sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viestejä Suomesta ja terveiset Suomeen

Minun on pitänyt kirjoittaa viime torstain tapaamisesta Sachsenhausenista selviytyneen miehen kanssa jo muutaman päivän ajan. On vaivannut väsymys ja vaikeus valita näkökulma. Niinpä päätin kirjoittaa ajatukseni niin kuin ne ovat, lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tapaaminen oli varsin antoisa, taas tuli yksi tarina kerrottua ja taltioitua. Karel on 96-vuotias, mutta pystyy vielä hyvin liikkumaan ympäri Prahaa kaupungin erinomaisen julkisen liikenteen avulla. Tapasimme Café Louvressa, jonne hänen piti tulla kotoaan bussilla ja ratikalla.

Karelin kerronta oli insinöörimäisen selkeää ja yksityiskohtaista, mutta myös elävää Hän oli mm. onnistunut salakuljettamaan kaulapussinsa Sachsenhausenista vapauduttuaan. Kaikki leirin vaatteet ja muut tavarat piti jättää lähtiessä sinne, mutta hänen onnistui kätkemään pussukka pakollisen suihkun ajaksi ja nappaamaan mukaan, kätkemään siviilivaatteisiinsa.

Hän antoi minun kuvata kaulapussissa säilyttämänsä pienet lappuset, tai kopiot. Originaalit hän on antanut Sachsenhausen-museolle säilytettäväksi.


Ihailla täytyy taidokasta työtä, nämä kuvat ovat siis luonnossa hieman tulitikkuaskia suurempia.


Suurimman osan selviytymistarinasta kerrottuaan Karel sanoi yhtäkkiä, että hänellä on kirjeitä Suomesta. Sodan jälkeen hän oli ollut muutaman vuoden kirjeenvaihdossa kahden suomalaistytön kanssa. Toinen oli Turusta, toinen Helsingistä. Hän otti kirjeet laukustaan ja pyysi minua lukemaan kaksi päällimmäistä.

Sitten hän sanoi, että kun edellisenä päivänä puhelimitse sovimme tapaamisesta, hän heti etsi kirjeet, luki ne yöllä ja päätti, että nyt on näiden aika lähteä takaisin Suomeen, jos vain ne haluan. Häntä kun ei kukaan peri, joten kaikki hänen paperinsa tullaan heittämään pois, mutta nämä kirjeenvaihdotolivat  nuorena niin merkityksellisiä, että hän toivoo niiden tuottavan vielä kerran jollekin iloa. Yöllä niitä lukiessaan hän oli tuntenut olevansa taas 20-30-vuotias eikä 96-vuotias.

Otin lahjan vastaan voimakkaan yllätyksen ja liikutuksen vallassa. Huomasin, että turkulaistyttö ja minä olemme asuneet samalla kadulla, eri aikoina tietysti, mutta liki toisiamme vastapäätä. Pian oli aika hyvästellä. Karel lupasi tavata uudestaan, jos elinpäiviä riittää siihen asti, kun tulen seuraavan kerran Prahaan. Hyvin harvoin tunteet saavat minussa vallan, mitä tähän tutkimukseen tulee, mutta nyt tunnustan. Kun seisoin laiturilla odottamassa metroa - itkin.

Viimeisiksi sanoikseen erotessamme Karel pyysi minua viemään terveiset Suomeen. Välitän tämän rohkean ja elämässä aina eteenpäin menneen miehen terveiset myös kaikille, jotka tätä blogia sattuvat lukemaan.

Mm. tällaisen kuvan oli Karel saanut kaulapussissaan kuljetettua ulos keskitysleiristä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti