torstai 3. maaliskuuta 2011

Kirjallisuudesta ja vähän arjestakin

Aloitetaan runotorstain haasteella, joka löytyy tämän linkin takaa: http://runoruno.vuodatus.net/

Elämäni murheineen
on piste
eikä sitäkään
- tähtisumussa.

Kun tuntuu,
että rusennun,
muistan loistavani
pistettä pienempänä
linnunradan huomassa.

* * *
Sain hyvää palvelua tänään Kotva-tavaratalon kellosepältä. Hän laittoi kelloni sekuntiviisarin paikoilleen veloituksetta. Neuvoi jopa liikkeen, jossa voin uusia rannekkeen, hänellä kun ei ollut sopivaa leveyttä valikoimassaan. Puhui vielä hyvää englantia. Kelloseppäkouluihin ei varmaan ihan typerykset pääse, joten kielitaito näytti olevan kohdallaan. Virkistävää kokea joskus hyvää palvelua ja kielitaitoa, monesti se jälkimmäinen uupuu, joskus molemmat.

Kun eilen pääsin niin hyvään alkuun, voisin tänään vielä vähän jatkaa kirjallisuus-aiheella. Muutama vuosi sitten täällä sattui sellainen  skandaali, että kansallisen kirjallisuuspalkinnon voitti kirja, jonka tekijän piti olla nuori vietnamilaissyntyinen tyttö, joka on asunut Tšekin tasavallassa, mutta opiskelee nykyään ulkomailla. Kukaan ei tuntunut tyttöä tuntevan, ei edes paikallinen vietnamilaisyhteisö. Tietenkään tyttö ei tullut palkintoa hakemaan, koska hän oli siellä ulkomailla opiskelemassa.

Sittemmin kävi ilmi, että kirjoittaja oli oikeasti joku ruma (meidän apulaisrehtorin käyttämä sana) keski-ikäinen mies. Ja soppa oli sitä myötä valmis. Mies oli yrittänyt saada käsikirjoituksiaan ensin läpi omana itsenään, mutta ketään ei ollut kiinnostanut. Heti, kun hän oli keksinyt itselleen nuoren aasialaisnaisen roolin, oli kustannussopimus syntynyt, samoin oli tullut mainetta ja kunniaa. Tietysti osa kriitikoista oli heti sitä mieltä, että tapahtui vääryys, kun arvostettu palkinto myönnettiin "tällaiselle ihmiselle". En nyt tuollaistakaan asennetta oikein ymmärrä, eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä, millainen ihminen kirjan on kirjoittanut, jos kyseessä on fiktio. Onhan salanimillä kirjoitettu sitten maailman sivu muutenkin. Tässä muuten lisätietoa kohusta, jos jotakuta kiinnostaa:
http://www.radio.cz/en/section/curraffrs/literary-fraud-as-vietnamese-teenage-writer-revealed-to-be-middle-aged-czech-man

Sivumennen sanoen, täkäläinen vietnamilaisyhteisö vaikuttaa melko suurelta, vaikka yleisesti ottaen täällä tuntuisi maahanmuuttajia olevan melko vähän. He pitävät tyypillisesti hedelmäkauppoja sekä pieniä elintarvikekioskeja, jotka ovat usein auki yömyöhään. Joskaan tässä ihan meidän nurkilla ei sellaista ole. Kauppojen huonoista aukioloistahan olen muistaakseni täällä joskus valitellut. Saa nähdä, johtaako vietnamilaisten ahkeruus samaan kuin mitä tapahtui New Yorkissa muutama kymmenen vuotta sitten. Siellähän tosiaan vietnamilaisten esimerkin innoittamana alkoivat muutkin pitää liikkeitään ympäri vuorokauden auki, ja nyt siellä pääsee niin kampaajalle ja selvännäkijälle kuin kirjakauppaankin vaikka keskellä yötä.

Vielä tuohon käännöskirjallisuuteen palatakseni, niin täällä oli luvallista kääntää sosialismin aikana amerikkalaista kirjallisuutta, kunhan se oli afro-amerikkalaista kirjallisuutta. Nimittäin mustathan olivat sorrettuja ja taistelivat siten pahaa kapitalistista systeemiä vastaan. Närkästystä käännöksissä herättivät luonnollisesti kirosanat ja slangi, heräsi kysymys, onko sellainen edes kirjallisuutta. Toki se myös todisti kapitalistisen maailman korruptoituneisuutta, että tällaista kieltä kaunokirjallisuudessa käytettiin.

Tätä ei toisaalta parane meidän naureskella, kyllähän Pentti Saarikosken käännös teoksesta Sieppari ruispellossa nousi samanlainen närkästys, joskaan ei poliittisista, vaan puhtaasti moraalisista syistä.

Päätän tämän päivän postauksen aihetta sivuten ensimmäisen merkittävän afroamerikkalaisen runoilijan teokseen. Syy on yksinkertaisesti se, että runo on minusta kaunis, ja nyt on runotorstai.

The Negro Speaks of Rivers

I've known rivers:
I've known rivers ancient as the world and older than the flow
of human blood in human veins.
My soul has grown deep like the rivers.
I bathed in the Euphrates when dawns were young.
I built my hut near the Congo and it lulled me to sleep.
I looked upon the Nile and raised the pyramids above it.
I heard the singing of the Mississippi when Abe Lincoln went
down to New Orleans, and I've seen its muddy bosom turn
all golden in the sunset.
I've known rivers:
Ancient, dusky rivers.
My soul has grown deep like rivers.

(Langston Hughes)

2 kommenttia: