Prahan keväässä

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

Tänään sain viimeinkin kuvattua Prahan linnan kupeessa juoksevan ns. Kultaisen kujan. Yhdessä vaiheessa se oli remontissa, muina kertoina, kun minulla on ollut hyviä aikomuksia asian suhteen, en ole  ehtinyt paikalle tai olen päättänyt tehdä Prahan linnan alueella jotakin muuta. Tai on tullut jotakin kiinnostavampaa tekemstä. Ei se kuvaaminen tälläkään kerralla onnistunut kovinkaan hyvin. Voi sitä turistien paljoutta, vakka sesonki on vasta aluillaan! En tiedä, mistä sain päähäni lähteä sunnuntaiaaamuna Prahan linnalle. Ehkä oletin, ettei siellä vielä ole niin paljon ihmisiä kuin mitä siellä nyt sitten kuitenkin oli. Netistä löytyy hienoja kuvia, jotka on otettu tyhjästä kujasta. Kultainen kuja oli ennen muistaakseni pienen pääsymaksun takana, nykyään sinne pitää pulittaa vähintään kaikista halvin Prahan linnan lippu, eli 250 korunaa (noin 10 euroa). Maksaessani en ollut ihan varma, mihin tuolla kultaisella viitataan ja kenen kannalta... Wikipedian mukaan linnan sulkemisaj...

Eilen kävin Manufakturan liikkeessä hieman täydentelemässä kosmetiikkavarastoja. Heillä oli myynnissä vielä kevään erikoissarjaa, jonka raaka-aineena on orvokki. Myyjät kertoivat, että tämä on Tšekkoslovakia 100 vuotta -teemainen tuotesarja. Kysyin, miksi olivat valinneet juuri orvokin teemaksi, ja he vastasivat, että se on ollut tuohon aikaan perinteinen kosmetiikka- ja terveystuote. Myynnissä oli myös orvokkisiirappia, mutta liikkeessä ei osattu erityisemmin neuvoa, mihin sitä voisi käyttää. Yleensä pyrin välttämään sitä, että vertaisin suomalaisia ja tšekkejä, koska aina on riski, että toinen osapuoli närkästyy, mutta nyt on pakko sanoa, että kyllä tämä tuoteidea yksistään on minusta paljon syvällisemmin mietitty kuin moni viimevuotinen Suomi100-tuote. Olenkin vähän ihmetellyt, että missä ovat tšekkien 100-vuotistuotteet, mutta jos ne ovat kaikki yhtä huomaamattomia, ei mikään ihme, etten ole niitä havainnut. Huomasin kuitenkin tänään sattumalta, että Prahan linnas...

Tänään liikuskelin Prahan linnan liepeillä ja läheisellä ratikkapysäkillä pysähdyin ihastelemaan sitä, miten nätisti oli jätetty apilaa kasvamaan. Ratikat ikään kuin kulkivat kukkaispellon läpi, vain raiteilta ne oli leikattu pois. Mutta sitten kauhukseni huomasin vihreän hirviön, joka leikkasi myös raiteiden vierustoja. Jokin palanen minussa jäi suremaan katkeilevia apiloita. Hetken mietittyäni ymmärsin surevani oikeastaan sitä, miten kaikki katoaa. Vihreä hirviö on aika, joka niittää pois ihmiset, jotka vielä muistavat jotakin omakohtaisesti. Sachsenhausenin selviytyjiä on  noin 1200:sta jäljellä enää seitsemän. Näitä opiskelijoita siis, joita minä tutkin. He ovat viimeisiä, jotka muistavat toisen maailmansodan aikuisen näkökulmasta, ainakin suurin piirtein aikuisen. Leikkuri kiertää ja mutkittelee, tulee lopulta meistä jokaisen kohdalle, minunkin. Letnán puistossa, metronomia katsellessani tulin siihen tulokseen, että aika tehdä, toimia, puhua ja kuunnella on nyt. Se...

Ratikkareittini varrelle osuu usein Klamovkan pysäkki, jonka viereiseen taloon on kiinnitetty laatta. Laatta kertoo, että kyseisessä talossa asui viimeinen prahansaksalainen kirjailija, Lenka Reinerová . Kun ratikka pysähtyy hetkeksi Klamovkalle, mietin usein Lenka Reinerováa. Kuinka hänen täytyi saksalaisjuutalaisena prahalaisena paeta. Kuinka hänen onnistui säilyä hengissä ja palata Tšekkoslovakiaan vuonna 1948. Kuinka hän saksalaisena oli silti ei-toivottu ja julkaisukiellossa.  Samettivallankumous muutti sitten kaiken. Mutta ennen kaikkea mietin Lenka Reinerováa seisomassa tässä samalla pysäkillä. Odottamassa ratikkaa niin kuin minäkin. Vieressä seisoo kaltaisiani satunnaisia matkaajia ja tavallisia prahalaisia, menossa kuka minnekin. Ja sitten pysäkillä on Lenka. Joku ehkä tuntee hänet kirjailijaksi, mutta veikkaan, että useimmat eivät. Vieressä seisoo ehkä tutkimani Miroslavin kohtalotoveri, Sachsenhausenista selviytynyt, koulutettu ihminen. Lenkan ikätoveri. Mielee...

Minun on pitänyt kirjoittaa viime torstain tapaamisesta Sachsenhausenista selviytyneen miehen kanssa jo muutaman päivän ajan. On vaivannut väsymys ja vaikeus valita näkökulma. Niinpä päätin kirjoittaa ajatukseni niin kuin ne ovat, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tapaaminen oli varsin antoisa, taas tuli yksi tarina kerrottua ja taltioitua. Karel on 96-vuotias, mutta pystyy vielä hyvin liikkumaan ympäri Prahaa kaupungin erinomaisen julkisen liikenteen avulla. Tapasimme Café Louvressa, jonne hänen piti tulla kotoaan bussilla ja ratikalla. Karelin kerronta oli insinöörimäisen selkeää ja yksityiskohtaista, mutta myös elävää Hän oli mm. onnistunut salakuljettamaan kaulapussinsa Sachsenhausenista vapauduttuaan. Kaikki leirin vaatteet ja muut tavarat piti jättää lähtiessä sinne, mutta hänen onnistui kätkemään pussukka pakollisen suihkun ajaksi ja nappaamaan mukaan, kätkemään siviilivaatteisiinsa. Hän antoi minun kuvata kaulapussissa säilyttämänsä pienet lappuset, tai kopiot. Originaalit hän o...

Niin kuin ei ratikkalinjoja muutenkin ohjattaisi koko ajan poikkeuksellisille reiteille. Aina, kun tällaisessa vanhassa kaupungissa sattu jotakin poikkeavaa, tarkoittaa se sitä, että taas joku ratikka pysähtyy johonkin tai meneekin toista tietä - ties minne. Tänään tietenkin juuri yhtä pysäkkiä ennen omaani, halusin siis Vanhaankaupunkiin ja siitä Kaarlen sillalle, kuulutettiinkin, että mielenosoituksen takia tämä kulkuneuvo jatkaa matkaansa... en muista minne. No, pois piti hypätä ja onneksi samalta pysäkiltä löytyisi toinen ratikka, joka veisi toivomaani suuntaan. Paitsi tähän meni tietysti aikaa, sillä se mielenosoitus katkaisi koko kadun. No, tulipahan tilaisuus kuvata abortinvastaista mielenosoitusta. Jotkut plakaatit olivat kyllä sellaisia, etten niitä voi tänne laittaa, etten syyllisty samaan makaaberiin meininkiin kuin kantajansa. Sanotaanko nyt vaikka näin, että hiljaiseksi veti, eikä ainoastaan minut, vaan koko pysäkillisen ihmisiä.

Tämä päivä ei ole ollut tapahtumista köyhä Tšekkoslovakiassa. On ollut yliopistojen sulkemista vuonna 39 ja samettivallankumouksen alkua vuonna 89. Nämä tietysti liittyvät sikäli toisiinsa, että samettivallankumous alkoi vuoden 39 tapahtumien 50-juhlamuistelosta. Ei siis ihme, että ratikoita koristivat tänään liput. Toki myös pakolliset seppeleet on laskettu kaikille sadoille muistomerkeille ympäri maata. Tässä eksemplaari Dejvickán metroaseman lähellä olevalta toisen maailmansodan uhrien muistomerkiltä. Samaisella aukiolla Dejvickássa muuten kokoontuivat Varsovan liiton joukot elokuussa 1968...

Praha tunkeutuu uniini taas. Tällä kertaa matkustin ratikalla, joka kulki kaupungia ympäröivillä kukkuloilla ylös ja alas. Juuri yhden kukkulan ylimmällä huipulla huomaan, ettei ratikassa olekaan ikkunaa ja seinäkin on hyvin matala. En kuitenkaan putoa. Ehkä myös projektini kantaa - ja tarinat. Uni sai minut myös haaveilemaan siitä, että Turun uudesta ratikkahankkeesta tulisi jotakin. Eletään toivossa. "Varastan" Karhunkadun Kafkalta tämän linkin. On niin kaunisti tehty video ja nostalginen musiikki. Sama musiikki soi muuten myös Pelisky -elokuvassa. http://www.youtube.com/watch?v=wiFZbbd438g&feature=player_embedded Olisi paljon, mistä blogata, mutta jotenkin en saa asioita ulos... pitänee taas kypsytellä. PS: Tällainen uutinen osui silmään Yleltä. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/pikkupoikien_tupakkaleikki_poltti_keskiaikaisen_linnan_slovakiassa_3328930.html

Tänään päätin lähteä katsomaan Strahovin luostaria ja sen kirjastoa. Ratikka numero 22 muuten vie sinne hyvin kätevästi. Luostarilla on monenlaisia rakenuksia, mm. taidegaleria, mutta minua kiinnosti nyt eritoten se kirjasto. Tyypillisellä tuurillani tulin paikalle juuri ruokatunnin alettua. Mutta ei hätää; Strahovista löytyy pari  ravintolaa ja jopa oma panimo oluttupineen. Päätin mennä syömään minäkin, ja sain sitten viimeion eteeni häränhäntäkeittoa (gulassia) leivässä tarjoiltuna. Hyvää oli ja lämmitti sisuskalut. Kirjaston sisäänpääsymaksu on 80 korunaa (= n. 3 euroa), jos haluat kuvata, luvasta joutuu maksamaan 50 korunaa (= n. 2 euroa) lisää. Maksoin kuvausluvan ja lähdin kiertämään kirjastoa. Kuinka ollakaan, yhtä huonetta kuvatessani joku saksalainen nainen innostui myös ottamaan kuvaa. Samassa paikalle tulee vartijamummo, joka estää naista kuvaamasta, sillä tällä ei ole lupaa maksettuna. Nainen toteaa, että ei sitten ota kuvaa, kun kerran kaikesta joutuu pulittamaa...

Sunnuntaiaamun hyviä ideoita oli lähteä aamu-uinnille. Vaikka vatsa oli täynnä hotellin aamupalaa, ei se menoa haitannut, ja kylläpä se ruoka siina suli, kun huomasin ratikasta 18 ratikkaan 17 vaihtaessani että jaha, numeron 17 reitti onkin poikki. No, ei ollut liian täysi olo, kun oli taapertanut Vltavan rantaa niin pitkälle, että pääsin lopulta sen numeron 17 reitille. Kävin tänään amerikkalaisen ystäväni T:n kanssa katsomassa Bilekin villaa. František Bílek oli tšekkiläisen art nouveau -tyylin edustaja, kuvanveistäjä ja arkkitehti. Päädyin vierailemaan villassa, koska yksi henkilö, joka liittyy tutkimukseeni, oli saanut syvästi vaikutteita Bilekin töistä. Kuvat eivät välttämättä ihan täysin tee oikeutta Bilekin töille. Mitään tämän kaltaista art nouveau -taidetta en ole ennen nähnyt. Hänen tyylinsä on jotenkin pehmeälinjaisempaa kuin perinteisessä art nouveaussa on tapana. Töistä välittyy myös syvä uskonnollisuus, joskaan ei julistava sellainen, vaan tapa katsoa maailma...

Brno, tuo Määrin pääkaupunki, on ollut tähän päivään asti kokematta. Niin, Tšekin osat ovat tosiaankin suomeksi Böömi ja Määri, eivät Bohemia ja Moravia, kuten aika usein näkee kirjoitettavan. Samaan tapaan kuin meillä on Tukholma ja Lontoo, on tietyillä Euroopan osilla omat suomalaistetut nimensä. No se siitä, mutta Brnossa tuli käytyä ja suosittelen! Pääosan ajasta vietin taas arkistoissa, kahdessa sellaisessa. Teknillisen yliopiston arkistossa sain tähän mennessä parasta palvelua ikinä! Olin ottanut yhteyttä yliopiston historiikin laatijaan löydettyäni historiikin netistä. Hän lupasi etsiä tietoa henkilöistä, joiden kohtaloita tutkin ja valmistella dokumentit minulle, kunhan ilmoittaisin etukäteen. Mietin vähän, että mahtaako oikeasti mitään olla valmiina, mutta niin vain oli kaikki pyytämäni ja osa jopa valmiiksi monistettuna. Monisteista ei edes veloitettu mitään ja kuvata sai vapaasti. Kysyin, mahtaako opiskelijoiden todistuksia olla olemassa ja ovatko julkisia. Yli sata v...

Vielä tuli käytyä Sudeettialueella, Liberecissä, joka on tunnettu talviurheilukeskus. Pienenksi kaupungiksi siellä on valtavasti urheilumahdollisuuksia, keskustassa oli myös suuri kauppakeskus, mikä kielii siitä, että matkailijoita käy paljon. Kävin testaamassa kaupungin uimahallia, joka on sekin ihan keskustan kupeessa ja kävelymatkan päässä. Hyvä ja siisti oli. Liberec oli aikanan Sudeettimaan pääkaupunki, joten kävin kaupungin museossa siinä toivossa, että sudeettisaksalaisista löytyisi jotakin tietoa. Siellä ei kuitenkaan ollut heistä mainintaa edes sanalla, vaikka pysyväisnäyttely kertoi alueen historiasta. Tällaista saa kai aikaan etninen puhdistus.Tässä kuva museosta ulkoapäin, se on hyvässä kunnossa ja koristeellinen, ulkonäkö kielii menneisyyden keisarillisesta loistosta.Sisältä ei saanut kuvata, mutta se ei ollut menetys, näyttelyt olivat tappavan tylsiä. Museon yhteydessä on myös kirjasto. En tutustunut sihen, koska mielestäni kukaan virkailijoista ei näyttänyt siltä, ett...

5.39 lähtee juna Prahasta. Sen määränpää on Belgrad, mutta niin kauas en mene, vaan jään jo noin viiden tunnin päätä Bratislavassa pois. Hieman haikeus kyllä iski, olisi niin mukava matkustaa Prahasta Bratislavan, Wienin ja Budapestin kautta Belgradiin, mutta ehkä joku toinen kerta. Juna on hyvin perusmallinen, ei mitään hienouksia, mutta siinä on kunnon jalkatilat, mikä on minusta tärkeintä. Lipun voi ostaa menopaluuna niin, että kuukauden aikana saa pysähdellä niin paljon kuin haluaa. Tällaista pitää junamatkustelun minusta ollakin: edullista ja spontaania, ei turhia hienouksia, ellei niitä halua. Bratislavaan tutustuminen alkoi aika paniikinomaisissa merkeissä, kun ratikkapysäkillä huomaan, että minulla ei olekaan junalippua enää mukana. Lippu kattaa siis kaupungit Bratislava, Wien ja Graz sekä matkan takaisin Prahaan. Etsin ja etsin, mistään ei löydy. Lähden kävelemään samaa reittiä takaisin, katson ratikkalippukioskin tiskin, mutta ei junalippuani löydy sieltä. Ei löydy kadulta....