka kulkee salaisesti kädestä käteen. Kokoelmista löytyy myös sota-aikaisen Tšekkoslovakian pakolaishallituksen julkaisuja, ja näitä kävin tällä kertaa itse selailemassa. Eli kiellettyjä kirjoja on kerätty tähän kirjastoon myös kom...

Viime kesänä kirjoittelin Emmauksesta, luostarista lähellä Kaarlen aukiota. Tänään palasin sinne, koska olin jostakin syystä niin lumoutunut paikan tunnelmasta ja erityisesti seiniä kiertävistä maalauksista, jotka ovat ottaneet osumaa aikojen kuluessa. Luostariinhan osui amerikkalaisten pommi, joka oli tarkoitus pudottaa Dresdeniin... Tosin pelkästään pommi ei ole tehnyt näitä tuhoja, vaan aikojen saatossa kuvat ovat rappeutuneet.Voi olla, että en viimeksi huomannut isoja infotauluja, jotka paljastivat ratkaisisun tämän kuvasarjan arvoituksen. Saattaa yhtä hyvin olla niinkin, että nämä taulut ovat ilmaantuneet syksyn aikana. Joka tapauksessa, osa kuvista oli täysin tuhoutunut eikä vuosisatoihin kenelläkään ollut käsitystä siitä, mitä puuttuvissa kuvissa on aikanaan ollut. Sarjan kokonaisuudesta oli kuin olikin säilynyt tieto, yllättävässä paikassa, Uppsalan yliopiston kirjastossa. Lista kuvista ja niiden järjestyksestä on oletettavast jonkun tuntemattoman ruotsalaisen opiskelija...

Tällä kertaa esittelen teille Prahan piilohelmen, todellisen rauhan tyyssijan turistivirtojen keskellä. Kyseessä on Colloredo-Mansfeldpalatsi, joka sijaitsee aivan Kaarlensillan kupeessa, Vanhankaupungin puolella. (Osoite on Karlova 2). Pelkästään sisäpiha on hieno, vaikka itse rakennus ei sisältä kiinnostaisi tai sille ei olisi aikaa. Sisäpihalla oli myös rauhallisen näköinen kahvila, joka jäi kylläkin testaamatta. Suosittelen kokeilemaan - ja jokainen Prahassa turistiryysyn aikaan käynyt ymmärtää kyllä, miksi. Sisään palatsiin pääsee yhdellä korunalla. Kyllä, tämä oikeasti pitää paikkansa, olen testannut. Prahan kaupungingalleria on pitänyt paikkaa hallussaan vuodesta 2010, ja se on avattu yleisölle vuonna 2013. Tarjolla on myös opastettuja kierroksia, mutta en itse testannut, vaan kävelin palatsin läpi omin päin. Aikaa tähän minulla meni puolisen tuntia. Opastus varmasti avaisi paljon uutta, joten ehkä jonakin päivänä vielä osallistunkin. Sisäänkäynnin edustalla oli kuva...

Yksi tutkimukseni suola on arkistokäynnit, kuten ehkä joku tarkkaavaisempi lukija on saattanut huomatakin. Tällä kertaa minulla on ollut arkistoissa sekä onnea että epäonnea. Epäonni liittyy luostareihin. Ehkä luittekin jo taannoisesta käynnistäni Emmaus-luostariin ja saamaani vastaanottoon siellä. Kansallisarkistossa oli luettelo heillä säilytettävistä Emmauksen asiakirjoista. Luettelo vaikutti alkuun lupaavalta, jopa olutlaskut on säilytetty! Mutta kun päästään vuosiin 1930-1945, jotka minua kiinnostaisivat, on luettelossa käytännössä aukko. Dokumentin rippusia on siellä täällä, mutta käytännössä tiedot puuttuvat. Tämä johtuu siitä Amerikkalaisten vahingossa Prahaan pudottamasta pommista. Tänään ajattelin, että todella toivon niiden lentäjien kuulleen aikaansaannoksestaan ja hävenneen tätä lopunelämäänsä. Sota on sotaa, mutta silti... Toinen minulle kiinnostava luostari on Želiv. Sen arkistot ovat myös hukassa juuri näiltä minulle kriittisiltä vuosilta. Kukaan ei oikein osaa...

Eilen kävin Manufakturan liikkeessä hieman täydentelemässä kosmetiikkavarastoja. Heillä oli myynnissä vielä kevään erikoissarjaa, jonka raaka-aineena on orvokki. Myyjät kertoivat, että tämä on Tšekkoslovakia 100 vuotta -teemainen tuotesarja. Kysyin, miksi olivat valinneet juuri orvokin teemaksi, ja he vastasivat, että se on ollut tuohon aikaan perinteinen kosmetiikka- ja terveystuote. Myynnissä oli myös orvokkisiirappia, mutta liikkeessä ei osattu erityisemmin neuvoa, mihin sitä voisi käyttää. Yleensä pyrin välttämään sitä, että vertaisin suomalaisia ja tšekkejä, koska aina on riski, että toinen osapuoli närkästyy, mutta nyt on pakko sanoa, että kyllä tämä tuoteidea yksistään on minusta paljon syvällisemmin mietitty kuin moni viimevuotinen Suomi100-tuote. Olenkin vähän ihmetellyt, että missä ovat tšekkien 100-vuotistuotteet, mutta jos ne ovat kaikki yhtä huomaamattomia, ei mikään ihme, etten ole niitä havainnut. Huomasin kuitenkin tänään sattumalta, että Prahan linnas...

Praha on täynnä piilohelmiä, ja luulen, etten tunne niistä puoliakaan. Tänään kuitenkin esittelen yhden, Emmauksen luostarin. Emmaus sijaitsee Karlovo Náměstílla, eli Kaarlen aukiolla, joka on ns. Uuden kaupungin keskuspaikka. Moni Prahan-kävijä tietänee ainakin uuden raatihuoneen yhdeltä kulmalta ja Faustin talon toiselta. Faustin talon viereinen sokkeloinen kompleksi on muuten yliopistollinen sairaala. Faustin taloa melkein vastapäätä on Emmaus. On ehkä vähän makuasia, onko se enää Kaarlen aukiolla vai jo hieman sivussa. Matkailijalle se joka tapauksessa on paikka, jossa voi käydä tutustumassa johonkin todella hienoon turistimassojen ulkopuolella. Luostari otti osumaa toisessa maailmansodassa (vuonna 1945), kun Amerikkalaiset pudottivat pommeja Prahaan, vaikka Dresdeniä yritettiin. Opastetulta kierrokselta olen joskus kuullut virheellisen väittämän, että pommi olisi tullut Vanhankaupunginaukiolle. Jos tällaisia kuulette, älkää uskoko. Ne osuivat nimenomaan uuden kaupu...

Tänään oli arkistossa hyvä päivä, ehkä koko hankkeeni parhaimpia. Ensinnäkin löysin Marien ja hänen isänsä väestolaskennan lomakkeista. Lomakkeiden tieto avasi monia juttuja koskien kirjeiden tulkintaa. Useita kohtia, joita olen ihmetellyt, avautui tänään. Lomakkeet piti käydä ihan käsipelillä läpi, koska ne oli järjestetty talojen numeron mukaan, ei henkilöiden mukaan. Sikäli tämä ei varsinaista käsityötä ollut, että lomakkeet oli skannattu ja ladattu tietokantaan. Hiirtä kun reilun tunnin klikkailin, löysin etsimäni. Chrastissa, jossa Mare asui nuorena aikuisena, oli tuohon aikaan viitisensataa taloa, joten aivan tolkuttomasta urakasta ei ollut kyse. Toisaalta lomakkeiden kaikki nimet oli pakko käydä läpi. Oletin, että ensimmäisenä lomakkeella on ns. perheen pää, eli Marien isä, kuten olikin. Mutta toisaalta en voinut olla aivan varma, millaisissa olosuhteissa tuo eläköitynyt opettaja asui, tiedän joidenkin opettajien köyhtyneen tuohon aikaan, koska harvalla oli mahdollisutta omi...