torstai 17. maaliskuuta 2011

Sotamuseossa osa 1

Runotorstaissa oli tänään haasteena "idea".

http://runoruno.vuodatus.net/

Metro veisi minut suoraan kotiin,
mutta menenkin istumaan pariksi tunniksi Starbucksiin,
pelkästä siitä ilosta, että Prahassa on Starbucks.
Tuo ketju ei tule Suomeen,
koska meitä on niin vähän.

Siellä voin juoda tuttua kaakaota,
kärsiä espanjalaisturistien huudoista
ja olla yhteyksissä maailmaan
netitse.

Voimme saada Guggenhem-museon,
mutta emme Starbucks Coffeeta.
Sellainen maa on minulle Suomi.

* * *

Koko päivän on satanut. Juuri sellaista sadetta mitä olen toivonutkin, lämmintä ja hiljaista. Maa on niin kuiva, että rankkasade vain holahtaisi läpi, mutta hiljoksittain pisaroiva vesi kostuttaa sen. Illalla kun tulin kotiin, huomasin nurmien jo vihertävän. Puiden oksatkin olivat saaneet vähän vihreää. Voin hengitää syvään, sillä ilma on kosteaa ja raikasta. Praha-yskäni on hellittänyt, siitä olen kärsinyt jo muutaman viikon. Pienhiukkasten aiheuttamaa, kuulemma.

Moni lukija on varmaan jo toivonut, että olisin tullut järkiini ja jättänyt näiden synkkien asioiden kaivelun ja keskittyisin jatkossa vain elämän hauskoihin puoliin. Tänään olikin tarkoitus viettää rento päivä, käydä vain tšekintunnilla ja sotamuseossa.  Päädyin kuitenkin viettämään sotamuseossa ja sen kirjastossa koko päivän. Materiaalia ja ajattelemisen aihetta kertyi taas niin paljon, että täytyy jakaa useammalle päivälle.

Sotamuseo on aidolla sosialistisella tyylillä toteutettu rakennus, joka on kuulemma vähän painunut unohduksiin. Nykyään sitä on yritetty tehdä vähän houkuttelevampi - näin minulle kerrottiin. Kun saavuin paikalle ja kävin näyttelyn läpi, tunnelmani olivat varsin ristiriitaiset. Vaikka olen sitä mieltä, että historiasta täytyy ottaa opiksi ja menneitä tapahtumia täytyy pitää esillä, en silti ole ihan varma, surisinko kovasti, jos Prahan sotamuseo vaipuisi historian hämärään. Miten sekaisin päästään täytyy ihmisen olla, jos sellaiset näyttelyesineet kuten esimerkiksi keskitysleirivangin kasvonahasta tehty paperipaino tekevät näyttelystä jotenkin houkuttelevamman? Kuitenkin näyttelyssä oli esillä myös paljon kiinnostavaa materiaalia, jonka soisin esittäytyvän myös suurelle yleisölle.


Tuossa on museolle johtava kävelytie. Sain ohjeet, joiden mukaan museo ei ole mäellä. Tästäkin huomaa, kuinka kaikki on suhteellista. Kyllä se minusta oli mäellä, täkäläisittäin tietysti pienellä, mutta kuitenkin ihan riittävän jyrkällä. Florencin metroasemalta on tälle museolle noin viiden minuutin kävelymatka, joten helppo sinne on mennä. Silti se seisoo todellakin unohdetun näköisenä.

Näyttelyssä oli varsin perusteellisesti tietoa ensimmäisestä maailmansodasta tšekkien kannalta. Itseäni tuo sota ei erityisesti kiinnosta, mutta otin joitakin kuvia. Tässä juliste, jolla on vedottu USA:han siirtolaisiksi lähteneisiin, jotta he liittyisivät itsenäistymisponnisteluihin. Moni lähtikin.


Tässä esimerkiksi brittien riveissä taistelleiden lippu. Teksti näkyy huonosti, mutta siinä lukee: "British Legion, Prague Branch".


Brittihuumori on brittihuumoria. Teksti näkyy huonosti, mutta siinä lukee: "A little hell(p) from the RAF."


Myönnän auliiisti, että tietoni tšekkien tekemisistä ensimmäisessä maailmansodassa ovat varsin hatarat. Näyttelytekstit eivät taustoittaneet asiaa niin hyvin, että olisin saanut siitä kokonaiskuvaa. Joka tapauksessa nämä sukset on saatu sotasaaliina Siperiasta. Näitä katsellessa tuli hyvin suomalais-ugrilainen tunnelma. Suksian pohjaan on liimattu höyheniä.


Tuntuu, että riittää tältä päivältä sota-aiheen käsittely. Huomenna kerron teille, mitä näyttelystä opin toisesta maailmansodasta. Pysykää kanavalla. :)

Sota-arkistosta löytämäni pari kuvaa pääsivät myös anglikaanipastorin blogiin. Häntä kun kiinnostaa tämä vasemmanpuoleinen liikenne ja sen historia. On muuten hyvä blogi, jos elämä Prahassa kiinnostaa.

http://rickyyates.com/driving-on-the-%E2%80%98right%E2%80%99-side-of-the-road-%E2%80%93-some-photographic-history/

Olin tänään ylpeä itsestäni, koska onnistuin apteekissa selittämään tšekiksi, että ranteeni on kipeytynyt ja ostaisin särkygeeliä. Tulin ymmärretyksi ja sain tarvitsemani. Pitkään metsästämääni Seba Mediakin löytyi tästä apteekista - juuri kun sain pullollisen Suomesta. Myynnissä oli tosin palasaippua, ei pesuneste. Ostin sellaisen kuitenkin kaiken varalta. Tarinan opetus on, että apteekkien valikoima vaihtelee suuresti. Aika monesta apteekista Seba Media etsinkin, samoin muista kaupoista, mutta missään sitä ei vaan ollut.

Tänään on tullut kuvattua niin paljon, että tähän tekstiini jo aamulla suunnittelemani päivän omituinen kuva sai kilpailijoita sitä mukaa kuin päivä eteni. Päädyin kuitenkin laittamaan lopetuskuvaksi juuri sen, mitä aamulla ajattelin. Tällaisia ihastuttavia hyydykkeitä (?) on tarjolla uimahallin kahviossa. Nam nam... kai.

2 kommenttia:

  1. Mikä piru siinä onkin, että espanjalaisturistien pitää aina huutaa kuin viimeistä päivää, paikkaan katsomatta?
    Nimim. Juro ja hiljainen pohjoisnavalta

    VastaaPoista
  2. Erityisesti minua raivostutta, kun tulevat huutamaan esim. Norjan sauvakirkkoihin tai Prahan juutalaiselle hautausmaalle. Mitä ihmettä tulevat sinne huutamaan, pysyisivät kotonaan tai vaikka siellä Starbucksissa.

    VastaaPoista