torstai 17. helmikuuta 2011

Kafkárna ja joulukarppi


 Aloitetaan runotorstailla tänään. Aiheena on "rieha".
http://runoruno.vuodatus.net/

Riehaan osallistuin
ja niin ilonen olin
ettei hymy sulanut poskilihaksista
ennen kuin vähän hieroin niitä.

Se tapahtui seuraavana aamuna
kun piti saada jo aamutee juotua
ja minä vain hymyilin kun
tee valui pitkin niitä nauravia poskia.

* * *
Olin valinnut torstaipäivälle kolme luentoa, mutta päätin, että osallistun jatkossa niistä vain kahdelle. Mediakurssi ja American poetry vaikuttivat hyödyllisiltä, kun taas Anglo-American literaturessa oli iso kasa kirjoja luettavana, mikä itsessään ei ole huono asia, mutta kun olin lukenut jo ne kirjat, niin koin, etten saa tuosta kurssista mitään uutta irti. Osan kirjoista olin jo lukenut moneen kertaan eri kursseille, joten motivaatio olisi tosiaan ollut nollassa.

Nämä kaksi kurssia, joille osallistun, tuntuvat ensivaikutelmaltaan hyviltä. Veroksun hieman täkäläistä tapaa pitää pikkukoe jokaisen luennon alussa edellisestä tekstistä. Ei tämä käytäntö ihan joka kurssilla ole, mutta nyt ainakin kahdella sellaisella, jolle osallistun. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä sellaisen kokeen pointtia yliopistotasolla, mutta olen täällä vähän sellaisella ok, whatever -asenteella niiden seikkojen suhteen, joita en käsitä.

Luennot loppuivat neljän maissa, minkä jälkeen lähdin uimaan.Ennätin olla jo ylpeä itsestäni, että osaan reitittää itseni yliopistolta uimalalle. Ensin pari pysäkkiä metrolla ja sitten ratikkaan. Pääsinkin siihen ratikkaan, johon olin suunnitellut meneväni, mutta uimalaa ei tullut vastaan. Ihmettelinkin jo, että eikö se jokiranta viimein ala, kun ei se niin kaukana ole siltä metroasemalta, jolla jäin pois. Päättärillä oli pakko tietysti poistua, ja kysyin sitten takaisin tullessa keski-ikäiseltä naiselta apua. Hän teki hoitoalan opintoja englanniksi (en tiedä, miksi), ja osasi englantia kohtalaisesti. Nainen sitten selitti, että tämän vuoden alusta tuo ratikka on vaihtanut reittiä, joten siksi et löytänyt. Hän neuvoi minulle missä jäädä pois ja mistä ne jokirannassa kulkevat ratikat lähtevät. Seuraavalla kerralla osaan - toivottavasti.

Uimalassa oli tänään vähän normaalia enemmän väkeä, mutta hyvin siellä mahtui uimaan. Kun olen löytänyt höyrysaunan, niin tuleehan sitä nyt sitten käytettyä, vaikken mikään varsinainen fani ole. Kun löysin höyrysaunan, samalla selvisi myös syy siihen kauheaan huminaan, joka pesutiloissa kuuluu, höyryntekokonehan sen aiheuttaa. Jossakin siellä ison rakennuksen uumenissa on "tavallinenkin" sauna, mutta kun se maksaa, en ole vieläkään kokeillut.  Mutta kyllä illasta tuli pitkä, vasta kahdeksan jälkeen olin kotona, kun piti tietysti taas ruokakaupan kautta tulla. Tässä kaupungissa siirtymisiin saa totisesti varata aikaa!

Varsinaisena aiheenani ajattelin tarinoida tänään hieman pidempään elämästä täällä Tšekin tasavallassa. Kuten tarkkaavaisimmat lukijat ovat ehkä huomanneet, byrokratia on täällä ihan omissa sfääreissään. Painajaismaiselle byrokratialle on oma tšekin kielinen terminsä, kafkárna. Olen kuullut jo mitä uskomattomimpia tarinoita siitä, mitä kafkárna käytännössä voi tarkoittaa. Se voi olla esimerkiksi sitä, että EU-kansalainen saa jostakin virkamiehen oikusta  tänne rekisteröidyttyään väliaikaisen oleskeluluvan, jonka kuitenkin mainitaan olevan "aina voimassa". Tai joku toinen voi saada pysyvän oleskeluluvan, johon kuitenkin on merkattu sen päättymispäivämäärä. Ei kai mikään ole aina voimassa, edes pysyvä oleskelulupa.

Tapasin eilen henkilön, britin, joka oli joutunut käyttämään asianajotoimistoa saadakseen rekisteröintiasiansa kuntoon. Tämän kuultuani päätin, että minä jätän tämän kyllä nyt täysin yliopiston huoleksi. Jos on niin vaikeaa, niin saa olla. Oikeastaan muuta merkitystä asialla ei ole kuin se, että jos täällä olisi pidempään ja haluaisi esimerkiksi rekisteröidä autonsa paikalliseen rekisteriin, niin silloin pitäisi olla osoittaa, että on rekisteröitynyt tänne asukkaaksi. Koiraakaan ei saa adoptoida, ellei ole pysyvää oleskelulupaa (määräaikainen, jonka sanotaan olevan voimassa ikuisesti, ei kelpaa), oikeudet ne on eläimilläkin.

Kuulemma moni ihminen täällä asuu virallisesti ihan jossakin muualla kuin missä oikeasti asuu. Väliaikaisen osoitteen ilmoittaminen on pelkkä lomakkeen täyttö, mutta pysyvän osoitteen muuttaminen on sellainen kafkárna, ettei sitä kukaan jaksa. Tämä tietysti ikävästi vaikuttaa esimerkiksi äänestyskäyttäytymiseen, koska henkilön äänestyspaikka voi olla toisella puolella maata eikä hän aina pääse sinne kansalaisvelvollisuutta täyttämään.

 Huvittavinta tässä koko rekisteröintiasiassa on se, että EU:n takia heillä ei ole mitään oikeutta edes myöntää enää oleskelulupia, mutta ilmeisesti Tšekin tasavalta ottaa EU:sta hyödyt irti, mutta kieltäytyy purkamasta omaa byrokratiaansa.

Autoista muuten puheen ollen, samainen britti ei ensin meinannut saada omaa autoasiaansa hoidettua, koska brittiautojahan tunnetusti ohjataan oikealta. Homma rupesi onnistumaan, kun joku automekaanikko vinkkasi, että hakemukseen täytyy laittaa joku tietty koodi, jota museorekisterin autot käyttävät. Täällä nimittäin oli vasemmanpuoleinen liikenne, kunnes Hitler teki sellaisista hömpötyksistä lopun yhdessä yössä tuossa joitakin vuosikymmeniä sitten. Koko Itävalta-Unkarissa on ollut aikanaan vasemmanpuoleinen liikenne, mutta siitä on luovuttu alue kerrallaan. Ruotsi ei käsittääkseni kuulunut Itävalta-Unkariin, mutta luopui tavasta manner-Euroopan viimeisenä, vasta vuonna 1967. Joka päivä oppii uutta.

Lisäksi olen kuullut riemastuttavia juttuja siitä, miten joulukarppi saattaa koetella naapurisopua. Täällä on sellainen tapa, että joulukala, karppi, ostetaan elävänä ja laitetaan kylpyammeeseen vielä syötettäväksi. Sitten joulupäivänä siitä tehdään ateria. Tosin jotkut eivät raaski syödä karppiaan, vaan vapauttavat sen Vltavaan, mistä biologit ja luonto eivät tykkää. Joskus karpin väliaikaiskoti, eli kylpyamme saattaa tulvia yli ja aiheuttaa vesivahinkoja naapurille. Niitä on sitten mukava setviä jouluviikolla! On se aina ihmeellistä, miten toisten tavat tuntuvat itselle vierailta. Minä en ainakaan haluaisi mitään kalaa kylpyammeeseeni asumaan, vaikka olisi mikä jouluperinne! Toiset puolestaan kauhistuvat meidän joulusilleistä tai -kinkusta. Maassa maan tavalla, kaiketi.

Tšekeillä on hyvin vakavamielinen suhtautuminen kieleensä. Olette varmaan huomanneet, miten mutkikas sen ortografia on kaikkine erikoismerkkeineen. Lainasanoja virallisesti karsastetaan, mutta kyllähän niitä puhekielessä tietysti on. Itselläni oppimiseen tuo kitkaa juuri tuo lainasanojen vähyys. Esiimerkiksi sana teatteri ei ole mitään sinne päinkään, vaan divadlo, ja keitto ei ole sopantapaista, vaan polévka. Venäjän kieli on huomattavasti paljon suvaitsevaisempi lainasanojen suhteen, mikä on itseäni helpottanut kielenoppimisessa erittäin paljon. Mutta mutta, sana kerrallaan sitä opitaan...

Siitäkään ei pidä liikaa riemastua, jos joku sana on helppo, kuten smetana, joka tarkoittaa kermaa, kuten sanassa smetanový jogurt (siinä sentään sanaliitossa toinen osa lainaa). Kuvassa näkyvässä annoksessa oleva kerma ei olekaan smetanaa, vaan siitä käytetään sanaa šlehačka, koska se on vispattua kermaa. Ihovoiteena kreemi on taas poikkeuksellisesi lainasana, eli krém.


Olen tainnut ennenkin vihjata, että turhia vokaaleita tämä kieli ei viljele, joskus ihan kokonaan ilman tullaan toimeen, kuten tässä tienviitassa:


Jos tšekin kieli  tuntuu kaiken kuulemasi jälkeen toivottoman vaikealta, niin ei pidä masentua. Pystyihän Pentti Saarikoskikin täällä käydessään oppimaan sitä ihan käytännön kautta. Hän ei ymmärtänyt, mitä tämä kyltti tarkoittaa (olettaisin, että hänen näkemässään kyltissä oli pelkkä teksti), mutta sitten joku kiukkuinen täti-ihminen tuli kiskaisemaan häneltä tupakan pois suusta. 


Vielä vakavammaksi lopuksi muistokyltti vanhastakaupungista. Heijastun vähän niin kuin viikatemiehenä siihen mustassa takissani, mutta annoin sen kuitenkin jäädä noin.


6 kommenttia:

  1. Sen kunnon sotamiehen pubissako riehuit.? :)

    VastaaPoista
  2. Ihan arkistoissa olen riehunut, katso vaikka aiemmat postaukseni. :)

    VastaaPoista
  3. Mainitsin tästä joulukarppitarinasta (joka muuten huvitti allekirjoittanutta suuresti) naapuripuolalaisille, jotka vaan totesivat, että joo, Puolassa on ollut ihan sama tapa. Kuulemma tosin juuri kukaan ei enää osta joulukarppia elävänä, koska ihmiset eivät niitä tosiaan raaski pistää lihoiksi. :D

    VastaaPoista
  4. Joo, se joulukarppi kait maistuisi muuten mudalle, jos sitä ei uitettaisi vähän aikaa siellä ammeessa. Voisi kuvitella, että nykyään olisi tehokkaampikin konsti saada se mudan maku pois.

    Karppeja on kuulemma viljelty jo keskiajalla luostareissa, paaston ajan ruuaksi. Katolisillahan niitä paastopäiviä riittää, joten kalaa menee. Enpä olisi uskonut, että ensimmäiset "kassikalan" viljelijät olivat munkkeja.

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas kuulumisista! Niitä on kiva lukea.
    Kyllä sen ymmärtää että jos karppi jonkin aikaa asuu perheessä, ei sitä enää henno syödä.

    Minä muistelen että veljelläni oli ruotsalainen postimerkki oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirtymisestä vuodelta 1967 - vasta! Muutenkin muista sen ja luulen että en olisi vielä 50-luvulla kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota. Jospa päätös tehtiin 1958 ja asia toteutui vasta 1967.

    VastaaPoista
  6. Joo näköjään. Miten mulle oli jäänyt sellainen käsitys, että vuosi olisi ollut 58... hmmm... Sen muistan vaan, kun yksi nyt jo eläkkeelle jäänyt opettaja sanoi, että he nuorena Torniossa sanoivat aina Haaparannan pojille, että ei me teidän kanssa ulos lähdetä, ootte yhden tunnin meitä jäljessä ja ajattekin väärällä puolella.

    VastaaPoista