Kuoleman ja elämän välttämättömyyksien äärellä

Olin suunnitellut käyväni tänään siellä Kafkan haudalla, mutta portille päästyäni tajusin, että vainajatkin lepäävät sapattina. Ymmärrän kyllä lepopäivän tärkeyden, mutta luulisi edes hautausmaan portin olevan auki satunnaiselle kulkijalle. Täytynee yrittää huomenna uudestaan. Uusi juutalainen hautausmaa on osa suurempaa hautausmaakokonaisuutta, se "pakanoiden" puoli olikin sentään auki, joten ei tästä ihan hukkareissua tullut.

Tässä vähän yleiskuvaa hautausmaalta.



Näköjään joskus on hyvä ottaa ihan penkki viereen, jotta voi muistella vainajaa pidemmänkin aikaa.



Tuolla oli myös Brittiläisen imperiumin sotilashautausmaa. Sinne oli kerätty kaikki brittien riveissä taistelleet ja Tšekin alueelle haudatut. Siis tosiaan heidät on kerätty eri hautausmailta ympäri maata tälle yhdelle sotilashautausmaalle. Tunnelma oli liikuttava, moni hautakivi oli saanut omaisten toiveiden mukaiset muistotekstit. Useassa kivessä vakuutettiin, ettei vainaja koskaan unohdu. Mietin vain, että nyt melkein 70 vuotta myöhemmin, mahtaako kukaan enää heitä henkilökohtaisesti muistaa? Esimerkiksi kanadalaisäidin  poikaa, jos poika oli äitinsä ainokainen eikä muuta perhettä ollut. Silti on hyvin kaunista, että heille on olemassa hautakivi, ja tuntemattomiakin vainajia on muistettu.


Hautausmaalta lähdettyäni hyppäsin ratikkaan, koska ratikat vievät aina tavalla tai toisella jollekin metroasemalle. Minulla ei ollut kiirettä, niin ajattelin katsella vähän kaupunkia taas seikkailumielellä. Ratikoissa on sekin hyvä puoli turistin kannalta, että ne vievät aina päättäriltä toiselle. Ja jos huomaa lähtevänsä väärään suuntaan, niin voi vain hypätä pois ja kiertää vastakkaisen puolen pysäkeille, matka jatkuu taatusti oikeaan suuntaan.

 Ratikoissa monesti arvonsa tuntevat vanhukset tuijottavat nuorilta ihmisiltä istumapaikan. He jäävät seisomaan viereen ja nojaavat kohti katse silmiin luotuna. Toisaalta monesti nuoret antavat paikkansa ihan kyselemättä vanhuksille. Vai johtuuko se siitä, että vanhukset tosiaan pitävät puolensa? Kuitenkaan en ole täällä törmännyt, ainakaan vielä, sellaiseen "herttaiseen" sukupolvien sotaan, mitä joskus saa seurata vaikkapa Turun busseissa. Kerrankin eräs vanha mummeli alkoi 7.40 kauppatorille tulevassa bussissa yhtäkkiä huutaa yläasteikäisille nuorille, että kun ette te ruotsia osaa puhua, pitäisi osata puhua ruotsia! Siinä meni jo kaikenikäisten aamurauha pilalle.Täytyy myös mainita, että useimmiten Turun bussissa paikkansa antavat nuoret ovat minun havaintojeni mukaan venäläistaustaisia.No, myönnettäköön, että on minullekin kerran Turun bussissa antanut varusmies (ihan suomalaistaustainen)  istumapaikkansa. Sillä hetkellä tunsin itseni tosi vanhaksi. :)

Kun tietää, että paikalliset vanhukset ovat kokeneet sekä sen, että toinen maailmansota pyyhkäisi kodin yli, että Varsovan liiton joukkojen miehityksen, suon sen heille vaatimuksen, että saavat ratikassa istua.

Päädyin lopulta Tasavallan aukion metroaseman vieressä olevaan ostoskeskukseen - kuinkas muuten. :) Sain ostettua itselleni uuden kevättakin ja citylenkkarit, joilla on varmaan hyvä mennä näillä epätasaisilla mukulakivikaduilla ja kuoppaisilla jalkakäytävillä. Vaatteet eivät ole täällä mitenkään hullunhalpoja, ehkä vähän edullisempia kuin Suomessa ja alennukset ovat minusta parempia. Valikoimassa on kuitenkin enemmän tyylikkäitä vaatteita ja vähemmän sellaisia "iloisia", mitä Suomessa usein näkee.


Eilen keittelin vähän gulassia kuiva-aineksista. Sekaan heitin paprikaa ja tomaattia. Tässäpä siitä kuvakooste:





Valmiina haasteeseen. Nämä ovat muuten opiskelijabudjetillekin sopivan hintaisia, paketti maksoi noin 50 senttiä ja lautasellisia tulee 4-5.


Pussin sisältö kiehuvaan veteen. Laitoin vain puolet aineksista ja sain syödä tätä reilut kaksi lautasellista.


Keitto porisee jo, joten tomaatit sekaan.







Sitten paprikat ja annetaan kiehua 15 minuuttia. Oli muuten sikäli hyvä koostumus, että vaikka vain välillä hämmentelin, ei tarttunut kattilaan, niin kuin valmiskeitoilla on helposti tapana.



Kattaus on puoli ateriaa, sanotaan. Chili-kastiketta lisäsin pienen tipan, mutta ei välttämättä olisi tarvinnut, makua oli riittävästi muutenkin. Hyvää oli!

Kommentit

  1. Johanna, kiitos siitä, että poikkesit blogissani.

    Minä olen poikennut kaksi kertaa Prahassa. Molemmat sydämenpuoliskot ovat jossain siellä Kaarlen sillan kupeessa.

    Menetin ne heti.

    Tsekissä on vain kaksi kauhistuttavaa asiaa; pimeät taksit ja se vehnäjauhosta tehty knöödeli.

    Onneksi sitten kaikki muu on upeaa.

    Pokkaa ja kiittää siitä, että sielläkin luetaan Tilmannia

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi, että vierailit täällä minun blogissani. :)

    VastaaPoista
  3. Tillmannin jäljillä pääsee mihin vain. Täytynee pistäytyä toistekin. Paras tsekkiläinen kirjani on Tarjoilin Englannin kuninkaalle.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa, Anonyymi, lukemaan blogiani.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini