Prahan keväässä

 Palasin tänään Malá Stranassa sijaitsevaan apteekkiin, josta sain lauantaina lievitystä kipeään jalkaan. En ehtinyt jutella omistajan kanssa, joten en ottanut sisältä kuvia, mutta panen asian korvan taakse, joten saatan palata uudestaan tähän aiheeseen myöhemmillä reissuilla niin, että esittelen myös hieman 1840-luvulta peräisin olevaa apteekkimiljöötä. Jos apteekkikäynnin tarve iskee, suosittelen lämpimästi tätä Malá Stranan aukiolla sijaitsevaa vanhaa apteekkia, jolla on nuorehko omistaja. Sunnuntaisin tämäkin on kiinni, mutta lauantaisin palvelua saa, ja palvelu on hyvää.  Itse talokin on ihan mahdottoman kaunis. Vaikka määrittelen Mustan kotkan apteekin piilohelmeksi, sanoisin silti, että on se ulkoasultaan ihan julkinenkin helmi. Lisäksi tänne kannattaa tulla, jos haluaa kokeilla heidän omia tuotteitaan. Ainakin heiltä löytyy käsirasvoja, aurinkorasvaa ja korvatippoja tulehduksen ehkäisemiseen. Jäin siihen käsitykseen, että kehittelevät tuotteitaan myös lisää koko ajan, ...

 Palataan vielä hetkeksi Vrchlabíin ja sen idylliseen mökkikylään vuorenrinteessä. Kyseessä on vähän samantapainen konsepti kuin suomalaisissa siirtolapuutarhoissa. Alue on vuokralla kaupungilta, mutta mökki on rakennettu itse. Yhdenmukaisuuden vaatimus ei vaikuttaisi olevan samaa luokkaa kuin niissä siirtolapuutarhoissa, joita itse olen nähnyt Suomessa. Moni kaupunkilainen ilmeisesti käy vain silloin tällöin rentoutumassa puutarhahommien parissa eikä edes yövy mökissään, mutta on myös sellaisia mökinomistajia, jotka tulevat viikonlopuksi nauttimaan kesästä ja talvella hiihtämään. Luntahan näille vuorille tuiskuttaa monina talvina ihan runsaasti. Ja onpa sellaisiakin mökkikylän sieluja, jotka mieluiten asuvat ihan omassa mökissä vaan, ja käyvät kaupungissa ainoastaan jos on ihan pakko. Mahdollisesti piipahteluluonteesta johtuen monikaan ei ole sillä lailla satsannut mökkiin, että esimerkiksi wc-ominaisuuksia olisi mietitty. Yllä olevan kuvan mökin entiset omistajat olivat kuulemma ...

Děčín on pieni kaupunki Sudeettimaalla, Elben rannalla. Yksi tutkimukseeni liittyvistä henkilöistä, Fran tišek asui siellä 1930-luvulla ja joutui pakenemaan Prahaan, kun Saksan annettiin miehittää Sudeettialueet. Tästä syystä halusin käydä paikan päällä, vaikka oikeastaan tuo aikakausi ei liity tutkimuksessa rajaamaani aiheeseen. Jostakin syystä tutkimuksen rajojen yli on mukava hyppiä, ja sitä paitsi silloin, kun käy jollakin paikkakunnalla muuten vain, voi löytää jotakin kiinnostavaa kuitenkin. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Vasta  Děčíniin saavuttuani rupesin katselemaan, mitä muita nähtävyyksiä olisi tarjolla kuin museo, jonka olin päättänyt käydä katsastamassa. Kävi ilmi, että Elben rannan vanhin ja tunnetuin nälkäkivi on juurikin  Děčínissä. Se tulee näkyviin, kun vesi laskeutuu tarpeeksi matalalle, ja kuivat vuodet on kaiverrattu kiven kylkeen. Viimeisin huomaamani vuosiluku oli 1990-luvulta, mutta kai tämäkin vuosi kiveen vielä kaiverretaan. Pysäyttäväähän täl...

Eilen kävin Manufakturan liikkeessä hieman täydentelemässä kosmetiikkavarastoja. Heillä oli myynnissä vielä kevään erikoissarjaa, jonka raaka-aineena on orvokki. Myyjät kertoivat, että tämä on Tšekkoslovakia 100 vuotta -teemainen tuotesarja. Kysyin, miksi olivat valinneet juuri orvokin teemaksi, ja he vastasivat, että se on ollut tuohon aikaan perinteinen kosmetiikka- ja terveystuote. Myynnissä oli myös orvokkisiirappia, mutta liikkeessä ei osattu erityisemmin neuvoa, mihin sitä voisi käyttää. Yleensä pyrin välttämään sitä, että vertaisin suomalaisia ja tšekkejä, koska aina on riski, että toinen osapuoli närkästyy, mutta nyt on pakko sanoa, että kyllä tämä tuoteidea yksistään on minusta paljon syvällisemmin mietitty kuin moni viimevuotinen Suomi100-tuote. Olenkin vähän ihmetellyt, että missä ovat tšekkien 100-vuotistuotteet, mutta jos ne ovat kaikki yhtä huomaamattomia, ei mikään ihme, etten ole niitä havainnut. Huomasin kuitenkin tänään sattumalta, että Prahan linnas...

Aamu oli tänään sumuinen, aivan kuten 2. joulukuuta vuonna 1805, jolloin käytiin Austerlitzin taistelu, yksi Napoleonin sotien ratkaisuhetkistä. Määrin peltoaukeat ja matalat kukkulat lienevät usein aamuisin sumun peitossa, kun kosteus on yöllä tiivistynyt. Kylän tšekinkielinen nimi on Slavkov u Brna, ja se on tosiaankin jäänyt Tšekin puolelle rajaa eikä kuulukaan Itävaltaan, kuten olen aina luullut. Paikalla on massiivinen muistomerkki, joka kunnioittaa kaikkia uhreja, olivatpa mitä kansallisuutta tahansa. Venäläinen teksti tosin mainitsee vain venäläiset uhrit, mutta älkäämme tästä tehkö johtopäätöksiä tavallisista venäläisistä ihmisistä ja heidän ajatuksistaan. Sitä paitsi koko taistelustakin on aikaa jo yli 200 vuotta. Muistomerkki luo aurinkoisena päivänä, kuten tänään, suuren varjon kohti sen edessä avautuvaa laaksoa. Myös Napoleonin sodat loivat samanlaisen pitkän varjon Euroopan ylle, jopa sen reuna-alueille asti. Aleksanteri I, jonka aikana taistelu käytiin, päät...

Tšekin tasavallan kakkoskaupunki Brno on minulle varsin tuntematon. Olen täällä kerran viettänyt yhden päivän, ja mieleen jäivät lähinnä arkistot, kauniit talot ja yksi slovenialainen ravintola, joka oli hyvä, vaikkakin edellisen presidentin, Václav Klausinkin kehuma paikka. Tänään ajoimme tänne Prahan lentoasemalta, vuokra-autolla. Matka oli yllättävän raskas, ja alan vähitellen tajuta, miksi moni sanoo, että Brnoon kannattaa mennä julkisilla. En nyt sanoisi, että ykköstie on ihan hullu, kuten jotkut sitä luonnehtivat, mutta kyllä sillä kovaa ajetaan. Rekkoja riittää, ja nekin päästelevät pääasiassa ihan henkilöliikenteen tahdissa, joten siinä sitä ollaan. Oman mausteensa tuovat tietyöt, joita muuten EU rahoittaa. Tätä ei tietenkään silloin muistella, kun EU:ta vastustetaan ja suorastaan uhmataan. Eli suosittelen minäkin bussia tai junaa, jos autoa ei välttämättä mihinkään tarvitse. Vuokra-autolla on paljon hauskempaa ajella pikkukaupunkeja tutkimaan. Vaikka niihinkin usein j...

Tällä kertaa otin lomalukemiseksi Inkeri Koskisen teoksen nimeltä Villi Suomen historia: Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin . Kirjassa Koskinen käsittelee tieteen ja huuhaan rajapintaa erilaisten Suomea ja suomalaisuutta käsittelevien, useimmiten varsin hilpeyttä herättävien teorioiden kautta. Ensimmäisessä luvussa esitellään itseoikeutetusti Sigurd Wettenhovi-Aspa , jonka mielestä kaikki maailman sanat ovat alkuperältään suomalaisia. Wettenhovi-Aspan pohjattomasta  idealaarista ovat mm. seuraavanlaiset "etymologiset" selitykset: Sana kulttuuri tulee suomen sanaliitosta kulta ura, Tunisia on syntynyt sanoista tuonen sija ja suomalaisten esi-isien yksi hautapaikka on Se toinen henge, eli Stonehenge. Tällaisille villeille teorioille voi lähinnä nauraa, ja on kai pakkokin, kun ei muutakaan voi. Wettenhovi-Aspan aivoitukset suomalaisten ja suomen kielen ylivertaisuudesta eivät varmaankaan johda meitä jatkossakaan vaarallisille vesille. Mutta ilmiönä tieteel...

Jonnekin on kuulemma satanut ensilumi. Ei tänne Turkuun vaan. Mutta ajattelin, että tämän lokakuisen päivän ilta olisi sopiva hetki istahtaa ja kertoa vielä yksi tarina viime viikon Prahan reissulta.  Sunnuntaina tapasin Sachsenhausenissa vankina olleen professori   Srdečnýn . Istuimme hänen kantakahvilassaan, jossa useimmiten tapaamme. Siellä istumme yleensä me ja paikallinen hipsterinuoriso. Tiskin takana professori tunnetaan erittäin hyvin. Karlíniin hän muutti jo kymmenisen vuotta sitten, ennen kuin alue alkoi saada nykyistä suosiotaan. Yhtäkkiä tapaamisen aikana professori alkoi kertoa, kuinka yhtenä helmikuisena aamuna vuonna 1940 hän ja muut vangit katsoivat parakin ikkunasta, kuinka viereisen parakin   tšekkien päälle kasattiin metri lunta. Heidät pakotettiin olemaan lumen alla tunnin verran ja kuusi paleltui kuoliaaksi. Syy oli se, että he olivat tulleet parakista ulos pari minuuttia myöhässä. En tiedä, miksi kirjoitan tämän juuri nyt. Ehkä pakastuva ilta a...

Puolitoista viikkoa sitten kävin Cardiffissa melkein päiväseltään. Lähdin perjantaina ja tulin sunnuntaina. Kyseessä oli kirjoittamisen tutkimuksen konferenssi, johon esitelmäehdotukseni oli hyväksytty. Puhuin Sachsenhausen-kirjeistä. Olin reissussa pelkällä käsimatkatavaralla, joten varaa oli ottaa vain yksi matkakirja. Niin, kirja. Oikea kirja. En oikein osaa keskittyä e-kirjoihin ja kaipaan sitä, että pääsen välillä ruudusta irti ja annan tekstin soljua paperilla. Silmäni ja mieleni lepäävät. Ensin ajattelin ottaa lukemiseksi Sirpa Kähkösen teoksen Tankkien kesä , koska tiedän muutamia ihmisiä kiinnostavan minun mielipiteeni tuosta kirjasta. Se sai kuitenkin jäädä, ja on saanut vieläkin jäädä, koska hupilukemiselle on minulla nyt todella vähän aikaa.  Sen sijaan otin mukaan Simo Muirin kirjan nimeltä Ei enää kirjeitä Puolasta , joka kertoo Suomessa ja Puolassa asuneen ja yhä asuvan juutalaissuvun tarinan. Joku voisi tietysti ihmetellä, miksi holokaust-aihe pyörii minulla p...

Se hetki, kun huomaa Suomen Kuvalehden twitter-fiidissä vilahtavan oman nimen keskellä yötä, kellonlyömällä, kun pitäisi olla jo unten mailla, on melko havahduttava. Oli ihan pakko nousta kunnolla ylös ja lukea, mitä minusta blogataan. Karo Hämäläinen oli lukenut noin vuoden takaisen artikkelini Urheiluhistoriallisen seuran vuosijulkaisusta ja peilasi sitä vasten omaa kaunokirjallista teostaan Yksin . Hämäläinen oli sijoittanut romaaniinsa kohtauksen, jossa Emil Zátopek , tai ainakin Zátopekin kaltainen mies, tulee Paavo Nurmen kauppaan ja ostaa sieltä paidan. Kohtaamiselle ei ole historiallista perustetta, mutta Hämäläinen luonnehtii sitä nyökkäykseksi kohti Jean Echenoz'n romaania Pitkä juoksu. Echenoz nimittäin on kirjoittanut samantapaisen kohtauksen Nurmen ja Zátopekin välille. Kaunokirjallisuudessa on täysin luvallista, usein jopa toivottavaa, tehdä omia ratkaisuja, vaikkapa intertekstuaalisin perustein, kuten tässä tapauksessa. Hämäläinen siteeraa Echenoz'n tekst...

Jotenkin suurin piirtein arvasin, miten Šetějovicessa tänään käy. Saavuttuani Czech pointiin, siellä olivat ne täsmälleen samat mummelit ja se sama nuori mies. Paitsi, että nuori mies pakeni talon taakse minut nähtyään. Mutta ei se mitään, jollakin peltotilkulla työskenteli ihmisiä, ja yksi heistä, keski-ikäinen mies, pahaa aavistamatta tuli kyselemään, mitä haluamme. Hän ymmärsi englantia, mutta vastasi tšekiksi, mikä sopi ihan hyvin, koska hän osasi kuitenkin puhua selkeästi ja melko hitaasti. Sitten hänkin soitti pari puhelua ja toisen puhelun jälkeen hän sanoi, että nyt lähdetään autolla liikenteeseen. Niinpä hän ja tämä surullisenkuuluia nuori mies hyppäsivät autoonsa ja me omaamme ja seurasimme heitä perässä. Ajoimme metsätielle ja minulle tuli mieleen, että aikovatko he jättää meidät tänne tai kenties ampua kuopan pohjalle varmistaakseen, ettemme tule enää kolmatta kertaa mitään kyselemään. Jäimme kuitenkin henkiin, sillä kävimme vain nuoren miehen kotitalolla. Hä...

Mikä mahtaisi olla korkein kunnianosoitus, mitä voisi anoa arkistonhoitajalle? Tänään olin Brnon aluearkistossa, joka ei sijaitse kuitenkaan fyysisesti Brnossa, vaan  Žďár nad Sázavou -nimisessä pikkukaupungissa. Siellä tapasin livenä sen superystävälisen arkistonhoitajan, joka vaivojaan säästelemättä oli hakenut minulle aivan kaiken, mahdollisen ja mahdottoman tiedon. Oli käynyt läpi lähteitä, joita en olisi osannut etsiä, ja mihin tahansa alueeseen viittasinkaan  Nové Městossa, hän heti kiikuttaa kaikki mahdolliset vanhat valokuvat tuosta alueesta minun nähtäväkseni. Lisäksi hän skannasi ja printtasi ne minulle, ja nyt illalla huomasin, että samat kuvat olen saanut vielä sähköpostiini päivän aikana. Jos kaikki arkistonhoitajat olisivat edes puoliksi näin avuliaita, työni olisi tuhannesti helpompaa. Ja kyllä Maria kirkon seinältä hymyili ihan oikein; tänään löysin lisää tietoa Marenkasta ja hänen elämästään, koulumenestyksestään, sukulaisistaan ja mahdollisesti myös ystävi...

Minun on pitänyt kirjoittaa viime torstain tapaamisesta Sachsenhausenista selviytyneen miehen kanssa jo muutaman päivän ajan. On vaivannut väsymys ja vaikeus valita näkökulma. Niinpä päätin kirjoittaa ajatukseni niin kuin ne ovat, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tapaaminen oli varsin antoisa, taas tuli yksi tarina kerrottua ja taltioitua. Karel on 96-vuotias, mutta pystyy vielä hyvin liikkumaan ympäri Prahaa kaupungin erinomaisen julkisen liikenteen avulla. Tapasimme Café Louvressa, jonne hänen piti tulla kotoaan bussilla ja ratikalla. Karelin kerronta oli insinöörimäisen selkeää ja yksityiskohtaista, mutta myös elävää Hän oli mm. onnistunut salakuljettamaan kaulapussinsa Sachsenhausenista vapauduttuaan. Kaikki leirin vaatteet ja muut tavarat piti jättää lähtiessä sinne, mutta hänen onnistui kätkemään pussukka pakollisen suihkun ajaksi ja nappaamaan mukaan, kätkemään siviilivaatteisiinsa. Hän antoi minun kuvata kaulapussissa säilyttämänsä pienet lappuset, tai kopiot. Originaalit hän o...