Lähellä ja silti kaukana

Tänään sain kuulla Kaarlen yliopiston arkistosta, että on löytynyt henkilö, joka tunsi Sachsenhausen-ajoiltaan Miroslavin, jonka kirjeenvaihtoa tutkin. Oli löytynyt kyseisen henkilön tyttärenpoika, joka muistaa, että Miroslavista puhuttiin ja hän kävi vierailullakin sodan jälkeen, mutta ei muista muuta kuin nimen.

Jopa totaalinen hiljaisuus ja nollatulos on parempi kuin tämä tunne. Joku oli, jonka kanssa Miroslav puhui Sachsenhausenista, mutta häntä ei enää ole, eikä muistojakaan. Olin jo ehtinyt tulla siihen tulokseen, ettei hän pitänyt vankitovereihinsa yhteyttä sodan jälkeen, mutta näin ei tainnutkaan olla asianlaita. Etsinnät jatkukoot!

Sain samalta arkistokäynniltä myös yhden kielitieteen professorin osoitteen. Hän oli myös Sachsenhausenissa. Ei tunne Miroslavia tosin, mutta saattaisi haluta jutella muistoistaan muuten vain. Kirjoitin tänään kirjeen, ihan siis perinteisen kirjeen, jossa kerroin soittavani luultavasti ensi viikolla, kunhan saan puhelinnumeron ensi viikolla liikuntatieteen proffalta. (Joka siis myös Sachsenhausen-vanki samalta ajalta.) Katsotaanpa, mihin tämä johtaa.

Tällainen graffiti löytyy matkalta metrolta kotiin. En tiedä, onko tämä kannanotto Ukrainan tämänhetkiseen tilanteeseen vai elokuun 1968 graffitien uusintamista.



Kommentit

  1. Hei, olen kirjoittamassa artikkelia Sachsenhausenista ja olen todella kiinnostunut näistä Miroslav Lorencin kirjeistä, joita tutkit. Sopisiko kysäistä sinulta pari kysymystä vaikka s-postitse?

    yst.terveisin,
    Leo Kosola
    kodvesola@gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini