Tekstit

Näytetään tunnisteella Šetějovice merkityt tekstit.

Kun kerrotaan ja ei kerrota

Kuva
Jotenkin suurin piirtein arvasin, miten Šetějovicessa tänään käy. Saavuttuani Czech pointiin, siellä olivat ne täsmälleen samat mummelit ja se sama nuori mies. Paitsi, että nuori mies pakeni talon taakse minut nähtyään. Mutta ei se mitään, jollakin peltotilkulla työskenteli ihmisiä, ja yksi heistä, keski-ikäinen mies, pahaa aavistamatta tuli kyselemään, mitä haluamme. Hän ymmärsi englantia, mutta vastasi tšekiksi, mikä sopi ihan hyvin, koska hän osasi kuitenkin puhua selkeästi ja melko hitaasti. Sitten hänkin soitti pari puhelua ja toisen puhelun jälkeen hän sanoi, että nyt lähdetään autolla liikenteeseen. Niinpä hän ja tämä surullisenkuuluia nuori mies hyppäsivät autoonsa ja me omaamme ja seurasimme heitä perässä. Ajoimme metsätielle ja minulle tuli mieleen, että aikovatko he jättää meidät tänne tai kenties ampua kuopan pohjalle varmistaakseen, ettemme tule enää kolmatta kertaa mitään kyselemään. Jäimme kuitenkin henkiin, sillä kävimme vain nuoren miehen kotitalolla. Hä...

Hullun maineessa ja luostarissa

Kuva
Kylläpä tällä reissulla onkin ollut arkistolykky. Näen jo aika monen arkistonhoitajan vetävän herneet nenään tästä näystä, mutta kyllä, Dolní Kralovicen kunnantalolla minulta kysyttiin ihan ensimmäisenä: Saako olla kahvia vai teetä? Mikäs sen mukavampaa kuin mustalla teellä aloittaa päivän aineistojen selailu. Ei, en läikyttänyt. Myös samainen avulias rouva opasti selaamaan kaste- ja kuolinkirjoja ja yllytti selaamaan enemmän kuin mitä periaatteessa tarvitsi, jos sieltä sittenkin löytyisi jotakin minulle tähdellistä. Ja löytyihän sieltä, Františekin lapsena kuolleet veli ja sisko, joista en ennen ollutkaan tietoinen. Tutkimukseni ei tähän tietoon kaadu tai sen varassa seiso, mutta olipahan taas hyvä muistutus siitä, että melkein kaikki kannattaa aina selata. (Tiedän, rajaaminen tässä suhteessa on varsin vaikeaa.) Selvisin kuitenkin Dolní Kralovicesta nopeasti ja suuntasimme auton nokan Františekin synnyinkylää, Šetějovicea kohti. Tällä kertaa minulla on mahdol...