Ei piste vaan pilkku

 Tämänkertaiselle matkalle lähtiessäni mietin, tuleeko tästä eräänlainen jäähyväisreissu. Mietin, onko minulle Prahassa enää sillä lailla mitään, että aktiivisesti suunnittelisin paluuta. Toki täällä on paljon ystäviä yhä, vaikka moni on jo lähtenyt tähtien taakse.

Hieman myös mietitytti, että tuleeko tästä surullinen matka, koska niin moni on jo poistunut. Matkassa oli suruakin mukana, mutta kauniilla tavalla sekoitettuna iloon. Oli haikeaa miettiä jo edeltämenneitä ystäviä, niin moni paikka tutuilla reiteillä muistuttaa heistä. Toisaalta monet muistot olivat iloisia, jopa humoristisia.

En ehkä koskaan voi mennä Můstekin asemalle muistamatta, kun se oli remontissa, joten maan alla piti kävellä pahimmillaan melkein kilometri. Ja tuolloin 95-vuotias liikuntatieteilijäystäväni veti niitä käytäviä ja portaita yhä puolijuoksua. Enkä voi olla hymyilemättä tuolle muistolle.

Myös uusia ajatuksia ja ideoita syntyi tämän matkan aikana ja tapahtui tulevien kohtaamisten suunnittelua. Vielä jäi lista ihmisiä, joita haluan tulla tapaamaan, koska nyt en ehtinyt.

Mihin tämä kaikki johtaa? Mitä seuraavaksi tapahtuu tällä rintamalla? En tiedä. En todellakaan tiedä. Aika tulee neuvoineen.

Saapumiseni tähän kaupunkiin vuonna 2011 johti väitöskirjaan. Sille on nyt laitettu piste, lopullinen piste, sillä materiaalit ovat turvassa arkistossa ja julkaisu on lahjoitettu niille, jotka ovat minua auttaneet.

Mutta kuten professori Novotný on minulle sanonut monta kertaa: "Tarinan loppupiste ei ole oikeastaan piste, vaan se on aina pilkku."




Kommentit

  1. Siis,,,Sinulla on ollut ihana,muistorikas ja antoisa matka,,kun voit panna loppuun pilkun 🤗❤️ jatkoa odotellessa,,,,

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini