Tekstit

Näytetään tunnisteella uutiset merkityt tekstit.

Kevät on!

Kuva
Huumaava tuoksu on vallannut kadut. Syreenit! Melkein kuukauden etuajassa. Kaunista. Ja kiva tietää, että saan kokea syreenit vielä Suomessa uudemman kerran. En tiedä, mitä media kirjottelee, mutta useampi ihminen on saanut jostakin sellaisen käsityksen täällä, että Suomessa pelätään ihan hirveästi nyt Ukrainan tilanteen takia. Hurjimmat huhut tiesivät kertoa, että Suomi on nyt kiireen vilkkaa aloittamassa Nato-neuvotteluja, koska Suomellekin on uhiteltu. Piti ihan mennä nettiin tarkistamaan, että onko näin todella, kun en ole mitään kuullut. Kun olen yrittänyt suhtautua puheisiin vain  oikeastaan ottamatta mitään kantaa, se on taas tulkittu niin, etten mielelläni puhu, koska Venäjä on niin pelottava. Niinpä olenkin tyytynyt toistelemaan vaan samaa tylsää fraasia: - Pitää katsoa päivä kerrallaan. Tähän ihmiset ovat aina tyytyväisiä. Pitää yrittä itse oppia tuosta, miten typerältä se kuulostaa, kun ulkopuolelta ollaan suuria asiantuntijoita.

Shirley Temple - suurlähettiläskin

Blogi on ollut hiljaiselossa joitakin kuukausia, mutta kyllä se tästä taas pian aktivoituu, kun pääsen taas Prahaan maaliskuussa. Nyt oli pakko tulla raportoimaan tänne yllättävä havainto: Shirley Temple on ollut Tšekkoslovakian suurlähettiläs. Vieläpä kiinnostavina vuosina, eli 1989-1992. http://en.wikipedia.org/wiki/Shirley_Temple#Political_ambitions Pian täytyy ruveta aikatauluttamaan opintovapaan tekemisiä. Se aina onkin melkoista palapeliä, mutta toisaalta on kiva tunne, kun tietää, että on taatusti kiinnostava ajanjakso edessäpäin.

Keskisormi pystyssä Prahan linnaa kohti

Taiteilija sai tarpeekseen presidentti Zemanista ja laittoi tällaisen keskisormi-taideteoksen kellumaan jokeen ja osoittamaan Prahan linnaa kohti. http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-24607870 Samalla voisin hiukan valittaa siitä, että monesti suomalainen media käyttää ko. rakennuksesta nimeä Tšekin presidentinlinna. Se ei ole mikään presidentinlinna, vaan se on PRAHAN LINNA! Eipä mulla tänään muuta.

Hajanainen politiikka-ajatus

Tänään oli Hesarin pääkirjoitussivulla juttua Tšekin poliittisesta kuohunnasta. Presidentti Zeman käyttää nyt poliittista jupakkaa hyväkseen ja koettelee valtaoikeuksiensa rajoja. Vallassa on jonkinlainen virkamieshallitus, mikä ei itsessään ole paha asia. Skandaalien takia on hankala muodostaa hallitusta, joka nauttisi parlamentin luottamusta. Tämä saa miettimään, miten herkkä ja hauras asia demokratia on. Jos korruptiolla on vuosisataiset perinteet, ei sitä niin vain kitketä. Tässä oikein rupeaa miettimään, että miten harvoin demokratia toimii niin kuin pitäisi. Tajuaa oikein, miten vaarallista on olla piittaamatta yhteisistä asioista. Usein olen tšekkien kanssa keskustellessani törmännyt sellaiseenkin ajatteluun, että ei vaikuttamismahdollisuutta edes kaivata, ja samettivallankumouksen ainoa oikea hyöty oli vapaus matkustaa minne haluaa. Tätä asiaa olen monesti pyörittänyt päässäni ja miettinyt, miksi näin on, ja miksi kaikki aina kulminoituu siihen matkustamiseen. Mitä iloa on...

Onnea Kafkalle!

Että tällainen merkkipäivä tänään. Onhan Kafka toki aina muistamisen ja lukemisenkin arvoinen! http://flavorwire.com/402069/how-to-celebrate-franz-kafkas-130th-birthday/view-all

Huippunopea Emil-juna

Skodan uusin veturi on nimetty Emil Zátopekiksi, juoksijalegendan mukaan. Taidettiinpa Emiliä itseäänkin nimittää aikanaan veturiksi. Ohessa linkki, jonka takaa löytyy video Danasta vihkimässä veturia käyttöön. Harmillisesti vain Olympia-natsit pakottivat ottamaan rengassymbolit pois... Joskus tuntuu, että antaisivat nyt vain olla, hellittäisivät hetkeksi. http://ekonomika.idnes.cz/plzenska-skoda-porusila-prava-na-olympijsky-symbol-fyg-/eko-doprava.aspx?c=A130627_144646_eko-doprava_fih

Venäjän kielen asemasta ja tulvista

Olinpa viime perjantaina verkostoitumassa Oriveden opistolla. Tapasin myös yhteistyöyliopistoni ihmisiä, ja näyttää siltä, että tämän kuukauden Prahan-matkan kalenteri täyttyy taas kiinnostavista tapaamisista. Tapaamisen antia oli mm. huomata böömiläisten ja määriläisten tapa pitää toinen toisiaan puolittain eri kansoina, vähintäänkin eri heimoina. Mm. määriläiset saattavat aloittaa juomisen jo aikaisin aamulla, böömiläisille moinen olisi aivan liian dekadenttia - kuulemma... Toinen kiinnostava juttu, jonka kuulin, oli venäjän kielen opiskelun uusi nousu Tšekissä. Ilmeisesti siellä on alettu ymmärtää ko. kielen kaupallinen merkitys. Hyvä niin. Ja tässäpä kuvia Prahan ja Tšekin tulvista. Plzenissä ja Ustissa jo taloja veden vallassa, koko ensi viikoksi on luvattu sadetta. Minun lentoni on viikon päästä... http://zpravy.idnes.cz/foto.aspx?r=domaci&c=A130602_014250_domaci_cen

West Texasissa

Pitääpä jakaa täälläkin ja pistää itselle samalla linkki muistiin. Sen taannoisen lannoitetehtaan räjähdys Westissä, Texasissa, osui paikalliseen tšekkiyhteisöön. Se on aina hauskaa huomata, miten nuo siirtolaisyhteisöt pitävät yllä traditioitaan, kuten leivonnaisiaan yms. Myös nimet ovat varsin tšekkiläisen kuuloisia, mitä uutisjuttuja tuosta tapahtumasta luin. http://www.star-telegram.com/2013/04/19/4788589/the-motherland-mourns-for-battered.html Tämä todella ikävä ja traaginen uutinen osui sikäli kummallisesti juuri nyt kohdalle, kun olen kirjoittamassa romaanihenkilöstä, joka haaveilee Amerikkaan muuttamisesta. Hän ei kuitenkaan lähde, haaveilee vaan. Enpä muuten muistakaan, milloin viimeksi kirjoittaminen olisi ollut ihan näin tikkuista kuin mitä se juuri nyt on, en saa otetta oikein mihinkään, kirjoitan pienen pätkään yhtä asiaa, ei innosta, jää puolitiehen, kirjoitan pätkän toisesta kohdasta, viimeistään puolen arkin kohdalla käy taas samoin.

Suurlähettiläskin puuttuu peliin

Ihan asiallista kyllä Tšekin USA:n lähettilään reagoida tuohon Tsetsenia-sekaannukseen. Maailma on täynnä kaikenlaisia sekopäitä ja olisi karua joutua vaikka tapetuksi siksi, että jotkut järjenköyhät eivät osaa lukea karttaa. Joskus mietin, mihin tämä nettiaika vielä johtaa, kun ihmiset levittävät kaikenlaisia tyhmyyksiänsä koko maailmalle. Kenelläkään ei ole vastuuta kollektiivisesta typeryydestä. http://www.mzv.cz/washington/en/czech_u_s_relations/news/statement_of_the_ambassador_of_the_czech.html

Miloš Zeman presidentiksi

Niinpä siinä sitten kävi, että Schwarzenberg hävisi ja Zemanista tuli presidentti. Prahassa tunnuttiin olevan vahvasti Schwarzenbergin puolella, kuten tästä blogipostauksesta voitte päätellä. http://rickyyates.com/the-czech-presidential-election/ Sillä lailla se kuitenkin vain menee, että kansan syvät rivit haluavat pitäytyä vanhassa, tässä tapauksessa jopa vanhassa kommunistissa. Tämä tietysti koetaan menneisyyden kaikuna, erityisesti niiden taholta, jotka ovat aikanaan aktiivisesti vihanneet ja vastustaneet kommunismia. En itsekään suoraan sanottuna oikein ymmärrä, miten nykyaikana kommunistitaustainen halutaan presidentiksi. Eipä Schwarzenbergkään olisi mikään varasinainen radikaali ollut, mutta hänen konservatiivisuutensa on varsin maltillista, samoin hänen uskonnollisuutensa. Lisäksi hän on sanonut julkisesti mm. sen, että sudeettisaksalaisten kohtelu sodan jälkeen oli väärin. Tällaisia mielipiteitä kun esittää, ei Tšekissä välttämättä saa paljonkaan ystäviä. Sekä Zeman ...

Zeman vai Schwarzenberg?

 Eka kierros vaaleja käyty, jäljellä kaksi nimeä: Zeman ja Schwarzenberg. Katsotaanpa sitten, kumpi pääsee linnaan. Täytyy tunnustaa, etten ole seurannut vaaleja enkä ehdokkaita yhtään, Zemanista en tiedä mitään. Schwarzenbergistä kuulin ensimmäistä kertaa vajaa vuosi takaperin. Hän on näitä vanhoja böömiläisiä prinssejä, Wikipedian mukaan prinssi edelleen, vaikka kaikki kuninkaalliset arvonimet on lakkautettu jo ensimmäisen tasavallan aikana, eli vuonna 1918. Omalla vanhalla valtakuntansa alueella Schwarzenberg on kuulemma edelleen kingi, suvulla on paljon vaikutusvaltaa. Moni tuttuni toivoo, että kyseinen herra voittaisi vaalit, häntä pidetään korruption ulkopuolella pysyneenä ja järkeviä puhuvana tyyppinä. Klausia huonompaa ei kaiketi voi ollakaan, joten parannusta on joka tapauksessa tulossa. Katsotaan ja jännitetään... ://volby.idnes.cz/prezidentske-volby-2013.aspx

Hieman vähemmän korruptiota, kiitos

Katsoin juuri Ulkolinjan dokumentin tšekkiläisestä korruptiosta. Oikeastaan itse ilmiö ei minua yllättänyt, olen siitä ennenkin kuullut, mutta EU-rahan lypsäminen noin häikäilemättömästi ja suurissa määrissä, tuli kyllä hieman yllätyksenä. Ohjelmassa selitettiin korruptiota samettivallankumouksen jälkeisen ajan tuotteeksi, mutta kuten yksi haastatelluista eläkeläisistä totesi, korruptiota tulee tuossa maassa aina olemaan. Ilmiöllä on taatusti pitkät perinteet sinne kaikkien syiden äitiin, Itävalta-Unkarin keisarikuntaan saakka, kenties pidemmällekin. Korruptio on ilmeisesti niin syvälle juurtunut asia, että sitä periaatteessa vastustavatkaan eivät yleensä uskalla oikeasti asioihin puuttua. Dokumentissa haastateltiin korruption paljastanutta virkamiestä, joka sai kostotoimenpiteenä potkut johtotehtävistä. Huomaa, miten syvällä tuo korruptio on, kun katseli mielenosoittajia, jotka vaativat kohtuullista korruptiota, ettei mene valtio aivan nurin. Naurattaa, mutta toisaalta myös häkell...

Václav Havel Airpor

Kuva
T puuttuu kuulemma vielä Prahan uudelleennimetyn lentokentän kyltistä. Ehkä se ennättää Havelin syntymäpäiväksi valmiiksi, siis ensi viikolle, eli 5:nneksi lokakuuta - ensi viikolle siis. Ymmärrän ihmisiä, jotka kritisoivat lentokentän nimen muuttamista. Moni tšekki tuntuu kokevan, että Havel oli liian idealisti "politiikattoman politiikkansa" kanssa, eikä hän eliittisuvun jälkeläisenä aidosti ymmärtänyt tavallista kansaa. Kritiikillä on varmasti paikkansa, silti minusta on vain hienoa, että joskus edes maailmassa kirjailijasta voi tulla presidentti. Usein lentokenttiä nimetään joidenkin turhien poliitikkojen mukaan, joten ehkä Havelille omistetun kentän voisi ajatella symboloivan hänen kirjallisia ajatuksiaan, jotka ainakin saivat siivet. Alla vielä kuva ajankohtaisesta aiheesta. Arvioidaan jopa, että puolet Tšekissä myydystä alkoholista olisi laitonta. Tiedä häntä sitten... Kuva: Katarina Repková

Taas Pentti Saarikoskesta

Ihan sattumaa tämä, mutta bloggaan nyt perä perää kahdesti Pentti Saarikoskesta . Oikeastaan tämäkin teksti piti kirjoittaa jo aiemmin tällä viikolla, mutta päivät vain valuvat jonnekin. Luin nimittäin viikko takaperin taas Hesarista, sunnuntainumerosta tällä kertaa, otteen Saska Saarikosken kirjasta isästään Pentistä. Olin suorastaan tyrmistynyt, vaikka ei ehkä pitäisi olla, kun luin Pentin hyväksyneen elokuun 1968 tapahtumat reaalipolitiikkana. Olen toki tietoinen Saarikosken poliittisesta suuntautumisesta, mutta luettuani hänen Prahan päiväkirjansa ( Aika Prahassa ) oletin hänen tuntevan jonkinlaista sympatiaa tšekkejä kohtaan. Kun ei niin ei... Tällä viikolla on kuulemma lyöty Tšekinmaalla lämpöennätyksiäkin, yli neljääkymmentä astetta näytti mittarit siellä paikoitellen. Niin, ja jos haluatte jatkossa kannattaa tšekkiläistä teollisuutta, ostakaa Upon uuneja, niitä tehdään jatkossa siellä.

Kippurassa parvekkeella

Joskus käy niin, että joku hyvin olennaiselta tuntuva ajatus häviää päästä. Tunne on ärsyttävä, koska tietää, että haluaisi palauttaa sen mieleen, mutta se ei vaan tule. Viime viikolla minulla oli jokin bloggausaihe (vai oliko se peräti tämän viikon alussa), mutta en millään sitä muistanut. Tänä aamuna se tuli taas mieleen, kyseessä oli Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajan pikkujuttu, sillä palstalla, jolla aina kaiken kokenut kulttuuritoimittaja herkistyy. Tällä kertaa herkistyttiin Kafkan teoksesta Oikeusjuttu, jota en - tunnustettakoon - ole itse vielä lukenut, mutta tarkoitus tietysti on. Siinä kuvataan Hesarin jutun mukaan parveketta jossakin Prahan kattojen yllä, jolla ei mahdu seisomaan kunnolla suorassa. Pentti Saarikoski on myös samaisen lehtijutun mukaan sanonut (ja tämän muistan ihan itsekin häneltä lukeneeni), että Kafka on paljon realistisempi kirjailija kuin mitä Prahaa tuntematon ihminen voisi kuvitella. Olen Saarikosken kanssa tästä asiasta ihan samaa mieltä; m...

Švejk Pentinkulmanpäiviltä

Kuva
Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Urjalassa Pentinkulmanpäivillä. Riensin ensimmäisenä vanhalle asemalle käytettyjen kirjojen torille. Anti oli melko niukkaa, mutta käteeni tarttui Eero Balkin käännös teoksesta Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa . Pikainen selailu antoi ihan lupaavan vaikutelman, aiemmat Švejk-suomennoksethan on tehty jonkin muun kielen kautta, mutta Balk on puolestaan kääntänyt suoraan tšekistä. Tässä blogissa lisäinfoa asiasta kiinnostuneille. http://varastohelmi.wordpress.com/2009/07/28/jaroslav-hasek-kunnon-sotamies-svejk/  Kauppias totesi, että tätä alkuperäiskielestä tehtyä suomennosversiota liikkuu vähän. Painosmäärä on ollut ilmeisesti niukka, kuten klassikoissa tyypillisesti on. Vai onko Švejk klassikko? Ainakin se on hauska, mitä melko harva klassikkoteos on. Sitä en muuten ole koskaan ymmärtänyt, miksi laatukirjallisuutta otetaan aina niin pieni määrä, että saa hyvissä ajoin hankka, jos aikoo oman kappaleen saada. Rahasta se tietenkin...

Enkeleitä totalitaarisen hallinnon yllä

Minun ei pitänyt blogata ilmiöstä nimeltä Enkeli-Elisa, vaikka se kirjoittamiseen liittyykin, ja aihe kovasti kiinnostaakin. Jostakin kumman syystä olen uppoutunut Enkeli-Elisa ilmiön seuraamiseen niin, että muu elämä pakkaa jäämään hunningolle. Ihmettelen itseäni, sillä normaalisti en tällä lailla hetkahda mistään mediamyllytyksestä. Pohdin myös, miksi tämä vetämällä vetää puoleensa. Olen siis seurannut niin muropakettilaisten, demittäjien kuin legendaarisen Vauva-lehden joukkoälyn osoituksia. Erityisesti ihailen Demin nuoria naisia (luultavasti miehiäkin joukossa), jotka rohkeasti nokkeluuttaan ja verkostojaan käyttämällä ovat selvitelleet Elisan olemassaolon mahdollisuutta. Periaatteessa minun kai pitäisi olla kauhistunut siitä, että tällaisella, surullisella jutulla ylipäänsä revitellään, koska surullinenhan se on, olipa totuus mikä tahansa. Jos Elisa on olemassa (mitä en kylläkään usko, mutta annetaan sille vielä mahdollisuus), on mediamyllytys omaisille raskas kantaa. Toisaa...

Zátopekien luudanvarsikeihäs

Helsingin olympialaisista tulee jo 60 vuotta. Ilta-Sanomien olympialiitteessä on kiinnostava juttu Zátopekeista , kisojen menestyksekkäästä urheilijapariskunnasta. Alla olevan linkin takaa löytyy kuuluisa suudelmakuva Emilin 5000 metrin voiton jälkeen.. http://www.coolrunning.com.au/art/zatopek1.jpg Emil on jo edesmennyt, mutta liki 90-vuotias Dana elää vielä. Ilta-Sanomien tekstistä välittyy kuva hyvin lämminhenkisestä, lonkkaviastaan huolimatta toimeliaasta muorista. Sellaisia tšekkivanhukset usein ovat, maailman muutokset eivät heitä enää liiaksi hetkauttele. Lehtiartikkelissa myös mainitaan tapaus, kun joku suomalaismiesoli ilmaantunut Zátopekien oven taakse ex tempore lakkalikööripullon kanssa. Näitä suomalaisa yllätysvierailijoita ilmestyi aina aika-ajoin heille muutenkin, tässä ei siis itsessään ollut mitään kummallista. Mies halusi nähdä Danan voittokeihään, mutta tämä ei olisi millään kehdannut sitä näyttää, koska siitä oli tehty luudanvarsi. Emil oli kyllästynyt katkei...

70 vuotta vierähtänyt...

Kuva
Niin, Lidicestä on kulunut 70 vuotta, Heydrichin murhasta samaten, yhteenhän ne liittyvät. Tämän linkin takana on kuvia Lidicestä siltä varalta, että viimevuotinen kuvamateriaalini ei ole riittävä: http://praha.idnes.cz/zniceni-lidic-nacisty-ve-valce-dee-/praha-zpravy.aspx?c=A120608_161055_domaci_jw Heydrichista on ollut tasavuoden muistoksi näyttely  Dejvickan metroasemalla. Tässä yksi kuva näytteeksi. Kuva: Katarina Repková

Tänään taas pelataan!

Kuva
Kai Tšekki on niin kova jääkiekkomaa, että pakko laittaa kuva eilisestä lehdestä. Sen tarjosi minulle ystävällisesti Katarina Repková . Minun puolestani Tš... siis paras voittakoon.