lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tiilitehtaan rauniolla miettimässä nykyaikaa

Tänään taidan kirjoittaa poikkeuksellisesti kaksi blobitekstiä. Toisen tiilitehtaasta, jossa tšekkiopiskelijat olivat pakkotyössä Sachsenhausenista, toisen taas Belower Waldin kuolemanmarssi-muistomerkistä.


Sachsenhausenin keskitysleirin sivuitse virtaa kanava, jolla tänäänkin kulkee proomuja, esimerkiksi kuljettamassa tällaista romukuormaa. En osaa sanoa, kuinka moni proomua ohjaava kapteeni, usein puolalainen, tietää, että kanavan varrella sijaitsi aikanaan tiilitehdas, jossa hänenkin maanmiehiään pidettiin pakkotyössä.

Harva turistikaan eksyy tiilitehtaan raunioille, vaikka moni käykin katsomassa itse pääleirin alueella näyttävimmät näyttelyt - tai ainakin ottamassa selfien Arbeit macht frei -portilla. Siellä täällä tuosta tehtaasta on kuitenkin edelleen näkyvissä jäämiä. Tehtaassa tehtiin paitsi tiiliä, myöhemmin myös kranaatin kuoria Berliinin puolustusta varten - niin ikään orjatyövoimaa hyväksi käyttäen ja alkeellisimmatkin turvallisuusohjeet unohtaen ja laiminlyöden.

Vanhalla tehdasalueella oli jokin alue eristetty aidalla, mutta portti oli auki. Kävimme hieman kävelemässä aidan toisella puolella, mutta emme löytäneet sieltä mitään erityistä. Vain lehtipuumetsikköä ja pari metsästyskojua. Kaksi autoa tuli tieuralla vastaan, kuljettajina vanhemmanpuoleiset sedät.

Kun näytti siltä, että mitään kiinnostavaa ei alueelta löydy, käännyimme takaisin. Emme kovinkaan kovasti ilahtuneet siitä, että portti oli tällä välin suljettu. Sedille, jotka olivat ehkä olleet puuhaamassa jotakin metsästyskojuilla, ei ollut tullut mieleen sanoa meille, että sulkevat portin mennessään.


Onneksi kuitenkin aidassa oli aukkoja, joiden kautta pääsimme pois. SS:n ampumaradan jäämistö oli myös aidattu, mutta tuon alueen aidan kaikki reiät oli visusti paikattu ja portti jo lähtökohtaisesti lukossa. Opastustaulusta saimme lukea, että SS-miehet harjoittelivat viikonloppuisin ja tähtäilivät mieluummin  alueella työskenteleviä vankeja kuin varsinaisia maalitauluja. Monia muitakin vähemmän optimistisia juttuja voi opastustauluista lukea.

Tässä kuva ampumaradasta, aidan takaa otettuna.Siellä muuten ammuttiin satunnaisesti vuoteen 1994 asti, kunnes uhrien edustusjärjestöt painostivat poliiseja ja ampumaseuroja lopettamaan toiminnan tuolla paikalla kokonaan.


Holokaustin muistopaikoista on minusta tosi vaikea ottaa järkeviä kuvia, sillä paikat ovat nykyään usein juuri tällaisia hylätyn ja puskioituneen näköisiä. Kuitenkin mielestäni on tosi tärkeää mennä paikan päälle, toteamaan mitä siellä tällä hetkellä on. Jotakin menneestä on mahdollista aistia, vaikka maisema muuttuukin.

Hämmennystä sen sijaan herättää se, että Sachsenhausenin liepeilllä on entisiä SS-miesten taloja nykyäänkin asuinkäytössä. On niitä tietysti korjattu ja nykyaikaistettu, mutta silti asia tuntuu hieman vaivaannuttavalta. Ymmärrän sen, että sodan jälkeen asuttiin missä vaan vähänkään asuinkelpoisessa rakennuksessa, mutta että tällaisen historian saaneissa taloissa asutaan yhä, sitä en ihan täysin ymmärrä.  Ehkä tästä opimme sen, ettei paikan tai rakennuksen historia ole kaikille lainkaan tärkeä seikka. Tässä kuvaa talorivistöstä.


SS:n tiloissa toimii nykyään muuten myös poliisikoulu. En oikein ymmärrä, mitä tuostakaan pitäisi ajatella. Tiilitehtaan lähellä on nykyään betonitehdas, mikä taas on sikäli ymmärrettävää, että kanavan varrella olevia lunnonvaroja mielellään käytetään.

On tietysti niinkin, että jos koko ajan miettii menneisyyttä, ei voi olla missään eikä tehdä mitään, koska joka paikassa on joskus sattunut jotakin. Ehkä paikkojen haltuunotossa on sittenkin puolensa, siitäkin huolimatta, että esimerkiksi minä en siihen joka suhteessa pystyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti