maanantai 21. maaliskuuta 2011

Keitä ne on ne sankarit

Tšekkikalenterin mukaan tänään on kuulemma kevään ensimmäinen päivä. Allakka tietää. Oli nimittäin lämmintä ja oikea aurinkolasikeli. Näin iltaa kohti kuitenkin viilenee, sillä kirkas taivas tietää myös yöpakkasia. Maauimala oli täynnä väkeä, eikä ihme. Ensimmäistä kertaa ei tuntunut hyytävältä mennä ulkoaltaaseen.

Tänään yhdellä luennolla oli puhetta sankareista. Monikin opiskelija tuntui pitävän Václav Havelia jonkinlaisena sankarina, tai ainakin kunnioitettavana henkilönä, mutta kuulemma moni tšekki kokee, ettei samettivallankumous käytännössä muuttanut mitään, vaan elämä jatkuu aivan samanlaisena. Täytyy myöntää, etten nyt taaskaan oikein ymmärrä. Olen kuitenkin käynyt Itä-Euroopassa sosialismin aikaan ja voin sanoa, että on täällä monikin asia muuttunut. Paljon on tapahtunut muutosta kymmenessäkin vuodessa.

Vai onko se niin, että samettivallankumouksen toivottiin muuttavan elämää niin, ettei itse tarvitse tehdä mitään? Sehän tässä ns. vapaassa maailmassa elämisessä on niin vaikeaa, että kukaan ei ajattele puolestasi. Kukaan ei elä ja hengitä puolestasi, vaan ihan itse täytyy tehdä päätökset. Havel sai kritiikkiä siitä, että halusi antaa kommunistihallinnolle anteeksi, vaikka kansa janosi kostoa. Hänen näkemyksensä mukaan ainoa tie mennä eteenpäin on anteeksiantamus. Samaa periaatettahan noudatti myös Nelson Mandela Etelä-Afrikassa.

Havelin lisäksi muita historiallisia sankareita on kuulemma Tšekkoslovakian ensimmäinen presidentti,Tomáš Masaryk, joka ei ollut nationalisti, kuten niin moni itsenäisyysmies on, vaan maltillinen ja sovitteleva hahmo. Masaryk oli kuulemma ottanut vaimonsa nimen avioliiton myötä, mikä on täällä edelleen aivan ennenkuulumatonta. Toki hänelle naurettiin, mutta hän ei siitä välittänyt, niin hyvä oli miehellä itsetunto. Masarykin poika, Jan, toimi ulkoministerinä Tšekkoslovakian pakolaishallituksessa toisen maailmansodan aikana. Hän palasi Prahaan sodan jälkeen, ja yhtenä maaliskuisena aamuna vuonna 1948 hänet löydettiin yöpuvussa ulkomnisteriön virka-asunnon kylpyhuoneen ikkunan alta. Virallisten tutkimustulosten mukaan Jan Masaryk teki itsemurhan, mutta kaupungilla liikkuu yhä huhu, että pikemminkin kommunistit olisivat hänet pudottaneet alas.

Defenestraatio, eli ikkunasta heittäminen, ei ole muutenkaan uutta Prahassa. Sitä ovat tehneet protestantit katolisille uskonsotien aikana. Varmistaneet vielä ikkunan alle pystyynasetelluin miekoin, että defenestroidut vääräuskoiset varmasti kuolevat.

Mutta palataanpa vielä hetkeksi sankareihin. Paikallisia historiallisia sankareita on myös Kaarle IV, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarkikunnan hallitsija, jota myös maan isäksi tituleerataan. Hän oli kielellinen lahjakkuus, osasi sujuvasti puoltakymmentä kieltä, ja hän myös teki Prahasta pääkaupungin. Ei vain Böömin pääkaupungin, vaan maailmanluokan kaupungin. Kaarlen yliopisto ja Kaarlen silta ovat hänen rakennuttamiaan, joten silmää taisi olla myös rakennustaiteelle. Kaarle tunnettiin diplomaattisena hallitsijana, taitavana valtiomiehenä ja hänen valtakuntaansa on joskus verrattu nykyiseen EU:hun.

Ehkä koskettavimpia ovat kuitenkin ne sankaritarinat, joita ei koskaan edes kerrota. Joita voi aistia kaduilla ja metrossa lukemalla ihmisten kasvoja. Päivästä, vuodesta ja vuosisadasta toiseen täällä eletään. Valtakunnat tulevat ja menevät, vain maa ja sen kansa pysyvät. 


PS Kellarikerroksen asukkaan henkilöllisyys paljastui tänään. Siellä asuu kalifornialainen, vastikään leskeksi jäänyt setä. Hän on päättänyt tulla Eurooppaa kiertämään 10 kuukaudeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti