maanantai 4. huhtikuuta 2011

Myyrän kevät

Zdeněk Milerin animaatiohahmo Myyrä on huippusuosittu täällä kotimaassaan, mutta tunnettu myös ulkomailla. Taiteilija täytti tänä vuonna 90 vuotta, ja sen kunniaksi yksi keskustan galleria järjesti Myyrä-näyttelyn, joka on vielä muutaman päivän auki.


Myyrästä on helppo pitää, se on niin valloittava ja samalla hyvin opettavainen. Vaikka hahmo on syntynyt sosialismin aikana, se ei ole mitenkään poliittinen. Joillakin ihmisillä on tietysti tapana kaivella politiikkaa joka asiasta, ja onkin väitetty, että Myyrä on sikäli sosialistinen, että se tarvitsee aina muiden apua. Hieman pelkistetty kuva sosialismista, sanoisin...


Parin kauniin ja hyvinkin lämpimän päivän jälkeen palattiin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. On viimaista ja mittari näyttää 12 astetta. Tänään myös satoi oikein kunnolla, mikä on itse asiassa erittäin hyvä asia. Ilma tuntuu miellyttävältä hengittää ja vihreys sen kun lisääntyy hetki hetkeltä.


Mitäkö tähän päivään muuta kuuluu kuin sadetta? Opiskelua lähinnä. Pari esseetä pitäisi ehtiä kirjoittamaan ennen kuin lähden täältä, mutta enköhän ehdi. Toista aloittelin tänään ja tein graduni viimeistelytyötä myös. Iltapäivän käytin matkasilitysraudan etsimiseen. Keskustan liikkeissä myytiin ei oota, niissä mitkä tiesin ja mitkä osuivat kohdalle. Ajattein, että kai se on lähdettävä noihin lähiöiden ostoskeskuksiin, kun ei mistään mitään löydä. Mutta kas, vanhassa tutussa Pankrácin metroaseman ostoskeskuksessa, sen ainoassa sähköliikkeessä, oli matkasilitysrauta myynnissä, tai kahtakin mallia löytyi. Eikä hintakaan ollut kuin noin 12 euroa.

Sähköliikkeitä kierrellessäni olisin voinut käsikirjoittaa sketsin Spede Pasasen hengessä. Ehkä vielä muistatte hänen rautakauppasketsinsä, tunnelma oli juuri sellainen. Kun tulin liikkeeseen, olin usein ainoa asiakas, ainakin olin ainoa naisasiakas. Myyjiä oli paljon vapaana, mutta kaikki he loittonivat. En tiedä, aavistavatko he vieraan kielen puhumisen vaaran, vai eivätkö he halua palvella naisia. Vai onko se palveleminen ylipäänsä niin vastenmieistä, että halutaan pysyä asiakkaista kaukana?

Samantapaisen tunnelman muistan aistineeni 90-luvun alun Turussa, kun jouduin ostamaan joitakin simppeleitä työkaluja tai jatkojohtoa. Silloin olin aivan varma, että minua ei huomata, koska olen nuori tyttö. Nykyään olen kai, vaikkakin toki nainen, työikäinen ja mahdollisesti sen verran varoissani, että Suomessa minulle kannattaa yrittää myydä. Sitä kyllä  ihmettelin, että miksi ei naisia ollut liikkeissä minun lisäkseni yhtään, edes niitä silitysrautoja tai sähkövatkaimia katselemassa.


Pääasia, että homma tuli kuitenkin hoidettua ja sain haluamani. Liian helposti sitä ajattelee, että palvelua ei saa, koska on ulkomaalainen tai muuten vääränlainen. Yleisesti ottaen minuun on suhtauduttu hyvin positiivisesti, moni sanoo, että suomalaisista pidetään ja muistetaan aina kehua TPS:ää. Toisin on esimerkiksi tämän maan romaniväestöllä, joita kohtaan osoitettu rasismi on aivan toista luokkaa kuin mitä rasismi on Suomessa. Periaatteessa mitään rakenteellista syrjintää täällä ei romaneja kohtaan ole, mutta jostakin syystä he ovat erittäin huonosti integroituneet yhteiskuntaan ja hellä on huono maine. 70 prosenttia romanilapsista on erityiskoulussa, mihin haluaisin saada jonkinlaisen selityksen.

Toinen suuri vähemmistöryhmä täällä on ukrainalaiset, jotka ovat vähän niin kuin meksikolaiset USA:ssa, eli he tulevat tänne tekemään niitä töitä, joita kukaan ei halua. Lähempääkin löytyy esimerkki, Ruotsiin muuttaneet suomalaissiirtolaiset. Heidän maineensa on romaneja parempi, koska he tekevät työtä. Samoin vietnamilaiset, joita täällä on paljon, saavat arvostusta ahkeruutensa takia. Yhtenä iltana juttelin jonkin aikaa oikein miellyttävän insinööriopiskelijan kanssa, vietnamilaistaustaisen siis. Hän oli päivystämässä vanhempiensa kaupassa ja kertoi, että vanhemmat pitävät kauppaa, jotta hän saisi opiskeltua. Itse hän toivoo pääsevänsä pian töihin ja tienaavansa sen verran, että vanhemmat voivat jäädä eläkkeelle milloin haluavat. Vietnamilaisia tänne tuli jo 70-luvulla pakolaisina, niin kuin moniin muihinkin silloisiin itäblokin maihin.

Tänään olen miettinyt, kuinka tärkeä asia maine onkaan. Miten vaikeaa olisi päästä sen muurin yli, että sinuun jo lähtökohtaisesti suhtauduttaisiin epärehellisenä ja laiskana varkaana. Tilanne on aivan eri kuin minulla, jonka täällä katsotaan edustavan paitsi sitä jääkiekkoa, myös esimerkiksi kielitaitoista ja tasa-arvoon tottunutta pohjoismaista ihmistä. Toisaalta jos joku kokee karvaan pettymyksen, kun en vaikkapa seuraakaan erityisesti jääkiekkoa, niin tekeekö se huonoa suomalaiseten maineelle yleensä?

Täällä sen huomaa, miten pieni kansa me olemme, sillä monelle minä tosiaan edustan Suomea. Monelle olen tähän mennessä ensimmäinen suomalainen tuttavuus, joten paljolti minusta riippuu, minkä käsityksen he Suomesta saavat. Jos ette usko tätä, niin kuunnelkaapa joskus herkistetyin korvin ulkomaalaisten kertomuksia ensikohtaamisista suomalaisten kanssa. Minulle on nimittäin kerrottu näiden kohtaamisten perusteella täytenä totena esimerkiksi, että Suomessa ei kaduilla kukaan puhu eikä pukahda ja ihmiset ovat muutenkin eksoottisia ja alkukantaisia. En  uskaltanut kysyä, mitä sanat eksoottinen ja alkukantainen tässä yhteydessä tarkoittavat. On hetkiä, jolloin mieluusti edustaisi vain itseään, ei sitä kansaa, johon on sattunut syntymään.

Välillä tekisi mieli vastata hyvin terävästi niille, lähinnä englantia äidinkielenään puhuville, jotka kokevat vieraiden kielten opiskelun vaikeana, samoin vieraskielisessä ympäristössä toimimisen. Sitähän nimittäin  jokainen pienen kansan jäsen joutuu joskus tekemään. Lisäksi me suomalaiset joudumme oppimaan indoeurooppalaisia kieliä, jotka poikkeavat suomalais-ugrilaisista kielistä sen verran, että työtä saa tehdä vähän enemmän. Joskus tekisi mieli muistuttaa tästä, kun joku tulee taas sanomaan, että kyllä se suomi on niin vaikea kieli, tai lohkaisemaan jotakin, että miksi ette heitä niitä kaikkia turhia päätteitänne romukoppaan, niinhän muutkin ovat tehneet. Minulle uusi toisinto suomen kielestä vitsailulle oli kuulla, että me suomalaiset olemme varastaneet slaavien vokaalit.

Olen itse asiassa päättänyt, että ensi kerralla tuon tätä toista näkökulmaa esille, että jokaiselle on vieras kieli vaikea, mutta kun tekee töitä, niin kyllä sitä oppiikin, katsokaa kuinka minäkin olen oppinut. Edellyttäen toki sitä, että saan suunvuoron enkä jää tuppisuuna odottelemaan, että puheenvuoro minulle kohteliaasti annettaisiin.

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia Myyrästä, joka on mainio hahmo erityisesti animaatioina. Rautakaupat ovat muuttuneet Suomessa Speden ajoista. Nyt kesämökin rakentaneena/rakennuttaneena on huomannut, että tilanne on melkein päinvastoin. Myyjät saa bonukset ja provikat ja soittelevat helposti perään jos ei myyntiä ala tulla. Ehkä hyvä kuitenkin niin ...

    VastaaPoista
  2. Myyrä on tosiaan ihan ykkönen!

    Ehkä minäkin ennemmin otan sitä vähän liian tehokasta palvelua kuin ei palvelua ollenkaan. Sama kuvio muuten myyjien kanssa silloinkin, kun ostin usb-tikun. 3 miestä seisoo tiskin takana ja näkee, että minä etsin jotakin. Lopulta yksi laahustaa paikalle, mutta katuu liikettään saman tien, kun huomaa, että olen ulkomaalainen. :D

    VastaaPoista