maanantai 16. toukokuuta 2011

Bratislava

5.39 lähtee juna Prahasta. Sen määränpää on Belgrad, mutta niin kauas en mene, vaan jään jo noin viiden tunnin päätä Bratislavassa pois. Hieman haikeus kyllä iski, olisi niin mukava matkustaa Prahasta Bratislavan, Wienin ja Budapestin kautta Belgradiin, mutta ehkä joku toinen kerta. Juna on hyvin perusmallinen, ei mitään hienouksia, mutta siinä on kunnon jalkatilat, mikä on minusta tärkeintä. Lipun voi ostaa menopaluuna niin, että kuukauden aikana saa pysähdellä niin paljon kuin haluaa. Tällaista pitää junamatkustelun minusta ollakin: edullista ja spontaania, ei turhia hienouksia, ellei niitä halua.

Bratislavaan tutustuminen alkoi aika paniikinomaisissa merkeissä, kun ratikkapysäkillä huomaan, että minulla ei olekaan junalippua enää mukana. Lippu kattaa siis kaupungit Bratislava, Wien ja Graz sekä matkan takaisin Prahaan. Etsin ja etsin, mistään ei löydy. Lähden kävelemään samaa reittiä takaisin, katson ratikkalippukioskin tiskin, mutta ei junalippuani löydy sieltä. Ei löydy kadulta. Käyn rautatieaseman infossa, jossa ollaan hyvin ystävällisiä ja pahoillaan tapahtuneesta. He soittavat junaan, mutta sieltä sanotaan, ettei lippua ole löytynyt. Lupaavat soittaa, jos se jostakin ilmaantuu.

Olin kuitenkin jo varannut ja osittain maksanut hotellit ja sopinut ihmisten kanssa, että olen tulossa, joten päätin jatkaa matkaa joka tapauksessa. Pää painuksissa lähdin takaisin ratikkapysäkille. Yhtäkkiä näen kioskirivin takana olevassa ojassa tutunnäköisen kuoren. Se on puoliksi kastunut, ja voitte vain kuvitella, miltä katuoja näyttää jääkiekon MM-kisojen jäljiltä, mutta toinen osa on kuiva. Saan kuoren auki ja löydän lippuni. Menen lipputoimistoon takaisin, siellä iloitaan kanssani. Valitettavasti he eivät voi kirjoittaa minulle puhdasta uutta versiota, koska matka on jo alkanut ja kyseessä on kolmen eri maan rautatieyhtiöiden yhteislippu. He kuitenkin toteavat lipun täysin kuivaksi ja antavat puhtaan suojakuoren.

Ainoa selitys sekoilulleni, joka tulee mieleen, on se, että olin vahingossa sekoittanut lippuni junassa jaettavaan aikatauluun, joka on samanvärinen ja jossa on samanlainen logo. Ehkä sitten ratikkalippua ostaessani olin ajatuksissani laittanut sen tiskille. Joko tuuli sitten vienyt lipun tai joku ottanut ja heittänyt menemään. Oli jo ehtinyt suunnittelemaan, että menen sitten laivalla Wieniin Tonavaa pitkin, mutta menipä tuokin suunnitelma myttyyn, kun lippu löytyi. Toiste sitten. Pääasia, että lippu löytyi.

Jääkiekkokansa virtasi vastakkaiseen suuntaan. Kaduilla ja hotellilla oli lähtöä tekeviä krapulaisia suomalaisia. Hotellin aulassakin liehuu Suomen lippu. Ympäri kaupunkia on tällaisia aiheeseen liittyviä taideteoksia. Ne eivät oikein avautuneet minulle.


Tämä on kaunis kaupunki. Pienempi kuin Praha, mutta luulen, että Bratislavan vanhassakaupungissa voisi olla mukavampi asua kuin Prahan. Täällä ei ole turistimassoja, mutta vanha osa on silti hyvin idyllinen.


Kahvilassa tapasin saksalaisen valokuvaajan, joka oli kuvannut jääkiekkofinaalin. Hän näytti minulle otoksiaan, olivat todella hienoja. Hän kertoi asuvansa nykyään Berliinissä ja kuvaavansa paitsi urheilu- myös poliittisia tapahtumia.


Tämä antikvariaatti oli ennen toista maailmansotaa Bratislavan juutalaiskulttuurin keskus. Kävin sisällä ja pysytyin vielä aistimaan menneen maailman tunnelman.


Tonava kaunoinen. Sen jylhyyttä katselin tänään pitkään. Haistelin raikasta tuulta, vaikka se oli viileä, nautin siitä silti. Kuivan mannerilman jälkeen tuntui, että suuri jokikin on melkein kuin meri.

Operaatio Tonava oli nimi sille Varsovan liiton joukkojen idealle elokuussa 1968. Tästä voitte kertauksen vuoksi katsoa kuvia Bratislavasta siltä ajalta.

http://prahankevaassa.blogspot.com/2011/03/maailmaa-muuttanut-kuva.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti