keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Poliisi auttaa ja suojelee, mutta puhelin puhuu vain tšekkiä

Matkalaukku saapui perille, kun vuokraemäntä siitä ystävällisesti loppuillasta soitteli. Kävi ilmi, että sen tuominen olisi oikeastaan SAS:n heiniä, kun olivat sen hukanneetkin. Ihmettelinkin, että mitenhän tämä Czech Airlines nyt oikein asian saa hoidettua, kun eivät olleet laukkua edes käsitelleet. Mutta Czech Airlineseilla oltiin palvelualttiita ja he toimittvat laukun perille. Se tuli keskiyön jälkeen, mutta tuli kuitenkin.

Laukkua odotellessani pidin itseäni valveilla katsomalla kaksi tšekkielokuvaa. Toinen oli ihan hauska, kertoi sairaalan potilaista ja henkilökunnasta. Molemmat ottivat vähän omia oikeuksiaan ja puuhailivat omia juttujaan. Näin ainakin sen tulkitsin. En juuri mitään ymmärrä, eikä yöllä voi pitää televisiota kovinkaan kovalla, etteivät naapurit häiriinny. 

Toinen taas oli sotaelokuva, se kertoi ryhmästä nuoria naisia sodan jaloissa. Ensin he pakenivat länsiliittoutuneita, sitten oli hetken rauhallista, mutta kohta neuvostotankit vyöryivät maahan. Punaiset liput niissä tankeissa liehuivat oikein "alleviivatusti". (Huono kielikuva, eihän lippuja alleviivata, mutta kuitenkin ne liehuivat niin, ettei kenellekään jäänyt sanoma epäselväksi.) Näistä punalippuisista tankeista sitten pomppasi sotilaita, jotka, niin kuin arvaatte, syyllistyivät kohta joukkoraiskaukseen. Hyvin kliseisesti tekivät väkivaltaa ja sitten panivat tupakaksi. (Miksi tällaisia elokuvia näytetään keskellä yötä, kun silloin valveillaoleva on luultavasti muutenkin huonoissa fiiliksissä?)  

Tässä elokuvassa meni sellainen nykyaikaan sijoittuva sivujuoni, että joistakin sota-ajan kohtauksista oli ilmeisesti joku tapahtumien todistaja maalannut tauluja. Nämä taulut olivat galleriassa esillä ja niitä katseli mies ja nainen, samalla he keskustelivat jotakin. Se, kuka taulut oli maalannut ja mikä näiden miehen ja naisen suhde tapahtumiin oli, jäi epäselväksi pääosin siksi, etten ymmärtänyt, mutta osittain myös siksi, että missasin lopun hakiessani sitä laukkua, jonka takia olin valvonutkin. 

Molemmissa elokuvissa oli kivaa se, että tausta ja maisema kertoi omaa tarinaansa. Kun ei ollut mitään toivoa ymmärtää puhetta, niin oli aikaa seurata sitä kaikkea muuta, mikä yleensä jää elokuvissa huomaamatta, kun keskittyy dialogiin. Elokuvat olivat kuvataiteellisesti kauniita, sisällöltään varmasti hyvin syvällisiä.

Tänään kävin yliopistolla alustavasti sopimassa kursseista. Apulaisrehtori oli erittäin ystävällinen mies, joka halusi tehdä kaiken voitavansa, jotta vaihto-opiskelijoilla olisi asiat mahdollisimman hyvin. Uskon saavani tästä lukukaudesta paljon irti.

Palaverin jälkeen jäikin mukavasti aikaa toimittaa muitakin asioita. Ensimmäiseksi ostin kolmen kuukauden metrokortin. Sen arvo on noin 60 euroa, halvemmalla olisi saanut, jos olisi hommannut itselleen sellaisen ladattavan kortin. Mutta sitä täytyy kuulemma anoa kirjallisena, jollakin lomakkeella, josta ei ollut lipputoimistossa tietoa, että mistä niitä saa. Siihen täytyy myös ottaa kuva. Ja toimitusaika on minimissään kaksi viikkoa. E kertoi, että jotkut ovat saaneet odottaa sitä kauemminkin. Hei, minä haluaisin vain käyttää metroa, en ole anomassa kansalaisuutta! Jokainen Kafkansa lukenut voi vaan kuvitella, mitä tuollainen prosessi voikaan pitää sisällään, joten päätin sitten maksaa ylimääräistä siitä, että sain kortin heti käyttööni.

Ensimmäiseltä lippuluukulta minut tosin ohjattiin kiukkuisesti toisen metroaseman luukulle. En saanut  aseman nimestä selvää, joten pyysin virkailijaa kirjoittamaan sen minulle paperille. Hän tuijotti minua hetken sillä lailla miten lukutaidotonta aikuista tuijotetaan, mutta kirjoitti sentään aseman nimen.

Seuraava toimitettava asia oli paikallisen puhelinliittymän hankinta. Ostin samalla halvan kännykän. Todella mukava taloustieteitä opiskeleva (ja Espanjassa vaihdossa ollut) poika myi minulle puhelimen ja prepaid-liittymän. Istahdin ostoskeskukseen lounaalle ja ihailemaan uutta hienoa kännykkääni. Mutta vitsit kyllä jäivät vähiin, eihän tämä puhelin tunnista muuta kieltä kuin tšekin! Ok, varmasti jostakin saa kieliasetukset kohdalleen, mutta kun tietäisi, että mistä. :D Olen onnistunut tähän mennessä tallentamaan numeroita, mutta soittaminen ja viestien lähettäminen ei onnistu. Syykin selvisi, kun sanakirjaa pläräilin. Nimittäin sim-kortillahan ei ole yhtään rahaa ladattuna. En älynnyt tätä nimenomaan kysyä, että onko siinä valmiina puheaikaa vai ei. 

Pitkällisen nettisurffailun jälkeen sain selville ilmaisen neuvontanumeron - englanniksi - josta asia varmistui, ei tosiaankaan ole rahaa millä puhua. Minua neuvottiin joko lataamaan kioskeissa tai sitten ostamaan lataus Visalla. Tätä jälkimmäistä yritinkin, mutta se meni aivan liian monimutkaiseksi. Sanotaanko näin, että pienin ongelma ei ollut pelkästään tšekin kielellä olevien ohjeiden aiheuttama epävarmuus, että osaanko tilata nyt oikein. *huoh*


http://www.youtube.com/watch?v=TY_ch7RgstA

Sen verran muuten sain tilannetta parannettua, että tekstiviestitoiminnon osaan laittaa englannin kielelle. Siinä on varmaan jokin automaattinen sanansyöttö päällä. En edes jaksa ajatella, miten sen saisi pois...


Viimeisenä tehtävänäni päätin mennä rekisteröitymään poliisilaitokselle. Kyllä, vaikka olen EU-kansalainen ja saan olla maassa niin kauan kuin haluan, kunhan käyttäydyn kunnolla, minun pitää silti rekisteröityä täällä. Yliopistolta annettiin ohjeet, että tämä on tehtävä ihan ensi tilassa, ja jos en sitä tee, he saattavat joutua suuriin vaikeuksiin. Sitä en tiedä, joutuisinko itse suurempiin vai pienempiin vaikeuksiin, jos uhmaisin käskyä. Mutta kuuliaisena suomalalisena tietysti menin tänään reippaasti poliisiasemalle, koska ilokseni huomasin sen olevan matkan varrella ostarilta kotiin.


Rakennus oli melko vanhan näköinen laatikkotalo, pieni, mutta hyvässä maalissa. Pihalla oli poliisiauto, jossa teksti: "Poliisi auttaa ja suojelee". Kivan näköinen kyttäasema, kelpaa siellä töitä tehdä. Keskellä rauhalllista lähiötä on varmasti mukava auttaa ja suojella. Myös sisäpuoli oli viihtyisä. Oli uudet tuolit ja pöydät, kahvi- ja karkkiautomaatti, joista voi päätellä, että välillä voi virkavalta pohtia tilannettasi perusteellisemminkin. Selvästi asema oli kunnostettu ihan hetki sitten, joten lähipoliisit taitavat olla Prahassa ihan arvostetuussa asemassa.




Jo sisään astuminen oli tosin hieman jännittävä. Muutenkin menen aina poliisiasemalle enemmän tai vähemmän jäykissä tunnelmissa, mutta tällä kertaa sitä vielä lisäsi ovisummeri, jota oli pakko painaa. Englannin kielen taitoa kun tiedustelin, niin vastaus oli tietenkin "Ne." Sanoin silti asiani, ja ovi avattiin. Siellä kuvaamassani viihtyisässä odotustilassa istui jo vanha nainen. Hetken päästä lukitun oven takaa tuli vanha mies, oletin ensin, että naisen puoliso. Hän käveli raihnaisesti keppiin nojaten. Sitten hän yhtäkkiä puhutteli minua:
- Problem?
 - No. (pirtästi)
Sitten tulee selitystä, että hän soittaa paikalle englanninkielen taitoisen. Mutisen tšekintapaisella mongerruksella, että hyvä hyvä, ei ongelmaa.

Mies ei silti malta olla jatkamatta dialogiamme. Hän kysyy, onko minut ryöstetty. Sanon, että ne. Ongelma miehen kanssa? Heitetty pois kotoa? Ne, vastaan minä, yritän näyttää hyvin pirteältä, koska en missään tapauksessa halua, että vuokseni aloitetaan väärinkäsityksen vuoksi mitään jatkotoimenpiteitä.

Mies katselee minua päästä varpaisiin, sitten itsekin tajuan, miltä näyttää, kun kielitaidoton ulkomaalainen pelmahtaa lähiön poliisiasemalle mukanaan täynnä oleva olkalaukku ja kaksi muovipussia, joista toinen on täynnä sämpylöitä, toisesta pilkistävät jukurtti ja pasta. Varmasti vähempikin riittää epäilykseksi, että on tullut heitetyksi ulos kylmään maailmaan. Hymyilen ja mietin kuumeisesti jotakin järkevää sanottavaa. Mies ottaa vetolaatikosta vihkosen, jossa fraaseja englanniksi. Hän osoittaa kohtaa "I am a victim of..." ja sitten pitkä lista kaikesta mahdollisesta mitä voi tapahtua. Hoen vain, että ne, ne ja yritän omasta sanakirjastani osoittaa sanaa "rekisteröidä".

Hetken päästä nuorempi poliisi tulee paikalle. Hän istuu viereeni ja sanoo:
- You can talk to me. Best you tell how things really are, right?
En jaksa edes miettiä, mitä tuo vanhempi poliisi oli puhelimeen sanonut. Nyt pääsin joka tapauksessa kertomaan, mitä varten olin tullut heidän iltapäivän rauhaansa rikkomaan. Nuorempi poliisi näyttää perin juurin helpottuneelta, kun ei mitään vakavaa olekaan sattunut. Hän ei tosin ole kuullut tällaisesta rekisteröinnistä mitään. Niinpä hän soittaa vuorostaan.

Pian sitten selviää, että se rekisteröinti täytyy tehdä jollakin tietyllä asemalla, joka on kuitenkin ihan lähellä, kävelymatkan päässä. Poliisi piirtää karttani lyijykynällä rastin siihen kohtaan, mihin minun täytyy mennä. Päätin mennä huomenna, sillä en jaksanut yhtään enempää kantaa noita pusseja ja kasseja, enkä sen puoleen myöskään selittää, etten ole uhri.

Ei ole vielä myöhä, joten ajattelin tehdä pienen kävelylenkin ja etsiä paikkaa, jossa voisin tuon sim-kortin ladata. Tässä vielä poliisiaseman lähellä ollut erikoinen rakennus. Käyttötarkoituksesta ei ole minulla tietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti