Kun kerrotaan ja ei kerrota
Jotenkin suurin piirtein arvasin, miten Šetějovicessa tänään käy. Saavuttuani Czech pointiin, siellä olivat ne täsmälleen samat mummelit ja se sama nuori mies. Paitsi, että nuori mies pakeni talon taakse minut nähtyään.
Mutta ei se mitään, jollakin peltotilkulla työskenteli ihmisiä, ja yksi heistä, keski-ikäinen mies, pahaa aavistamatta tuli kyselemään, mitä haluamme. Hän ymmärsi englantia, mutta vastasi tšekiksi, mikä sopi ihan hyvin, koska hän osasi kuitenkin puhua selkeästi ja melko hitaasti. Sitten hänkin soitti pari puhelua ja toisen puhelun jälkeen hän sanoi, että nyt lähdetään autolla liikenteeseen.
Niinpä hän ja tämä surullisenkuuluia nuori mies hyppäsivät autoonsa ja me omaamme ja seurasimme heitä perässä. Ajoimme metsätielle ja minulle tuli mieleen, että aikovatko he jättää meidät tänne tai kenties ampua kuopan pohjalle varmistaakseen, ettemme tule enää kolmatta kertaa mitään kyselemään.
Jäimme kuitenkin henkiin, sillä kävimme vain nuoren miehen kotitalolla. Hänen fiksu vaimonsa nimittäin osaa englantia. Lopulta kaikki tajusivat täydellisesti, mitä olen hakemassa. Vaimon isoisä tiesi, että numero 17 ei ole enää sama talo kuin 115 vuotta sitten, mutta se kuitenkin on samalla paikalla kuin entinenkin numero 17. Kenelläkään ei ollut sen enempiä tietoja, mutta jätin korttini siltä varalta, jos joku sattuu jotakin löytämään tai muistamaan vielä jälkikäteen.
Matka Prahaan oli muuten aika jännittävä, koska Hitlerin aikanaan rakennuttama mootoritie 1 on tietöiden alla. Normaalisti hiljaiset, kapeat, mäkiset ja mutkaiset tiet ovat nyt täynnä kiireisiä autoilijoita, kun tietöitä on pakko jotakin kautta kiertää. Olin ihan varma, että kohta pelti kolisee emmekä pääsekään sovittuun tapaamiseen, mutta ei sentään niin käynyt.
Tällaista kakkua tarjottiin 97-vuotiaan Sachsenhausenista selvinneen lääketieteen tohtorin Eduard Kuhnin luona. Kyllä tässä maassa kakut ovat vaan eri maata kuin Suomessa. Ja aitoa kermaa, tietenkin.
Taas kerran muistiin tuli kirjattua kiinnostavia, tärkeitä muistoja. Joidenkin kohdalla muistelija pyysi, ettei niitä kirjoitettaisi, ja laskin kynän kädestä. Nyt mietin, mitä niillä tekisin. Yhtä oikeaa vastausta ei taaskaan ole.
Mutta ei se mitään, jollakin peltotilkulla työskenteli ihmisiä, ja yksi heistä, keski-ikäinen mies, pahaa aavistamatta tuli kyselemään, mitä haluamme. Hän ymmärsi englantia, mutta vastasi tšekiksi, mikä sopi ihan hyvin, koska hän osasi kuitenkin puhua selkeästi ja melko hitaasti. Sitten hänkin soitti pari puhelua ja toisen puhelun jälkeen hän sanoi, että nyt lähdetään autolla liikenteeseen.
Niinpä hän ja tämä surullisenkuuluia nuori mies hyppäsivät autoonsa ja me omaamme ja seurasimme heitä perässä. Ajoimme metsätielle ja minulle tuli mieleen, että aikovatko he jättää meidät tänne tai kenties ampua kuopan pohjalle varmistaakseen, ettemme tule enää kolmatta kertaa mitään kyselemään.
Jäimme kuitenkin henkiin, sillä kävimme vain nuoren miehen kotitalolla. Hänen fiksu vaimonsa nimittäin osaa englantia. Lopulta kaikki tajusivat täydellisesti, mitä olen hakemassa. Vaimon isoisä tiesi, että numero 17 ei ole enää sama talo kuin 115 vuotta sitten, mutta se kuitenkin on samalla paikalla kuin entinenkin numero 17. Kenelläkään ei ollut sen enempiä tietoja, mutta jätin korttini siltä varalta, jos joku sattuu jotakin löytämään tai muistamaan vielä jälkikäteen.
Matka Prahaan oli muuten aika jännittävä, koska Hitlerin aikanaan rakennuttama mootoritie 1 on tietöiden alla. Normaalisti hiljaiset, kapeat, mäkiset ja mutkaiset tiet ovat nyt täynnä kiireisiä autoilijoita, kun tietöitä on pakko jotakin kautta kiertää. Olin ihan varma, että kohta pelti kolisee emmekä pääsekään sovittuun tapaamiseen, mutta ei sentään niin käynyt.
Tällaista kakkua tarjottiin 97-vuotiaan Sachsenhausenista selvinneen lääketieteen tohtorin Eduard Kuhnin luona. Kyllä tässä maassa kakut ovat vaan eri maata kuin Suomessa. Ja aitoa kermaa, tietenkin.
Taas kerran muistiin tuli kirjattua kiinnostavia, tärkeitä muistoja. Joidenkin kohdalla muistelija pyysi, ettei niitä kirjoitettaisi, ja laskin kynän kädestä. Nyt mietin, mitä niillä tekisin. Yhtä oikeaa vastausta ei taaskaan ole.
Kommentit
Lähetä kommentti