Leopoldovin muureilla

Tänään tein viimein sen retken, mitä olen suunnitellut jo useita vuosia. Kävin katsomassa Leopoldovin vankilaa, koska Pavel oli siellä poliittisena vankina vuosina 1952-1965.


Sisälle ei päässyt, koska kyseessä on edelleen vankila, mutta muurit pystyi kiertämään lähes ympäri. Päivä oli kuuma, joten kauan emme täällä aikaa viettäneet, mutta näimme paikan ja ympäristön kuitenkin.



Alunperin Leopoldov on rakennettu linnoitukseksi ottomaaneja vastaan, mutta siitä tehtiin vankila jo 1700-luvulla. Se hiukan harmitti, ettei linnoituksen muureille pääse kävelemään.


Aika usein olen tällaisten retkien jälkeen kuullut kysymyksen, että mikä järki on käydä paikalla, josta ei kuitenkaan saa mitään erityistä irti. Tässäkään tapauksessa en päässyt muureja pidemmälle.

Näihin kysymyksiin on vaikea, usein mahdoton vastata. Jokin paikka muuttuu merkitykselliseksi usein siinä vaiheessa, kun sitä tutkii tai siitä kirjoittaa. Vaikka sen läpi olisi vedetty moottoritie, kävisin silti katsomassa, miltä siellä näyttää tänään.

Sitä paitsi saattaa olla, että paikan päällä tekee havaintoja, joihin ei mielikuvitus taivu. Tänäänkin kuulin vartijoiden harjoitukset ampumaradalla ja näin ja kuulin vankilan koiratarhan äänet.


Vähän ennen kuin lähdimme pois, pysähtyi juna Leopoldovin seisakkeella poimimaan kyytiin yhden matkustajan. Sitä seuratessani ajattelin Mariea, Pavelin vaimoa, joka tuli junalla Prahasta asti tänne miestänsä tapaamaan. Pitkä matka kroonista tuberkuloosia sairastavalle Marielle on täytynyt olla raskas monellakin tavalla.

Niin, tällaisista syistä esimerkiksi kuljen näillä oudoilla teillä.

Kommentit

  1. Anonyymi30. toukokuuta 2022 klo 18.26

    Jmenuji se Fajar. Bydlím v Bedono v centrální Javě, byl jsem ve velmi chronickém finančním problému a situaci terminálu před několika týdny. Po všem, co jsem hledal pomoc od přátel a sousedů, se ukázalo jako potratu, mám pocit, že nikdo, kdo by se opravdu staral. Byl jsem tak vyčerpaný kvůli nedostatku finančních prostředků na rozšíření mého podnikání a moje 2 děti ve věku 5 a 8 let také nevypadaly kvůli nedostatku řádné péče v důsledku financování. Jednoho věrného rána jsem viděl starého přítele mého zesnulého manžela a řekl jsem mu vše, co jsem procházel, a on řekl, že jediný způsob, jak by mohl pomoci, je nasměrovat mě k dobrému úvěrovému důstojníkovi v USA, který mu také pomohl, vysvětlil Pro mě o tom, jak byl finančně dolený a jak ho tento úvěrový důstojník posílil (pan Pedro, který mu poskytl půjčku 7 000 000,00 USD za dostupnou sazbu 2%. Dále mě ujistil, že jsou jedinou legitimní úvěrovou firmou, kterou našel online „Dal mi jejich e -mail a tak jsem se přihlásil a byl mi také udělen půjčku a můj život se změnil pro dobro. Kontaktujte jediného opravdového věřitele pana Pedro e -mailem / pedroloanss@gmail.com, abyste vyřešili svůj finanční nepořádek.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Kuva
Arvostan vanhoja perinteitä, minusta on hienoa, että niistä pidetään kiinni. Kuitenkin on joitakin sellaisia tapoja, joista aika on mennyt ohi ja jotka kannattaisi vain katkaista. Täällä Tsekinmaalla on sellainen perinne, että pääsiäismaanantaina miehet piiskaavat  naisia. Ei tietenkään satuttaen, mutta huitovat kuitenkin oksilla ja risuilla, niitä jopa myydään pääsiäistä edeltävällä viikolla. Moni ostaa niitä ihan vain koristeeksi ja minäkin sitten hankin yhden ihan kuriositeettina ja siksi, että voin tänne blogiin laittaa havainnollisen kuvan. Kas tässä. Eilen illalla näin tosiaan nuoria miehiä metrossa näiden piiskojen kanssa, samoin tänä aamuna. Joukossa oli myös keski-ikäistyviä miehiä ja pikkupoikia. Olen aika sanaton. Niin ovat muuten myös prahalaiset, jos heiltä tästä perinteestä jotakin tiedustelee. Täällä nimittäin kyseinen perinne on vähemmän suosittu, vaikkakin minua varoiteltiin, että humalaiset miesryhmät saattavat yrittää piiskata ihan tuntemattomiakin naisia. Kaikk
Lue lisää

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Kuva
 Joskus elämä muistuttaa siitä, että kannattaa miettiä seuraavat askeleensa. Tai anakin huomata edessä oleva porrasaskelma. Muuten käy nimittäin näin. Mutta älkää säikähtäkö, nilkka on vain nyrjähtänyt, ei murtunut. Kaikki tämä tapahtui hotellin aamiaisravintolassa kiireisimpään aamiaisaikaan. Mikähän se siinäkin on, että kaatuessaan haluaa aina nousta mahdollisimman nopeasti ylös eikä ainakaan ottaa apua vastaan? Vaikka vahinko on jo tapahtunut ja kaikki sen näkivät. Eipä sitten muuta kuin Faustin taloon, elikä yliopistolliseen sairaalaan. Tämähän on minulle tuttu paikka, olen Pavelin partiolaista Jan Pfeifferia täällä jututtanut ja on hän minulle järjestänyt kertaalleen tänne fysioterapiajakson, kun kädestä meni tunto kokonaan. Mutta se on menneisyyttä, se. Myös professori Pfeiffer on jo tuonilmaisissa, mutta sairaala elää elämäänsä. Tarina kertoo, että Faust myi sielunsa, mutta minun ei tarvinnut tyhjentää edes pankkitiliäni. Eurooppalainen sairausvakuutus korvasi lääkärikäynnin j
Lue lisää

Novellini

Kirjoituskilpailuuni lähettämääni novellia on toivottu luettavaksi, joten tässä se tulee. Tehtävänanto oli, että tekstin pitää alkaa tuolla lauseella, joka on Elizabeth Bishopin runosta One Art . Muuten käsittelytapaa ei ollut rajattu. A Present to Field Marshal Mannerheim “The art of losing isn’t hard to master,” I thought when my mother gave me a brown package which I was supposed to take to Field Marshal Mannerheim.  Mannerheim is her great hero and she wanted to give him a present but she refused to take it to his palace herself because she was convinced Mannerheim would only speak Swedish. I did my best to make her believe that Mannerheim masters other languages as well, but it was all in vain. So off I went, not fully understanding why I had to do this. Why didn’t I, for once, say no.  It would only do good to my mother to practice her Swedish, should Mannerheim speak it. The night was darkening and I walked on an empty street carrying the brown package.  Mannerheim’s castle
Lue lisää