perjantai 11. helmikuuta 2011

Praha - rakas pieni äiti, jolla on haukankynnet

Tänään ei olekaan ollut mahdollisuutta hoidella mitään käytännönasioita, niin päätin lähteä ensin aamu-uinnille ja sitten opettelemaan, miten noita ratikoita ja busseja käytetään. Alkoivat hahmottua paremmin. Myös maauimalassa onnistuin jo käymään pientä dialogia  tšekiksi yhden vanhan tädin kanssa, joka katsoi tarpeelliseksi kertoa minulle, ettei tässä saa vielä laittaa kenkiä jalkaan, vaan vasta muutaman metrin päässä. Sain sanottua ensin, etten oikein ymmärtänyt. Sitten hän sanoi: "Kengät, tuolla." Vastasin, että anteeksi, en tiennyt. Ja siinäpä se dialogi sitten olikin. :) Mutta on tämä nyt jo edistystä sentään!

Uimalassa oli melko vähän väkeä, tai ainakin ulkoaltaassa oli paljon tilaa. En tiedä, mahtavatko paikalliset arastella ulkona uimista, kun lämpöä oli vain 7 astetta. Vesi oli kuitenkin 26-asteista, joten hyvä siinä oli uida. Varmasti ensimmäisten lämpimien päivien tultua koko allas on täynnä väkeä. Suomessa jos on ulkoallas auki, niin sinne löytyy menijöitä, olipa ilman lämpötila mikä hyvänsä. Toissasyksynä, kun Samppalinnan maauimala oli poikkeuksellisesti auki lokakuun loppuun, kävijöitä riitti viimeiseen päivään saakka, vakka pakkanen jäädytti portaat liukkaaksi ja pipo päässä sai uida.

Annoin uimalan ohi kulkevan ratikan viedä minut minne se sattuikaan olemaan menossa. Ja se oli matkalla vanhaankaupunkiin. Kävelin Kaarlen sillan päästä päähän. Tässä sillasta pakollinen kuva, kai Prahan-blogissa on pakko ainakin yksi tällainen olla.



Poikkesin myös ihanassa antikvariaatissa, joka tuli vastaan heti sillan jälkeen. Se sai heti uuden vakioasiakkaan. Tunnelma oli vähän niin kuin Turun puutorin laidalla sijaitsevassa Omituisissa opuksissa. Sai rauhassa katsella, paikanpitäjät ymmärtävät, että kirjoista pitävät ihmiset haluavat joskus vain nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta, kirjojen tunnelmasta ja tilasta, jota kirjat ympäröivät. Terveisiä vain Omituisiin opuksiin, jos sieltä suunnalta blogia luetaan!


Ostin tästä antikvariaatista Václav Havelin vankilakirjeet vaimolleen Olgalle, englanniksi käännettynä. Myyjän mukaan siitä on painos loppu ja se on muutenkin huonosti saatavilla, joten päätin tehdä kaupat heti. Luin jo hieman esipuhetta. Siinä kerrottiin esimerkiksi, kuinka Havelin autoa vandalisoitiin, ja sitten peloteltiin autokorjaamoja, ettei häntä saa ottaa asiakkaaksi. Tälläkin lailla yritettiin saada psyyke murtumaan - luomalla kuvaa, että yleinen mielipide olisi Havelia vastaan. Vangeilla oli myös hyvin vähän aikaa kirjoittaa viikoittainen kirjeensä. Havel teki kirjeistään raakaversioita ja piilotteli niitä pesulassa, jossa oli työssä, likaisten lakanoiden sekaan. Hän pystyi kehittämään oman ilmaisutapansa, jolla kertoa asioista, sillä juuri mistään ei saanut kirjoittaa. Ohje oli, että täytyy kirjoittaa vain itsestään, mutta miten tuokin sitten pitäisi ymmärtää? Kirjeistä ei saanut alleviivata sanoja, ei saanut käyttää lainasanoja eikä kirjoittaa yli marginaalien tai poikkeavalla käsialalla. Saa nähdä, mitä Havel sitten sai kirjoitettua niin, että suurin osa kirjeistä kuitenkin meni sensuurista läpi.


Lähellä antikvariaattia on Kafka-museo. Edellisellä Prahan-matkallani se jäi näkemättä. Tarkoitus oli mennä sinne viimeisenä päivänä, mutta kun tuo päivä sattui olemaan maanantai, niin eihän se onnistunut, kun museot tapaavat olla maanantaisin kiinni. Nyt korjasin vahingon. Minulle tuli museosta mieleen pikemminkin jonkinlainen muistomerkki Kafkalle. Siellä oli toki perinteisiä näyttelyesineitä ja infotauluja, valokuvia jne. Mutta hyvin hallitsevassa osassa oli kaoottinen ja ahdistava valaistus ja musiikki. Seinät olivat pääosin mustat, peilejä oli sijoiteltu levottomasti... Keskeistä näyttelyssä oli myös kaksi videota, jotka olivat syntyneet Kafkan teosten inspiroimina, ne olivat ihan hienoja, mutta eivät juurikaan Kafkasta itsestään mitään kertoneet. Siihen nähden, että museo on pieni, siellä on minusta paljon tällaista aiheeseen liittymätöntä. Minusta pitäisi myös pikemminkin antaa tekstien puhua puolestaan, ei Kafkan teosten tunnelmaa tarvitse mitenkään ylikorostaa muilla elementeillä.

Paikka oli silti ehdottomasti käymisen arvoinen. Siellä oppii paljon uutta Kafkan henkilöhistoriasta ja  voi katsella hänen siistillä käsialalla kirjoittamiaan kirjeitä isälleen. Välit isään olivat pelokkaat ja huonot, siskoihin etäiset. Perheen keittäjä oli myös pelottava. Kaikki tämä piirtyi herkän ihmisen sielunmaisemaan, samoin se, että isä latasi odotuksiaan Franziin, koska muut perheen pojat olivat kuolleet nuorena. Nämä kokemukset tietysti näkyvät hänen kirjallisessa tuotannossaan. Kafka itsehän toivoi, että hänen tekstinsä poltettaisiin kuoleman jälkeen, mutta hänen ystävänsä Max Brod jätti tämän toiveen toteuttamatta, eikä tuntenut siitä pahaa omaatuntoa.

Hieno ja ennennäkemätön idea museossa oli laittaa Kafkan julkaisemien tekstien nimiä arkistolaatikoiden kylkiin. Osa laatikoista oli auki ja niistä pystyi lukemaan kyseisistä teoksista vähän yksityiskohtaisempaa tietoa. Siihen olin vähän pettynyt, että kaikki laatikot eivät auenneet. Arkistolaatikot symboloivat hienosti Kafkan "toista elämää", päivätyötä lakimiehenä Itävalta-Unkarin palveluksessa. Museossa myös kerrottiin, ettei Kafka pitänyt byrokratiaa typeryytenä, vaan hän halusi pikemminkin kuvata sitä sanalla "fantasia". Tämä kyllä tulee hänen tuotannossaankin hyvin esille!

Otsikko on, kuten varmasti arvaattekin, lainaus Kafkalta. Tällainen viha-rakkaussuhde hänellä oli Prahaan. Hänen aikanaan jo Prahan vanhassakaupungissa sijainnut Josefovin juutalaisghetto oli suurelta osin hävitetty jugend-asemakaavan tieltä, mutta hänen henkisessä sielunmaisemassaan ghetto oli vielä olemassa. Siellä oli harjoitettu juutalaista mystiikkaa ja astrologiaa, ja siellä eli myös maanläheisempi juutalaiskulttuuri. Kirjallisuudentutkijat ovat tulkinneet, että jotkut Kafkan teksteistä olisivat ennakkoaavistuksia keskitysleireistä. Itse hän kuoli tuberkuloosiin jo 1924. Hänen siskonsa perheineen, lukuun ottamatta Ottlan tšekkiläistä miestä ja lapsia, kuolivat holocaustissa. Tämä olisi ollut Franzinkin kohtalo, ellei hän olisi ennättänyt kuolla jo sitä ennen. Ehkä hän tosiaan vaistosi jo ilmassa olevan joukkotuhon, sillä eihän tuollainen väkivallan vyöry synny itsestään, vaan siinä täytyy olla vuosikymmenten, ellei -satojen paineet takana.

Tietyssä mielessä Kafka muistuttaa yhtä stereotyyppiä nykyajan ihmisestä. Hän taisteli leipätyönsä ja "oman juttunsa" välimaastossa, koki olevansa väliinputoaja ja vieraantunut yhteisöstään, pysyvät ihmissuhteet olivat hänelle liian työteliäitä muodostaa, päiväkirjoista voidaan jopa päätellä hänen mahdollisesti sairastaneen anoreksiaa.



Kuten näkyy, hän oli myös taitava piirtäjä. Pahoittelen kuvan huonoa laatua, valonkajastuksesta ei päässyt millään eroon.

Lohdullista on myös se, että en ole ainoa, jolla on ollut Prahan poliisilaitoksen kanssa ongelmia. Kafkakin kirjelmöi sinne moneen otteeseen matkustuslupa-asioissa. Tässä hänen matka-anomuksensa, kohteena München.


Ja tässä hänelle myönnetty passi. Näissä kahdessa kuvassa on muuten myös laadussa on toivomisen varaa...


Kafka piti itseään vastenmielisen näköisenä, mutta näistäkin kuvista jo näkyy, että mitään syytä siihen ei olisi pitänyt olla. Eikös sekin ole tyypillinen syomishäiriön oire? Jos olisin paremmin suunnitellut tätä päivää, olisin vielä käynyt Kafkan haudalla, mutta ehtiihän sinne toistekin. En tiedä, mitä kirjailija itse sanoisi saamastaan postuumista kunniasta, arvostaisiko hän sitä, että häntä käydään muistamassa museossa ja haudalla? Entä miten hän suhtautuisi siihen, että byrokratia tässä kaupungissa elää ja voi hyvin?

En tiedä, millainen tunnelma oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Prahassa, mutta haukankyntistä äitiä en minä ole täällä (vielä?) nähnyt. Ehkä ajat ovat sentään jossain suhteessa muuttuneet parempaan suuntaan?

2 kommenttia:

  1. Terveisiä täältä Kuopiosta (-19 astetta), huomenna lähtö veistokurssille Kajaaniin (huomenna jopa -25 astetta). Blogiasi on upea lukea ja kuvia katsella, olen koettanut bongata paikat joissa itsekkin olen käynyt parilla Prahan reissullani (-91, -02). Muistaakseni siellä juutalaiskorttelissa oli kello joka kävi takaperin?

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos terveisistä. :) Täällä on pari astetta lämmintä, aamulla lätäköt jäässä, kylmä viima puhaltelee välillä ja tuo mukanaan harmaata tuhkaa naamalle. Kivihiilellähän täällä lämmitetään, joten siitä varmaan tuhka.

    Joo, ainakin jossakin vanhan kaupungin alueella se kello on. Pitää todeta tilanne jossakin vaiheessa, viikonloppuisin kaupunki on vaan niin täynnä turisteja, että kuljen ennemmin omia polkujani. :)

    VastaaPoista