Kiitos ja kunnia paikallishistorian harrastajille


Tämmöisen arsenaalin kanssa saa lähteä aina kansallisarkiston lukusaliin. Reissu oli tänään kannattava. Eteen putkahti valtavasti uutta ja kiinnostavaa materiaalia. Kiitos siitä kuuluu osittain myös arkiston henkilökunnalle, jotka olivat hakeneet minulle valmiiksi ja valikoineet tarvittavat asiakirjat.

Olen nyt kopioinut itselleni suurin piirtein kaikki 17.11.1939 tapahtumia koskevat Böömin ja Määrin protektoraatin paperit. Jos ei natsi-Saksa muuta saanut aikaan, niin ainakin se tuotti runsaasti paperia Euroopan arkistoihin pölyä keräämään. Sain aivastella niitä pölyjä vielä rakennuksesta poistumisen jälkeenkin.


Vaikka tässä nyt ollaan keskellä aihetta nimeltä Kolmas valtakunta, haluan silti ennen kaikkea ilmaista kiitokseni kaikille niille paikallishistorioitsijoille, jotka eri puolilla maailmaa jaksavat innostua erilaisten kroniikoiden ja historiikkien kirjoitamisesta. Jos ei teidän kaltaisianne ihmisiä olisi, en olisi minäkään löytänyt hakemiani tietoja yhdestä 17.11.1939:n opiskelijamellakoissa pidätetystä henkilöstä. Onneksi 1980-luvulla joku chotěbořilainen asiasta kiinnostunut oli laatinut kroniikan kuvineen päivineen paikallisessa lukiossa opiskelleista natsivainojen uhreista. Kiitos teille, teette arvokasta työtä!

Niin, ja vielä siitä kielitaidosta. Huomaan pystyväni nykyään yksinkertaisiin kommunikaatiotilanteisiin melko vaivatta. Osaan jopa neuvoa vähän tietä tšekiksi, jos reitti on helppo. Sekin on mukavaa, että ylipäänsä tuntee paikkoja sen verran, että voi neuvoa.

Kommentit

  1. Helmi-Maaria Pisara23. helmikuuta 2012 klo 18.55

    Hei Johanna, saanko vielä tarkennusta siihen, että mitä teet Prahasta? Tsekkasin aikaisemmasta blogikirjoituksesta, että opiskelit siellä vuosi sitten. Kuulostaa kiintoisalta, että opettaja on ottanut opintovapaan ja lähtenyt vain, kun itsekin olen - tai siis olin - opettaja. Niin ja mitä varten keräät aineistoa? Aiotko kirjoittaa jonkin historiallisen romaanin kenties?

    T. Utelias :)

    VastaaPoista
  2. Johanna23. helmikuuta 2012 klo 19.07

    Väikkäriin kerään materiaalia. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. :) Hyvä, jos itsekään tiedän hetkittäin, mitä teen, kun aineisto on niin levällään. Näkisitpä mun hotellin lattian just nyt...

    Tervetuloa vilkuilemaan tätäkin blogia. Yritän päivittää tätä kerran viikossa Suomessakin, aina sitä Tsekeissä jotakin tapahtuu, tai ainakin omassa päässä.

    Niin, ja hirveän myöhäiset tervetulotoivotukset muillekin uusille lukijoille, joita aina putkahtelee, mutta minä en sitä välttämättä heti huomaa...

    Niin, tervetuloa kaikki muutkin

    VastaaPoista
  3. Helmi-Maaria Pisara23. helmikuuta 2012 klo 19.26

    Ooh. Paljon tsemppiä väikkärin vääntämiseen! Voin vain kuvitella hotellisi lattian tilan..oma silloinen opiskelijahuoneeni oli melkoisesti papereilla kuorrutettu, kun tein gradua..väikkäri on sentään vähän suurempi työ, joten..hmm..koita mahtua liikkumaan huoneessasi!

    VastaaPoista
  4. Johanna23. helmikuuta 2012 klo 23.14

    Kiitos kiitos... toivotaan nyt parasta, että tästä jotakin syntyisi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Kuva
Arvostan vanhoja perinteitä, minusta on hienoa, että niistä pidetään kiinni. Kuitenkin on joitakin sellaisia tapoja, joista aika on mennyt ohi ja jotka kannattaisi vain katkaista. Täällä Tsekinmaalla on sellainen perinne, että pääsiäismaanantaina miehet piiskaavat  naisia. Ei tietenkään satuttaen, mutta huitovat kuitenkin oksilla ja risuilla, niitä jopa myydään pääsiäistä edeltävällä viikolla. Moni ostaa niitä ihan vain koristeeksi ja minäkin sitten hankin yhden ihan kuriositeettina ja siksi, että voin tänne blogiin laittaa havainnollisen kuvan. Kas tässä. Eilen illalla näin tosiaan nuoria miehiä metrossa näiden piiskojen kanssa, samoin tänä aamuna. Joukossa oli myös keski-ikäistyviä miehiä ja pikkupoikia. Olen aika sanaton. Niin ovat muuten myös prahalaiset, jos heiltä tästä perinteestä jotakin tiedustelee. Täällä nimittäin kyseinen perinne on vähemmän suosittu, vaikkakin minua varoiteltiin, että humalaiset miesryhmät saattavat yrittää piiskata ihan tuntemattomiakin naisia. Kaikk
Lue lisää

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Kuva
 Joskus elämä muistuttaa siitä, että kannattaa miettiä seuraavat askeleensa. Tai anakin huomata edessä oleva porrasaskelma. Muuten käy nimittäin näin. Mutta älkää säikähtäkö, nilkka on vain nyrjähtänyt, ei murtunut. Kaikki tämä tapahtui hotellin aamiaisravintolassa kiireisimpään aamiaisaikaan. Mikähän se siinäkin on, että kaatuessaan haluaa aina nousta mahdollisimman nopeasti ylös eikä ainakaan ottaa apua vastaan? Vaikka vahinko on jo tapahtunut ja kaikki sen näkivät. Eipä sitten muuta kuin Faustin taloon, elikä yliopistolliseen sairaalaan. Tämähän on minulle tuttu paikka, olen Pavelin partiolaista Jan Pfeifferia täällä jututtanut ja on hän minulle järjestänyt kertaalleen tänne fysioterapiajakson, kun kädestä meni tunto kokonaan. Mutta se on menneisyyttä, se. Myös professori Pfeiffer on jo tuonilmaisissa, mutta sairaala elää elämäänsä. Tarina kertoo, että Faust myi sielunsa, mutta minun ei tarvinnut tyhjentää edes pankkitiliäni. Eurooppalainen sairausvakuutus korvasi lääkärikäynnin j
Lue lisää

Novellini

Kirjoituskilpailuuni lähettämääni novellia on toivottu luettavaksi, joten tässä se tulee. Tehtävänanto oli, että tekstin pitää alkaa tuolla lauseella, joka on Elizabeth Bishopin runosta One Art . Muuten käsittelytapaa ei ollut rajattu. A Present to Field Marshal Mannerheim “The art of losing isn’t hard to master,” I thought when my mother gave me a brown package which I was supposed to take to Field Marshal Mannerheim.  Mannerheim is her great hero and she wanted to give him a present but she refused to take it to his palace herself because she was convinced Mannerheim would only speak Swedish. I did my best to make her believe that Mannerheim masters other languages as well, but it was all in vain. So off I went, not fully understanding why I had to do this. Why didn’t I, for once, say no.  It would only do good to my mother to practice her Swedish, should Mannerheim speak it. The night was darkening and I walked on an empty street carrying the brown package.  Mannerheim’s castle
Lue lisää