torstai 26. toukokuuta 2011

Arkiston ihmettelyä - ja slaavienkin

Kiitos eiliselle kommentoijalle vinkistä, Harvardin yliopisto tosiaan digitalisoi Nürnbergin oikeudenkäynnin asiakirjoja. Joku muukin kuin minä on onneksi huomannut, että ne ovat tosi hauraita jo. Paljon niitä on selailtu ja tutkittu, sillä tästä oikeudenkäynnistä on syntynyt monia ennakkotapauksia ja se on antanut mallia muille vastaaville oikeudenkäynneille. Jokaisen kuulustelun pitäisi olla omana yhteenniitattuna paperinippunaan, mutta käytännössä monesta nipusta on sivuja irtoillut. Eilen jopa yhden kuulustelun ensimmäinen sivu puuttui kokonaan. Se oli sikäli harmi, että käsiteltävä asia oli natsien rotuopit, enkä voinut kopioida aineistoa, kun en tiedä, ketä siinä kuulusteltiin. Kuulusteltavan nimi kun on aina ensimmäisellä sivulla.


Sitäkin tänään ihmettelin, että mitä tälle paperinipulle on tapahtunut, miten on päässyt reikä syntymään. On tosiaan korkea aika digitalisoida tämä arvokas materiaali.


Asiakirjat ovat vanhoissa pölyisissä kansioissa. Välistä löytyy ikivanhoja kirjanmerkkejä ja hiuksia. Välillä mietin, onko hius kuulunut konekirjoittajalle, vai onko tuo kenties oma hiukseni, joka on pudonnut sinne viime kerrasta. Olenko siis sittenkin lukenut juuri nämä paperit jo aiemmin, mutta nyt en vaan enää muista? Paras löytö tähän mennessä oli hämähäkki, joka ryömi papereiden välistä ja meinasi ottaa vaatteistani uuden kodin.

Tänään oli viimeinen kerta kirjoittajapiirissä, ikävä tulee heitä ja heidän kuulemma minua. Lupasin pitää yhteyttä ja tulla käymään, kun kaupungissa olen. Toivottavasti löydän vielä uuden ryhmän, sillä se rytmittää kirjoittamista hyvin, kun on syy saada jotakin aikaan. Sain kommentin, että tyylini muistuttaa venäläistä kirjallisuutta. Otan tämän kohteliaisuutena, vaikka venäläisiin vertaaminen ei aina niin imartelevaa olekaan.

Vähemmän venäläisiä imartelevista kokemuksista puheenollen, tänään kävin viime tipassa Václavin aukiolla pienessä ruokakaupassa, jonne on näppärä mennä metroasemalta. Edessäni oli venäläinen turisti, joka kailotti suureen ääneen venäjäksi, vaikkei kassa tietenkään mitään ymmärtänyt. Kassa yritti sanoa tšekiksi, ettemme nyt valitettavasti ymmärrä toisiamme. Sillä ei tietysti ollut vaikutusta, koska eihän venäläinen ymmärtänyt. Lopulta odottamiseen kyllästyneenä sanoin, että jos on ulkomailla, niin kannattaa huomata se, ettei venäjää aina ymmärretä. Voisi puhua vaikkapa englantia. Tähän nainen sanoi, ettei hän osaa englantia. Vastasin, että se on sitten yksinomaan teidän ongelmanne, ei muiden.

Kukaan ei varmaan ymmärtänyt, mikä ongelma ostosten maksamisessa oli, mutta lopulta tuo turisti sai sen tehtyä. Sanoin kassalle, että niitä on kaikenlaisia, mutta ei kannata välittää. Yritin siis tšekiksi solkata. Tähän kassa sanoi, että tällaista se aina on Václavin aukion liikkeessä, joka päivä venäläisten kanssa sama juttu.

* * *
Runotorstain haasteena on: "Joka toiselle kuoppaa kaivaa..."

http://runoruno.vuodatus.net/

Tänään luin taas kertomuksia heistä,
jotka kaivoivat hautoja tietäen,
että ne olisivat heidän omia
leposijojaan.

Mutta maailma
ei unohda
käskynantajaa.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti ei unohdeta heitäkään, jotka ovat mullan alla.

    VastaaPoista
  2. Se ettei käskijöitä unohdeta, onkin näissä jutuissa ainoita valonpilkkuja. Joillekkin suorastaan soihtuja, kun suorastaan ihailevat näitä ja kirjoittavat historiaa uusiksi. Siinä mielessä on tärkeätä, että dokumentit säilyvät.

    VastaaPoista
  3. itse teksti on mielenkiintoinen siinä on paljon pohtimista.
    runosi on hyvin vaikuttava. muistutus, joka pitäisi maalata jokaiseen otsaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista. Ehkäpä runo ei selittämällä parane, mutta kun kirjoitin siitä, ettei käskynantajaa unohdeta, mielessäni oli tämä kuopankaivuu toiselle. Ajattelen niin, ettei asioilla pidä mässäilä, mutta niistä saa ja pitää puhua.

    VastaaPoista