perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kampaaja tietää

Tämänkertainen Prahan-reissuni alkoi kampaajakäynnillä. Mietin jo etukäteen, että kehtaanko ottaa esille Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tapaamisen. Pohjois-Korea kun on ollut aihe, josta tämä eteläkorealainen herra ei ole halunnut puhuam mitään.

Olin päättänyt, että jotakin kysyn, mutta eipä hätää, kampaaja otti asian puheeksi itse. Hän oli sitä mieltä, että tapaaminen oli erinomainen asia, pitkästä aikaa Koreoiden tilanteesta uskalletaan ajatella jotakin positiivista.

Minua kampaajan näkemys ensin lievästi yllätti, mutta häntä kuunneltuani aloin tajuta, että on hänellä tässä ajatusta. Hän sanoi, että odotukset olivat erittäin matalat, joten tällainen pienikin askel tuntuu suurelta. Hän ja suurin piirtein kaikki korealaiset toivovat eniten vain sitä, että sotatila loppuisi ja saataisiin rauhansopimus aikaan.

Ymmärrän. En osaa edes kuvitella, millaista olisi elää noin jännitteisessä tilanteessa omassa kotimaassa. Kampaajalle tuntui olevan tosi tärkeää, että sisäistän tämän asian. Hän ei ollut ikinä eläessään osannut ajatella, että Pohjois-Korean diktaattorit olisivat edes ihmisiä. Nyt hän on nähnyt Kimin ihmisenä, jolla on tunteet ja ajatukset niin kuin meillä kaikilla.

Sanoin olevani samaa mieltä hänen kanssaan ja pakosta jouduin myöntämään, että jos Trump saa myönteistä kehitystä tässä aikaan, se on erinomainen juttu. Kampaaja oli toki sitä mieltä, että hän on aina oikeassa, joten asia on joka tapauksessa juuri näin, ajattelinpa minä asiasta mitä hyvänsä. Sitten siirryimme keyvempiin keskustelunaiheisiin.

Kävellessäni kampaamosta kohti Národní třídaa muistin jonkun historian tutkijan sanoneen, että Suomessa talvisodan aikana alettiin ymmärtää, että naapurissakin asuu ihminen, vaikka tämä olisikin kanssani eri mieltä. Tämä oli talvisodan ihme.

Prahan kansannousun (toukokuussa 1945) muistomerkki tapahtuman kunniaksi nimetyllä metroasemalla (punainen linja).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti