Olen koskettanut suuruutta ja Maria hymyilee minulle
Nové Město na Moravě on tunnettu hiihtourheilusta, erityisesti ampumahiihdosta. Minulle paikkakunta on tuttu Marenkan ja Františekin koulukaupunkina, ja tänään pääsin ensimmäistä kertaa paikan päälle. Ensimmäinen löytöretkeni tällä reissulla suuntautui museoon. Sieltä yritin löytää edes hieman tietoa vuosista 1900-1902, jolloin kyseinen rakastunut pari olivat yhtä aikaa koulussa.
Kuvia löytyy, mutta hyvin vähän mitään erityisen konkreettista. Arkiston mielenkiintoisin anti taisi olla se, kun yhdestä laatikosta putkahti esiin presidentti Masarykin allekirjoittama muistokirja. vuodelta 1928, jolloin hän vieraili kaupungissa. Hipaisin sormella hänen nimikirjoitustaan ja tunsin koskettaneeni suuruutta. Kuvituksen on tehnyt paikallinen taiteilja, Karel Nemec.
Nemec on myös tehnyt paikallisen katolisen kirkon maalaukset. Pelkästään niiden takia kannattaa tulla kaupunkiin.
Ehkä tämän päivän mielenkiintoistin juttu oli kirjeissä mainittujen paikkojen etsiminen. Kävelimme ainakin kaksi tuntia Ochozan metsässä, jossa Marenka ja František kulkivat. Ehkä joimme samasta lähteestä heidän kanssaan. Jotkut puut olivat niin paksuja, että ne olivat varmasti pystyssä jo heidän aikanaan. Kyseessä on kuitenkin hoidettu metsä, joten järeimmät rungot on kaadettu, mikä on ymmärrettävää, mutta myös vähän surullista.
Spekuloin myös, onko yksi tietty hautausmaa se, joka mainitaan kirjeissä. Hyvin luultavasti se on ollut yksi rakastuneen parin salainen kohtauspaikka, koska se sijaitsee Františekin silloisen kortteeripaikan lähellä. Aivan varma en tietenkään voi koskaan olla, mutta tämä on paras arvaukseni. Osa haudoista on niin vanhoja, että sopivat ajankuvaan. Kyseinen hautausmaa on ilmeisesti ainakin nykyään nuorison hengailupaikka, koska siellä maleksi kolme teini-ikäistä poikaa, kunnes kyllästyivät ja menivät lähitaloon kirsikkavarkaisiin. Myös hautausmaan portinpielestä oli kaadetttu puu, joka siinä taatusti oli 115 vuotta sitten.
Františekin kortteeritalon kohdalla on nykyään ränsistynyt pubi, joka piiloutuu korkean pensasaidan taakse. Olisi edes ränsistynyt alkuperäinen talo, mutta kyseisellä rakennuksella on ikää vain muutama kymmenen vuotta. Tällaisista pettymyksistä huolimatta olen ehdottomasti sitä mieltä, että kun jotakin asiaa tutkii, on tärkeää mennä paikan päälle. Vähitellen oppii kuorimaan ajan kerroksia ja löytämään sittenkin jotakin. Usein se on pientä, kuten vanhan puun kanto, tai jotakin ainakin äkkiä ajateltuna asiaan liittymätöntä, kuten Masarykin nimikirjoitus.
Mutta huomenna menen tutkimaan kouluarkistoja ja olen toiveikas, että löytäisin hieman enemmän ihan jotakin konkreettista. Vielä uskon löytäväni Marenkasta enemmän kuin nimen kasterkirjassa. Toinen, kuuluisampi Maria, siis neitsyt Maria hymyilee minulle kirkon seinästä. Uskon, että se on hyvän merkki.
Kävelen majapaikkaan ja mietin, miten oudosti ajan eri tasot kietoutuvat toisiinsa, tuttu tuntemattomaan. Esimerkiksi siten, että Ochozan metsässä, paikassa, jossa minä kuvittelen näkeväni jotakin yli sadan vuoden takaisesta rakkaustarinasta, pidetään nykyään niitä hiihtokisoja, joista Nové Město yleisimmin tunnetaan.
Kuvia löytyy, mutta hyvin vähän mitään erityisen konkreettista. Arkiston mielenkiintoisin anti taisi olla se, kun yhdestä laatikosta putkahti esiin presidentti Masarykin allekirjoittama muistokirja. vuodelta 1928, jolloin hän vieraili kaupungissa. Hipaisin sormella hänen nimikirjoitustaan ja tunsin koskettaneeni suuruutta. Kuvituksen on tehnyt paikallinen taiteilja, Karel Nemec.
Nemec on myös tehnyt paikallisen katolisen kirkon maalaukset. Pelkästään niiden takia kannattaa tulla kaupunkiin.
Ehkä tämän päivän mielenkiintoistin juttu oli kirjeissä mainittujen paikkojen etsiminen. Kävelimme ainakin kaksi tuntia Ochozan metsässä, jossa Marenka ja František kulkivat. Ehkä joimme samasta lähteestä heidän kanssaan. Jotkut puut olivat niin paksuja, että ne olivat varmasti pystyssä jo heidän aikanaan. Kyseessä on kuitenkin hoidettu metsä, joten järeimmät rungot on kaadettu, mikä on ymmärrettävää, mutta myös vähän surullista.
Spekuloin myös, onko yksi tietty hautausmaa se, joka mainitaan kirjeissä. Hyvin luultavasti se on ollut yksi rakastuneen parin salainen kohtauspaikka, koska se sijaitsee Františekin silloisen kortteeripaikan lähellä. Aivan varma en tietenkään voi koskaan olla, mutta tämä on paras arvaukseni. Osa haudoista on niin vanhoja, että sopivat ajankuvaan. Kyseinen hautausmaa on ilmeisesti ainakin nykyään nuorison hengailupaikka, koska siellä maleksi kolme teini-ikäistä poikaa, kunnes kyllästyivät ja menivät lähitaloon kirsikkavarkaisiin. Myös hautausmaan portinpielestä oli kaadetttu puu, joka siinä taatusti oli 115 vuotta sitten.
Františekin kortteeritalon kohdalla on nykyään ränsistynyt pubi, joka piiloutuu korkean pensasaidan taakse. Olisi edes ränsistynyt alkuperäinen talo, mutta kyseisellä rakennuksella on ikää vain muutama kymmenen vuotta. Tällaisista pettymyksistä huolimatta olen ehdottomasti sitä mieltä, että kun jotakin asiaa tutkii, on tärkeää mennä paikan päälle. Vähitellen oppii kuorimaan ajan kerroksia ja löytämään sittenkin jotakin. Usein se on pientä, kuten vanhan puun kanto, tai jotakin ainakin äkkiä ajateltuna asiaan liittymätöntä, kuten Masarykin nimikirjoitus.
Mutta huomenna menen tutkimaan kouluarkistoja ja olen toiveikas, että löytäisin hieman enemmän ihan jotakin konkreettista. Vielä uskon löytäväni Marenkasta enemmän kuin nimen kasterkirjassa. Toinen, kuuluisampi Maria, siis neitsyt Maria hymyilee minulle kirkon seinästä. Uskon, että se on hyvän merkki.
Kävelen majapaikkaan ja mietin, miten oudosti ajan eri tasot kietoutuvat toisiinsa, tuttu tuntemattomaan. Esimerkiksi siten, että Ochozan metsässä, paikassa, jossa minä kuvittelen näkeväni jotakin yli sadan vuoden takaisesta rakkaustarinasta, pidetään nykyään niitä hiihtokisoja, joista Nové Město yleisimmin tunnetaan.
Kommentit
Lähetä kommentti