Kutná Horan arkistossa

Olinpa tänään sitten Kutná Horan aluearkistossa haeskelemassa  lisää tietoa Františekin koulutuksesta. Joskus tuntuu, että minun on pakko kulkea kaikki sivupolut ja kiertotiet. Arkistonhoitaja nimittäin sanoi, että hän oli niin kiinnostunut siitä, mitä teen, että oli yrittänyt tutkia dokumentteja puolestani etukäteen, ja oli löytänyt Františekin vain yhdestä lukion vuosikirjasta hänen nimensä. Kukaan ei arkistossa tajua, miten hän yhtäkkiä ilmaantuu kolmannelle luokalle.

Alan käydä aineistoa läpi ja totean täsmälleen saman asian kuin arkistonhoitaja. Selailen seuraavaksi tilaamiani opettajienkokousten pöytäkirjoja, ja yhdessä niistä on alleviivattu yksi kohta ja piirretty huutomerkki viereen. Siinä lukee, että kokouksessa on keskusteltu oppilaista, jotka ovat hakeneet kaupunkikoulusta lukioon. (Kaupunkikoulu oli aikanaan jonkinlainen nelivuotinen kansakoulun jatkokoulu.) Aikani pöytäkirjoja selailtuani löydän päätöksen, jossa mm. František on päätetty ottaa kouluun.

Pyydän saada nähdä kaupunkikoulujen todistukset. Kyseisiä kouluja oli Kutná Horassa kaksi kappaletta, toisen paperit ovat kadonneet, toisesta en löydä hakemaani. Myös lukion todistuskopiot ovat kadonneet, niissähän olisi saattanut olla dokumentoituna, mistä František tuli lukioon. Saapa nähdä, katkeavatko jäljet tähän. Jos niin käy, voin lohduttautua sillä, että aika pitkälle olen selvittelyissäni jo päässyt.

Arkistonhoitaja totesi, että tilaamiani aineistoja ei ole juuri kukaan koskaan käyttänyt. Tämä on aika yllättävää, koska sukututkijatkin hyötyisivät tosi paljon koulujen kirjaamista tiedoista. On aika outoa kyllä käsitellä kansioita, joita ei selvästikään ole arkistoinnin jälkeen sen koommin avattu.

Arkistoinhoitajan oma erityisintressi on keskiaika. Hän on parhaillaan suunnittelemassa esitelmää Jan Hussista, jonka polttamisesta tulee tänä vuonna 600 vuotta. Hänen mielestään holokaust on masentava aihe, mutta toisaalta Kutná Horan luukirkko on aivan mahtava paikka. Makunsa meillä jokaisella...

No, kävinhän minä sitten siellä luukirkossa. Kokemus oli yhtä aikaa outo ja lattea. Erityisesti ihmettelin ihmisiä, jotka ottivat itsestään ja toinen toisistaan valtavasti kuvia. Hämmentävää oli myös nähdä Schwarzenbergin suvun vaakuna, joka on tehty kokonaan luista. Jos sattuisin olemaan aatelinen, en haluaisi, että suvustani olisi tällaisia symboleita olemassa vuonna 2015.