Schönbrunn


Välillä tuntuu, etteivät Euroopan kuningashuoneet muuta tehneetkään kuin rakentelivat linnoja. Schönbrunn, jonne pääsee mukavasti metrolla, on yksi Habsburgien aikaansaannoksista. Linna kuuluu valtiolle, joka ei tue sen ylläpitoa sentilläkään, siksi liput ovat melko kalliita, 9-19 euroa riippuen siitä, miten laajalti haluaa nähdä. Osallistuin 1,5-tuntiselle opastetulle kierrokselle ja opin mm. sen, että keisarinna Sissi oli hysteerinen painontarkkailja, hän punnitsi itsensä 3 kertaa päivässä. Hänen pitkät hiuksensa painoivat kolme kiloa ja ne kammattiin siten, että ne levitettiin lakanan päälle. Operaatio kesti tunti tolkulla, ja siinä ajassa Sissi ehti opiskella mm. runoutta ja vieraita kieliä. Sissi halusi säilyä ihmisten mielissä ikuisesti kauniina, niinpä häntä ei saanut vanhana enää valokuvata tai maalata.

Sissin makuuhuoneessa oli todella kauniit siniset tapetit. Pian opas kertoikin, että ne ovat hänen itsensä valitsemat. Hänellä oli myös sellainen tapa, ettei mitään heitetty menemään, niin kuninkaallisia kuin oltiinkin. Siksi linnassa on yhä jonkin verran kierrätysmateriaaleista tehtyjä koristeita. Monessa linnan huoneessa oli sen asukkaan muotokuva ja alla pienempiä kuvia hänen ystävistään ja läheisistään. Ensin ajattelin, että onpa itserakasta touhua, mutta sitten totesin, että eipä tuo taida paljon facebookista erota. Muka uudet asiat saattavatkin olla yllättävän vanhoja.

Opas kertoi myös, että Maria Teresian ajoista saakka on yksi tietty lilja-mallinen lautasliinan taittelutapa säilynyt valtionsalaisuutena. Tehtävään koulutetaan aina kaksi henkilöä, ja kun yksi jää eläkkeelle, hän kouluttaa seuraajan. Näitä lautasliinoja sitten käytetään virallisilla juhlaillallisilla. Lautasliinat ovat puoli metriä kanttiinsa, joten pitäisi myös suojata pahimmilta roiskeilta. Hiukan ihmeeltä tuntuu, että asia on säilynyt salaisuutena näinkin kauan. Ei luulisi tarvittavan muuta kuin yksi ihminen, jolla kyky tehdä vaikkapa origameja, joka taitosta purkaessaan painaisi idean mieleensä.


Tässä kukkivat Habsburgien ruusut.


Tämä kuva on linnan puistosta. Kiipesin myös läheiselle kukkulalle, josta avautuivat hienot näkymät koko alueen ylle. Suosittelen Schönbrunnia käyntikohteena, vaikka se vähän kallis onkin, sillä se on keskeinen osa Euroopan kulttuuria.

Päivän viimeinen kuva on nykykulttuuria, Hundertwasserhaus. Se on asuintalo ja seisoo tavallisten asuintalojen keskellä. Ympärille on kuitenkin syntynyt ravintola- ja krääsäkauppakeskittymä. Turistibussit pyörivät korttelissa solkenaan. Joskus linnoissa vieraillessani mietin, miltä entisistä omistajista tuntuisi nähdä rahvaan pyörivän heidän puutarhoissaan ja makuuhuoneissaan. Vielä kauhistuttavampaa on miettiä niiden elämää, jotka nykyään asuvat tämän talon naapurissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini