Prahan keväässä

Ihan hirveän kauan ei tarvitse kaupungissa aikaansa viettää, kun alkaa jo ärsyttää turistilaumat. Prahan vanhakaupunki on kieltämättä kaikesta turistihumpastaan huolimatta ihana paikka, hankala siellä on olla käymättäkään, kun tänne kerran on tullut. Mutta voi itku niitä kahviloita! Ei niissäkään hetken rauhaa saa. Ei, ellei tiedä, mihin menee. Tänään esittelen piilohelmenä Café Gaspar Kasperin, joka löytyy yhdeltä sisäpihalta, Celetná-kadulta. Se on teatterin kahvila, jota pidetään auki arkisin aamusta iltakuuteen ja viikonloppuisinkin muutaman tunnin iltapäivisin. Kannattaa katsoa ajantasaiset aukioloajat netistä. Samoissa tiloissa on myös teatteritaiteen laitos, Suuria kahvilaelämyksiä tämä paikka ei kokemukseni mukaan tarjoa, mutta rauhallisen istuskeluhetken kylläkin, mikä on äärimmäisen tärkeä asia. Ja saa nauttia teatterifiiliksestä, vaikka ei itse olisi teatteriin menossakaan.  

 Kansallismuseo on ratsastajapatsaan ohella varmaankin Václavin aukion ikonisin maamerkki. Suosittelen tutustumista ihan pelkästään siksi, että itse rakennus on niin hieno.  Nykyään (vuodesta 2019 lähtien) vanhalta puolelta pääsee suoraan uudelle puolelle. Uuden puolen rakennus toimi alun perin pörssinä (rakennettu vuonna 1937), sittemmin siinä kokoontui kommunistisen Tšekkoslovakian parlamentin yleiskokous. Vuoteen 2009 rakennuksessa toimi Radio Free Europe. Uudella puolella on myös kiva bistro, jossa on miellyttävä poiketa. Olen siellä menneinä vuosina useat kahvittelut kahvitellut. Mutta tärkein asia, minkä tässä postauksessa haluaisin tuoda esille, on vanhan, alkuperäisen museorakennuksen kupoli. Sinne nimittäin pääsee nykyään, peruskorjauksen jälkeen. Museo on siis kokonaisuudessaan nyt viimeinkin auki, myös pysyvät näyttelyt.  Samassa remonttirytäkässä päättivät tosiaan avata kupolin yleisölle. Jostakin syystä tätä ei hirveästi mainosteta, vaikka kympin pääsymaksull...

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

 En vieläkään ole oikein sisäistänyt sitä, että olen kirjoittanut tätä blogia yli kymmenen vuoden aikana. Toki tässä on ollut kaksi täysin hiljaista vuotta, mutta tauosta huolimatta vettä on virrannut Vltavassa paljon siitä lähtien, kun bloggausta aloittelin. Tietyt teemat toistuvat, ja yksi on käynnit korealaisella kampaajallani. Pitkäaikaiset lukijat ehkä ovat jo miettineet, mitä hänelle kuuluu. Nyt tiedämme, että hänelle kuuluu hyvää. Muutamia kuukausia oli pakko pitää liikettä kiinni, mutta siitäkin selvittiin. Hän oli käyttänyt tuon ajan ulkoiluun, pyöräilyyn ja mitään tekemättömyyteen. Ihan hyviä tapoja selviytyä sulkutilasta. Olin harmillisesti kymmenisen minuuttia myöhässä, koska ensin myöhästyin metrosta ja sen lisäksi eksyin uudenkaupungin ja vanhankaupungin välisillä mutkaisilla ja hämäävillä kaduilla. Pahoittelin tapahtunutta, mutta kampaaja oli vain hyvillään, hänen seuraava asiakkaansa olisi tulossa myöhässä. Lisäksi hän ei selvästikään halua, että kuulen hänen keskus...

Kerron teille nyt viimein sen lupaamani tarinan Tatralta. Yksi sellanen, mitä ei ole tietääkseni tähän mennessä Suomeksi kirjoitettu, mutta joka ehdottomasti ansaitsee tulla kerrotuksi myös suomalaisille meidän omalla kielellämme. Pysähdyimme kesken kävelyretken syömään reitin puolimatkan majalle, Zamkovský Chataan. En ole ikinä syönyt niin hyvää linssikeittoa missään, pakko oli vähän tutkia, mitä kaikkea siinä on, jotta oppisi tekemään edes puoliksi yhtä hyvää. Majalla olikin mielenkiintoisempi historia kuin mitä olisin osannut odottaa. Sen oli rakentanut sotavuosina (1942-43) vuoristo-opas ja vuorikiipeilijä   Štefan Zamkovský vaimonsa L'udmilan  kanssa.  Štefan on siis  kaveri allaolevassa kuvassa.   Mikä sai Štefanin ja L'udmilan rakentamaan tämän majan keskellä toista maailmansotaa? Syy on varsin mielenkiintoinen, joskaan ei erityisen yllättävä. He piilottelivat siellä poliittisia vankeja, partisaaneja ja juutalaisia.  Soden loputtua h...

Tapasin tänään lyhyesti vuonna 1919 syntynyttä ystävääni. Minun oli tarkoitus tavata vain hänen ystävänsä, mutta hän pyysi minua tulemaan tapaamaan tätä liki 100-vuotiasta Sachsenhausenista selviytynyttä tämän kotiin. Se merkitsisi kuulemma todella paljon. Ja niin menin. Hän edelleen muistaa minut nimeltä ja haluaa puhua tutkimuksestani.  Hän haluaa kertoa minulle joka kerta tarinansa Sachsenhausenista, viimeisen parin vuoden aikana tarina on kerta kerralta lyhentynyt. Tänään se kuului enää näin: "Minä olin Sachsenhausenissa, mutta selviydyin." Vielä jouluna ystäväni oli soittanut pianoa yleisölle. Niin kauan kuin hän vain pystyy, hän soittaa kappaletta "Elämä on vain sattumaa". Reilun tunnin istuttuani ja juteltuani lähdin. Väistelin metrolle päin perjantai-illan ryysyssä kävellessäni Karlínin hipstereitä. Tajusin, että ystäväni on muuttanut Karlíniin samoihin aikoihin, kun nuoret ja trendikkäät alkoivat löytää tähän pikkuisen keskustan laitamailla lymyilevää...

Joskus kannattaa tehdä virhe. Tällä kertaa minulle sattui sellainen, että olin sijoittanut tekstissäni kahvilan aikaan ja paikkaan, jossa niitä ei Prahassa ollut. Kovin kovasti en voi itseäni tästä moittia, koska olin kysynyt jopa yhdestä arkistosta asiaa ja sieltä arveltiin kuvaamani kahvilan olleen tuossa paikassa jo 1960-luvulla, kuten väitin. Mutta eipä ollutkaan, ei sinne päinkään! Tuli ohjaajalta palautetta, että Prahassa ei juurikaan ollut kahviloita sosialismin aikana. Ne nähtiin porvarillisena elämänmuotona. Oluttupia sen sijaan oli, ja kyllä niistä kahviakin sai. Oluttuvissa myytävä kahvi oli usein ns. turkkilaista kahvia. Ei kuitenkaan sellaista, mitä yleensä nimitetään turkkilaiseksi kahviksi, vaan pulverimaista jauhetta, joka sekoitettiin kuumaan veteen. Tämä on kuitenkin taas aivan eri asia kuin pikakahvi, joka oli kallista ja jota sai valuuttakaupoista. Yksi harvoista kahviloista 1960-luvulla oli Slavia, joka vieläkin on paikoillaan. Olen käynyt siellä tämän reissu...

Aamu oli tänään sumuinen, aivan kuten 2. joulukuuta vuonna 1805, jolloin käytiin Austerlitzin taistelu, yksi Napoleonin sotien ratkaisuhetkistä. Määrin peltoaukeat ja matalat kukkulat lienevät usein aamuisin sumun peitossa, kun kosteus on yöllä tiivistynyt. Kylän tšekinkielinen nimi on Slavkov u Brna, ja se on tosiaankin jäänyt Tšekin puolelle rajaa eikä kuulukaan Itävaltaan, kuten olen aina luullut. Paikalla on massiivinen muistomerkki, joka kunnioittaa kaikkia uhreja, olivatpa mitä kansallisuutta tahansa. Venäläinen teksti tosin mainitsee vain venäläiset uhrit, mutta älkäämme tästä tehkö johtopäätöksiä tavallisista venäläisistä ihmisistä ja heidän ajatuksistaan. Sitä paitsi koko taistelustakin on aikaa jo yli 200 vuotta. Muistomerkki luo aurinkoisena päivänä, kuten tänään, suuren varjon kohti sen edessä avautuvaa laaksoa. Myös Napoleonin sodat loivat samanlaisen pitkän varjon Euroopan ylle, jopa sen reuna-alueille asti. Aleksanteri I, jonka aikana taistelu käytiin, päät...

Tšekin tasavallan kakkoskaupunki Brno on minulle varsin tuntematon. Olen täällä kerran viettänyt yhden päivän, ja mieleen jäivät lähinnä arkistot, kauniit talot ja yksi slovenialainen ravintola, joka oli hyvä, vaikkakin edellisen presidentin, Václav Klausinkin kehuma paikka. Tänään ajoimme tänne Prahan lentoasemalta, vuokra-autolla. Matka oli yllättävän raskas, ja alan vähitellen tajuta, miksi moni sanoo, että Brnoon kannattaa mennä julkisilla. En nyt sanoisi, että ykköstie on ihan hullu, kuten jotkut sitä luonnehtivat, mutta kyllä sillä kovaa ajetaan. Rekkoja riittää, ja nekin päästelevät pääasiassa ihan henkilöliikenteen tahdissa, joten siinä sitä ollaan. Oman mausteensa tuovat tietyöt, joita muuten EU rahoittaa. Tätä ei tietenkään silloin muistella, kun EU:ta vastustetaan ja suorastaan uhmataan. Eli suosittelen minäkin bussia tai junaa, jos autoa ei välttämättä mihinkään tarvitse. Vuokra-autolla on paljon hauskempaa ajella pikkukaupunkeja tutkimaan. Vaikka niihinkin usein j...

Räntäsateisena aamuna Prahassa, kun ei ole kiire minnekään, on mahdollista istua hetki teekupin ääressä, syödä jugurttia ja mustikoita ja olla omien ajatustensa kanssa. Lauantaista lähtien olen miettinyt, mistä bloggaisin. Bloggaisinko taas kerran siitä, miten hankalaa on löytää oikeaa osoitetta Prahan lähiöissä? Tästä tuli taas kokemusta sunnuntaina, kun pääsin tapaamaan professoria, joka tuntee holokaustia. Vai siitä, että pystyin seuraamaan jo varsin hyvin hänen tšekinkielistä puhettaan. Hänen poikansa joutui auttamaan vain muutamassa kohdassa. Vai  bloggaisinko siitä, miten maanantaina, arkistossa, eivät olleet (muka/ilmeisesti) saaneet sähköpostiani, ja henkilö, joka voisi kyseiset kansiot minulle valmistella (sikäli kun se on ollenkaan mahdollista) tulee töihin vasta tänään tiistaina, iltapäivällä? Mutta nämä aiheet on käyty blogissa jo useaan kertaan läpi. Sellaistahan se on tämän maan talonnumeroiden ja byrokratian kanssa, Itävalta-Unkarin perintö ja niin edelleen....

Jotenkin suurin piirtein arvasin, miten Šetějovicessa tänään käy. Saavuttuani Czech pointiin, siellä olivat ne täsmälleen samat mummelit ja se sama nuori mies. Paitsi, että nuori mies pakeni talon taakse minut nähtyään. Mutta ei se mitään, jollakin peltotilkulla työskenteli ihmisiä, ja yksi heistä, keski-ikäinen mies, pahaa aavistamatta tuli kyselemään, mitä haluamme. Hän ymmärsi englantia, mutta vastasi tšekiksi, mikä sopi ihan hyvin, koska hän osasi kuitenkin puhua selkeästi ja melko hitaasti. Sitten hänkin soitti pari puhelua ja toisen puhelun jälkeen hän sanoi, että nyt lähdetään autolla liikenteeseen. Niinpä hän ja tämä surullisenkuuluia nuori mies hyppäsivät autoonsa ja me omaamme ja seurasimme heitä perässä. Ajoimme metsätielle ja minulle tuli mieleen, että aikovatko he jättää meidät tänne tai kenties ampua kuopan pohjalle varmistaakseen, ettemme tule enää kolmatta kertaa mitään kyselemään. Jäimme kuitenkin henkiin, sillä kävimme vain nuoren miehen kotitalolla. Hä...

Tšekin tasavallassa matkustaminen on varsin turvallista, mutta hyvin erilaista kuin Suomessa. Tänään matka vei Želivin luostariin. Kaukoliikenteen bussi vei ensin Humpoleciin asti, sieltä lähti pienempi paikallisliikenteen bussi itse luostarille. Tai olisi lähtenyt, kun olisin hypännyt kyytiin. Tilanne meni nimittäin niin, että taas ylpeyttä tuntien osasin kysyä neuvoa, miten mennään postin pysäkille. Edelleen ylpeyttä tuntien osasin kysyä pysäkillä istuvilta mummoilta, lähteekö Želivin bussi tästä. Mummot sanoivat sen lähtevän, mutteivät tienneet, mihin aikaan. Tarkistin aikataulusta, että netistä ylös kirjoittamani aika täsmäsi, ja täsmäsihän se. Minuutilleen tuohon aikaan pysäkille ajoi bussi, ja kaikki mummot lastautuivat siihen. Päättelin tästä, ettei tämä voi olla minun bussini, koska mummot eivät kerran tienneet, mihin aikaan se menisi. Kysäisin vielä yhdeltä nuorehkolta mieheltä asiaa, ja hän sanoi, ettei tämä ole Želiviin menossa, vaan jonnekin, mistä en saanut selvää. Bussi...

Moni aina kyselee minulta matkailuvinkkejä Prahaan. Hyvä on kysellä, vastaukset voivat olla vähän niin ja näin. Mutta tänään tulin tehneeksi kaksi turisteille tyypillistä juttua, joten esittelenpä ne. Ensinnäkin kävin tällaisessa pienessä teatterissa, jossa mm. Václav Havel työskenteli niin kauan kuin sai. http://en.wikipedia.org/wiki/Theatre_on_the_Balustrade Näytelmä kertoi kahdesta näyttelijästä, jotka kirjoittivat kirjeitä toinen toisilleen. Tarina on tosi, kirjeet on julkaistukin. Toivottavasti ne löytyvät joskus englanniksi julkaistuina myös. Pidin esityksestä, vaikka dialogin seuraaminen oli tällä kielitaidolla hiukan hankalaa. Näytelmä myös perustui dialogille hyvin vahvasti, ja dialogit olivat käytännössä otteita näistä mainituista kirjeistä. Näytelmän nimi on yllättävästi Korespondence . Hetkittäin näytteleminen oli tyypillistä tšekkoslovakialaisen koulukunnan touhua, eli ylinäytellään, kävellään hassusti, mimikoidaan humoristisesti jne. Se sopi kokonaisuuteen välill...

En vieläkään onnistu muistamaan, mistä kaupasta täältä saa mitäkin. Lähi-Tesco on niin surkea kauppa, että tulen suorastaan nostalgiseksi aina muutamaa viikkoa Prahasta kotiutumisen jälkeen. Muistelen haikeudella sitä, miten surkeat valikoimat siellä on. Muistot ovat siis niin huvittavia, ettei niille voi kuin nauraa. Tänään päätin käydä vähän täydentelemässä varastoja, ja Tescoonhan tietysti matka kävi. Jukurtteja sieltä saa, ja muistinpa, että maitoa on aika paljon ja se pitäis käyttää melko nopeasti. Keksinpä, että ostan kaakaota. Ja mitä ihmettä, Tescossa ei ole niitä valmiita annospusseja, joita on muuten joka ikisessä kaupassa. On pelkkää leivontakaakaota! Ei se mitään, otetaan sitä sitten, syntyyhän se juoma siitäkin. Kassalla on sama vakipoika, jonka kanssa olemme jo moikkailuväleissä. Hän tervehtii minua kohteliaasti parin edellisen asiakkaan "yli". Hän ei ole minulle enää vihainen siitä, että pakkaan tavarat hitaasti kassiin ja hidastan samalla koko kassajonoa. ...

Enpä ole ennemmin tainnut täällä Café Slaviaa esitelläkään, tuota Václav Havelin ja kumppaneiden kokoontumispaikkaa ja yhä kulttuuriväen suosimaa paikkaa. Paikka oli pitkään remontissa, mutta en osaa sanoa, onko se pilattu vai parannettu. Monenlaista mielipidettä tästä asiasta tietysti löytyy. Nyt kun rupesin kuvia kaivelemaan, niin minullako ei sitten olekaan Slaviasta kuvaa ulkoapäin. No, netistä löydätte. Tässä on kuitenkin aika hieno otos samoilta kulmilta eilisillalta. Ne kaksi kertaa (joo, hävettävän vähän, pitää korjata tilanne), kun olen Slaviassa jotakin syönyt, tarjoilu on ollut hidasta, mutta ruoka ihan hyvää. Ei loistavaa, mutta hyvää. Itse kahvilaympäristöstä olen hieman ristiriitaista mieltä. Toisaalta sisustus on kiva ja tunnelma mukava, mutta tupakointi harmittaa, samoin pianon kilkuttelu, joka kaikaa seinistä niin, ettei aina kuule, mitä samassa pöydässä puhutaan. Akustiikalle saisi siis tehdä vähän jotakin. Ja tupakkalaille. Mutta pannukakkuja osaavat teh...

Yksi juttu, mihin tässä hommassa ei ikinä totu, on kasvot. Niiden ihmisten kasvot, joiden tietää kärsivän ja kenties kuolevan kuvanottohetken jälkeen. Kuten esimerkiksi tässä kuvassa esiintyvä Jiří Franta . Mitä pahaa hän on tehnyt, että hänen kohtalonsa on kuolla saksalaisessa vankilassa vuonna 1945? Kuvassa hän on aloittamassa lääketieteen opinnot, elämäntyönsä hän teki silmälääkärinä. Sain Frantan vankilakirjeet, 46 kpl, kopioitua tänään Kaarlen yliopiston arkistosta. Pitänee löytää jostakin sopivan energinen hetki niiden lukemiseen, nämä kun eivät yleensä mitään huviretkiä ole nämä vankilakirjeet. Mutta ettei menisi ihan pelkäksi synkistelyksi, Prahahan on hieno kaupunki ja täynnä elämää ja iloa, esittelenpä eilisen hernekeiton, jota sain Café Neustadtista, Karlovo  náměstílla. Vähän hipsterikahvila, mutta ruoka on hyvää. Jopa hernekeitto oli maukasta, samoni itse tehty limonadi, josta ei kuvassa olekaan juuri enää jäljellä.

Olipa todella hyvä palautesessio amerikkalaisen mentorini kanssa Pilsenissä tänään. Tuntuu, että monet kirjoittamisen tukkeet edes pikkuisen aukesivat. Vaikka kritiikki oli välillä hyvinkin kohtikäyvää, ymmärsin sen merkityksen ja oikeassahan Brad on epäkohtia osoittaessaan. Ja sitten onneksi joukossa on niitä hyviäkin oivalluksia, joista saa kiitosta. Tällaista on ruoka pystybaarissa Länsi-Böömissä. Käytännössä tuo on pyttipannua, jossa hapankaalia. Ihan syötävää. Jotenkin alkaa myös arvostaa suomalaisia - joskin kalliita - junia. Kun on tunnin istunut ahtaassa kupéssa kahden erittäin huonostikäyttäytyvän pikkulapsen kanssa, joiden äiti ei tehnyt asialle mitään, ymmärtää, miksi junissa tarvitaan leikkivaunuja. Tässä nappaus Prahan päärautatieasemalta.

Sain tšekkiläiseltä väitöstyönohjaajaltani tällaisen tervehdyksen. Mietin pääni puhki, että onko kyseessä jonkinlainen uudenvuodentervehdys, jossa on kuva-arvoitus, joka minun pitäisi osata ratkaista. 2013 on tietysti uusi vuosi, D.J.N. ovat ohjaajan nimikirjaimet, mutta mitä ihmettä on PF, ja mitä kuvassa tapahtuu? Kysymällä selvisi, että PF on lyhenne toivotuksesta pour féliciter, jota ei kuitenkaan käytetä ranskankielisessä maailmassa, vain Tšekissä ja Slovakiassa. Tämä on taas yksi näitä lingvistisistä kummajaisuuksista, kieli elää omaa elämäänsä toisen kielen sisällä. Kuva itsessään on vain huumoria, uuden vuoden tervehdykset kun ovat kuulemma aina hauskoja ja kevyitä - joulutervehdykset hartaampia. Tässäpä kuva medovnikista , sen verran hyvin se onnistui, että ilkeän laittaa kuvan näkösälle. Eihän se mikään kahvilatason luomus ole, mutta hyvää se oli! Reseptiä ei vielä tipu, ei ennen kuin olen saanut muokattua sen omiin käsiini sopivaksi ja Suomen oloissa toimivaksi. ...

Toivotan joulurauhaa blogini lukijoille. Olkoon joulu neilikantuoksuinen niin kuin medovnik, tšekkiläinen hunajakakku, jonka vaivalla tein. Sen koostumus ei ole ihan mitä piti, mutta maku on toivoakseni hyvä. Kuvia seuraa myöhemmin, ehkä. Olkoon joulu onnen aikaa, vaikka maailma on kaaoksessa, aina se on. Tänä jouluna ei pystytetä Sachsenhausenin kentälle joulukuusta hirsipuun paikalle. Kiitosaihe sekin. Olkoon joulu akkujen latautumisen aikaa. Vaikka Praha on kaupunki, jossa on aina taiteiden yö, ei aina tarvitse olla viisas ja kultturelli. Ei edes Praha-blogissa -tai varsinkaan siellä.

Moni Prahan ystävä tuntuu valittelevan Vanhankaupungin ihmispaljoutta, mikä onkin totta, joskin on aikoja, jolloin siellä on hyvin tyhjää. Arkiaamuisin turistit vielä nukkuvat, ja jopa Celetnaa pitkin voi kävellä lähes yksin. Toisaalta myös vilkkaina aikoina löytyy pikkukujia ja sivukatuja, jotka ovat rauhallisempia. Tällä kertaa esittelen yhden sellaisen, Tynskan, jolla on todellista keskiajan tunnelmaa, mitä nyt graffitit vähän maustavat sitä. Tynskan varrella on pieni, ehkä vähän huomaamaton kahvila, Literarní kavarna, joka on varsin mukava paikka istuskella ja nauttia kultturellista ilmapiiristä. Kahvila ei ole prameileva, vaan hyvin konstailematon, mutta siellä on kiva tunnelma. Tässä vielä vähän tunnelmallista näkymää Vanhankaupungin aukiolle päin.