lauantai 21. toukokuuta 2011

Salama ei iske kahdesti

Uskotaan, että salama ei iske kahdesti samaan paikkaan. Tänään tuli todistettua, ettei se iskekään, se iskee kolmesti. Olimme kaupungilla ja meidät yllätti raju ukkosmyrsky. Olimme kävelemässä kauppakadulla ja salama iski ihan kohdalle. Vannon, että tunsin sen salaman jotenkin, koska vielä pitkään ihoani kuumotti. Otimme taksin ja kohta salama iski uudestaan kohdalle, sitten se tapahtui vielä kolmannenkin kerran, mutta autossa se ei tuntunut miltään. Ukkoset tulevat helposti tällaisiin laaksoihin eivätkä tahdo millään lähteä pois.


Päädyimme taksilla kaupungin uimahallille, joka on aivan uusi. Hämmästyksekseni siellä oli sama pukuhuone miehille ja naisille. Tila oli iso ja siellä oli paljon lukittavia lokeroita, mutta ei erikseen miesten ja naisten puolta. Kai tämä on niitä kulttuurieroja taas. Mietin, miten täällä oikein vaihdetaan vaatteita, mutta en tietenkään voinut ruveta muita katselemaan, koska olisin pian itse leimautunut "poikkeavaksi". Menin vessaan laittamaan uimapuvun päälleni, se oli sentään jaoteltu miesten ja naisten puoleen ja kopit olivat isot. Suihkut olivat samoin erilliset. Takaisin tullessani huomasin, että monilla oli isoja pyyhkeitä mukana ja vaihtoivat vaatteita niiden suojassa.

Tässä yksityiskohta vuorenrinteeseen tehdystä barokkipuutarhasta.



Suomi tunnetaan Itävallassakin. Minulle on kerrottu, että täälläkin  arvostetaan suomalaista koulujärjestelmää, mutta ei olla valmiita panostamaan omaan niin paljon kuin mitä Suomessa tehdään. Yksi taksikuski on ollut viisi viikkoa Suomessa töissä. Kosovalainen pizzerian pitäjä kiitti käsi sydämellä minua Martti Ahtisaaren työstä hänen maansa hyväksi. Kaukana ovat ne ajat, kun ei Suomesta tiedetty yhtään mitään.

Tässä vielä loppukuvana paikallista erikoisuutta: nuudeleita ja kuullotettua sipulia sekä kaalisalaattia.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Arnoldin kotimaisemissa

Olen saapunut Graziin, Arnold Schwarzeneggerin kotimaisemiin. Grazilaiset ovat tästä kuuluisuudestaan erityisen ylpeitä. Matka meni mukavasti, juna vei minut vuoristomaiseman ja tunnelien läpi. Oli lehmiä vuorenrinteillä sekä hedelmä- ja viinitarhoja. Tuli vähän mieleen klassikkomusikaali, The Sound of Music, kun näitä maisemia katseli. Tosin amerikkalaiset kuulemma luulevat, että koko Itävalta on The Sound of Musicia ja Edelweiss on maan kansallislaulu. Sitten ihmetys on suuri, kun ei täällä laulu kaiu ja alppitorvet koko ajan soi. Edelweisskin on sävelletty ja sanoitettu ihan vain musikaalia varten, vaikka se kaunis laulu onkin.

http://www.youtube.com/watch?v=vQe3W3eYPvk

Grazia halkoo voimakkaasti virtaava joki. Tässä muutama kuva sen varrelta. 



torstai 19. toukokuuta 2011

Pari kuvaa Wienistä

On ollut todella kuuma päivä, melkein syöminenkin helteessä unohtui. Kävin bookcrossaaja M:n kanssa kävelemässä Wienerwaldissa ja Euroopan parhaaksi sanotussa jäätelöbaarissa. En sitten tiedä, millä perusteella joku paikka voisi olla Euroopan paras, mutta jäätelö oli kuitenkin hyvää.

Keskustelimme siitä, kuinka Itävallassa yhä enemmän ja enemmän putkahtaa esiin todisteita siitä, ettei tämä maa ollut varsinaisesti sodan uhri, vaan ihmiset suorastaan halusivat liittyä Saksan valtakuntaan vapaaehtoisesti.Ehkä siinä kaiveli menetetty valta-asemakin, kun Itävalta-Unkari hajosi ensimmäisessä maailmansodassa. Valtioiden rajat muuttuvat, mutta Habsburgit ne kuulemma yhä vain yrittävät hämmentää asioita; täällä on joku sen suvun edustaja kristillisdemokraattisen puolueen kansanedustajana. Ymmärsin, että arvoiltaan ultrakonservatiivi.

Tässä kuva Manner-tehtaan edustalta. Tekevät keksejä ja makeisia, mm. Mozart-kuulia. Tehdas on ihan hotellini lähellä, joten poikkesin myymälässä.


Tässä taas kuva Wienerwaldista.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Schönbrunn


Välillä tuntuu, etteivät Euroopan kuningashuoneet muuta tehneetkään kuin rakentelivat linnoja. Schönbrunn, jonne pääsee mukavasti metrolla, on yksi Habsburgien aikaansaannoksista. Linna kuuluu valtiolle, joka ei tue sen ylläpitoa sentilläkään, siksi liput ovat melko kalliita, 9-19 euroa riippuen siitä, miten laajalti haluaa nähdä. Osallistuin 1,5-tuntiselle opastetulle kierrokselle ja opin mm. sen, että keisarinna Sissi oli hysteerinen painontarkkailja, hän punnitsi itsensä 3 kertaa päivässä. Hänen pitkät hiuksensa painoivat kolme kiloa ja ne kammattiin siten, että ne levitettiin lakanan päälle. Operaatio kesti tunti tolkulla, ja siinä ajassa Sissi ehti opiskella mm. runoutta ja vieraita kieliä. Sissi halusi säilyä ihmisten mielissä ikuisesti kauniina, niinpä häntä ei saanut vanhana enää valokuvata tai maalata.

Sissin makuuhuoneessa oli todella kauniit siniset tapetit. Pian opas kertoikin, että ne ovat hänen itsensä valitsemat. Hänellä oli myös sellainen tapa, ettei mitään heitetty menemään, niin kuninkaallisia kuin oltiinkin. Siksi linnassa on yhä jonkin verran kierrätysmateriaaleista tehtyjä koristeita. Monessa linnan huoneessa oli sen asukkaan muotokuva ja alla pienempiä kuvia hänen ystävistään ja läheisistään. Ensin ajattelin, että onpa itserakasta touhua, mutta sitten totesin, että eipä tuo taida paljon facebookista erota. Muka uudet asiat saattavatkin olla yllättävän vanhoja.

Opas kertoi myös, että Maria Teresian ajoista saakka on yksi tietty lilja-mallinen lautasliinan taittelutapa säilynyt valtionsalaisuutena. Tehtävään koulutetaan aina kaksi henkilöä, ja kun yksi jää eläkkeelle, hän kouluttaa seuraajan. Näitä lautasliinoja sitten käytetään virallisilla juhlaillallisilla. Lautasliinat ovat puoli metriä kanttiinsa, joten pitäisi myös suojata pahimmilta roiskeilta. Hiukan ihmeeltä tuntuu, että asia on säilynyt salaisuutena näinkin kauan. Ei luulisi tarvittavan muuta kuin yksi ihminen, jolla kyky tehdä vaikkapa origameja, joka taitosta purkaessaan painaisi idean mieleensä.


Tässä kukkivat Habsburgien ruusut.


Tämä kuva on linnan puistosta. Kiipesin myös läheiselle kukkulalle, josta avautuivat hienot näkymät koko alueen ylle. Suosittelen Schönbrunnia käyntikohteena, vaikka se vähän kallis onkin, sillä se on keskeinen osa Euroopan kulttuuria.

Päivän viimeinen kuva on nykykulttuuria, Hundertwasserhaus. Se on asuintalo ja seisoo tavallisten asuintalojen keskellä. Ympärille on kuitenkin syntynyt ravintola- ja krääsäkauppakeskittymä. Turistibussit pyörivät korttelissa solkenaan. Joskus linnoissa vieraillessani mietin, miltä entisistä omistajista tuntuisi nähdä rahvaan pyörivän heidän puutarhoissaan ja makuuhuoneissaan. Vielä kauhistuttavampaa on miettiä niiden elämää, jotka nykyään asuvat tämän talon naapurissa.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Mozart ja Hitler

Yksi James Bond -elokuva alkaa kohtauksella, jossa lasketellaan alppimaisemissa Wienistä Tšekkoslovakan puolelle. En kuolemaksenikaan muista enää elokuvan nimeä, mutta kylmän sodan aikana se on joka tapauksessa tehty.  Täällä tosielämän puolella Wienin ja Bratislavan välinen maisema on tasaisempaa kuin Suomessa konsanaan. Eikä tarvitsisi edes salavihkaa lasketella, sillä itseltäni jäi täysin huomaamatta, milloin tultiin Itävallan puolelle. Kaikki asemat Bratislavan jälkeen kun olivat saksankielisiä, mutta mitään rajaa ei ollut näkyvissä. Toisin oli siihen aikaan, kun James Bondeissakin riitti se, että vähän pelottelee kommunisteilla.

Näitä slaavien epäloogisuuksia lienee myös se, että Bratislavan päärautatieasemalla oli lähtevien junien taulukossa Wienin-juna, mutta eipä ollut laituria merkattu. Aikani asemalla pyörittyäni ja eri luukulta toiselle pompittuani satuin yksiin kahden suomalaisen jääkiekkoturistin kanssa. Osasin sen verran heitä neuvoa, että tiesin, mistä Budapestin-juna lähtee. Toinen heistä oli huippuystävällinen ja kävi jostakin kysymässä minulle Wienin-junan numeron, vaikka heidän junansa oli ihan just lähdössä. Yritin estellä, koska minulla nyt ei ole minuuttiaikataulua, mutta hän sanoi, että aina pitää toista jeesiä.

Vasta näin etäältä ja kaikenlaisia "asiakaspalvelijoita" nähtyäni tajusin tuossa tilanteessa, että suurin osa suomalaisista haluaa auttaa toisia. Suomalaiset eivät ehkä aina ymmärrä, miten pitäisi käyttäytyä tai minkä väriset sukat pitäisi milloinkin olla jalassa, mutta hyvää tahtoa toisia kohtaan löytyy. Pojat antoivat minun nähdä kisalippunsa ja jopa ottaa niistä kuvan.


Tuon junan numeron kanssa lähdin sitten taas yrittämään yhdeltä luukulta lisätietoa siihen, mistä se Wienin-juna nyt sitten lähtee. Nyt minulle suostuttiin kertomaan, että laituria ei ole siksi merkattu, kun juna ei lähde tältä asemalta. Älkää kysykö, miksi se sitten on lähtevien junien luettelossa ylipäänsä. Pitäisi mennä bussilla toiselle asemalle. Oli muuten työn ja tuskan takana löytää henkilö, jolta kysyä sen pysäkin nimeä, jolla jäädä pois bussista, kun tuo slovakian taitoni on sattumalta vähän hatara. Lopulta kuitenkin tämäkin asia selvisi ja niin pääsin oikeaan bussiin (trollikkaan itse asiassa) ja lopulta asemalle.

Tässä vaiheessa minua ei juurikaan yllättänyt se, että kun pääsin oikealle asemalle ilahtuneena siitä, että aikaakin on vielä junan lähtöön 15 minuuttia, niin kohta huomaan, että eihän se päärautatieasemalla annettu lähtöaika pidä edes paikkaansa, vaan juna lähteekin 10.32. Kello oli 10.31. Ihan just ennätin kuitenkin vielä junaan.

Jo seuraava asema oli saksankielinen, joten olo oli kuin amerikkalaisturistilla, en tosiaan ollut varma, missä maassa olen. Ja kun ei niitä James Bondista tuttuja laskettelijoitakaan näkynyt, aloin jo epäillä, että minne olen menossa. Saksankieliset kyltit kuitenkin paljastivat, että suunnan täytyy olla oikea. Wieniinhän sitä saavuttiin.




Tässä talossa kuulemma tapahtui Augustinille se onnettomuus, että putosi juovuksissa rutossa kuolleiden vainajien sekaan. Tästä syystä hän sitten lauloi, että "O, du lieber Augustin, alles ist hin." Augustin ei kuitenkaan sairastunut ruttoon, siksi hänestä tuli wieniläisten sankari.


Tätä maata varjostaa vieläkin toinen maailmansota hyvin raskaasti. Paikallinen bookcrossaaja M kertoi, että kun maailmalla liikkuu, niin jos ihmiset pitävät sinusta, he sanovat "Mozart", jos eivät, he sanovat "Hitler". Äärioikeistolla on kannatusta, mutta heidän politiikkansa on niin joustamatonta ja suorastaan typerää, etteivät mitkään radikaalit päätökset mene koskaan läpi. Vihreät puolestaan eivät suostu edes keskustelemaan maahanmuuton ongelmista, tai myöntämään, että mitään ongelmia olisi.Suurin osa vihreiden kannattajista on hyvinkoulutettua väkeä, jotka integroituvat helposti koulutettujen maahanmuuttajien kanssa. Siksi heidän ja oikeiston välinen vuoropuhelu maahanmuutosta on aivan mahdotonta.

Kun Wienissä nyt olen, niin pitihän paikallista wieninleikettä maistaa. Salaattia olisin taas kaivannut, muutakin kuin tuota perunasalaattia, joka oli kyllä tosi hyvää.


Päivän loppukuva on Bratislavasta tältä aamulta. Niitä jääkiekkotaideteoksia vietiin pois. Olihan siellä Suomenkin patsas muiden mukana.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Bratislava

5.39 lähtee juna Prahasta. Sen määränpää on Belgrad, mutta niin kauas en mene, vaan jään jo noin viiden tunnin päätä Bratislavassa pois. Hieman haikeus kyllä iski, olisi niin mukava matkustaa Prahasta Bratislavan, Wienin ja Budapestin kautta Belgradiin, mutta ehkä joku toinen kerta. Juna on hyvin perusmallinen, ei mitään hienouksia, mutta siinä on kunnon jalkatilat, mikä on minusta tärkeintä. Lipun voi ostaa menopaluuna niin, että kuukauden aikana saa pysähdellä niin paljon kuin haluaa. Tällaista pitää junamatkustelun minusta ollakin: edullista ja spontaania, ei turhia hienouksia, ellei niitä halua.

Bratislavaan tutustuminen alkoi aika paniikinomaisissa merkeissä, kun ratikkapysäkillä huomaan, että minulla ei olekaan junalippua enää mukana. Lippu kattaa siis kaupungit Bratislava, Wien ja Graz sekä matkan takaisin Prahaan. Etsin ja etsin, mistään ei löydy. Lähden kävelemään samaa reittiä takaisin, katson ratikkalippukioskin tiskin, mutta ei junalippuani löydy sieltä. Ei löydy kadulta. Käyn rautatieaseman infossa, jossa ollaan hyvin ystävällisiä ja pahoillaan tapahtuneesta. He soittavat junaan, mutta sieltä sanotaan, ettei lippua ole löytynyt. Lupaavat soittaa, jos se jostakin ilmaantuu.

Olin kuitenkin jo varannut ja osittain maksanut hotellit ja sopinut ihmisten kanssa, että olen tulossa, joten päätin jatkaa matkaa joka tapauksessa. Pää painuksissa lähdin takaisin ratikkapysäkille. Yhtäkkiä näen kioskirivin takana olevassa ojassa tutunnäköisen kuoren. Se on puoliksi kastunut, ja voitte vain kuvitella, miltä katuoja näyttää jääkiekon MM-kisojen jäljiltä, mutta toinen osa on kuiva. Saan kuoren auki ja löydän lippuni. Menen lipputoimistoon takaisin, siellä iloitaan kanssani. Valitettavasti he eivät voi kirjoittaa minulle puhdasta uutta versiota, koska matka on jo alkanut ja kyseessä on kolmen eri maan rautatieyhtiöiden yhteislippu. He kuitenkin toteavat lipun täysin kuivaksi ja antavat puhtaan suojakuoren.

Ainoa selitys sekoilulleni, joka tulee mieleen, on se, että olin vahingossa sekoittanut lippuni junassa jaettavaan aikatauluun, joka on samanvärinen ja jossa on samanlainen logo. Ehkä sitten ratikkalippua ostaessani olin ajatuksissani laittanut sen tiskille. Joko tuuli sitten vienyt lipun tai joku ottanut ja heittänyt menemään. Oli jo ehtinyt suunnittelemaan, että menen sitten laivalla Wieniin Tonavaa pitkin, mutta menipä tuokin suunnitelma myttyyn, kun lippu löytyi. Toiste sitten. Pääasia, että lippu löytyi.

Jääkiekkokansa virtasi vastakkaiseen suuntaan. Kaduilla ja hotellilla oli lähtöä tekeviä krapulaisia suomalaisia. Hotellin aulassakin liehuu Suomen lippu. Ympäri kaupunkia on tällaisia aiheeseen liittyviä taideteoksia. Ne eivät oikein avautuneet minulle.


Tämä on kaunis kaupunki. Pienempi kuin Praha, mutta luulen, että Bratislavan vanhassakaupungissa voisi olla mukavampi asua kuin Prahan. Täällä ei ole turistimassoja, mutta vanha osa on silti hyvin idyllinen.


Kahvilassa tapasin saksalaisen valokuvaajan, joka oli kuvannut jääkiekkofinaalin. Hän näytti minulle otoksiaan, olivat todella hienoja. Hän kertoi asuvansa nykyään Berliinissä ja kuvaavansa paitsi urheilu- myös poliittisia tapahtumia.


Tämä antikvariaatti oli ennen toista maailmansotaa Bratislavan juutalaiskulttuurin keskus. Kävin sisällä ja pysytyin vielä aistimaan menneen maailman tunnelman.


Tonava kaunoinen. Sen jylhyyttä katselin tänään pitkään. Haistelin raikasta tuulta, vaikka se oli viileä, nautin siitä silti. Kuivan mannerilman jälkeen tuntui, että suuri jokikin on melkein kuin meri.

Operaatio Tonava oli nimi sille Varsovan liiton joukkojen idealle elokuussa 1968. Tästä voitte kertauksen vuoksi katsoa kuvia Bratislavasta siltä ajalta.

http://prahankevaassa.blogspot.com/2011/03/maailmaa-muuttanut-kuva.html

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Taas sananen urheilusta

Vanhankaupungin aukio on nähnyt ja kokenut monenlaista. Usein olen siitä blogissani kirjoittanut, niin myös tänään. Tälle aukiolle tšekit päätyvät aina juhlimaan, niin myös tänään. Aukiolle oli pystytetty iso skriini, jolta jääkiekkoa sai seurata.


Tässäkin ottelussa oli historia ja nykyisyys havainnollisesti läsnä. Tšekkifanit päästettiin ihan skriinille, venäläiset tunnelmoivat vähän kauempana.Vasta tänään tuolla jääkiekkokansan keskellä seisoessani tajusin, miten paljon venäläisiä täällä asuu.


En voinut olla kokematta taas kaikuja historiasta, kun näitä kahta faniryhmää erotti mellakkapoliisien ketju. Tunnelma oli poliisien näkyvästä läsnäolosta huolimatta iloinen ja rento, ei lainkaan aggressiivinen. Poliisien kuulin naureskelevan keskenään: "Ryssät ne huutaa saibua." Kai se realismia on, etteivät välit ole pohjimmiltaan erityisen lämpimät. Osasyy siihen, miksi poliiseja on paljon, on se, että ainutlaatuista toriympäristöä halutaan varjella. Jos mellakka syntyy, jäävätpä edes talot pystyyn.

Ennen aukiolle menoa ajattelin ostaa huvikseni tšekkien fanihuivin. Myyjä oli hyvin tyly ja luuli, että yritän tingata, vaikka vain kysyin hintaa. Hän sanoi, ettei tämä ole mikään turkkilainen basaari, jos ei ole rahaa, niin älä osta. Minusta niin epäammattimaista käytöstä, että totesin vaan, etten tätä huivia tarvitse, koska Suomi voittaa kuitenkin. Hän jäi mykkänä tuijottamaan, kun poistuin.

Myöhemmin illalla Maamme-laulu kaikuikin hienosti. Kiitos siitä.

PS Tänään törmäsin Kiinassa työskentelevään brittimieheen, joka selitti täytenä totena, että korean kielen lähin sukukieli on suomi. Muut ympärillä olevat sanoivat, että nyt he ymmärtävät mitä tarkoitan, kun sanon, että Suomesta liikkuu  maailmalla mitä erikoisimpia käsityksiä.