maanantai 18. kesäkuuta 2018

Sata vuotta Tšekkoslovakiaa

Eilen kävin Manufakturan liikkeessä hieman täydentelemässä kosmetiikkavarastoja. Heillä oli myynnissä vielä kevään erikoissarjaa, jonka raaka-aineena on orvokki. Myyjät kertoivat, että tämä on Tšekkoslovakia 100 vuotta -teemainen tuotesarja.


Kysyin, miksi olivat valinneet juuri orvokin teemaksi, ja he vastasivat, että se on ollut tuohon aikaan perinteinen kosmetiikka- ja terveystuote. Myynnissä oli myös orvokkisiirappia, mutta liikkeessä ei osattu erityisemmin neuvoa, mihin sitä voisi käyttää.

Yleensä pyrin välttämään sitä, että vertaisin suomalaisia ja tšekkejä, koska aina on riski, että toinen osapuoli närkästyy, mutta nyt on pakko sanoa, että kyllä tämä tuoteidea yksistään on minusta paljon syvällisemmin mietitty kuin moni viimevuotinen Suomi100-tuote. Olenkin vähän ihmetellyt, että missä ovat tšekkien 100-vuotistuotteet, mutta jos ne ovat kaikki yhtä huomaamattomia, ei mikään ihme, etten ole niitä havainnut.

Huomasin kuitenkin tänään sattumalta, että Prahan linnassa on Tšekkoslovakia 100 vuotta -labyrintti. Näyttely on rakennettu keisarilliseen tallirakennukseen, joka on muutaman askeleen päässä lipunmyynnistä. Näyttelyyn tarvitaan kuitenkin oma lippunsa, jota ei lippukassalta saa (selvisi minulle omakohtaisesti tänään).  Hinta on sata korunaa, eli noin neljä euroa.


Aina kun menen Prahan linnaan, mietin ratikassa istuessani, että miksi ihmeessä. Miksi istun täällä turistien täyttämässä ratikassa matkalla samaan kohteeseen? Mutta kun pääsen perille, ei asia enää vaivaakaan, koska linnan alue on niin iso, että ihmiset hajaantuvat sinne. Harvemmin missään on ihan kamalaa ryysistä kuitenkaan.

Ratikka numero 22 vie muuten parhaiten linnalle, jota ei pysäkin kohdalla välittämättä näe, ellei osaa katsoa, eli kannattaa olla tarkkana. Yleensä kylläkin selviää sillä, että jää pois siinä, missä lähes kaikki muutkin.

Tällä kertaa "linnareissu" oli vieläpä sikäli erityisen miellyttävä, että tuossa 100-vuotisnäyttelyssä oli vierailijoina vain sellaisia, joita historia kiinnostaa syvällisemmin. Materiaalia, johon tutustua, olisi ollut vaikka kuinka paljon.



Näyttely oli kyllälkin rakennettu siinä mielessä hieman erikoisesti, että se lähti nykyhetkestä, EU-Euroopasta ja jatkui samettivallankumouksen, sosialismin ajan, toisen ja ensimmäisen maailmansodan kautta Itävalta-Unkarin keisarkunnan loppuvaiheisiin.

Labyrintin keskellä oli näytillä varhaisimpia böömiläisiä  ja määriläisiä asiakirjoja, esimerkiksi Comeniuksen nimissä kulkeva Määrin kartta. Näistä minulla ei ole mitään puoliksikaan asiantuntevaa sanottavaa, mutta hyvä idea näyttelyn laatijalta joka tapauksessa!


Minun oli helppo seurata, missä mennään, koska tarinat ovat pohjimmiltaan entuudestaan tuttuja. En ole ihan varma, miten hyvin seuraaminen onnistuu sellaiselta, jolle maan historia ei ole kovinkaan hyvin hallussa.

Sain mukaani audiolaitteen, josta pystyi kuuntelemaan muutamia selostuksia englanniksi. Tšekiksi olisi ollut enemmän tarjolla materiaalia saman systeemin kautta, mutta hyvä näinkin. Ensimmäistä kertaa muuten käytin sellaista museon omatoimista audiolaitetta, joka toimi. Siitä kuului, mutta se ei kaikunut joka paikkaan, opin heti käyttämään sitä ja sisältö oli relevanttia.

Monenlaista voisi näyttelyn annista poimia, mutta nostettakoon tällä kertaa muutama kuva, jotka hammaslääkäri Jan Munzar oli ottanut ensimmäisessä maailmansodassa palvellessaan. Kuvat tarjoavat jonkinlaista arjen kuvausta, ja siksi on hyvä, että olivat päätyneet kansallisarkiston käyttöön vuonna 2007.



Toinen itselleni olennainen teema, joka oli kattavasti esillä, oli Prahan kapina toukokuussa 1945. Siitä löytyi kattava multimediaesitys, jota tutkin noin tunnin verran ja sainkin selville kiinnostavaa tietoa. Mutta tästä aiheesta täytynee tehdä ihan oma blogiteksti, mahdollisesti jo lähipäivinä.

Loppuun on vielä pakko kirjoittaa kiitoksen sanat tämän näyttelyn supermukavalle henkilökunnalle. Kun tulin ostamaan lippua, kassalla oli mukava rouva, joka oli todella ilahtunut, kun olin kiinnostunut Tšekin historiasta. Hän ohjeisti tosi kivasti, ja kun palautin audiolaitetta lähtiessäni, hän antoi vielä toisen paksun näyttelyluettelon, jotta voin antaa kaverille ja suositella tutustumaan tähän kiinnostavaan kokonaisuuteen.

Myös näyttelyn vahdit opastivat ystävällisesti multimedian käytössä ja osoittivat mielenkiintoisia juttuja, jotka olisivat muuten ehkä jääneet huomaamatta.

Aamu-uinnilla Podolíssa tein hieman samantapaisia havaintoja. Kiukkuiset, kielitaidottomat mummot ovat vähentyneet, tilalle on tullut kivempia leidejä ja nuoria työntekijöitä. Maailma muuttuu, enkä kaikkea vanhaa taida jäädäkään kaipaamaan.

Prahalaiset ja SS taistelemassa radiotalosta toukokuussa 1945

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti