Prahan keväässä

 Tämänkertaiselle matkalle lähtiessäni mietin, tuleeko tästä eräänlainen jäähyväisreissu. Mietin, onko minulle Prahassa enää sillä lailla mitään, että aktiivisesti suunnittelisin paluuta. Toki täällä on paljon ystäviä yhä, vaikka moni on jo lähtenyt tähtien taakse. Hieman myös mietitytti, että tuleeko tästä surullinen matka, koska niin moni on jo poistunut. Matkassa oli suruakin mukana, mutta kauniilla tavalla sekoitettuna iloon. Oli haikeaa miettiä jo edeltämenneitä ystäviä, niin moni paikka tutuilla reiteillä muistuttaa heistä. Toisaalta monet muistot olivat iloisia, jopa humoristisia. En ehkä koskaan voi mennä M ůs tekin asemalle muistamatta, kun se oli remontissa, joten maan alla piti kävellä pahimmillaan melkein kilometri. Ja tuolloin 95-vuotias liikuntatieteilijäystäväni veti niitä käytäviä ja portaita yhä puolijuoksua. Enkä voi olla hymyilemättä tuolle muistolle. Myös uusia ajatuksia ja ideoita syntyi tämän matkan aikana ja tapahtui tulevien kohtaamisten suunnittelua. Vielä ...

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

Sarjassa Prahan piilohelmiä esittelen tällä kertaa paikan, joka ei oikeastaan ole piilossa, mutta helmi se on kuitenkin. Nimittäin käsityötaiteen museon, joka on melkein Rudolfinumia vastapäätä. Osoite on 17. listopadu 2. Rakennus on upea ja se on hiljattain kunnostettu. Aivan mykistävä, suorastaan. Tällä kertaa siellä oli näytteillä mm. tšekkiläisen muotilegendan Hana Podolskán  (1880-1972) suunnittelemia vaatteita. Hän on suunnitellut mm. presidentti Benešin vaimolle iltapukuja, kyseessä on siis ensimmäisen tasavallan ikoninen tyylivaikuttaja. Tässä muutamia otoksia Podolskán luomuksista. Se vähän enemmän piilossa oleva helmi on museon kirjasto. Sinne pääsee, kun nousee pääovelta suoraan alkavat portaat ylös, ovi on vasemmalla. Kirjaston käyttämiseen ei tarvita pääsylippua eikä se maksa mitään. Siellä on myös asiakas-wifi. Kysyin kirjastonhoitajalta, saako kirjastoa käyttää kuka tahansa. Kuulemma saa. Ainoastaan, jos joutuvat hakemaan aineistoa varastosta, on...

Monikin Prahan-kävijä on ajanut ratikalla  Jindřišská-kadulla, ehkä jäänyt samannimisellä pysäkillä poiskin. Aivan pysäkin lähellä on Prahan Uudellekaupungille tyypillinen asuinkerrostalo.  Yhdessä sen asunnoista on nykyään kirjasto nimeltään Libri Prohibiti. Samassa talossa on työskennellyt Presidentti  Václav Havelin  ensimmäinen vaimo,  Olga , mikä on toki myös kyltin arvoinen asia. Mutta Libri Prohibiti ei ole mikä tahansa kirjasto, vaan Unescon maailmanperintökohde. Se on laajin kommunismin aikaisten kiellettyjen kirjojen sekä muiden julkaisujen ja dokumenttien kokoelma. Sinne on tallennettu samizdat-aineistoa myös Puolasta, Venäjältä ja Ukrainasta. Samizdat tarkoittaa omaan tarpeeseen itsekopioitua kiellettyä teosta, joka kulkee salaisesti kädestä käteen. Kokoelmista löytyy myös sota-aikaisen Tšekkoslovakian pakolaishallituksen julkaisuja, ja näitä kävin tällä kertaa itse selailemassa. Eli kiellettyjä kirjoja on kerätty tähän kirjastoon myös kom...

Tällä kertaa esittelen teille Prahan piilohelmen, todellisen rauhan tyyssijan turistivirtojen keskellä. Kyseessä on Colloredo-Mansfeldpalatsi, joka sijaitsee aivan Kaarlensillan kupeessa, Vanhankaupungin puolella. (Osoite on Karlova 2). Pelkästään sisäpiha on hieno, vaikka itse rakennus ei sisältä kiinnostaisi tai sille ei olisi aikaa. Sisäpihalla oli myös rauhallisen näköinen kahvila, joka jäi kylläkin testaamatta. Suosittelen kokeilemaan - ja jokainen Prahassa turistiryysyn aikaan käynyt ymmärtää kyllä, miksi. Sisään palatsiin pääsee yhdellä korunalla. Kyllä, tämä oikeasti pitää paikkansa, olen testannut. Prahan kaupungingalleria on pitänyt paikkaa hallussaan vuodesta 2010, ja se on avattu yleisölle vuonna 2013. Tarjolla on myös opastettuja kierroksia, mutta en itse testannut, vaan kävelin palatsin läpi omin päin. Aikaa tähän minulla meni puolisen tuntia. Opastus varmasti avaisi paljon uutta, joten ehkä jonakin päivänä vielä osallistunkin. Sisäänkäynnin edustalla oli kuva...

Yksi tutkimukseni suola on arkistokäynnit, kuten ehkä joku tarkkaavaisempi lukija on saattanut huomatakin. Tällä kertaa minulla on ollut arkistoissa sekä onnea että epäonnea. Epäonni liittyy luostareihin. Ehkä luittekin jo taannoisesta käynnistäni Emmaus-luostariin ja saamaani vastaanottoon siellä. Kansallisarkistossa oli luettelo heillä säilytettävistä Emmauksen asiakirjoista. Luettelo vaikutti alkuun lupaavalta, jopa olutlaskut on säilytetty! Mutta kun päästään vuosiin 1930-1945, jotka minua kiinnostaisivat, on luettelossa käytännössä aukko. Dokumentin rippusia on siellä täällä, mutta käytännössä tiedot puuttuvat. Tämä johtuu siitä Amerikkalaisten vahingossa Prahaan pudottamasta pommista. Tänään ajattelin, että todella toivon niiden lentäjien kuulleen aikaansaannoksestaan ja hävenneen tätä lopunelämäänsä. Sota on sotaa, mutta silti... Toinen minulle kiinnostava luostari on Želiv. Sen arkistot ovat myös hukassa juuri näiltä minulle kriittisiltä vuosilta. Kukaan ei oikein osaa...

Kansallismuseossa on parhaillaan näyttely Tšekkkoslovakian ensimmäisestä presidentistä, T. G. Masarykista . Näyttely on pystyssä 31.1. asti, eli vielä ehtii monikin matkailija käymään, jos innostusta riittää. Suosittelen, jos alueen historia vähänkään kiinnostaa. Kuka oli T.G.M? Koulutukseltaan hän oli sosiologi ja Kaarlen yliopiston professori. Hyvällä syyllä häntä voi sanoa myös aikansa uraauurtavaksi feministiksi, ottihan hän keskimmäiseksi nimekseeen amerikkalaisen vaimonsa sukunimen Garrigue. Tämä on harvinaista jopa vuonna 2017, saati sitten yli sata vuotta takaperin. Tosin aiemmin tällä viikolla kuulin Chrudimin arkistovirkailijoilta, että joskus, satunnaisesti, saattaa tšekkiläinenkin mies ottaa vaimonsa nimen. Esimerkiksi, jos suhde omaan sukuun on huono. Mutta mitenkään yleistä se ei ole. Tästä huolimatta arkistolomakkeissa kysytään sekä miehitä että naisilta "syntymänimi", termi ei sentään ole tyttönimi. Ja tämäkin kohta on pakko täyttää. Kukaan ei ole osan...

Tänään oli arkistossa hyvä päivä, ehkä koko hankkeeni parhaimpia. Ensinnäkin löysin Marien ja hänen isänsä väestolaskennan lomakkeista. Lomakkeiden tieto avasi monia juttuja koskien kirjeiden tulkintaa. Useita kohtia, joita olen ihmetellyt, avautui tänään. Lomakkeet piti käydä ihan käsipelillä läpi, koska ne oli järjestetty talojen numeron mukaan, ei henkilöiden mukaan. Sikäli tämä ei varsinaista käsityötä ollut, että lomakkeet oli skannattu ja ladattu tietokantaan. Hiirtä kun reilun tunnin klikkailin, löysin etsimäni. Chrastissa, jossa Mare asui nuorena aikuisena, oli tuohon aikaan viitisensataa taloa, joten aivan tolkuttomasta urakasta ei ollut kyse. Toisaalta lomakkeiden kaikki nimet oli pakko käydä läpi. Oletin, että ensimmäisenä lomakkeella on ns. perheen pää, eli Marien isä, kuten olikin. Mutta toisaalta en voinut olla aivan varma, millaisissa olosuhteissa tuo eläköitynyt opettaja asui, tiedän joidenkin opettajien köyhtyneen tuohon aikaan, koska harvalla oli mahdollisutta omi...

Tänään vietin aamun Brnon kaupunginarkistossa. Kokemus oli sikäli omituinen, että yleensä ei tšekkiläisiin arkistoihin kävellä noin vaan, koska joka kulmalla vaanii vartija, mutta tällä kertaa en tahtonut millään löytää ketään. Vastaanottotiski oli tyhjä, lukusalissa oli vain asiakkaita. Yksikään lukusalin sivuovi ei ollut auki. Kiersin koko kerroksen, ei mitään. Kysyvähän ei tieltä eksy, joku asiakas osasi neuvoa minulle, mitä ovea koputtaa. Eikä tuossakaan ovessa lukenut muuta kuin: "Vain henkilökunnalle. Oven avaaminen koputtamatta kielletty." Ei vihjettäkään, että täältä saisi neuvoja tai edes ne tilaamansa materiaalit. Palvelu, kun se löytyi, oli kuitenkin ystävällistä. Tässä arkistossa on sellainen systeemi, että jokainen asiakas saa materiaaleilleen oman lukollisen kaappinsa lukusalin eteiseen. Sinne voi sitten jättää dokumentit odottamaan seuraavaa kertaa, jos tarvetta on. Tosi kätevää ja aikaa säästyy. Arkistokäynnin annista sen verran, että ystävällinen henkil...

Tšekin tasavallan kakkoskaupunki Brno on minulle varsin tuntematon. Olen täällä kerran viettänyt yhden päivän, ja mieleen jäivät lähinnä arkistot, kauniit talot ja yksi slovenialainen ravintola, joka oli hyvä, vaikkakin edellisen presidentin, Václav Klausinkin kehuma paikka. Tänään ajoimme tänne Prahan lentoasemalta, vuokra-autolla. Matka oli yllättävän raskas, ja alan vähitellen tajuta, miksi moni sanoo, että Brnoon kannattaa mennä julkisilla. En nyt sanoisi, että ykköstie on ihan hullu, kuten jotkut sitä luonnehtivat, mutta kyllä sillä kovaa ajetaan. Rekkoja riittää, ja nekin päästelevät pääasiassa ihan henkilöliikenteen tahdissa, joten siinä sitä ollaan. Oman mausteensa tuovat tietyöt, joita muuten EU rahoittaa. Tätä ei tietenkään silloin muistella, kun EU:ta vastustetaan ja suorastaan uhmataan. Eli suosittelen minäkin bussia tai junaa, jos autoa ei välttämättä mihinkään tarvitse. Vuokra-autolla on paljon hauskempaa ajella pikkukaupunkeja tutkimaan. Vaikka niihinkin usein j...

En muista, milloin olisin viimeksi blogannut vihaisena. En mielelläni nytkään niin tekisi ja olen yrittänyt haihduttaa suuttumuksen tunnetta, mutta se ei vain mene ohi. Harkitsin jopa koko bloggauksen väliinjättämistä, hetken jopa koko bloggauksen lopettamista. Mutta kirjoitettava kai on. Ensin hieman taustaa. Eilen tapasin vanhoja Pavel K řiv skýn partiolaisia, jotka jakoivat kuvia Pavelin elämästä, ennen kaikkea hänen ajastaan  munkkina Želivin luostarissa. Tässä kuva Želivistä 1950-luvulta. Pavel oli erikoinen henkilö. Hän tunsi ihmisiä valtavasti, eri puolelta kotimaataan ja myös sen ulkopuolelta. Mitä enemmän hänestä kuulee, sitä moninaisemmaksi kuva hänestä muuttuu.  En usko, että omakaan tutkimukseni antaa lähellekään tyhjentävää selitystä, sitten kun se aikanaan valmistuu, mutta pystyn ehkä pienen osan hänen  hänen persoonastaan valottamaan kuitenkin. Pavel mm. rakennutti kaksi tällaista mökkiä jonnekin luostarin läheisyyteen, kuusimetsään. Sinne...