lauantai 26. tammikuuta 2013

Miloš Zeman presidentiksi

Niinpä siinä sitten kävi, että Schwarzenberg hävisi ja Zemanista tuli presidentti. Prahassa tunnuttiin olevan vahvasti Schwarzenbergin puolella, kuten tästä blogipostauksesta voitte päätellä.

http://rickyyates.com/the-czech-presidential-election/

Sillä lailla se kuitenkin vain menee, että kansan syvät rivit haluavat pitäytyä vanhassa, tässä tapauksessa jopa vanhassa kommunistissa. Tämä tietysti koetaan menneisyyden kaikuna, erityisesti niiden taholta, jotka ovat aikanaan aktiivisesti vihanneet ja vastustaneet kommunismia. En itsekään suoraan sanottuna oikein ymmärrä, miten nykyaikana kommunistitaustainen halutaan presidentiksi.

Eipä Schwarzenbergkään olisi mikään varasinainen radikaali ollut, mutta hänen konservatiivisuutensa on varsin maltillista, samoin hänen uskonnollisuutensa. Lisäksi hän on sanonut julkisesti mm. sen, että sudeettisaksalaisten kohtelu sodan jälkeen oli väärin. Tällaisia mielipiteitä kun esittää, ei Tšekissä välttämättä saa paljonkaan ystäviä.

Sekä Zeman että Schwarzenberg ovat EU-myönteisiä, joten nyt tulee olemaan joka tapauksessa mielenkiintoista seurata, minkä roolin Tšekit ottavat EU:ssa tästä eteenpäin.

 Osuipa vielä tällainen uutinen silmään:

http://yle.fi/uutiset/tshekin_terveysministeri_kuohuttaa_veden_on_oltava_olutta_edullisempaa/6468299

Juuri tänään muistelin sitä, että paitsi oluen hinta, myös ikärajojen kyttäys sitä ostettaessa on Tšekissä alhaisempaa kuin täällä. Keväällä 2011 istuin joskus lähikuppilassa, jonne tuli paikallisen lukion oppilaita iltapäivisin oluelle. Taatusti eivät olleet 18-vuotiaita. Kerran näin lapsen hiekkalaatikolla ja reunalla oli tuttipullossa tilkka olutta.

Mutta kyllä se kivennäisvesi saisi totisesti olla olutta halvempaa, siinä olen terveysministerin kanssa samaa mieltä. Varsinkin, kun ei sikäläisissä ravintoloissa saa kannullista vettä pöytään. (Tai kuulemma saisi, mutta vain ison mekkalan jälkeen.) Joku voi tietysti olla sitä mieltä, että pullovesi on ravintolassa hienompaa, mutta minä olen niin maalainen, että juon mielelläni vesijohtovettä, jos se vain on käyttökelpoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti