Kuka kukin on

Kevät ottaa harppauksia. Tänään oli takki aivan liikaa, lämpömittari näytti +18 astetta. Hieno keli sattui perinteisen Prahan puolimaratonin juoksijoillekin. Tämä kuva on otettu Jan Palachin aukiolta, filosofisen tiedekunnan rakennuksen portailta.

 

Maratonista sain tietenkin tietää vasta siinä vaiheessa kun ratikka jätti kaupungin laidalle. Pysäkillä oli poliisi, kerrankin toimeliaana, ohjaamassa ihmisiä oikeisiin korvaaviin busseihin. Englantia hän ei tietenkään osannut, mutta oma kielitaitoni alkaa olla ymmärtämisen tasolla sen verran auttava, että tajusin, mitä pitää tehdä. Varmistin vielä yhdeltä kielitaitoiselta naiselta asian. Koko keskusta suljettiin liikenteeltä maratonin ajaksi, vain metrot kulkivat. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että olisi ehkä kannattanut tehdä tänään retki kaupungin ulkopuolelle, sillä täysiähän ne metrot olivat. Olin kuitenkin päättänyt käydä tänään katselemassa taas vähän kaupunkia, ja sen teinkin, vaikkeivät ratikat ja bussit kulkeneetkaan.

Kyrillioksen ja Metodiuksen kirkko Uudessa kaupungissa, vanhojen kunnon kirkkoslaavin isien mukaan nimetty kirkko. Jos päädytte joskus opiskelemaan venäjää, saatte tutustua näihin herroihin enemmänkin.  Aivan tavalliselta ortodoksikirkolta se näyttää, edelläni kävelevä mies nappaa siitä kuvan ja kävelee sitten ohi. Mieleni tekee nykäistä häntä hihasta ja kysyä, tietääkö hän, mitä erikoista tuossa kirkossa on. Tietenkään en niin tee, sillä tututkin katsovat joskus pitkään, kun selitän tarinoitani historiasta, en edes uskalla kuvitella, miten tuntematon sellaiseen reagoisi.


Astun sisään kirkkoon, se on hyvin kaunis, niin kuin ortodoksikirkot usein ovat. Tämän ikonostaasin kautta päästään kosketuksiin näkymättömän maailman kanssa, olettaisin.


Pappi näyttää kiireiseltä, kohta paikalle tuleekin väkeä ja kastemaljaa aletaan täyttää höyryävällä vedellä. Ristiäiset siis alkamassa, joten en pysty nyt papiltakaan kysymään, miten sinne muistokryptaan mennään. Nettihän senkin on minulle kertonut, että täällä pitäisi semmoinen olla. Joitakin kummallisia lappuja siitä on kirkon ovissa, mutta en saa selvää, mihin nuolet osoittavat.

Aikani kirkkoa kierrettyäni sekä sisä- että ulkopuolelta löydän viimein  kryptan. Siellä on hiljaista, paljon hiljaisempaa kuin varsinaisen kirkon puolella, vaikka siellä yleisöä onkin. Täällä piilottelivat Heydrichin murhan toteuttaneet, Britanniassa koulutuksensa saaneet tšekkisotilaat. Ruumisarkkujen sijoituspaikkana toiminut krypta oli heidän viimeinen toivonsa. Tämän ortodoksiseurakunnan henkilökunta maksoi hengellään siitä, että he suojelivat näitä vastarintaliikkeen miehiä. Hengen se maksoi joka ikiselle, joka heitä oli avustanut. Samoin kokonainen kylä tuhottiin, niin kuin olen aikaisemminkin kertonut. Kylän asukkaista jäi henkiin vain 17 lasta. Tämän lisäksi saksalaiset vielä teloittivat suuren joukon tšekkiläiseen sivistyneistöön kuuluvia henkilöitä, silkkana kostotoimenpiteenä, kuten nämä kaikki muutkin teloitukset.

Mainittakoon, että näiden miesten ilmiantajan, Karel Čurdan teloittivat sitten kommunistit aikanaan, Panrácin vankilassa. Kostotoimenpiteet suunnitellut SS-upseeri, Max Rostock, pääsi jostakin ihmeen ja kumman syystä niin hyviin väleihin Tšekkoslovakian kommunistihallinnon kanssa, että hänen kuolemantuomiotaan ei toimeenpantu, vaan hänet lähetettiin Länsi-Saksaan vakoojaksi, jossa hän kuoli 1960-luvulla.


Kuvassa oleva Jan Kubiš oli ainoa, joka kuoli sairaalassa kryptassa tapahtuneen nelituntisen taistelun aikana saamiinsa vammoihin, mutta kaikki hänen toverinsa ottivat ensin myrkkykapselin ja sitten ampuivat itseään päähän, kun SS-joukot pääsivät kryptaan sisälle. Myös tällainen kirja löytyi yhdestä verilammikosta, kryptan lattialta. Kirja muuten kertoo siitä ainakin tämän blogin vakilukijoille tutusta pyhästä Venceslauksesta, tšekkien suojeluspyhimyksestä.

 

Näiden portaiden kautta SS-joukot pääsivät lopulta sisälle kryptaan. Portaita katsellessani kuulin niiden yläpäässä olevan oven takaa, siis kirkon puolelta, ortodoksipapin resitatiivin. Ristiäiset olivat käynnissä. Muuten oli viileää ja hiljaista. Ikiaikainen liturgia kunnioittaa näiden miesten muistoa viikosta toiseen ja vuodesta toiseen, se oli minusta lohdullinen ajatus.


Kirkon ulkopuolella oli paikka, jonne sai tuoda kukkia ja kynttilöitä sekä näille vastarintamiehille että natsien uhreille yleensä. Taaskaan en ollut muistanut hankkia kukkia, harmitti. Kynttilän kuitenkin sytytin kirkon sisäpuolella heidän kaikkien muistoa kunnioittaakseni. Taisi mennä tarkkaanottaen jollekin pyhimykselle, mutta ehkä tuonpuoleisessa osataan ajatella laaja-alaisesti.


Kun astuin kirkosta ulos, kuulin taas ratikoiden tutut hurinat ja vihellykset. Myös autoja oli ryhtynyt liikkumaan keskustan kaduilla, vielä tosin harvakseltaan. Maratoonareita tuli vastaan sellofaanisissa viitoissa, joissa kehuttiin heidän pääseen perille. Kaulassa oli mitali, käsissä kukkia sekä juomapullo. 

Nämäkin miehet on kukitettu, heille on tuotu Kryptan hiljaisuuteen ja hämärään punaiset neilikat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Novellini