lauantai 22. lokakuuta 2011

Intensiivistä elämää

Vaikka tarkoitus oli kirjoittaa joka päivä, on postauksia jäänyt välistä. Syy on yksinkertaisesti se, että päivät ovat olleet niin täysiä. Monia ihmisiä on saanut tavata ja useita myös haastatella. Kylmän sodan ja toisen maailmansodan aika avautuvat taas uusista näkökulmista, kun on saanut kuulla aikalaiskertomuksia.

Tänään olen keskustellut myös Suomen erityissuhteesta Neuvostoliittoon kylmän sodan aikana ja pohtinut senaikaista itsesensuuria. On aika vaikeaa perustella, miksi ihmiset eivät rohkeasti kritisoineet Neuvostoliittoa, kun pahinta mitä siitä voi seurata on poliittisen uran katkeaminen. En ollut koskaan edes miettinyt asiaa tuolta kannalta eikä minulla ole tälle pelolle mitään järkevää selitystä paitsi se kuuluisa "yleinen etu".

Haastatteleminen ja uusien ihmisten tapaaminen ei ole varsinaisesti stressaavaa, kun vain tottuu siihen, että ihmisten muistelmia ei voi varsinaisesti ohjata, paitsi ihan vähän ja hienovaraisesti. Pikkuleipien paistamiseen voi kätkeytyä yhtä suuri tarina kuin muistelmiin akateemisen uran huippuhetkistä. Tämä tekee materiaalin keruusta sikäli jännittävää, että koskaan ei voi aavistaa etukäteen, mitä kunakin päivänä saa.

Teimme tänään myös päiväretken Kutna Horaan, mutta laittelen siitä kuvia tähän blogiin varmaankin ensi viikolla. Oikeastaan emme tehneet varsinaisesti mitään erityistä siellä, emme edes käyneet katedraalissa, joka on Unescon maailmanperintökohde. Katselimme hieman kaupunkia ja kävimme parissa kaupassa. Yritin etsiä yhtä osoitetta, joka liittyy tutkimuksiini ja kadun löysinkin, mutta minulla ei ole varsinaista talonnumeroa tiedossa, joten sikäli homma jäi puolitiehen. Mutta eipä tuolla väliä ole, pääsinpä sentään oikealle kadulle katsomaan miltä maisemat näyttävät.

Kuulin tänään myös hauskan jutun. Yhtenä kauniina päivänä johonkin kommunistisen korkemaman tsaon julkaisuun oli painettu syntymäpäiväonnittelu henkilölle nimeltä Ferdinand Vanek, ja vielä oikein kuvan kanssa. Siinä sankarille toivotettiin pitkää ikää ja monia produktiivisia työvuosia vielä tulevaisuudessakin.

Mikä tässä sitten on hauskaa? No se, että Vanek on Václav Havelin alter ego hänen kolmessa näytelmässään. Kukaan ei häntä tunnistanut, kun rautaesiripun sosialistisella puolella ei hänen kuvaansa saanut missään julkaista. On maailma tuosta muuttunut. Onneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti