Prahan keväässä

Jos olet Prahaan menossa vielä tämän vuoden puolella tai ihan tammikuun alussa, kannattaa ehdottomasti kurkata kansallisgallerian näyttely, jossa on esillä Josef Koudelkan valokuvia Tšekkoslovakian miehityksen dramaattisista vaiheista. Näyttely on esillä 6.1.2019 asti, ja metrolla tai ratikalla pääsee tosi kätevästi ihan lähelle.  Täältä löytyy lisätietoa kiinnostuneille.  Avaan kuitenkin  linkin takaa löytyvää asiaa tässä blogissakin hiukan, jotta jos tuo jakamani linkki vanhenee, pääsee myöhemminkin blogiin eksyvä lukija selville, mistä on kysymys. Koudelka ei ollut aiemmin tehnyt kuvareportaaseja, mutta ammattimaista kuvaamista hän oli toki harjoittanut jo jonkin aikaa. Kuitenkin juuri hänen ottamistaan kuvistaan Prahassa noina elokuun dramaattisina päivinä on tullut ikonisia. Hän tunsi kaupungin, toisin kuin ulkomaalaiset reportterit, joten hänen oli helppo löytää paikat, joissa jotakin tapahtuu. Mielestäni parasta antia kuvissa ovat tavallisten ihmi...

Tällä kertaa esittelen teille Prahan piilohelmen, todellisen rauhan tyyssijan turistivirtojen keskellä. Kyseessä on Colloredo-Mansfeldpalatsi, joka sijaitsee aivan Kaarlensillan kupeessa, Vanhankaupungin puolella. (Osoite on Karlova 2). Pelkästään sisäpiha on hieno, vaikka itse rakennus ei sisältä kiinnostaisi tai sille ei olisi aikaa. Sisäpihalla oli myös rauhallisen näköinen kahvila, joka jäi kylläkin testaamatta. Suosittelen kokeilemaan - ja jokainen Prahassa turistiryysyn aikaan käynyt ymmärtää kyllä, miksi. Sisään palatsiin pääsee yhdellä korunalla. Kyllä, tämä oikeasti pitää paikkansa, olen testannut. Prahan kaupungingalleria on pitänyt paikkaa hallussaan vuodesta 2010, ja se on avattu yleisölle vuonna 2013. Tarjolla on myös opastettuja kierroksia, mutta en itse testannut, vaan kävelin palatsin läpi omin päin. Aikaa tähän minulla meni puolisen tuntia. Opastus varmasti avaisi paljon uutta, joten ehkä jonakin päivänä vielä osallistunkin. Sisäänkäynnin edustalla oli kuva...

Praha on täynnä piilohelmiä, ja luulen, etten tunne niistä puoliakaan. Tänään kuitenkin esittelen yhden, Emmauksen luostarin. Emmaus sijaitsee Karlovo Náměstílla, eli Kaarlen aukiolla, joka on ns. Uuden kaupungin keskuspaikka. Moni Prahan-kävijä tietänee ainakin uuden raatihuoneen yhdeltä kulmalta ja Faustin talon toiselta. Faustin talon viereinen sokkeloinen kompleksi on muuten yliopistollinen sairaala. Faustin taloa melkein vastapäätä on Emmaus. On ehkä vähän makuasia, onko se enää Kaarlen aukiolla vai jo hieman sivussa. Matkailijalle se joka tapauksessa on paikka, jossa voi käydä tutustumassa johonkin todella hienoon turistimassojen ulkopuolella. Luostari otti osumaa toisessa maailmansodassa (vuonna 1945), kun Amerikkalaiset pudottivat pommeja Prahaan, vaikka Dresdeniä yritettiin. Opastetulta kierrokselta olen joskus kuullut virheellisen väittämän, että pommi olisi tullut Vanhankaupunginaukiolle. Jos tällaisia kuulette, älkää uskoko. Ne osuivat nimenomaan uuden kaupu...

Tšekin tasavallan kakkoskaupunki Brno on minulle varsin tuntematon. Olen täällä kerran viettänyt yhden päivän, ja mieleen jäivät lähinnä arkistot, kauniit talot ja yksi slovenialainen ravintola, joka oli hyvä, vaikkakin edellisen presidentin, Václav Klausinkin kehuma paikka. Tänään ajoimme tänne Prahan lentoasemalta, vuokra-autolla. Matka oli yllättävän raskas, ja alan vähitellen tajuta, miksi moni sanoo, että Brnoon kannattaa mennä julkisilla. En nyt sanoisi, että ykköstie on ihan hullu, kuten jotkut sitä luonnehtivat, mutta kyllä sillä kovaa ajetaan. Rekkoja riittää, ja nekin päästelevät pääasiassa ihan henkilöliikenteen tahdissa, joten siinä sitä ollaan. Oman mausteensa tuovat tietyöt, joita muuten EU rahoittaa. Tätä ei tietenkään silloin muistella, kun EU:ta vastustetaan ja suorastaan uhmataan. Eli suosittelen minäkin bussia tai junaa, jos autoa ei välttämättä mihinkään tarvitse. Vuokra-autolla on paljon hauskempaa ajella pikkukaupunkeja tutkimaan. Vaikka niihinkin usein j...

En muista, milloin olisin viimeksi blogannut vihaisena. En mielelläni nytkään niin tekisi ja olen yrittänyt haihduttaa suuttumuksen tunnetta, mutta se ei vain mene ohi. Harkitsin jopa koko bloggauksen väliinjättämistä, hetken jopa koko bloggauksen lopettamista. Mutta kirjoitettava kai on. Ensin hieman taustaa. Eilen tapasin vanhoja Pavel K řiv skýn partiolaisia, jotka jakoivat kuvia Pavelin elämästä, ennen kaikkea hänen ajastaan  munkkina Želivin luostarissa. Tässä kuva Želivistä 1950-luvulta. Pavel oli erikoinen henkilö. Hän tunsi ihmisiä valtavasti, eri puolelta kotimaataan ja myös sen ulkopuolelta. Mitä enemmän hänestä kuulee, sitä moninaisemmaksi kuva hänestä muuttuu.  En usko, että omakaan tutkimukseni antaa lähellekään tyhjentävää selitystä, sitten kun se aikanaan valmistuu, mutta pystyn ehkä pienen osan hänen  hänen persoonastaan valottamaan kuitenkin. Pavel mm. rakennutti kaksi tällaista mökkiä jonnekin luostarin läheisyyteen, kuusimetsään. Sinne...

Sain eilen merkillisen, hyvin koskettavan lahjan yhdeltä Sachsenhausenista selvinneeltä, joka pyysi, että kävisin siinä Terezín-näyttelystä, josta pari päivää sitten bloggasin.    Nimittäin savesta tehdyn koristeen, joka on hänen lapsuudessaan ollut heillä aina joulukuusessa. En ole asiantuntija, mutta tämä näyttää minusta kotitekoiselta koristeelta, luultavasti ensimmäisen tasavallan ajalta. Toisinaan toivon, että esineet voisivat puhua. Tuntuu kummalliselta, että vuosikymmenet ja -sadat vierivät, mutta jotkut aivan arkiset esineet ovat ja pysyvät, kestävät läpi useampien ihmisikien. Tämän savihevosen kautta voin koskettaa sellaisen perheen elämää, jonka isä oli Itävalta-Unkaria palvellut virkamies. Voiko tällaista aikahyppäystä edes ymmärtää? Asiasta vielä vähän toiseen, kaunis oli Praha viime yönä ratikan ikkunasta katsellessa.

Alkuun pieni opettavainen tarina siitä, miten kuuluisi kohdella toista ihmistä. Lähdin sunnuntaina kahden ystävän kanssa käymään Terezínissä. Sovimme, että he hakevat minut kyytiin yhdeltä tietyltä Mäkkäriltä kaupungin rajalta. Sinne pitäisi päästä metrolla helposti. No, teoriassa kyllä, käytännössä piti ylittää moottoritie. En kerta kaikkiaan keksinyt, mistä tunneli menee, eikä paikkoja tässä maassa muutenkaan merkitä erityisen hyvin. Sunnuntaiaamuna ei juuri kulkijoita ole, joten ei ole paljon keneltä kysyäkään. Olin mielestäni kiertänyt risteyksen kaikki mahdolliset kolkat ja päätynyt aina umpikujaan. Pian olisin myöhässä ja yhä vain sakkailemassa moottoritien ja rampin välisessä oudossa epätilassa. Lopulta kohdalle osui KFC, jonka ulkopuolella oli pöytiä pyyhkimässä ehkä 16-vuotias poika. Selitin tilanteen hänelle, ja hän sanoi, että Mäkkärin kulmille menee itse asiassa ylikulkusilta, hänpä lähtee näyttämään. Mutta ota ensin juoma, talo tarjoaa. Niinpä ei tarvinnut janoisena ...

Tänään kävin päiväseltään Pilsenissä junalla. Matka oli muuten varsin miellyttävä, mutta paluumatkalla junassa (reitti kulkee Münchenistä Prahaan) oli liikenteessä valtavasti saksalaisia jalkapallojoukkueensa pelipaidoissa. Meininki oli sen mukainen. Joku luukutti ämyreistänsä ac-dc:tä, ja kun kyllästyi siihen, jatkoi discoversiolla Ievan polkasta. Jostakin oli löytynyt ilmeisesti halvalla 5-litraiset oluttynnyrit mieheen. Oli muuten pitkä puolitoistatuntinen, vaikka istuinkin vaunuosastolla, jossa kyseisiä urheilufaneja ei ollut lainkaan. Mietin ensin, onko Saksa pelaamassa lähitunteina ja kaverit siksi matkalla Prahan kentälle lentämään halvalla Ranskaan. Mutta ei Saksa ilmeisesti ihan just tässä pelaa, joten pojat olivat tulossa ihan vaan meitä tänne Prahaan ilahduttamaan. Voi, miten hauskaa! Jossakin vaiheessa minun oli ihan pakko käydä wc:ssä, ei vain mahtanut mitään. Juuri kun olin astumassa vessaan, eteeni yritti kiilata kaksi Saksan pelipaitaista kaveria. Ilmoitin, et...

Kävin tänään Antonin  Dvořák -museossa, joka on melko pieni, mutta sitäkin sympaattisempi käyntikohde. Kyseessä ei ole säveltäjän kotitalo, vaikka hän noilla kulmilla on melkein koko ikänsä asunut, vaan jylhä barokkitalo, joka sopii tunnelmaan oikein hyvin. Musiikki soi taustalla, eikä tänään ainakaan ollut tungosta. Esittelyteksteistä kävi ilmi, että  Dvořák  oli erittäin kiinnostunut uudesta tekniikasta, erityisesti hän piti junalla matkustamisesta. Hän olisi omien sanojensa mukaan valmis antamaan pois kaikki sinfoniansa, jos hän vain olisi saanut keksiä höyrykoneen. Dvořák myös matkusteli ahkerasti, ennen kaikkea junalla ja myös laivalla. Amerikassa hän vietti kolme vuotta, ja tämä aika oli hänen säveltäjänuralleen merkityksellinen. Vaikutteita tuli esimerkiksi alkuperäisasukkaiden  ja mustien musiikista. Oletettavasti uudet vaikutteet tekivät hänestä omaleimaisen, mielestäni varsin raikkaan säveltäjän, jonka musiikissa on ulos- ja eteenpäin katsomisen m...

Vaikenemisen kulttuuri on vallannut mieleni. Jopa öisin olen herännyt miettimään, miksi jotkut asiat unohtuvat, aktiivisesti tai passiivisesti, mutta yhtä kaikki, painuvat pois maailmantiedosta. Jokaisella on oikeus myös vaieta, se on selvää, mutta silti se tekee minut surulliseksi. Ehkä uskon liiankin sokeasti siihen, että asioista puhuminen voisi automaattisesti myös vapauttaa. Kuuntelen Kutná Horan kirkonkelloja yössä ja uskon, että samaan tapaan kuin kellojen soitto on jatkunut esimerkiksi tällä paikalla jo vuosisatoja, jossakin vielä kaikuu heikko ääni menneisyydestä, joka tuo kaipaamani tiedon luokseni. Ehkä se tapahtuu yhteensattumien kautta, ehkä etsintöjen, ehkä vain löydän sen yhdistelemällä jo olemassaolevaa. Saa nähdä, mitä pari seuraavaa päivää tuovat tullessaan. Huomenna ainakin on arkistopäivä ja odotukset ovat korkealla. Tänään kävelimme Plzeňissä, joka on tämän vuoden kulttuuripääkaupunki. Kannattaa muuten poiketa kaupungissa, jos ei ennen ole ehtinyt! Ai...